Kirjoittaja Aihe: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2  (Luettu 19850 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« : 14.09.21 - klo:09:10 »
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) yllätti osallistumalla Masked Singer -ohjelmaan. Poliitikon paljastuminen maskin takaa synnytti kohun. Christoffer Strandbergilta tuli tiukkaa kritiikkiä Päivi Räsäsen mukaan ottamiselle Masked Singeriin.

– Tuntui kieltämättä hieman vieraalta taputtaa ja hurrata ihmiselle, joka vuosikymmeniä on sotinut minunlaisten ihmisten oikeuksia vastaan. Mutta se kuuluu työhöni, ja hyvin Päivi veti. Kyse ei ole minusta.

Strandberg kritisoikin ohjelman tuotantoa.

– Kyseenalaistan kuitenkin vahvasti Räsäsen kaltaisen profiilin tuomisen juuri tähän ohjelmaan. Masked on ainutlaatuinen ohjelma juuri siitä, että se on viaton ja hyvin epäpoliittinen. Mutta Räsänen on eniten ollut julkisuudessa lausunnoistaan koskien seksuaalivähemmistöjä. Ja hei, jokainen voi joskus sanoa hölmösti, mutta Päivi ei kadu ainuttakaan syvästi loukkaavaa, harhaista sanaa.

– Olisin toivonut, että olisitte saaneet nauttia tästä lauantain koko perheen-ohjelmasta ilman, että teidän olohuoneeseen tulee ruudun kautta ihminen, joka toistamiseen on sanonut toinen toistaan hirveämpiä asioita juuri teidän perheestä.

– Häntä myös epäillään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Itse rikosepäilyyn en ota kantaa, toisaalta on korkea aika että vihapuheeseen puututaan kunnolla ja toisaalta elämme ajassa, jolloin loukkaannutaan turhan herkästi, Strandberg jatkaa.

Lähteet

Christoffer Strandbergilta tiukkaa kritiikkiä Päivi Räsäsen mukaan ottamiselle Masked Singeriin – "Joskus nauru juuttuu kurkkuun – en seiso jakson takana täydellä sydämellä"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/christoffer-strandbergilta-tiukkaa-kritiikkia-paivi-rasasen-mukaan-ottamiselle-masked-singeriin-joskus-nauru-juuttuu-kurkkuun-en-seiso-jakson-takana-taydella-sydamella/8227796#gs.aqyai7

Tämän tumman kissan maskin alle kätkeytyi Päivi Räsänen
https://www.youtube.com/watch?v=PEi70gy4TdA
JAGUAR - KUNINGASKOBRA | MASKED SINGER SUOMI LA 20.00 | MTV3
« Viimeksi muokattu: 14.09.21 - klo:09:19 kirjoittanut luterilainen »

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33710
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #1 : 14.09.21 - klo:14:24 »
Miksi toisia KDn kansanedustajia ei painosteta ?
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #2 : 14.09.21 - klo:14:54 »
Miksi toisia KDn kansanedustajia ei painosteta ?

He eivät painosta julkisuudessa ketään.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #3 : 14.09.21 - klo:16:02 »
Miksi toisia KDn kansanedustajia ei painosteta ?

Sitä saa mitä tilaa?
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #4 : 15.09.21 - klo:14:09 »
Sitä saa mitä tilaa?
Aamen! Päivi Räsäselle ei ole tilausta ultraliberaalille tummalle heränneelle ystäväkansalle, jonka omatunto ei ole sidottu Jumalan sanaan Raamattuun.  :eusa_pray:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #5 : 15.09.21 - klo:15:06 »
Aamen! Päivi Räsäselle ei ole tilausta ultraliberaalille tummalle heränneelle ystäväkansalle, jonka omatunto ei ole sidottu Jumalan sanaan Raamattuun.  :eusa_pray:

Ja höpön löpö. Viiltävän terävä Päivi hallitsee tilannetta täysin suvereenisti ja antaa kannattajilleen juuri sitä mitä haluavat. Päivin pieni marttyyrius on laskettua ja sitoo kannattajia häneen lujemmin.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #6 : 15.09.21 - klo:17:16 »
... ultraliberaalille tummalle heränneelle ystäväkansalle, jonka omatunto ei ole sidottu Jumalan sanaan

Tumma herännyt ystäväkansa ei ole millään asteikolla ultraliberaalia. Joukossa on monin tavoin Raamattua tulkitsevia - konservatiivejakin. Omatuntokin on sidottu Raamatun sanaan, mutta ei välttämättä kaikkiin sen sanoihin. Pyrkimyksenä on nähdä metsä puilta, sanoma sanojen takaa. Se löytyy Matt. 22:37-40:"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #7 : 15.09.21 - klo:18:07 »
Viiltävän terävä Päivi hallitsee tilannetta täysin suvereenisti ja antaa kannattajilleen juuri sitä mitä haluavat. Päivin pieni marttyyrius on laskettua ja sitoo kannattajia häneen lujemmin.
Epäilemättä mitä suuremmalla vimmalla Päiviä vastaan hyökätään suvaitsevaiston taholta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen johdolla, niin sen enemmän hän saa kannattajia myös ateisteilta ja agnostikoilta, jotka kannattavat vapaata aborttia, homoavioliittoja, mielipiteen- ja sananvapautta.  :eusa_pray:

Kansanedustajana Päivin velvollisuushan on edustaa kantojaan, joiden vuoksi häntä on äänestetty, ja hänellä on vapaus toimia muiden kansalaisten tavoin Masked Singerissä. Päivin mukanaolo Masked Singerissä onkin herättänyt kohua. Hän kertoo yllättyneensä syntyneestä kohusta.  :eusa_pray:

– En olisi millään uskonut, että tämän ohjelman jälkeen mitään kohua tulee. Tämä oli perheohjelma viihdeohjelma, ihan hauskaa tunnelmaa tuotantoväen kanssa ja tuomariston kanssa. Minulle ei tullut mieleenkään, että joku olisi pahalla mielellä. Tietysti ikävää, että Christoffer Strandberg koki näitä tunteita ja ihan hyvä, että ääneen tuntonsa sanoo. Olin kohusta yllättynyt.

Räsänen sanoo, että hän on aina korostanut, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja ihmisoikeudet tärkeitä, myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset.

Kohu on poikinut paljon keskustelua ja myös Räsänen on saanut paljon yhteydenottoja.

– On tullut valtavan paljon yhteydenottoja. Minulle tulleet yhteydenotot ovat olleet aika kannustavia. Siellä on noussut hyvin vahvasti sananvapauden näkökulma ja ajatus, että ollaanko näin pitkällä cancel-kulttuurissa, eli tässä poissulkevassa kulttuurissa, että ei enää viihdeohjelmassakaan saa esiintyä henkilö, joka jossain toisessa yhteydessä ollut eri mieltä tämän setalaisen ajattelun kanssa.

Räsänen muistuttaa, että hänen kanssaan samankaltaisen ajattelun jakavia kristittyjä on Suomessa paljon.

– Jos heitä aletaan sulkea julkisesta tilasta ja julkisesta keskustelusta ulos, silloinkin kun ei ole edes itse asiasta puhe.

– Onhan se ihan ennekuulumatonta. Tallaiseen täytyy ehdottomasti reagoida ja ehdottoman voimakkaasti puolustautua. Toivon ettei mikään tuotantoyhtiö lähde tällaiseen.

Räsänen kertoo, että tuotantoyhtiö pyysi häntä mukaan ohjelmaan. Aluksi hän epäröi ohjelmaan lähtemistä.

Lähde

Päivi Räsänen kommentoi Masked Singer -kohua: "Ennenkuulumatonta, en olisi uskonut"
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/p%C3%A4ivi-r%C3%A4s%C3%A4nen-kommentoi-masked-singer-kohua-ennenkuulumatonta-en-olisi-uskonut/ar-AAO8Vt3

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #8 : 15.09.21 - klo:18:39 »

Ja sinä menit halpaan ja uskoit ilman kritiikkiä kaiken. Mieti strategisesti mitä tapahtui ja miten se vaikuttaa   äänestäjiin.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #9 : 16.09.21 - klo:08:25 »
Ja sinä menit halpaan ja uskoit ilman kritiikkiä kaiken. Mieti strategisesti mitä tapahtui ja miten se vaikuttaa   äänestäjiin.
Suvaitsevaiston piireissä Päivi Räsäsen hiljentämiseksi ollaankin valmiita heittämään tunkioon, johon tyhjennetään sontahuussien alustat, alkeellisetkin hyvät tavat, kohtuus kuin myös sanan- ja uskonnonvapaus, hänen mandaattinsa kansanedustajana, ja jopa hänen ammatillinen pätevyytensä lääkärinä. Suoraan sanoen Päivi Räsäsen kohtelu on jo kohtuutonta.

Päivi Räsänenhän on esiintynyt lukuisissa viihdeohjelmissa, kuten muun muassa Uutisvuodossa, päästänyt Maria Veitolan kotiinsa yökyläilemään, Hauskoissa kotivideoissa, Elämäni biisissä, Possessa, Pelimiehessä, Heikelä syndroomassa, Mad Cookissa, Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa ja lukemattomissa muissa.

Ylen Kulttuuriykkösen keskusteluohjelmassa oli yhtenä aiheena kysymys, saako Päivi Räsänen pukeutua tummaksi kissaksi musiikkiviihdeohjelmassa? Ilta-Sanomien toimittaja Iida Tani totesi kolumnissaan, että Päivi Räsäsen paikka ei ole koko perheen viihdeohjelmissa. Päivi Räsäsestä on tullutkin kanonisoitu vihankohde, jota kuuluu potkia ja joka pitää eristää yhteiskunnasta ja viihdeohjelmista. Trendin aloitti Cristal Snow, joka kampanjoi potkuja Päivi Räsäselle. Hän kannusti seuraajiaan jakamaan Räsäsen Pridea vastustavan twiitin ja käyttämään hashtageja #potkutpäiville ja #vihapuhe.

Lähteet

Ylen Kulttuuriykkönen https://areena.yle.fi/audio/1-50897061

Kommentti: Ihmisoikeuksia toistuvasti vastustaneen Päivi Räsäsen paikka ei ole koko perheen viihdeohjelmassa
https://www.is.fi/viihde/art-2000008241994.html

Kolumni: Päivi Räsänen on moderni noita
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9107f3bc-abdc-405b-816d-8757ad7388c7

Päivi Räsäsen Pride-kommentti sai Cristal Snow’n ja tuhannet muut raivon partaalle: ”Potkut Päiville”!
https://halloota.com/paivi-rasasen-pride-kommentti-sai-cristal-snown-ja-tuhannet-muut-raivon-partaalle-potkut-paiville/

Päivi Räsäsen yllättävä osallistuminen Masked Singer -viihdeohjelmaan sai aikaan vilkkaan keskustelun ”canceloinnista”
https://www.kdlehti.fi/2021/09/06/paivi-rasasen-yllattava-osallistuminen-masked-singer-viihdeohjelmaan-sai-aikaan-vilkkaan-keskustelun-canceloinnista/

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #10 : 16.09.21 - klo:09:35 »
Suvaitsevaiston piireissä Päivi Räsäsen hiljentämiseksi ollaankin valmiita heittämään tunkioon, johon tyhjennetään sontahuussien alustat, alkeellisetkin hyvät tavat, kohtuus kuin myös sanan- ja uskonnonvapaus, hänen mandaattinsa kansanedustajana, ja jopa hänen ammatillinen pätevyytensä lääkärinä. Suoraan sanoen Päivi Räsäsen kohtelu on jo kohtuutonta.

Olisihan se, jos tuo pitäisi paikkansa. Vaan eipä pidä. Sinä olet nyt sortunut kohtuuttomuuteen.

Poissa sivullinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 606
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #11 : 16.09.21 - klo:13:07 »
Ne, jotka pitävät eniten ääntä sananvapaudesta tai sen puutteesta, sallivat sananvapauden vain itselleen tai kaltaisilleen, mutta eivät muille. Tekopyhyyttä sellainen. Sananvapauteen liittyy myös sanan vastuu ja täytyy yrittää olemassaolevan tiedon perusteella puhua aina totta. Raamattu ei mene Suomen lakien edelle, ei missään tapauksessa. Kristillisdemokraattinen puolue on Suomessa aivan erilainen verrattuna vastaavan nimiseen esim. Saksassa ja voisikin vaihtaa nimensä takaisin Kristilliseksi liitoksi. 

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #12 : 16.09.21 - klo:14:03 »
Kristillisdemokraattinen puolue on Suomessa aivan erilainen verrattuna vastaavan nimiseen esim. Saksassa ja voisikin vaihtaa nimensä takaisin Kristilliseksi liitoksi.

Olen ymmärtänyt, että kristillisdemokraattimme haluavat pikemminkin vaihtaa johdostaan pois ne 'aivan erilaiset' henkilöt, jotka nyt haitallisesti leimaavat puoluetta äänestäjien silissä.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #13 : 17.09.21 - klo:12:47 »
Ne, jotka pitävät eniten ääntä sananvapaudesta tai sen puutteesta, sallivat sananvapauden vain itselleen tai kaltaisilleen, mutta eivät muille. Tekopyhyyttä sellainen. Sananvapauteen liittyy myös sanan vastuu ja täytyy yrittää olemassaolevan tiedon perusteella puhua aina totta. Raamattu ei mene Suomen lakien edelle, ei missään tapauksessa. Kristillisdemokraattinen puolue on Suomessa aivan erilainen verrattuna vastaavan nimiseen esim. Saksassa ja voisikin vaihtaa nimensä takaisin Kristilliseksi liitoksi.
Sanan- ja uskonnonvapaus koskee kaikkia. Siksi vastustan Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan tuomitsemista.  :eusa_pray:

"Päivi Räsänen vastaa 24. tammikuuta Helsingin käräjäoikeudessa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Räsäsen lisäksi syytteessä on pamfletin julkaisseen Luther-säätiön silloinen asiamies ja nykyinen Suomen evankelis-luterilaisen lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola. Mahdollista on, että asiaa käsitellään vielä Suomen rajojen ulkopuolella eli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Useassa Euroopan maassa on käsitelty vastaavia tapauksia eri oikeusistuimissa. Piispa Teemu Laajasalo puolustaa voimakkaasti kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeutta ilmaista uskonnollisia näkemyksiään julkisesti."

Lähteet

Kansanedustaja Päivi Räsänen astuu oikeuden eteen tammikuussa
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kansanedustaja-paivi-rasanen-astuu-oikeuden-eteen-tammikuussa?fbclid=IwAR0n6V7BbTFO7-uN1UXv8ZLayNgSvQ7Mn-fk_LkbCwBGI6u8npLSobhf924#6646f53e

Piispa Teemu Laajasalo: ”On uskonnonvapauden loukkaus, kun Raamatun siteeraamisesta joutuu syytetyksi”
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/piispa-teemu-laajasalo-on-uskonnonvapauden-loukkaus-kun-raamatun-siteeraamisesta-joutuu-syytetyksi/

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4814
Vs: Miksi Päivi Räsästä painostetaan? 2
« Vastaus #14 : 17.09.21 - klo:13:36 »
Tumma herännyt ystäväkansa ei ole millään asteikolla ultraliberaalia. Joukossa on monin tavoin Raamattua tulkitsevia - konservatiivejakin. Omatuntokin on sidottu Raamatun sanaan, mutta ei välttämättä kaikkiin sen sanoihin. Pyrkimyksenä on nähdä metsä puilta, sanoma sanojen takaa. Se löytyy Matt. 22:37-40:"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen muistuttaa, että "Jumalan sana on kirkon ylin ohje ja auktoriteetti. Näin todetaan esimerkiksi Tunnustuskirjoissa ja kirkkolainsäädännössä. Kristitylle Raamattu ei ole mikä tahansa kirja, vaan siinä on kysymys uskomme perusteista. Kristityn omatunto on sidottu Jumalan sanaan. Tämän myötä Raamattuun ja raamatuntulkintaan liittyvä syyte herättää erityisiä huolenaiheita. Häkkisen mukaan pohjimmiltaan on kyse siitä, saako Suomessa pitää esillä ja ilmaista vakaumusta, jonka henkilö katsoo pohjautuvan Raamattuun ja kristillisten kirkkojen perinteisiin opetuksiin. Piispa sanoo tämän olevan kristitylle syvä ja vakava kysymys.

- Tästä ovat huolissaan monen kristityn lisäksi yllättäen myös useat kirkkoon kuulumattomat, agnostikot ja ateistit. Samalla itse kunkin tulee muistaa miten asioista puhumme. Näissäkin asioissa kahdeksas käsky koskee meitä jokaista. Olennaisin kiteytyy kultaiseen sääntöön:`Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille`."

Lähteet

Suurakuntatervehdys syyskuu 2021

Piispa Seppo Häkkinen: "Rukouksissamme on syytä muistaa niin Päivi Räsästä kuin maamme oikeuslaitosta"
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-seppo-hakkinen-rukouksissamme-on-syyta-muistaa-niin-paivi-rasasta-kuin-maamme-oikeuslaitosta/