Aamuhartaus 18

[Pena]

MATKALLA SUVEEN

Elämä on kuin hiljainen, onnellinen kevät...
Ajatukset ovat lentäneet Jumalan käteen
ja lepäävät siellä
kuin pienet, hyvin väsyneet kyyhkyset.
Minun tielläni hohtavat lupausten nuput
auetakseen aamujen kirkkauteen
ja päivien lämpöön,
ja minä olen matkalla
suveen, joka kukkii iankaikkisesti.

Oma Väyrynen 1946

[Pena]

MAA KAUNIS ALLANI KUKOISTAA

Maa kaunis allani kukoistaa,
mun päälläni aurinko palaa.
- Oi, Herra, sua henkeni janoaa,
sua sieluni hartaasti halaa,
kun ihmeesi ihanat nään.

- Oi, pilvet ja tuuli ja matonen maan
Sun viestiäs viisasta kantaa.
Kun pääskynen ruokkii poikasiaan,
kun aalto lyö kalliorantaan,
- näen, Elämä, sydämees.

Oi, Kaikkein Korkein, mun osani on
myös viejä sun viestisi olla.
Vaikk' olen vain kulkuri arvoton
Sun linnasi kartanolla,
ma korotan ääneni heikon.

Jussi Snellman 1929

[Pena]

PILVETÖN AAMU

Sä kedot, kukkulat
taas vyötät verhollasi,
ja liljat valkeat
Sun kertoo kiitostasi.
Veen partahalla saa
puut kastehelmin syvin
ja silmuin täydentyvin
Sun voimaas aavistaa.

Sun puolees janoan
ma aamun kimmelteessä.
Sua kohti kurkoitan,
kun varjot tummuu veessä.
Ei tomuun juurtua
voi kukaan kaipuun tiellä,
ken tuntee: koti siellä
on uusi, ihana.

Ei taitu korsikaan,
kun tuuli käy sen yli,
Sun tahdostasi vaan
on avoin mullan syli.
Sa päivän valkeuden
suot varjopoluillemme.
Siis nouskoon kiitoksemme
Sun etees, ikuinen.

Ester Ahokainen 1945

[Pena]

VAINIOLLA

Soit suven lämpimän
ja päivän hehkun syvän.
Saa verhon vihreän
jo pienin silmu jyvän.
On kukka, pensas, puu,
ja mullankaista musta
taas täynnä lupausta,
mi syksyyn tuleentuu.

Voi kylvää ihminen
ja luottaa taimitarhaan,
voi käydä toivoen:
syys kantaa sadon parhaan.
Vaan käsi Korkeimman,
mi verhoo kedon liljan,
myös kypsyttävi viljan,
suo sadon runsahan.

Oi Luoja hyvyyden,
sa johdat kohtalomme.
Suo sateen siunaten
nää kastaa vainiomme.
Käy kera kylväjän.
Suo päivänhehku syvä,
niin sadon pieni jyvä
tuo runsaan tähkähän.

Ester Ahokainen, käsikirjoitus

[Pena]

JEESUS PUHUU VENHEESSÄ
Luuk. 5:1-3

On sininen ja aivan tyyni meri.
Sen yli kultaa auringosta putoo
ja tähtikiteet kimallusta kutoo.
Pois pilvipurjeet aamutuuli keri.

On ihmisiä kirjavanaan ranta.
Niit' istuu kivillä ja nurmikolla
ja puitten alla, rantahietikolla,
min aamunkostea on lämmin santa.

On Jeesus venheessä. Hän puhuu heille.
Hän puhuu taivaasta ja Jumalasta.
Ei meri lakkaa kimaltelemasta - -
Hän puhuu heille, paljon rikkoneille.

On paljon taivasta ja maata vähän.
On edessä vain aavan etäisyyttä.
Ei ole aikaa, on vain iäisyyttä.
Kaikk' kaipuu, autuus mahtuu aamuun tähän.

Mirjami Lähteenkorva 1946

[Pena]

LAULU SUVESTA JA KUOLEMASTA

Suvi souteli airoin niin välkkyvin
tänä aamuna mökkini rantaan.
Se törmäsi keuloin niin vaahtoisin
pajun kukkivan vierelle santaan.

Kohos kiuruset huiluja soittamaan,
suvipääskyset leikkien lentoon.
Nous vuokko niin kainona kukkimaan,
sekä rentukka loistoon rentoon.

Suvi lienetkö saapunut viimeinen
tänä aamuna mökkini rantaan?
Kai vienevät kohta jo soutaen
minut kaukaisen kalmiston rantaan.

Suvi silloin on koittanut taivainen.
Suvi-ilmaan, sieluni, soudat.
Saat luokseni, ystävä syntisten,
ikiriemuun rääkätyn noudat.

Väinö Havas 1944

[Pena]

ELOPELLOLLA

Vilja painuu kultainen
kypsyttämä heltehen
alla armaan auringon,
Luojan anti verraton.
          Herra, siunaa vilja maan,
          joka leiväks korjataan!

Herra, tokko kypsyvi
minun elopeltoni,
jossa kesken lustehen
kasvaa sanas iäinen.
          Herra, saata vilja se
          kerran riemuin korjuulle!

Aino Jauhiainen 1943

[Pena]

ILTARUSKOSSA

Herra, maasi kaunis on
loistoss' iltaruskon kullan,
aurinko kun painuissaan
hehkumaan saa mustan mullan.
Taivas, hohtain kultaa, purppuraa,
kammiooni heijastaa.

Päivä vaipuu... tuskat haipuu
himmeähän unholaan.
Taivasta ma tahdon kantaa
rinnassain jo päällä maan.
Salli, Herra, taivahani saa
Hengen kirkkautta heijastaa.

Ilta Koskimies, käsikirjoitus

[Pena]

ORJANRUUSU

Varisee jo vieno
ruusun terä hieno,
putoileepi punalehti hento, armainen,
vasta puhjenneena,
terän aukaisseena
aamusella suutelosta sulopäivyen.

Hetken pienen vainen
ruusu kaunokainen
tuoksueli ihasteeksi mielen murheisen.
Tehtävänsä täytti,
suruiselle näytti:
elo muiden iloksi on elon arvoinen.

Lempi Vihervaara, käsikirjoitus

[Pena]

LEGENDA

Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
ne merta, maata muinoin makasi,
niin kerrotaan, he kesäillan tullen
myös saivat Suomenmaalle siunatullen.

He alle istahtivat koivupuun,
mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
he joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:

"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"

Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
"Voi olla, maa on karu, kylmäki
ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin."

Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes
ja vainolta roudan valta raukes.

Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Eino Leino 1897

[Pena]

TOUKOVIRSI

O Herra, joka johtanut
oot kautta vainon ajan
ja uutispellon suojellut
ja korven köyhän majan,
Sa orjuudessa valoas
loit kärsimyksen öihin.
Suo meille voima voimastas
nyt hengen toukotöihin.

Sun armos päivän auringon
suo paistaa maille Suomen,
vie heikot voimat voittohon,
tee suureks kansan huomen,
pois ota mielten jää ja yö
Sa päivääs säteilevään.
O Herra, siunaa hengen työ
ja touot kansan kevään.

V. A. Koskenniemi 1930

[Pena]

RAKENTAJAT
Ps. 127

Jos Jumala ei myötä,
kun huoneen nostamme,
niin teemme turhaa työtä,
ei kestä voimamme.
Kun aukee lähteet syvät
ja taivaan akkunat,
kuin hennot hiekänjyvät
muurimme murtuvat.

Vaikk' kantamassa kalpaa
on urhot rautapäät,
ei suojele se salpaa,
kun tulee turman säät.
Ja vaikka pilviin asti
kohoisi palatsit,
lyö rae rutoisasti
kaikk' kunnon kaupungit.

Ja turhaan aamuvarhain
ja iltamyöhäisin
me ponnistamme - parhain
on kuollut kuitenkin,
kun Jumala on poissa,
on karvas leipämme
ja puutos pysyy koissa -
voi, onnettomat me.

Mut siunauksen saapi,
ken Herraan luottain luo
ja Häneen uskaltaapi -
ei vaivu voima tuo.
Hän suuren hädän tullen,
kun tuskaisin on työ,
tuo armaan avun sullen -
niin pääsinhetkes lyö.

Ilmari Pimiä 1936

[Pena]

SUOMALAINEN RUKOUS

Sä Herra, Sinuun ainoaan,
Sun armoos, apuus yksin
me kurjat käymme turvaamaan,
kun vitsot kärsimyksin
tai onnen päivän meille suot
ja siunaat köyhän maamme.
Jos tuskan taikka turvan tuot,
oot ainut kunnkaamme.

Me emme luota ihmisiin,
käs'varsiemme voimiin
ja lupauksiin pettäviin
vain valheen purppuroimiin.
Ei polkujamme vartioi
vain tarmo suomalainen,
jos rauha taikka sota soi,
ei kestä kunto mainen.

Pois ylpeys ja kerskaus!
Me oomme eessäs tuhkaa,
Sun voimaas yksin uskallus,
kun turmanvalta uhkaa!
Sun yksin olkoon ylistys,
kun tiemme voittoon johtaa
ja uuden aamun kimmellys
taas maamme ylle hohtaa!

Vänö Havas 1944

[Pena]

SAKRAMENTTI

Vesi hopeamaljassa kimmeltää
ja vedessä Jumalan sana.
Ja nukkuvan pikkulapsen pää
on pitseissä punertavana.

Ja kynttilät liekein lepattavin
palavat. Teen ristinmerkin
sen lapsen rintaan ja kasvoihin
käsin hellin ja mielin herkin.

Veden puhtaat kristallipisarat
jää nukkuvan lapsen tukkaan
kuin suviaamun ihanat
yön kastehelmet kukkaan.

Kun ristin sen lapsen, niin melkein näin
pyhän Jumalan ajatuksen.
Se lensi kyyhkynä alaspäin
ja pudotti siunauksen

ihan pienokaisen sydämeen.
Laps siirtyi kesken untaan
Jumalan pyhään perheeseen
ja taivaan valtakuntaan.

Jaakko Haavio 1933

[Pena]

LAPSI ON LÄHELLÄ

Kuin kotikieli soivat lapsen suussa
nuo aikuiselle usein vaikeat:
Jerusalem ja Beetlehem ja Jeesus,
ne hälle on kuin ikituttavat.

Hän enkeleistä kertoo kirkkain silmin,
kuin nähnein kasvoin, äänin luontevin.
Niin läheistä on näkymätön hälle,
hän ymmärtää sen meitä ylemmin.

Hän luottavasti astuu tielle taivaan
ja uskon pyörryttävään julmuuteen.
Viisaitten järjestelmän estämättä
hän katsoo omaan Hyvään Paimeneen.

Hän kysyy paljon, kysyy ihastellen,
on usein opas suurten vastaajain.
Ei sammu katse usviin kysymysten,
hän kysyy Valtakunnan omistain.

Ensio Kurki-Suonio 1945