Keskustelu > Yleinen keskustelu
Hyviä sananlaskuja/Raamatun kohtia?
Johannes:
Tuli tässä mieleen, kun tämän aamun Vakkurin satuin katsomaan, että siinä oli monia hyviä kohtia. Muun muassa se, että ohjelman haastateltavalla äidillä oli kaksi kehitysvammaista lasta ja kolmas syntyi kuolleena. Silloin oli äiti ajatellut, että Maailman pahuus ja kurjuus ei tule ansioiden mukaan (tai jotenkin noin se meni, en muista ihan tarkkaan, miten meni). Se on kuulema jossakin muodossa Raamatussakin. En vain tosin vielä itse tiedä, miten.
Toinen hyvä kohta oli se, kun äiti sanoi ohjelmassa, että on hyvä, kun elämässä on välillä myös vaikeaa, koska "Eivät matossakaan ne kirkkaat raidat olisi niin kirkkaita, jos ei olisi välissä myös tummia raitoja".
Tämä näin alustuksena, niin ajattelin että laitetaan tähän ketjuun semmoisia jokaisen mielestä hyviä sananlaskuja ja Raamatun kohtia ja mahdollisesti jopa, että miksi se on hyvä tai itselle tärkeä /mihin se liittyy. Virsistä on jo niin monta ketjua, että jätetään ne tällä kertaa ulkopuolelle.
Johannes:
Ja aloitanpas samalla itse...elikkäs:
Jeesus sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä.
Se oli monessa minun rippikortissani ja on siksi jäänyt mieleen.
Sanneli:
Olikohan se Mikko Mallikkaan syntymäpäivä vai mikä sen kirjan nimi missä puhuttiin jotenki että "Jos joka päivä olisi joulu tai syntymäpäivä, niistä tulisi arkea."
Felix:
"Iloitse nuorukainen nuoruudessasi ja sydamesi ilahduttakoon sinua nuoruusikasi paivina. Vaella sydamesi teita ja silmiesi halun mukaan; mutta tieda Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tasta."
"Ja vielä: Poikani, paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen tutkistelu väsyttää ruumiin."
Viimeksi mainittua kohtaa olen antanut monelle teologeille jotka saivartavat jotain kohtia raamatusta.
Jaakkoopuukkoo:
"Vatsasi on kuin nisuläjä" Korkia veisu (joku vanhempi käännös).
Kaverit tykkäsivät siteerata Isoa kirjaa kun ryhdyin kasvissyöjäksi: "mutta heikko syö vain kasviksia". Jostain Paavalin kirjeestä, jollen väärin muista.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta