Keskustelu > Yleinen keskustelu

Miten selviytyä koronaviruspandemiasta (jatkoa 2)

(1/30) > >>

öppiäinen:
Pakko jatkaa, kun halusin kommentoida edellistä osaa:


--- Lainaus käyttäjältä: Riitta-mummi ---Minulle on kerrottu että eläinkunta uudistuu juuri tähän tapaan. Lajit jotka ovat kasvaneet aivan liian suuriksi, rappeutuvat ja sairastuvat. Ne vähenevät , kunnes taas terveet yksilöt jatkavat sukua ja laji runsastuu.

Eikö näin voisi käydä ihmis-lajillekin. Onhan näitä ruttoja ja epidemioita ollutkin ja väestö on vähentynyt.
Nyt on lievästi sanoen liikakasvua etenkin Aasiassa, Etelä- Amerikassa ja Afrikassa.
--- Lainaus päättyy ---

Tuota noin, Euroopan väestöntiheys on kyllä huomattavasti korkeampi kuin Afrikan saati Etelä-Amerikan. Tuolla logiikalla poiston pitäisi kohdistua eurooppalaisiin. Mielikuva väkeä kuhisevista alkeellisista kehitysmaista on osin virheellinen. Tasoihin päästään, jos Venäjä kokonaisuudessaan lasketaan osaksi Eurooppaa. Siellähän sitä lääniä riittää.

Maailman väestönkasvu on sitä paitsi lupaavasti hidastumassa. Intian ja Bangladeshin kaltaisissa maissa syntyy nykyään ihan pikkuisen päälle kaksi lasta per nainen enää. Väestönkasvu siellä ei enää johdu syntyvyydestä vaan pitenevästä eliniästä. Etelä-Amerikassa syntyvyys alkaa olla eurooppalaisella tasolla. Afrikan väkiluku kasvaa nopeasti, mutta siellä ei vielä asutakaan ihan niin sillit suolassa kuin jossain Euroopassa tai Aasiassa.

Maailman hedelmällisyyskartta esim. tässä: https://en.wikipedia.org/wiki/World_population#/media/File:Total_Fertility_Rate_Map_by_Country.svg

Suunta on viilenemään päin. Sinisillä alueilla väki vähenisi ilman muuttoliikettä, ja paikoin vähenee siitä huolimatta. Bulgarian väkiluku on romahtanut, Kreikan ja Serbian pienenee, muutamia mainitakseni.

vn:
Mielenkiintoisia nuo maailman väestökehityksen ennusteet.
Lapsenlapsemmehan kehitystä sitten ehkä toteavat vuosikymmenien kuluttua.
Ennusteiden mukaan kuten öppiskin totesi, Afrikan väkiluku noussee huomattavasti.
Intian väkiluku noussee Kiinaa suuremmaksi.
Linkkejä löytyy, en ryhdy niitä laittamaan.

luterilainen:
 Pääministeri Sanna Marinin arvovalta meni tuhnuksi, sillä perustuslakivaliokunta piti liikkumisrajoituksia perustuslain vastaisina.  :eusa_pray:

"Hallitus katsoo, että perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi esitys liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta on vedettävä pois eduskunnasta. Asiasta järjestetään vielä tänään ylimääräinen valtioneuvoston istunto."
(Sanna Marin)

https://twitter.com/MarinSanna/status/1377283068088741892

Pena:

--- Lainaus käyttäjältä: luterilainen - 01.04.21 - klo:08:39 --- Pääministeri Sanna Marinin arvovalta meni tuhnuksi, sillä perustuslakivaliokunta piti liikkumisrajoituksia perustuslain vastaisina.

--- Lainaus päättyy ---

Sinun aivopieruistasi saamme kärsiä edelleen.

inehmo:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta