Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Särmien hioutuminen

(1/5) > >>

vn:
Vesi hioo kivet sileiksi aikojen saatossa.
Puutyöpiirissä esineiden näkyvät kulmat ja särmät hiottiin pyöreämmiksi, sileimmiksi.

Ihmisessä on myös särmiä, luonteessa, tavoissa, puheissa, tekemisissä, olemuksessa.
Särmällä on ehkä negatiivinen kaiku? Positiiviset särmät ovat ehkä lahjoja, taitoja,
oivalluksia.  Taiteilijat ovat kai usein särmikkäitä persoonia, eikä välttämättä haitallisesti.
Olen kuullut sanottavan että paheiden summa on vakio.  Sillä kai tarkoitetaan sitä että
ihminen vaan on tällainen, eikä muuksi muutu, eikä siitä tarvitse välittää.
Tätä usein nuorena kuulin vastaväitteenä sille kun tuotiin sanomaa Jeesuksesta esille,
ja että ihmisen on tehtävä parannusta, pyrittävä parempaan elämään, ulkoisestikin.
Toki ihminen on 100 %:sti syntinen, mutta Jeesuksessa myös 100 %:sti pelastettu.

Koen että minussa on kyllä paljon haitallisia särmiä, haittaavat minua ja läheisiäni.
Siitä huolimatta on näin, vaikka Jeesus on minut saanut pelastaa ja vapauttaa.
Kai olen vuosikymmenten saatossa jotain aina välillä yrittänyt särmien hiomiseksi tehdä.
Oma yritys ei oikein tuota tulosta kuitenkaan....se vaan tapahtuu kun Herra armahtaa...
Oma yritys johtaa siihen että "suo siellä, vetelä täällä"...ja kun yhteen suuntaan kumarran,
toiseen suuntaan pyllistän.

Särmäni ehkä hioutuvat vähitellen, itsestään, ilman omaa yritystä...jos suostun olemaan
hiljaa kuulolla, näkemään, ymmärtämään toisia ja itseäni, ottamaan vastaan.
Särmäni hioutuvat kun en taistele vastaan...varsinkaan silloin kun itse olen väärässä...
Hioutumista tapahtuu kun olen Jumalan yhteydessä, Jumalan Sanaa tutkien,
lähimmäisten kautta, olosuhteiden kautta jne.....
Yksi asia on myös se että opin tunnistamaan minussa olevat haitalliset särmät,
ne ovat muuta kuin luonteen piirteeni ja oma persoonani.
No, mulla yksi esimerkki lienee se että liian herkästi suutun pienistä vastoinkäymisistä....
siinä tulee vastaan anteeksipyytämisen paikka.

Riitta-mummi:
Niin kauan kuin itse yrittää, ei taida paljonkaan tapahtua. Jos joku ulkopuolinen taas huomauttaa, tapahtuu kuoreensa vetäytyminen, ellei ala kamala huuto ja möykkä ensin.
Näin oli minulla.

Tämä on itsekkyyttä, omaan napaan tuijottamista. Ajattelee itseään ensin, eikä asiayhteyttä ja kokonaisvaikutusta.

Viimeistään Avilan Teresan sanat; Älkää aina ajatelko itseänne, puhuko itsestänne, vaan ajatelkaa kuinka Kristus tässä tekisi jos olisi läsnä.

Hienoja ja viisaita ajatuksia Teresalta ja muiltakin vanhoilta opettajilta. Parhaita heistä on Tuomas Kempiläinen, joista Pena aamuisin kopioi meille luettavaa. Kyllä kolahtaa, ja lujasti useimmiten.

Olen saanut valtavasti ajattelemisen aihetta näiltä mainitsemiltani mystikoilta.
He ovat ohjanneet vihdoin siihen jumalayhteyteen jota en arvannut olevan olemassakaan . Kuvitelman tilalla on todellista.

Kaikki käy hitaasti, valmista ei tule. Särmätkin ovat olemassa, kärki hiukan hioutuneena.

vn:
Se ajatus mulla vielä oli, unohdin tuossa...
Uskon niin että Jumala hoitaa meitä kokonaisuutena, tuntien meidät läpikotaisin.
Hän hioo meidän särmiämme siinä järjestyksessä, sellaisina annoksina, kuin kestämme,
kuin meille on hyväksi...saamme voimia päiviemme mukaan.

Kun taas oma yrityksemme särmien hiomisessa on tosiaan heikonlaista.

Ja varsinkin kun lähimmäinen hioo minussa olevaa särmää...tavalla tai toisella...
niin yleensä on yksi särmä "työn alla"...ja saattaa käydä niin että toinen särmä siinä
samalla terävöityy, saattaa olla enemmän piikkinä lihassa...

Eli homma on kyllä kesken...

malla:
Tuon hiukan erilaisen kulman keskusteluun.
Tietenkin on hyvä, että hioutuu mutta ajattelin, että jos ihan kaikki särmä ihmisestä katoaa....tuleeko hänestä silloin kuin "näkymätön, hajuton, mauton" ja sopeutuuko aina sitten kuin "ameeba" toisten odotuksiin ja väsyttää lopulta itsensä.

Siis minusta tietynlainen särmä on hyväksi.

Mutta aloittaja saattaa tarkoittaa muuta kuin mitä minä sanalla "särmä" tulkitsen.
Tulkitsen, että "särmä" hyvässä mielessä tekee ihmisestä "omanlaisensa"

En varmaankaan nyt osannut sanoa tarpeeksi hyvin.
Kunhan vain tuli tuollaista mieleeni kun luin.
Ehkä luin hätiköidysti.

On varmaan olemassa ns positiivista särmää ja sitten ns negatiivista särmää...mutta kuinka sekin aina sitten tulkitaan, toinen toisella tavalla, toinen ihminen ehkä taas toisella tavalla.

Taisi tulla ympäripyöreä selitys, selityksen selitys.

malla:
Mutta totean jälleen, että varmaan eri henkilöillä sama sana saattaa sisältää erilaisen tunneälylatauksen.

Sen mitä toinen ihminen kokee hyvänä ei välttämättä toisella ole ihan samoin.

Elämänkaaren kokemukset ym vaikuttavat sanojen ja lauseiden kokemaamme sisältöön...siihen, kuinka tulkitsemme, kuinka tunnemme "sanan sisällön itsessämme"

Siinä lienee se elämän yksi rikkaus, ettei kahta ihan samanlaista ihmistä ole.
Mutta joskus siinä samassa piilee myös se "elämisen sietämättömyys"

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu