Tarkoitus ei ollut aliarvioida. Halusin vain sanoa, että jos YSTÄVÄT ovat vähissä, rahat eivät riitä terapeutteihin tai muihin hoiva-alanyrittäjiin, pikajuna tulee kohti ja jalat tuntuvat toimintakyvyttömiltä, niin rehdin peruspapin kädenojennus ei tuntuisi ollenkaan pahalta.
Ei, ymmärsin kyllä. Ja olen samaa mieltä. On niinkin, että joskus on vaikka nyt asioita joita ei tahdokaan ystävien tietoon, tai, ei viitsi tai voi kuormittaa. Ystävil saattaa olla jokin oma elämänkriisi, yhdellä särkynyt sydän, toisella avioliitto hajallaan, kolmannella juuri todettu vakava sairaus neljännellä mahdoton työtilanne... silloin ei vain voi niille puhua.
Voi olla kuten minullakin, kun ystävät ovat laajalti työtoveripohjalla syntyneitä, ei mikään hyvä juttu muuten, he eivät vain ikäänkuin näe, että on, vaikka selkeästi hengenvaara päällä, eivät ehkä myöskään kestä semmoista. Suojellaan sitä yhteistyösuhdetta ja itseään on pakko joskus suojata --- tulee liian lähelle. Ei pitäisi ystävystyä niin, se on rajoittunutta, mutta minkäs teet jos ystävystyt vaan. Ja jos työrupeamat on olleet niitä 36 tunnin yhteisrutistuksia, joissa on hitsauduttu kiinni toisiimme, niin siinä on jo pakkokin saada huolilleen ulkopuolinen kuuntelija. Kun se ei ole mikään jättimäinen perhe kuitenkaan.
