Vaan jos Jumala on luonut kaiken niin eikös myös ihmiseen sellaiset psyykkiset mekanismit, joiden kautta hurmos vaikka jossakin joukkokokouksessa toimii? Jos hurmos tuntuu hyvältä ja hurmioitunut kokee tulleensa hoidetuksi ja että nyt taas jaksaa jonkin aikaa taapertaa eteenpäin, niin eikö se ole ihan hyvä Herran lahja silloin, että pystyy kokemaan tuollaista hurmosta?
Sitten vasta mennään metsään, jos kokemuksista tulee jokin oikean uskon mitta - taikka mitta saarnamiehille, kuinka monta olet saanut kokouksessa liikuttumaan tai peräti kaatumaan.
Usein perustellaan hurmostelua sillä että siitä saa avun, -tai joku oli ainakin saanut siitä avun, niin onko se sitten väärää?
Kaipa Jumala voi toimia miten tahtoo mutta rohkenen vahvasti epäillä että onko kuitenkaan tarkoittanut toimittavaksi tuolla tavalla. Nimittäin ainakin Luther painotti kovasti uskoa ilman näkemistä. Tuollaiset "kokemukset"han ovat tavallaan juuri sitä näkemistä ja käsin koskettelemista.
Uskoa ilman näkemättä, siihen tulisi voimakkaasti hengellisissä yhteisöissä opettaa ihmisiä koska ihminen on jo luonnostaankin laiska ja huono uskomaan, saatikka kun pitäisi vielä ilman todisteita uskoa kun kaikki näyttää juuri siltä ettei kannattaisi uskoa. Jos yhteisöissä opastetaan että kokemiset ovat Jumalasta ja niiden avulla jaksaa eteenpäin, ohjataan minusta väärään suuntaan. Ja ihminen itse ohjaa itseään väärään suuntaan, suuntaan jossa on edessä ennennäkemättömät kivikot.
Otetaan käytännön esimerkki:
Synnintunnossa kamppaileva toivoo tietenkin saavansa syntinsä anteeksi mutta mistä voi olla varma että on saanut?
Jos papin lukiessa synninpäästön, kokee jotain liikutuksia? No, varmaan se auttaa vähän mutta mistä tietää oliko liikutus omaa psyykettä vai oikeasti Jumalan merkki? Väkisin jää epävarmuuteen, etenkin kun aina ei tule niitä tunne-elämyksiäkään.
Ja miksi Jumala antaisi moisia "merkkejä" kun on annettu yksi, kertakaikkinen Merkki; -risti! Ei tarvita muita merkkejä vaan ennen kaikkea tarvitaan uskomista merkkien Merkkiin! Tämä ainoa merkki voi oikean lohdutuksen antaa.
Kun synninpäästösanat kuuluvat: "Vaikka kukkulat horjukoot ja vuoret väistykööt, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä rauhanliittoni horju" => Se on tekstiä joka viekaikki kokemiset ja spekulaatiot häpeään. Se on niin lujasti ja vankasti sanottu että joka näkemättä ja kokematta sen merkin varaan toivonsa ripustaa, niin se ei häpeään joudu. Niin sanoo Raamattu.
Ihminen on heikko ja horjuva ja sen takia se etsii vääriä merkkejä uskonsa vahvistamiseksi.Sehän on inhimillistä. Väärissä merkeissä on vain se vika etteivät ne auta eivätkä vahvista uskoa kuin mielikuvituksen tasolla ja jättävät käyttäjänsä aina epävarmuuteen koska väärissä merkeissä osa on aina ihmisen omaa työtä.
Mutta tosiasia on että me kaikki olemme paljossa hyvin heikkoja joten meitä on käsketty kärsimään toistemme vikoja ja auttamaan eteenpäin. Sen tähden on tarpeen todeta lopuksi Lutherin sanoin väärienkin merkkien etsijöille että seurakunta on suuri sairaala jossa Jeesus Kristus on lääkärinä. Jos huonot heitettäisiin pois, ei Kristukselle jäisi ketään.
