Keskustelu > Raamattupiirit

Raamattupiiri, Psalmit 41-50

<< < (2/4) > >>

karjalaisenkyösti:
41:3. "Herra tukee häntä tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat."

Sairaus ja onnettomuudet kohtaavat myös kristittyä, mutta Jumalalta voi pyytää ja saada tukea kestämään kaikki Jumalan hänelle varaamat koettelemukset.
Voisko olla, että tuo "hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat." tarkoittaisi jotain laajempaa, kuin vain sitä, että sairaus paranee.  Ehkä joskus sitä, että pistin jää, mutta tilanne muuttuukin syvällisemmäksi Jumalan tuntemiseksi.

41:5. "Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni, sillä minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan".
Tällainen ajatus tuli tuosta, että ehkä on niin, että "synti on sielun sairaus". En tiedä, voisiko noin sanoa.
Ehkä kumminkin niin, että synti sairastuttaa sielun.

karjalaisenkyösti:
Psalmi 42:
"Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa."
Tällainen tila taitaa olla kristitylle yleensä aika harvinainen.
Ja eihän tämä voikaan olla kovin tavallinen tila kristitylle tai kellekään muulle.
Jonas Laguksen kirjeistä tai kirjeiden rivien välistä olen omaksunut sen ajatuksen, että siitä ei kannata kovinkaan paljoa huolestua, että tätä janoa ei ole tai että se on kovin heikko. Heikko tai olematon sen pitääkin olla.
Huolestunut pitää olla siitä, että jos tämä penseä asiantila ei aja ihmistä Kristuksen luo parannusta pyytämään.

karjalaisenkyösti:
42:4.
Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: "Missä on sinun Jumalasi?"
Meidän oloissamme taitaa olla niin, että tuota kysymystä kyselee etupäässä meidän sisikuntamme.

Psalmin 42 pääsanoma lienee tämä jakeisa 6 ja 12:
"Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta."

karjalaisenkyösti:
42:7.
"Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa, sentähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarin vuorella."

Minusta tuntuu siltä, että ilman murhetta ja tuskaa todennäköisyys sille, että ei ajaudu suruttomuuteen on varsin alhainen.
Murheettomuus ja suruttomuus johtanee luulouskoon, joka tosin voi olla hyvinkin vahva ja oikealta tuntuva.

43:5.
"Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani."

Täsmälleen sama ajatus, kuin tuolla edellisessä psalmissa, jossa tämä esiintyi kahdesti.


44:23.
"Ei, vaan sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää, meitä pidetään teuraslampaina."

Paavali lainaa tätä kohtaa Roomalaikirjeen 8 luvussa.


Taitaa olla niin, että moni kristitty joutuu juuri kuolinvuoteellaan rukoilemaan näitä hädän täyttämiä rukouksia. Oma kristillisyys ei tunnu riittävän. 
Onko uskokaan ollut oikeaa?
Kerrotaan, että ainakin  Paavo Ruotsalainen sai rauhan ennen kuolemaansa.
Kaikki eivät ehkä saa rauhaa, vaan huutavat hädässään viimeiseen hengenvetoon Jeesusta avukseen.

karjalaisenkyösti:
Psalmista 44:
18. Tämä kaikki on meitä kohdannut, vaikka emme ole sinua unhottaneet emmekä sinun liittoasi rikkoneet.
19. Ei ole meidän sydämemme sinusta luopunut, eivät meidän askeleemme sinun polultasi poikenneet.
20. Kuitenkin sinä runtelit meidät aavikkosutten asuinsijoilla ja peitit meidät synkeydellä.

Uskovaisuus ei ole vakuutus elämän vastoinkäymisiä vastaan.
Välillä se jopa tuo vastoinkäymisiä, koska Jumala Raamatun mukaan ruoskii ja kurittaa niitä, jotka on lapsekseen ottanut.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu