Tälle oli tilausta.
Olin ikävöinyt enemmän kuin jumalanpalvelukset, ja selatessani lähitarjontaa jouduin toteamaan ettei taviksille löydy: En ole maahanmuuttaja, diakonian erityisryhmää, sururyhmää, en muutakaan erityisyyttä. Olin etsinyt vaikka jotain tavisten raamattupiiriä, naapurikaupungista löytyi ja juuri se ainut ilta viikossa minul oli opintoja.
Kullakin liikkeellä oli omat seuransa. Yksin mihinkään vieraaseen joukkoon en osaa mennä. Jos ne vaikka kysyy jotain! Niinkuin nimeä!
Tai olettaa minun heti hullaantuvan, tai kysyvät onko sisar uskomassa ja koskas sisar teki uskonratkaisun tai onkos jo saatuna henkikaste - minä en voi kaikkea tietää... tai kuuluvan joukkoonsa ilman muuta. Otan kristinuskon todesta; on toista mennä kokeilemaan posliinimaalausta ja todeta vaikka ääneen, että kiitos kun sain kokeilla, varmaan mukava harrastus niille joille se sopii.
Sitten järjestivät Herättäjäjuhlat Espooseen. Maailman helpoin. Siellä veisattiin lapsuudesta tuttuja virsiä, niitä on muuallakin kuin Siikkareissa, ja hänmmästyksekseni kaikki suosikkini, paitsi 600 löytyivät sieltä valmiiksi. Puheista pidin hyvin paljon, ne olivat viisaita.
Tiesin hyvin tarvitsevani yhteisön joka ei heitä minua pellolle kun saan oireita, tai josta en itse joudu lähtemään, koska eihän kristityn sovi niin käyttäytyä. Minulla oli tällaisia kokemuksia taustalla, ja se sai minut varovaiseksi. Jos tulee muuttuneella, hyvyyttä ja kärsivällisyyttä ja iloa yms hedelmillä pysyvästi olemuksellaan todistaa Kristuksesta, kaikki ni niin mahdotonta. Yritänhän minä hyvää ainakin, kun muistan, mutta jos tulee huono, tasapanosta suistunut jakso, ei ole odotettavissa yhtään mintään, en edes muista tapahtunutta. Jumala ei liioin runsaasta esirukouksen määrästä huolimatta parantanut minua.
Tarvitsen onnistumattomien joukkoa. Mutta se ei riitä. Minusta on tullut hyvin arka puhumaan suuria sanoja, ja seuroihin en ikinä lähde puhumaan. Täällä sain vihdoin olla rauhassa, kuunnella ja opin myös, ettei minun tarvitsekaan ymmärtää kaikkea armosta, saati kyetä itse johonkin yhteishankkeeseen nimeltä pelastakaa Leena, kaikki puhe salatusta tiestä, salatusta tiedosta johon järki eu riitä, merkitsi paljon. Jokin kärsivällisyys, jossa jaksetaan elää epävarmuudessa, odottaen ja ikävöiden, on minun osani joka tapauksessa.
Kuulemma joku herännyt isä oli sanonut pojalleen, kun tätä lähdettiin kuljettamaan vankilaan: Nyt olet niin huono, ettet kelpaa kuin Kristukselle. Se sopii. Samoin tuo kaikki, minkä Riitta-mummi jo kirjoitti.
Nyt kaipaan Herättäjän kirkkopyhiä, niin että viime sunnuntaina lähdin jo yhtiin...
viikkoa edellä...
Anonyymivalvoja poisti viestin lopusta parikymmentä rivinvaihtoa.