Kysymys Leenalle (ja muillekin)

[Jampe]

Mistä johtuu että sellaiset lapset, jotka jo pienestä asti ovat joutuneet kotonaan näkemään ja kuulemaan kaikenlaista mitä lasten ei pitäisi, ovat jotenkin henkisesti vanhemman tuntuisia/kehittyneempiä kuin sellaiset jotka eivät?  ne esim. osaavat selvästi kehittyneemmin manipuloida samanikäisiään ja keskustella aikuisten kanssa aikuismaisemmin ja osaavat myös vedättää aikuisiakin jossain määrin. Niistä lapsista tuntuu jotenkin sellainen "viattomuus" loistavan poissaolollaan. Mielestäni tämän näkee jo nelivuotiaastakin lapsesta.

[PekkaV]

Tabujen ylittyminen vahvistaa, jos ei ole kuolemaksi.

[Jampe]

Häh?

[Sanneli]

Häh?

Kai semmonen sanonta on tuttu että mikä ei tapa, se vahvistaa?

[Leena]

Jampe, olen tasan oikeassa, tosin ainahan on poikkeuksia, lapsella saattaa olla joku johon hän vaistomaisesti tukeutuu kuin korvikevanhempaan,  ja olemme myös synnynnäisesti erilaisia ja niin poispäin.

Alice Millerin ainoa oikein kunnon kirja "Lahjakkaan lapsen tragedia" kuvaa tätä ilmiötä. Lapsen narsismi (eli itsetunnon kehitys, tässä sana on neutraali ja tarkoittaa vain tätä osaa persoonallisuudessa) lähtee varhain kehittymään vinoon. Hänestä todella tulee joskus vanhempi vanhemmalleen, ehkä molemmille vanhemmilleen, ja jossakin määrin esikoinen on tälle alttiimpi.  Mutta vaikka Millerin myöhempää tuotantoa on arvosteltu ja syystäkin, tämä on hyvä kuvaus.

Se näkyy aikaisin. Lapsi tukahduttaa oman itsensä ottaakseen sen ihmisen paikan, jolla häntä tarvitaan. Tukahdutettu kehitys johtaa myöhemmin, ensin teini-iässä, usein pseudoaikuisuuteen, jonka takana on usein tiedostamaton tarve miellyttää toisia. Oikein kelpo partiojohtajat, sellaiset superkunnolliset ja ylitunnolliset nuoret ovat toisinaan tällaisia. He eivät oikeastaan koskaan itseään löydäkään. He ovat vain kuin peilinä toisille koko elämänsä. Toisten käytettävissä, jatkuvasti muita varten olemassa... juttu jonka takia psykoanalyytikot ramppaavat toinen  toisillaan analyysissa muuten...  heillä on tähän taipumus... Leena parani analyysissa... ei siis viitsinyt edes hakea koko koulutukseen... ei Leenan juttu... mutta jossain määrin tuttu asia, vaikka minua kaaosti se epilepsia.

Aikuisiällä nämä ovat hämmentyneitä identiteettinsä suhteen, kärsivät usein siitä, joku ei kestä tilannetta, kehittävät riippuvuuksia, jotka eivät oikein enää aikuisille kuuluisi, eli se voi sitten olla mikä riippuvuus hyvänsä, ja kärsivät niin sanotusta tyhjästä depressiosta... eivät he masentuneita ole, mutta ei mikään miltään tunnukaan... eiväthän he tiedä mikä tuntuisi hyvältä.  
..................................................

Tietty on muuten luonteeltaan tasaisempia... tietyn ikäinen tenava on usein pikkuvanha...  minä etsin Dosentista tätäkin ominaisuutta, mutta hän pudisteli hihojaan erittäin pahastuneena... hänkö muka... eikä ollutkaan. Alttius oli olemassa, mutta hän selätti sen, suurelta osin koska äidinisä oli pikku Dietrichin jumaloitu isä jolla oli tälle myös aikaa, ja se kaksossisko niin tärkeä.  Dosentin ainoa pulma oli masennustaipumus ja hän pelkäsi ihan hysteerisesti sitä vankilavuosinaan... ei uskaltanut edes itkeä,  koska "itku auttaa vain voimakasta, heikon se tekee sairaaksi" --- hänen äitinsä nimittäin oli itkenyt itsensä sairaaksi kun perheen toinen lapsi, Walter, kaatui - Dietrich oli vasta 12v.  Viimeinen  säästynyt runo näyttää vapauttavan tästä: Hän kokee kadottavansa Marian mukana Jumalankin, suuttuu kunnolla ja itkee. Ja kokee käsittämättömän huojennuksen. Hän tiesi kohtalonsa, tiesi ettei enää tapaisi Mariaa, morsiantaan siis, mutta ei joulutnut lähtemään viimeiselle taipaleelleen tervehtymättä lopullisesti... tämä on aika hyvä esimerkki alttiudesta ja siitä että hän sen kuitenkin voitti.  - Nämä eivät muuten myöskään millään tavoin suutu... eivät oikein kykene antamaan itselleen mitään hyvää...  kaikki on vähän kuin toisia varten...  juu, kyllä Dosentti on ollut vähän liian altis masennukselle mutta sille on toisia syitä. Luonteessa, siis.  Natsit nyt masensivat kenet tahansa.  Silloin hän osoitti kykynsä juuri päinvastoin... Leena arvostaa...

[Leena]

Kai semmonen sanonta on tuttu että mikä ei tapa, se vahvistaa?

Tunnen sen, mutta olen toista mieltä. Valitettavasti on niin, että jos joutuu altistetuksi jollekin joka saa aiheen sanoa noin, ei vahvistu, vaan heikkenee, haurastuu, saa usein semmoisen kuin "posttraumaattinen stressireaktio" (sanokaa jos ei avaudu) ja jos joutuu tilanteeseen, saa olla kiitollinen, jos on mistä ammentaa --- joku joka koko ajan on tukena, muutama keskustelu asian oikein nopeasti ymmärtävän kanssa, nio - joskus riittää vähäkin - oma entinen hoito, josta on oppinut käsittelemään sitä joka oli vähällä tappaa, ja itselleni vähitellen lujittunut vakaumus: "Jumala tietää, mitä Hän tekee."   No - Hän ei kaikkea toivo tapahtuvaksi mutta tähän onkin kytkettävä perään: "Tähän saakka. Ei edemmäksi".    Se joka melkein-tappoi, vedetään takaisin sillä hetkellä jona se olisi tappanut.

Ja kolmanneksi: Hän saa kysyä kaikenlaista. "Siis - kun rukoilet että tapahtukoon Sinun tahtosi, niin tarkoititko sitä? Jos minä nyt sallin tämän otettavaksi niin..."  Ja käsittämätöntä. Tähän saakka on jokin minussa  oppinut tai siis mitälie alkanut vastata: Mutta tietenkin, ja se on täysin rauhoittanut minut.  Isä Meidän on siksi niin rakas. Kun se jokin minussa sanoo että tottakai, - se ei ole ihan Leena - mutta Leena rauhoittuu!!  Tämä on totta.

[Pena]

Olisiko joissakin asioissa niinkin, että se mikä ei tapa, mutta vahvistaa, myös paaduttaa? Tulee paksu arpikudos, jonka läpi mikään ei tunnu miltään.

[Leena]

Olisiko joissakin asioissa niinkin, että se mikä ei tapa, mutta vahvistaa, myös paaduttaa? Tulee paksu arpikudos, jonka läpi mikään ei tunnu miltään.

Olettaisin että mikäli ns. vahvistaa, käy näin. On pakko.  Jotenkinhan ihmisten on pakko selvitä.

Seurasin sitä ohjelmaa nuorista kundeista kokeilemassa Kakolaa, ennen kuin se muuttuu valitettavaksi pakoksi, ja heissä oli yksi joka oli kokenut liikaa.  Ei pitäisi profetoida kun ei ole profeetta, mutta hänen kohtalonsa minä luullakseni arvaan, ja olen hyvin pahoillani.
Ei tappanut, niin. Vahvisti - tavallaan.  Hän - ellei tapahdu jotakin aivan ihmeellistä - ei anna anteeksi sitä mitä on kokenut, ja on hyvin tehokkaasti kovettanut itsensä. Ero toisiin oli valtava.  Ihan pieni neulanpisto eii tunnu. Ehkei puukonkaan.  Hän ei anna enää minkään tuntua ja tulee pitämään siitä huolen lopun elämäänsä. Eikä siihen tarvitse rikollinen olla.

Joku on kovettanut itsensä niin, että eläytymiskyky toiseen menee kokonaan.
Tavattoman usein kuulee nurinpäin käännettyjä ihannetarinoita omasta kasvuympäristöstä: Kuinka upeaa oli kun piestiin, tai mitä se kullakin oli, koska nyt sitten osaa... mitä kukin nyt haluaa osata.

Joku ei enää halua muuta kuin mahdollisesti panna toiset kokemaan saman.
Jos edes sitä. 

[Atanasia]

Mistä johtuu että sellaiset lapset, jotka jo pienestä asti ovat joutuneet kotonaan näkemään ja kuulemaan kaikenlaista mitä lasten ei pitäisi, ovat jotenkin henkisesti vanhemman tuntuisia/
kehittyneempiä
kuin sellaiset jotka eivät?  ne esim. osaavat selvästi kehittyneemmin manipuloida samanikäisiään ja keskustella aikuisten kanssa aikuismaisemmin ja osaavat myös vedättää aikuisiakin jossain määrin. Niistä lapsista tuntuu jotenkin sellainen "viattomuus" loistavan poissaolollaan. Mielestäni tämän näkee jo nelivuotiaastakin lapsesta.

Näin on.
Mulla vain särähtää korvaan tuo "kehittyneempi"-sana.
Kun se on itsessään positiivinen sana, mutta tässä yhteydessä
sen ei pitäisi sitä olla.
Lapsi joka joutuu näkemään ja kuulemaan aikuisille kuuluvaa maailmaa
joutuu samalla lailla hyväksikäytön uhriksi kuin vaikka konkreettisesti seksuaalisesti hyväksikäytetty.
Häneltä riistetään emotionaalinen lapsenaolon mahdollisuus.
Tai henkinen.
Nykyisin monet lapset joutuvat kantamaan vastuuta vanhemmistaan
mm. masennuksen vuoksi.
Siinä on pakko  keksiä tavat selviytyä.

Ja vaikka kieli saattaa olla usein aikuismaista, siellä sisällä on kuitenkin ensisijaisesti lapsi.

[PekkaV]

Tabujen ylittyminen vahvistaa, jos ei ole kuolemaksi.

Häh?

Kai semmonen sanonta on tuttu että mikä ei tapa, se vahvistaa?

Kiitos taas, Sanneli!

[Leena]

Kiitos taas, Sanneli!

Tuota... se vain ei ole totta. Ikävä juttu.

[Atanasia]

nyt olen Leenan kanssa kyllä samaa mieltä.
Mistähän kummasta tuo fraasi "jossei tapa niin vahvistaa" on lähtöisin?

[Riitta-mummi]

Olisko simputtajilta armeijasta?

[Sanneli]

Tuota... se vain ei ole totta. Ikävä juttu.

Ettei nyt kukaan kuvittele, että toi "mikä ei tapa, se vahvistaa" oli minun mielipide niin sanon ettei ollut vaan satmanin. Yhtään minkäänlaista kantaa ottamatta vaan vähän selvensin tuota satmanin kommenttia Jampelle (siis että tuosta sanonnasta oli kyse) kun hähhittelyn perusteella Jampe ei sitä tajunnut. Eli satmanille kommentoikaa, älkää mulle.

Jos nyt pitää mielipidekin ilmaista niin tuo on totta sen suhteen, että curling-vanhempien lapsista harvemmin taitaa kauhian yhteiskuntakelpoisia tulla. Virheistä oppii ja jos virheiltä suojellaan kauhiasti niin silloin niistä ei opi.
Mutta suurimmaksi osaksi vähän ihmeellinen sanonta, en esimerkiksi ymmärrä, että miten oravanmarjoista vatta kipiänä konkkaaminen vahvistaa, vaikka ei tappanutkaan... Ja erityisnuorisotyöhön on joutunut koulussa tutustumaan.

[Pena]

Pitäähän ihmislapsella vastuksia olla, jotta oppisi ja kasvaisi. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään kohtuuttomia kohtalon kolhuja.