Ei sitä ole Siionin virsissä. Vanha muoto siitä on "Äl' ann' mun vilpistellä, Pois sinust', Jesu Christ'! " Edellisessä virsikirjassa se oli 594 ja 1701 kirjassa numero 391. Ensimmäinen säkeistö alkaa "Juur hartaast' maailmast' tästä Pois halajan luopua"
Sitä on veisattu vanhassa muodossa ainakin Nilsiässä seurojen päätösvirtenä vielä 1960 luvulla ja ilmeisesti sen jälkeen.
Tässä se on vuoden 1701 kuosissa. Äl' anna on viimeinen säkeistö
391
1. Juur' hartaast' mailmast' tästä / Pois halaan luopua, / Ja kaikest' pahast' päästä, /
Ain' iloon joutua; / Mä tahdon tykös tulla, / Ja menoo riemullist' /
Tykönäs taivaas' kuulla, / Jo joudu, Jesu Christ'!
2. Sä verelläs pyhäll' ostit / Mun kuollost' kuollesas, / Kanss' kuopast' syväst' nostit, /
Sun suurest' armostas; / En pelkää kuollon surmaa, / Enk' julmuutt' saatanan, /
Sun tykönäs on turva, / O Jesu, ainian.
3. Tääll' ihan' ompi olla, / Kyll' monen mielestä, / On kuitenk' paramp' kuolla, /
Ja päästä synnistä; / Mä elon toisen tiedän / Juur' taivaas' olevan, /
Sinn' sielun' viimein viedään, / Saan voiton kuollesan'.
4. Vaikk' ruumis maahan lyödään, / Ja hautaan lasketaan, /
Madoilt' kanss' siell' syödään; / Niin kuitenk' kunniaan / Sen Herra jällens' vienee, /
Ja taivaas' kirkastaa, / Ei vahinkota liene, / Kosk' kuolen Herrasa.
5. Vaikka mailma minun halun', / Tääll' vielä viipymään, / Ja katoovaiseen kaluun /
Kyll' pyytää mieltymään, / En kuitenk' huoli niistä, / Kuin pian katoovat; /
Sill' taivais' iloo pistää, / Ja riemuu lakkaamat'.
6. Vaikk' suurell' surull' jätän / Tääll' hyvät ystävän', / Niin taivais' kuitenk' tiedän /
Jäll' ilos' löytävän': / Siell' saamme toinen toisem', / Ratk' riemus' rauhaises', /
Tykönä Herran pöydän, / Juur' menos' suloises'.
7. Vaikk' täytyy orvoiks' jättää / Mun lapsen' haikiast',/ Ja itkull' päivän' päättää, /
Valittain vaikiast'; / En kuitenk' epäil' sitä, / Vaan uskon lujasti, /
Heist' Herra murheen pitää, / Heill' tulee turvaksi.
8. Viel', orvot, teitä kerran / Mä kiellän suremast':/ Vaan turvatkaat te Herraan, /
Ain' uskoll' kiintiäst'; / Hän ompi orvoin Isä / Ja leskein holhoja, /
Teill' lohdutusta lisää / Se armias auttaja.
9. Siis siunaa, Herra, aina / Mun rakkaat omaisen', / Ja älä salli painaa /
Heit' syvään murheeseen: / Kyll' pian yhteen tulem', / Juur' suurest' riemuiten, /
Ja ynnä kunniaan kuljem', / Sitt' iloon ijäiseen.
10. Nyt viimein itsen' käännän / Sun puolees, Jesu Christ'! /
Tul' avuks' koskan näännyn, / Suo loppuu autuaallist'; / Ain' sinuun luotan totta, /
Laske rauhaan menemään, / Ann' enkelis sielun' ottaa / Ijäiseen elämään.
11. Äl' ann' mun vilpistellä / Pois sinust', Jesu Christ'! / Vaan vahvist' uskoon vielä, /
Kiinnit' sinuus kiintiäst'; / Ett' sotii vahvast' taidan, / Mua kätes tuetkoon; /
Sitt' iloll' veisat' mahdan: / Jo nyt kaikk' täytett' on.