Kirjoittaja Aihe: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään  (Luettu 5512 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

myyrä

  • Vieras
Körttifoorumilla käsitellään tietysti uskonnollisia aiheita ja myös vähemmän uskonnollisia körttiläisyyden näkökulmasta. Tiede on tiedettä, mutta voiko esim. ihmisen evoluutiota käsitellä körttiläisesti? Miten luominen täytyisi käsittää? Mitä mieltä kreationismista?


Aluksi tällainen dokumentti vanhimmasta tähän mennessä tehdystä ihmislajin löydöstä. Heinäkuussa v.2001 ranskalaisen Michel Brunet'n johtama tutkimusryhmä löysi Tsadista Keski-Afrikasta Djurabin aavikolta 260 km lounaaseen Faya Largoun kaupungista Toros Menallan muodostelmasta fossiilisen kallon. Eroosion maan pinnasta näkyviin nostama kallo oli rikkoutunut kaikkiaan yli sadaksi palaseksi, joita lämpötilojen vaihtelu ja tuulen lennättämä hiekka olivat kuluttaneet.
Melkein täydellisessä kallossa on mosaiikkina piirteitä, joista eräät ovat tyypillisiä sukupuuttoon kuolleille, toiset taas yhä eläville ihmisapinoille. Muutamat rakenteen yksityiskohdat olivat samanlaisia kuin sukupuuttoon kuolleilla ihmisen kehityslinjojen lajeilla, eräät toiset jopa samoja kuin nykyihmisillä. Löydössä on kuitenkin myös rakenneominaisuuksia, joita ei ole tavattu yhdenkään fossiilisen tai nykyään elävän lajin kallossa... (Juha Valste: Ihmislajin synty, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012, 313s)

National Geographic - Ape man: Search for the First Human (2005)

https://www.youtube.com/watch?v=6OsKuoj-8Vc

PS. Fossiilia elettiin kutsua Toumaiksi, joka on paikallista goramin kieltä ja tarkoittaa "toivossa elämistä". Lapselle annettiin usein tämä nimi ennen sadekauden alkua ja niin tämänkin löydön jälkeen alkoi sataa. Sahara on muuttanut monta kertaa muotoaan; on ollut välillä aavikkoa ja välillä hedelmällisempää savannia ja sitten taas aavikkoa. Tsad-järvi, joka on ollut aikoinaan melkein sisämeri, on nykyisin kutistunut pieneksi ja vetäytynyt kauas löytöpaikasta.
 

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33647
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #1 : 26.09.18 - klo:20:04 »
Nyt en enää pitkiin aikoihin ole uskonut kuten fundamentalistit. Elämä tällä planeetalla on paljon vanhempaa kuin mitä Luomisesta, Nooasta ja Aabrahamista alkaen he opettavat.

Tiede puhuu toisin, ja siitä on monenlaisia todisteita.

Kysyksessä on uskon asia, usko Jumalaan kaiken takana Luojana, tai usko tieteeseen, tai molempiin.
Uskossa ei ole kysymys tietämisestä. Uskon Jumalaan kaiken Alkuna, olkoon se mitä onkin, salaisuutta.
Tärkeämpää kuin mitä nämä luodut asiat ovat on usko Kristukseen joka on sekä luotu ihmisenä, että luomaton Jumalana. Sana joka oli jo alussa.

Täma on planeetta Maan kehitys, alusta loppuun. Loppukin on titämätön, mutta siihen viitataan Raamatussa, joten siihen voi myös uskoa, jos uskomme Raamattuun.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21985
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #2 : 26.09.18 - klo:20:10 »
Raamatun alkulukujen luomiskertomus ja evoluutioteoria asetetaan usein toisiaan vastaan. Siinä onkin järkeä, jos luomisen kuvaus ymmärretään kirjaimellisesti. Runollisena myyttinä se kuitenkin sisältää voimakkaan viestin kehityksestä. Kaaoksesta ja tyhjyydestä jäsentyy vaiheittain taivaankappaleiden keskelle maailma kasveineen ja eläimineen. Viimeksi naiseksi ja mieheksi luotu ihminen saa Jumalalta hengen. Olemme ihmisiä vasta hengellisinä olentoina.
Ajatus, josta pidän, ymmärtää viimeisen luomisen päivän jatkuvan yhä. Lepopäivä koittaa vasta iäisyydessä.

Poissa Annikka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 765
  • Eisbärenbaby im Tierpark Berlin
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #3 : 26.09.18 - klo:20:51 »
Raamatun alkulukujen luomiskertomus ja evoluutioteoria asetetaan usein toisiaan vastaan. Siinä onkin järkeä, jos luomisen kuvaus ymmärretään kirjaimellisesti. Runollisena myyttinä se kuitenkin sisältää voimakkaan viestin kehityksestä. Kaaoksesta ja tyhjyydestä jäsentyy vaiheittain taivaankappaleiden keskelle maailma kasveineen ja eläimineen. Viimeksi naiseksi ja mieheksi luotu ihminen saa Jumalalta hengen. Olemme ihmisiä vasta hengellisinä olentoina.
Ajatus, josta pidän, ymmärtää viimeisen luomisen päivän jatkuvan yhä. Lepopäivä koittaa vasta iäisyydessä.

Mutta kuinkas Pena se on tämä, kun tässä sanotaan, jotta "lepäsi".

1Moos. 2:2
Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.

myyrä

  • Vieras
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #4 : 26.09.18 - klo:21:41 »
Kiinnostavia vastauksia on tullut. Kiitos niistä. Evoluutiohan kertoo, miten joku asia on mennyt, mutta ei sitä, miksi se meni niin kuin meni. Joillekin evoluutio ja erityisesti ihmisen evoluutio on edelleen tänäkin päivänä kuin punainen vaate härälle. Evoluution ei tarvitse välittää kysymyksestä "miksi", koska elämä alkoi maapallolla sattumalta, siis nykyisin tieteessä kallistutaan sille kannalle. Vähänhän se kyllä oudolta kuulostaa. Itseäni kiinnostaa eniten, miten kauan ihmisen kaltaisia olentoja täällä on palloillut, ei niinkään esim. hirmuliskojen aika joskus 300 miljoonaa vuotta sitten. Se tiedetään, että ihmisellä ja nykyisillä ihmisapinoilla on ollut yhteinen kantamuoto, josta molemmat on lähteneet eriytymään erilleen. Simpanssi on ihmisen lähin sukulainen.

Eniten fossiililöytöjä on Itä-Afrikasta hautavajoaman alueelta Keniasta ja Etiopiasta sekä parista paikasta Etelä-Afrikkaa. Lisäksi Marokosta on löytöjä. Afrikan ulkopuolelta vanhoja ihmisfossiileja löytyy Kiinasta. Lähi-idässä on tehty hyvin kiinnostavia luolalöytöjä, joista on löydetty sekä nykyihmisen että Neandertalilaisen fossiileja samoista paikoista. Nämähän ovat myös lisääntyneet keskenään ja meillä on jotain 3-4% Neandertalilaisten geenejä (Aasiassa myös Denisovan ihmisten geenejä).

Minun olisi pitänyt alkaa paleontologiksi... :eusa_angel:


Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33647
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #5 : 27.09.18 - klo:08:25 »
Aika-kysymys on ihmisestä oleellinen. Kuinka kauan ? Milloin ? jne.

Mikä oli ajan alku ? Jumala on ollut käsittääkseni ' aina'. Ajan alussa oli myös Sana, meille hän on Kristus, ihmisenä Jeesus.

Pauli Annala opettaa mielenkiintoisesti kuinka Jumala s u u n n i t t e l i  ihmisen, prototyyppinä oma poikansa, Sana.
Ajan ollessa sopiva Hän syntyi ihmiseksi ja sai nimen Jeesus =Jumala pelastaa.

Vanha Testamentti kuvailee ihmisen rajoittunein käsityksin luomisen, jaksottelee sen ymmärrettävään muotoon ja samoin Juamalan, tyytyväisenä luomiseensa, lepäämisineen.
Miten kaikki kävi on salaisuus, mutta tulos oli suurenmoinen. Ihminen vain tekee lopulta lopun mahdolliseksi, sillä ihmisen teot ovat usein pahat.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21985
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #6 : 27.09.18 - klo:09:15 »
Se lienee merkittävin ero uskon ja tieteen välillä, että tiede ei voi olettaa kehityksen taustalle mitään suunnitelmaansa toteuttavaa luojaa.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33647
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #7 : 27.09.18 - klo:10:27 »
Hyvä selvennys.    :023:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33647
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #8 : 27.09.18 - klo:10:35 »
Bertold Brecht:

https://www.youtube.com/watch?v=FSk3TG5czcg


"Ihmisen aspiraation riittämättömyyden laulu" - Kurt Weill

Aspiraatio on lääketieteellinen termi, jolla on kaksi eri merkitystä[1];

henkeen vetäminen, keuhkoihin vetäminen;
nesteen imeminen ontelosta; esimerkiksi veren tai liman imeminen alipainetta synnyttävällä laitteella

Wikipedian mukaan
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21985
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #9 : 27.09.18 - klo:10:46 »
Onhan aspiraatio fonetiikankin termi. Latinassa sana tarkoittaa henkäystä. Vastaava teonsana merkitsee hengittämistä kohti; suosimista, edistämistä ja tukemista; lähestymistä ja pyrkimistä. Niinpä aspirantti on virkaan hakeva tai kokelas.

myyrä

  • Vieras
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #10 : 27.09.18 - klo:11:41 »
...Jotkut ovat sitä mieltä, että maapallon eläinkunta ja myös ihminen ovat kyllä kehittyneet, mutta kaiken alku ja myös nykytilaan johtaneen kehityksen ohjaus ovat olleet jonkin ylemmän voiman hallinnassa. Tätä voimaa kutsutaan tavallisesti Jumalaksi. Näin ajattelevat pitävät usein ihmistä koko tämän kehityksen tarkoituksena, päämääränä ja ehkä myös päätepisteenä...

...Kehityksellä sinällään ei ole päämäärää eikä tarkoitusta. Elollisissa olennoissa eivät myöskään  vaikuta mitkään omat, muista poikkeavat voimat. Kreationistit vetoavat jatkuvasti siihen, etteivät solujen tapahtumat, niistä rakentuvien eliöiden toiminnat ja koko eliökunta voi olla tulosta pelkästä sattumasta. He eivät ymmärrä ja erityisesti eivät halua ymmärtää, että luonnonvalinta synnyttää kaikkeen elolliseen helposti liittyvän vaikutelman päämäärästä, johdatuksesta ja määräytyneisyydestä. Kuitenkin valinnan toiminta on helppo ymmärtää ja sen olemassaolo ja vaikutukset on lukemattomia kertoja osoitettu sekä kokeissa että luonnossa...

(Juha Valste: Ihmislajin synty)

Tämä kirja vapautti minut turhista uskomuksista ja peloista elämään täysipainoista elämää, kunnes kuolen ja hajoan luonnon kiertokulkuun; kevätpuron solinaan, pääskyjen  kiihkeään lentoon sinitaivaalla, kesäyön vaaleaan lumoon ja talvisen pakkaspäivän kirkkauteen.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33647
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #11 : 27.09.18 - klo:13:53 »
Kuulin erikoisen ja mielenkiintoisen ajatuksen ihmiseltä joka itsekin kuuluu ADHD-geenejä ( ? ) kantavaan sukuun. Hän kuuluu alueelliseen yhdistykseen jossa on pohdittu mm. sitä miksi tämä oireilu, joka ei ole sairaus, on niin paljon lisääntynyt.

Tiedetään, että tupakka on altistava tekinä, mutta on myös esillä ajatus että tämä onkin ihmisen ' kehitysvaihe' johonkin uuteen muotoon.

 Ei täysin mahdoton ajatus tämäkään, kun ajatteleetiedon ja viestinnän valtavaa kehitystä ja nopeutta jolla se kohtaa nykyistä sukupolvea.

Kohti robotismia ?
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa loudiou

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 2
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #12 : 01.10.18 - klo:22:36 »
Minulle Raamatun tärkeimmät sanat ovat aina olleet Johanneksen evankeliumin avaussanat. Eli se, että alussa oli sana.

Mitä olikaan ennen meitä ihmiskuntaa, ei osannut sanoa sanoja. Me osaamme muodostaa niitä, ja niiden avulla kurotamme jotakin kohden jota emme
ymmärrä.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #13 : 05.10.18 - klo:18:32 »
Kuulin erikoisen ja mielenkiintoisen ajatuksen ihmiseltä joka itsekin kuuluu ADHD-geenejä ( ? ) kantavaan sukuun. Hän kuuluu alueelliseen yhdistykseen jossa on pohdittu mm. sitä miksi tämä oireilu, joka ei ole sairaus, on niin paljon lisääntynyt.

Tiedetään, että tupakka on altistava tekinä, mutta on myös esillä ajatus että tämä onkin ihmisen ' kehitysvaihe' johonkin uuteen muotoon.

 Ei täysin mahdoton ajatus tämäkään, kun ajatteleetiedon ja viestinnän valtavaa kehitystä ja nopeutta jolla se kohtaa nykyistä sukupolvea.

Kohti robotismia ?

Ai kuin ihanaa pähkäilyä.

ADHD oireet ovat kyllä samanlaisia, kun ihminen alkaa luomaan uutta.
Ehkä olemme jonkun uuden edellä ja nämä ADHD ihmiset oireilevat sen mukaan niitä oireilevia tulee lisää kokoajan enempi.

Jos ihminen tietää joutuvansa teloitustuoliin tai kohta saavansa selkään, niin hän oireilee kuin ADHD alkaa kapinoimaan ja olemaan yliaktiivinen ja puollustusmekaniikat alkavat jylläämään.

Raamatussakin on, että se on luonnollista, että oliko se maa ja meri ja luonto lkavat vaikeroida, koska tietävät lopunajan olevan lähellä.

Tosi ennakkoluuloton katsanto toi ADHD geenien lisääntyminen.
Tik toc.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Ihmisen evoluutio, luomisusko ja tiede ylipäätään
« Vastaus #14 : 24.10.18 - klo:05:13 »

   Huomasin äsken itsessäni ilmiön, joka oli ennestään tuttu jo opiskelujen ajoilta: kun edessä oli ongelmainen tehtävä, väistin sen tekemällä muuta; ja se tekeminen muistuttaa adhdmaista touhuilua. Vastenmielisen tentin edessä eteen tuli kasapäin muuta kiinnostavaa, joka vietteli mukaansa. Nyt seurakuntavaaliehdokkuudestani johtuen pään ovat täyttäneet uudet, kaoottiset ja vaikeasti käsiteltävät asiat. Niinpä pyykkäämiseen, silittämiseen, imurointiin on tullut ilon ja keveän vapauden sävy.

ADHD-ilmiössä on samankaltaisia piirteitä: keskittymisen helppous ja tekemisen keskittyneisyys.

ADHD luovuutena, uutta tulevaa ennakoivana todistaa ihmisen muuntautumiskyvyn ja evoluution luonteen. Siitä mennään missä aita on sopivalla korkeudella. Länsimainen vauraus mahdollistaa monimuotoisuuden. Lääketiede on niin kehittynyt ettei terveitä ihmisiä olekaan. Mennään yhä hienovireisimpiin elämänmuotoihin. Rinnakkaista tälle on monimutkaisuus. Asioiden kompleksisuus synnyttää muureja, joiden kiertäminen vieroittaa yksilöä yhteisöstä, josta seuraa mm. ADHD:ksi leimautuminen.

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024