Kahdeksannen käskyn taakse voi myös piiloutua. On yhtä ja toista, joka on kuin märkivä haava, eikä parane, ellei saa tuuletusta. Aivan liian vähän onnistuttiin varoittamaan pahasta Saksan kirkkotaistelun aikaan. Kuinka olisi käynyt jos Tunnustuskirkko olisikin voittanut? Silloin ei annettu väärää todistusta! Tuo saatetaan laventaa koskea kaikkea negatiivista puhetta - jos vaikka on oma kirkkokunta kyseessä. Me emme katso mikä on totta - milloin varoitetaan vaarasta, mikä väärää todistusta --- vaan kenestä on kysymys - kuka puhuu.
Jos ajattelen kristillisiä kirkkokuntia nyt -- pitkäänkö olisi pieteettisyistä tullut vaieta esimerkiksi lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä?
Itse olen nähnyt julmuutta, joka johti mahdollisesti henkilön kuolemaan - kristittyjen keskuudessa - eri linjan ajattelijoiden innostuessa toimimaan - ja siitä vaiennut. Häpeän itseäni. Vaikenin, koska asialla olivat "sentään kristityt". Ja sitten ne olisi hyljeksineet minua...
..........................................................
Tiedän, ettet tarkoita tätä,. vaan mielihyvää, joka saadaan toisen vahingoittamisesta pahoin,yleensä vielä tarkistamattomin puhein. Sillä hetkellä on ihanaa --- kaikki pahuushan on tuolla, ja ajatella, tiedätkö mitä vielä - ei, kyllä nyt on toimittava...
Tuo käsky on oikeastaan aina sisältänyt itselleni myös käskyn katsoa peiliin, kantaa omaa pahuuttani, ja projikoida sitä mahdollisimman vähän muualle.
...........................................................
Me tarvitsemme paljon nöyryyttä, harkintaa ja ymmärrystä tietääksemme milloin on aika puhua. Varoittaa vaarasta, esimerkiksi. Jumala meitä siinä auttakoon. Vaikka jälkikäteen, havahduttamalla omatuntomme. En ihmettele sitä, että kielen vaarallisuudesta puhutaan niin paljon. Puheella on mahdollisuus tappaa.