Kirjoittaja Aihe: Herättäjä-yhdistys  (Luettu 7823 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Herättäjä-yhdistys
« : 10.09.17 - klo:17:33 »
Olen kuullut monesti moitittavan, varsinkin kapinallisten toimesta, että etelä määrää Herättäjässä. Hämmästyin kun luin hallituksen kokoonpanon. Pääkaupunkiseudulta on tasan yksi edustaja. Lapuan eteläpuolelta on yhteensä kolme edustajaa ja yksi itse Lapualta. Lapuan pohjoispuolelta on viisi edustajaa, joten kyseessä on selvästi luulo. Hallituksessa on neljä naista ja viisi miestä eli niin tasan kuin pariton luku voi olla. Pappeja näkyy olevan neljä ja yksi nuoriso-ohjaaja, muut neljä ovat sitten maallikoita.

Tapani Rantala Herättäjä-Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi

Herättäjä-Yhdistyksen uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksensa lauantaina 9.9.2017 Helsingin Seuratuvalla.

Hallitukseen kuuluvat jatkavina jäseninä Kristiina Elenius (Nurmijärvi), Antto Joutsiniemi (Oulunsalo), Minna Kettunen (Lapinlahti), Tapani Rantala (Turku) ja Outi Uusimäki (Oulu) sekä vuosikokouksessa Nilsiässä erovuoroisten tilalle valittuina uusina jäseninä Sanna Jukkola (Nivala), Elias Kvist (Kuopio), Mauno Nivala (Lahti) ja Pentti Lemettinen (Lapua).

Kokouksen asialistalla tärkeimpänä oli hallituksen järjestäytyminen. Herättäjä-Yhdistyksen säännöissä hallituksen jäsenen toimikaudet on rajattu kolmeen, ja puheenjohtaja Jukka Hautalan (Ylivieska) kaudet täyttyivät Nilsiän vuosikokouksessa.

Hallitus valitsi keskuudestaan uudeksi puheenjohtajaksi Turun kristillisen opiston rehtorin Tapani Rantalan. Uuden puheenjohtajan toimikausi alkaa heti.

Nivalan herättäjäjuhlien 2019 tunnukseksi hallitus päätti ”Armossa avarassa”.

Aholansaarisäätiön hallitukseen valittiin Kati Jansa Kuopiosta ja Markku Vuolteenaho Ylivieskasta. Säätiön hallituksessa jatkavat Martti Kauhanen (pj), Minna Kettunen ja Mika Nuorva.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8372
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #1 : 12.09.17 - klo:20:44 »

Aika kiva kokoonpano, vaikka muutaman pohojalaasen jukurin olisin kyllä vaihtanut Helsingin herroihin.

Vähän on porukka kuin lestadiolaisilla, Oulusta ja sieltä Lestadiolaisten seudulta.
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10382
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #2 : 08.01.23 - klo:07:27 »

Tapahtumakalenteri https://www.h-y.fi/tapahtumakalenteri.html
Toimintaa               https://www.h-y.fi/toimintaa.html
Verkkoseurat          https://www.h-y.fi/verkkoseurat.html
Podcastit                https://www.h-y.fi/podcastit.html
Yhdistys                 https://www.h-y.fi/yhdistys.html
Lehdet                   https://www.h-y.fi/lehdet.html
Herännäisyys          https://www.h-y.fi/herannaisyys.html
Paikallisosastot       https://www.h-y.fi/paikallisosastot.html
Lahjoita                 https://www.h-y.fi/lahjoita.html
Löydä paikkasi        https://www.h-y.fi/loyda-paikkasi.html
Herättäjäjuhlat       https://www.h-y.fi/toimintaa/herattajajuhlat.html
Verkkokauppa        https://www.herattaja.fi/
Siionin virret          https://www.h-y.fi/siionit.html
Seurakunnille         https://www.h-y.fi/seurakunnille.html

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4810
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #3 : 09.01.23 - klo:12:56 »
Olen kuullut monesti moitittavan, varsinkin kapinallisten toimesta, että etelä määrää Herättäjässä.
Aamen! Kapinoiminenhan on körttiläisille tuttua, sillä kapinakeväänä 1918 körttiläiset olivat innokkaita kapinan kukistajia. Ja olihan Mäntsälän kapinassakin mukana körttiläisiä kuin myös Nivalan konikapinassa.  :eusa_pray:

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #4 : 09.01.23 - klo:18:11 »
Aamen! Kapinoiminenhan on körttiläisille tuttua, sillä kapinakeväänä 1918 körttiläiset olivat innokkaita kapinan kukistajia. Ja olihan Mäntsälän kapinassakin mukana körttiläisiä kuin myös Nivalan konikapinassa.  :eusa_pray:
:eusa_clap:
On syytä harkita sanoja. Heränneet joskus loukkaantuvat siitä, että tuodaan esille jotain historiallista.
 :icon_lol:
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4810
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #5 : 10.01.23 - klo:14:31 »
:eusa_clap:
On syytä harkita sanoja. Heränneet joskus loukkaantuvat siitä, että tuodaan esille jotain historiallista.
 :icon_lol:
:eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #6 : 10.01.23 - klo:18:23 »
:eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:

Erityisesti saa kärsiä, jos erehtyy kääntämään heidän historiallisia virsiä. Jos valittaa heidän solvaamisestä, niin syytetään vielä kovemmin, niin kipeä on muistutus heidän teoistaan. Jos sydän on paatunut, mikään ei herätä sitä, ei edes entisten virsien kuvottavat pirut ja helvetit.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8372
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #7 : 10.01.23 - klo:18:37 »
Erityisesti saa kärsiä, jos erehtyy kääntämään heidän historiallisia virsiä. Jos valittaa heidän solvaamisestä, niin syytetään vielä kovemmin, niin kipeä on muistutus heidän teoistaan. Jos sydän on paatunut, mikään ei herätä sitä, ei edes entisten virsien kuvottavat pirut ja helvetit.

Kylläpä herännäisyyttä kovasti arvostellaan.
Onko heränneet todella noin pahoja, kaikkiko?

Tuohon voisi joku jopa loukkaantua, mutta eipä taida tämän foorumin porukasta kukaan. Ja hyvä niin.
Kaikki valta tekoälylle!

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #8 : 10.01.23 - klo:18:57 »
Kylläpä herännäisyyttä kovasti arvostellaan.
Onko heränneet todella noin pahoja, kaikkiko?

Tuohon voisi joku jopa loukkaantua, mutta eipä taida tämän foorumin porukasta kukaan. Ja hyvä niin.

Herännäisyyttä on syytä kovemminkin arvostella, kun kerran eivät sietäneet historiallisen tekstinsä kääntämistä, vaan on tarvinnut vainota nyt kolmatta vuotta kääntäjää. Se on ennen kuulumatonta käytöstä mistään uskonnollisen järjestön taholta. Hurskastelu tekee asian vain häpeällisemmäksi. En ymmärrä miten körtti voi enää näyttää julkisesti naamaansa.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #9 : 10.01.23 - klo:21:10 »
Se on ennen kuulumatonta käytöstä mistään uskonnollisen järjestön taholta.

Eipä sinua ole mikään järjestö vainonnut. Ei nähdäkseni kukaan muukaan. Malmivaaran virsissä on yksi henkilö nähnyt pappisvihaa ja toinen henkilö on ajattelemattomasti nimittänyt narsistiksi. Heille on annettu vapaus esittää mielipiteensä. Se, että asiasta on paisunut tarina 'vainosta', ei johdu herännäisyydestä eikä Herättäjä-Yhdistyksestä. Körttifoorumi on varmaankin toiminut taitamattomasti, mutta ei vihamielisesti.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #10 : 10.01.23 - klo:22:00 »

Voi saivarella sanoista. Pyysin past. Hiltusta ja Seppo Samilaa ystävällisesti ja asiallisesti puuttua asiaan, kun minua sanottiin narsistiksi. Past. Hiltunen oli luvannut, että tämä ei enää tapahdu HYn nettimaailmassa. En pyytänyt mitään muuta kuin ystävällistä huomautusta, että voisi harkita sanoja, kun asia on herkkä. Sitä ei tehty, vaan minulle sanottiin, että pitää kestää jonkun verran kritiikkiä. Past. Hiltunen valitsi vaihtoehdon poistaa käännökset. Tämä menee reilusti yli sen, että pari ihmistä sanoi sitä tai tätä.
Olet kysynyt minulta olenko sokea. Oletko sokea, kun et myönnä, että tämä ei olisi saanut tapahtua? Sen jälkeen kun käänsin virret voin ymmärtää, että pari ihmistä sanoo pahasti. Mutten voi ymmärtää, että muut tukevat sitä. Minua ei loukkaa se, että viisveisaaja sanoo sitä tai tätä. Minua loukkaa se, että vastuulliset käyttävät parin ihmisen hölmöilyä sisäisistä poliittisistä syistä piittaamatta sellaisesta kääntäjästä kuin olen. Olen sentään kääntänyt kokonaisen virsikirjan. En ole ansainnut tällaista piittaamattomuutta ja halveksuntaa ihmisiltä, jotka ovat vastuullisissa tehtävissä.
Tuhlaan aikaani. Tuhlasin aikaani tekemällä ystävällisen eleen. Tuhlaan aikaani vedoten oikeantajuntaanne, sillä sitä ei ole.
Olisi pitänyt olla pieni, minimimäärä respect for someone who did such a mammoth translation job free and as a kind gesture. This lack of basic human respect on the part of the forum and HY is a scandal. There are not two sides to the question. If you had done such a translation, and met the same situation, you would be far less patient than I have been. All of you would have been. You lack basic human empathy as well as basic human respect.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #11 : 10.01.23 - klo:22:14 »
Olen kääntänyt kokonaisen virsikirjan ja antanut sen ilmaiseksi HYn käyttöön. En ole pyytänyt kiitosta, ylistystä, rahaa, asemaa, kunniaa, kultajalustaa, enkä mitään muutä, jota olette väittäneet. Viimeksi, oli ehtona, että ylläpito puuttuisi ystävällisesti asiaan,  kun laitoin linkin pyynnöstä, kun jotkut eivät löytäneet sitä ja joku otti tilaisuutta jatkamaan vainoa sanomalla minua sentakia narsistiksi. En pyytänyt postin poistamista. Pyysin, että ystävällisesti voisi huomauttaa tekijälle, että sanojen valinta saattaisi aiheuttaa pahennusta tai ongelmia. Vaatimukseni ovat olleet alusta asti varsin vaatimattomia. Ehkä siksi körtit ajattelevat, ettei tarvitse kunnoittaa minua siinä missä kunnioittavat muita. Jokainen ansaitsee parempaa kuin mitä körttifoorumi ja HY ovat antaneet kokonaisen virsikirjan kääntäjälle. Ehkä kokemus puuttuu. Tällaista tapahtuu vain kerran vuosisadassa, nimittäin Laguksen jälkeen vain Malmivaara ja sitten minä.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #12 : 11.01.23 - klo:07:45 »
Vaatimukseni ovat olleet alusta asti varsin vaatimattomia.

Sanasi ovat koventuneet kaiken aikaa ja 'varsin vaatimaton' on jäänyt taakse kauan sitten.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #13 : 11.01.23 - klo:08:12 »
Sanasi ovat koventuneet kaiken aikaa ja 'varsin vaatimaton' on jäänyt taakse kauan sitten.
Vaatimattomasti ja asiallisesti pyysin, että ylläpito puuttuisi asiaan ystävällisellä tavalla, kun minua sanottiin narsistiksi, koska ystävällisesti annoin linkin tarvitseville. Vainon jälkeen se oli varsin kärsivällinen, ystävällinen, asiallinen, ja vaatimaton ele. Mutta teidän mielestänne, minun pitää vain hyväksyä sitä, että julkisesti kirjoitetaan, että olen kamala, kuvottava narsisti (vaikkette itse hyväksy sellaista, kun olette heti puolustautumassa täällä joka tilaisuudessa). Niin vaatimattomasti vain toistan ne sanat.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Herättäjä-yhdistys
« Vastaus #14 : 11.01.23 - klo:08:21 »
Pelkäänpä, että ne jotka tuntevat minua kasvoista kasvoihin, ovat suurin piirtein kaikki sitä mieltä, että esiinnyn liian vaatimattomasti. Siitä olen saanut ainakin huomautuksia. Päinvastaisia en muistakaan. Olen vaatimattomasti kääntänyt Malmivaaran Siionin virret, ca. 10.000 riimitettyä riviä, ja körtit huomasi, että kysymys oli vaatimattomasta henkilöstä (eikä tekovaatimattomasta, joka on heille paljon tutumpi tyyli) niin ajattelevat, että on turvallista sitä solvata julkisesti. Niin pitkään olikin, kun en reagoinut. Teille tuli tavaksi. Aika kun loppui, teitä närkästyttää se, etten enää ota vastaan teidän juoppomeininkiänne, vaan sanon sitä oikealla nimellä: kamalaa, kuvottavaa narsismia.
Tehkää parannus.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.