Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Viisveisaaja - 10.07.09 - klo:18:55
-
Kuinkahan useasti ton kuulee, kun joku tragedia sattuu.
Missä Jumala oli silloin kun Oppenheimer keksi atomipommin?
Missä Jumala oli kun mua sattuu ja on syöpää ja milloin mitäkin kipuja ja tuskaa. Siis mulla ei ole, mutta siis tollaista tokaisua kuulee kärsiviltä.
Varsinkin teinit jaksaa aina kysyä missä Jumala oikein oli silloin?
Ja he puollustelevat sillä pakenemista ja kapinaansa Jumalaa kohtaan.
Hyvät ihmiset ja kärsimys. Iso mysteeri. Pahat ihmiset ja heidän menestymisensä. Toinen mysteeri.
Ottakaapas kantaa, mikä on körttien näkökulma asiaan?
-
Tuo voi johtua paljolti siitä, ettei tunneta Jumalaa (ei kyllä tunneta mekään!). Muodostetaan oma mielipide, millainen Jumalan pitäisi olla minun mielestäni, -ollakseen Jumala joka minulle kelpaa. Nykyään ei tunneta enää vähääkään raamattua eikä rippikoulussakaan taida aina asiat oikein selviksi tulla. Jumalaa pidetään jonain palleroisena pikku-enkelinä jonka tehtävänä on siunailla/auttaa ihmisiä ja olla herttainen.
Mutta tuohon miksi hädässä tuollaisia kysellään, sanon että jos ihmisellä on sanotaan vaikka syöpä, niin siinä on niin suuri hätä ettei ole mikään ihme vaikka kyseltäisiin mitä. Näitä kyselyitä ei pidä mitenkään sekoittaa inidividualisti-uskovaisten ajattelemattomiin "kyselyihin". Kyllä minä sen ymmärrän tai ainakin kuvittelen ymmärtäv'äni että jos on sairas tai omaisella joku suuri onnettomuus/hätä niin siinä ei enää tarvitse eikä jaksa kukaan esittää kiiltävä-otsaista hengen sankaria joka "hädässäkin lujasti uskoo ja luottaa". Semmoiset puheet on pelkkää lööperiä jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ihan inhimillistä se minusta on jos onnettomuuksien kohdatessa mieleen nousee tuollaisia kysymyksiä. Minullakin on ystävä jonka lapsi on tehnyt itsemurhan. Hän kerran kysyi että mikä se semmoinen Jumala on joka ei pane kättänsä eteen kun tällaista tapahtuu?
-En osannut vastata mitään. En todella tiedä! Eikä noin suuren tragedian kokeneelle rohkenisi mitään sanoakaan. Se että tällaisia kysytään, johtuu siitä että olemme ihmisiä. Mitä jos emme saisi kysyä?
-
Silloin kun joku tragedia kohtaa niin yleensä kutsutaan pappi paikalle.
Itte en tiedä olisiko parempi jos psykiatri tulisi tai vaihtoehtoisesti voisi saada psykan?
Mua voisi enempi siepata jos olisin menettänyt vaikka lapsen ja pappi tulisi paikalle.
Mut tietty sitten myöhemmin voisi pappi olla paikallaankin. :icon_confused:
-
Riippuu papin tai psykiatrin persoonasta, kumman haluaa paikalle. Kauheinta mitä voisi kuvitella olisi, että oma lapsi olisi kuollut.
Kyllähän me ihmiset olemme semmoisia, että emme noudata Jumalan käskyjä ja sitten kun sattuu jotain pahaa, syytämme häntä. Kyllähän Jumala kestää toki meidän syytöksemme.
Sanotaan niinkin, että ketä Jumala rakastaa, sitä hän kurittaa. Näinhän se on, että kun sattuu jotain pahaa, niin Jumala muistuu paremmin mieleen. Kun menee hyvin, niin Jumala tahtoo unohtua, ainakin minulla.
-
Just vähän aikaa sitten juttelin erään ihmisen kanssa tsunamista ja piispan lausunnosta sen nähtyään. Piispalla ei ollut vastausta ja se taisi itkeä.
Ei ole vastausta myöskään surun kohtaamalla ihmisellä, kun joutuu olemaan itkevänä ja alas iskettynä. Selitystä ei löydy. Yksi kaverini hukkui viikko sitten pudottuaan veneestä ja on Vesijärvessä vieläkin. Jäikö Jumala rannalle?
Onko Jumala taivaassa? Onko Jumala hukkuvan tai muulla tavalla kuolevan ihmisen vierellä kokemassa samaa kuolemaa - Jeesuksen hahmossa Hän on kylläkin kuoleman jo kokenut.
Vai onko niin, että kärsimys kuuluu osana tähän ajalliseen aikaan - ja itku ja tuska? ja kuoleman kautta, äkillisenkin kuoleman läpi voi päästä eteenpäin ja ylöspäin?
Ei ole vastauksia, mutta voi olla suru. Kirkkorakennuksessa saa surra! Lomareisulla yhden kirkon kohdalla teimme havainnon; mies tuli hautausmaalta yksin ja meni kirkkoon, ja siellä hän itki.
Monet seurakunnat järkkäävät katastrofin jälkeen kirkon ovet auki ja suruhartauksia. Se antaa mahdollisuuden yhteisen surun kokemukselle, kollegiaaliselle surulle. Ja yksinäiselle ihmiselle. Missä Jumalan on silloin - jossakin Hän on!
-
Kyllähän me ihmiset olemme semmoisia, että emme noudata Jumalan käskyjä ja sitten kun sattuu jotain pahaa, syytämme häntä. Kyllähän Jumala kestää toki meidän syytöksemme.
No varmastikkin noin, mutta kun hyvillekkin käy pahoin.
Esimerkiksi lapsi sairastaa tai nuorelle tulee syöpä, ihmiset syyttömät näkee nälkää.
Näitä ihmiset miettivät ja se on heidän puollustuksensa omalle piittaamattomuudelle suhteessa Jumalaan.
Ehkä näitä ei tulisi edes miettiä?
Toinen mikä käy hermoille on se kun jotkut menestyy ja pistävät rahansa ja lahjansa johonkin aivan turhaan.
Vaikka nyt Kimi joka saa autoilemalla rahansa ja menestyy kaikin puolin. On siisti mimmi ja taloja siellä ja täällä.
Mitä turhaa. Siis ei mimmi mut se muu ylellinen.
Tai joku Sarasvuo joka vaan puhuu potaskaa ja rikastuu sillä tai joku muusi. Tai siis kuka nyt vaan.
Jotenkin mietityttää, että missä Jumala on ja miksi Jumala sallii tälläistä.
Kukaanhan ei tietenkään täydellinen ole, mutta joku kohtuus tässä maailmassa luulisi olevan, jos kerran hyvä Jumala taivaassa näkee ja vaikuttaa kaikessa?
Tietenkään kaikkea ei voi laittaa Jumalan vastuulle, mutta ne asiat joihin vain hän voi vaikuttaa tuntuvat olevan jotain missä hänen kättään ei löydy.
-
Tai joku Sarasvuo joka vaan puhuu potaskaa ja rikastuu sillä tai joku muusi. Tai siis kuka nyt vaan.
Jotenkin mietityttää, että missä Jumala on ja miksi Jumala sallii tälläistä.
Toinen tapa suhtautua tähän asiaan on kysellä, että "miksi Jumala sallii minun kateuteni näitä menestyviä kohtaan".
-
Toinen tapa suhtautua tähän asiaan on kysellä, että "miksi Jumala sallii minun kateuteni näitä menestyviä kohtaan".
Älä nyt ala muuttamaan asiaa muuksi.
Jos sinusta motiivinani kysellä on kateus, niin sitten niin, mutta tarkoitus on pähkäillä miksi Jumala sallii.
Ja sitä kautta mitä voi sanoa ja miten suhtautua kyseleviin ja kärsiviin, jotka painii tän ongelman kanssa.
-
Jos sinusta motiivinani kysellä on kateus, niin sitten niin, mutta tarkoitus on pähkäillä miksi Jumala sallii.
Lähinnä halusin laajentaa näkökulmaa.
Yleensähän ihmetellään, että miksi Jumala sallii erilaisia onnettomuuksia ja sitä, että jotkut ihmiset tekevät pahoja tekoja.
Tämä on varsin ihmeteltävän arvoinen asia.
Harvoin tämän lisäksi ihmetellään sitä, että miksi Jumala sallii sen, että minäkin teen pahojani.
-
Viisveisaaja, lainasit kirjoitukseni alkua. Taisit unohtaa, että lopussa luki, että ketä Jumala rakastaa, sitä hän kurittaa.
-
Pahinta ja kipeintä ja vihaiseksi tekevää on silloin
kun yrität/luulet tekeväsi hyvää ja siitä seuraakin kärsimystä ja tuskaa.
Tulee mieleen B. Travenin kirja (jonka nimeä en nyt muista :icon_rolleyes:)
mikä kertoo köyhistä ihmisistä ja siitä kuinka isä saa hankituksi pienelle 5-6 vuotiaalle ensimmäiset kengät.
Poika on kengistä onnellinen ja innoisaan ja lähtee heti näyttämään niitä
kavereilleen. Juoksee vanhaa tuttua reittiä.
Mutta.
Kun on elämänsä juossut ilman kenkiä ja ollut luonnollisessa pohjakosketuksessa maahan
uudet kengät aiheuttavat onnettomuuden.
Juostessaan köysisillalla tasapaino pettää, poika putoaa alas jokeen ja hukkuu.
Tämän kertomuksen olen lukenut joskus kivi ja kanto,
mutta se on piirtynyt syvästi mieleeni
juuri tälläisena "missä olit Jumala kun näin annoit käydä?!!" - esimerkkinä
ja saa minut heristämään nyrkkiä epäoikeudenmukaisuudelle.
Joku voi sanoa, että emme tiedä Herran tarkoituksia ja tutkimattomat ovat Herran tiet,
mutta olispa hyvä tietää!
-
Voi, miten surkea tarina.
Onko se tosikertomus?
Miltä ajalta?
Vanhemmat ainakaan eivät tuollaisesta koskaan täysin selviä kuiville.
-
Voi, miten surkea tarina.
Onko se tosikertomus?
Miltä ajalta?
En tiedä onko tosi vai fiktiota, mutta voisi olla hyvin tottakin.
En muista aikaakaan. Siitä on kauan kauan kun kirjan luin.
Googlettamalla löysin vain englanninkielisen version
http://www.bookplus.fi/kirjat/traven%2c_b./the_bridge_in_the_jungle-4379108
-
Kun luin edelläolevat , ja mietin omia kokemuksiani, tuli mieleen Jeesuksen vastaus kun
kysyttiin : Kenen syntien takia mies syntyi sokeana ?
Joh. 9: 1-39 löytyisikö tästä vastausta.
-
Yleensähän ihmetellään, että miksi Jumala sallii erilaisia onnettomuuksia ja sitä, että jotkut ihmiset tekevät pahoja tekoja.
Tämä on varsin ihmeteltävän arvoinen asia.
Harvoin tämän lisäksi ihmetellään sitä, että miksi Jumala sallii sen, että minäkin teen pahojani.
Komppaan Karjalaisenkyöstiä. Huomaan omassa touhussani monasti, että on se vaan helppoa kauhistella maailman ja maailmassa elävien ihmisten pahuutta, mutta peiliin ei tule katsottua. En kai nyt oikiasti voi väittää, että itellä olis sen puhtoisemmat Anni-Helenat pussissa kuin kellään muullakaan. Itse olen antanut itselleni opettaa, että maailmassa on pahuutta, koska olemme kaikki syntisiä. Olen myös käsittänyt asian niin, että Jumala ei erittele syntien suuruusluokkaa kuten me ihmiset teemme...Jumalan silmissä teemme ihan yhtä väärin, jos ajatuksillamme loukkaamme toisia kuin jos loukkaamme teoilla.
Ja komppaan myös Riitta-mummia, uskon, että joitain meidän mielestämme kohtuuttomia asioita tapahtuu, jotta Jumala näyttäytyisi meille tekojensa kautta.
-
Missä Jumala oli silloin?... ainahan se on lähellä meitä... tsunamissa, Kosovon tapahtumissa... etc... Jumalan olemassaolo ei kuulu ihmisten logiikkaan... Jumalalla on oma logiikkansa... :icon_wink:
-
Missä Jumala oli silloin?... ainahan se on lähellä meitä... tsunamissa, Kosovon tapahtumissa... etc... Jumalan olemassaolo ei kuulu ihmisten logiikkaan... Jumalalla on oma logiikkansa... :icon_wink:
Juuri näin. Miksi tätä ei kukaan muu huomannut tähän mennessä, tiedämmehän me, että näinhän se on.
-
tiedämmehän me, että näinhän se on
Kun ongelma on riittävän suuri, tuo tieto ei välttämättä riitä ihmiselle.
-
eihän se ole... mutta kun on ainoa...
-
Olen monesti miettinyt miksi meillä kristityillä on niin kielteinen suhtautuminen kuolemaan. Kuolema nähdään hyvänä vain silloin kun vanha, sairas ja elämältä kyllänsä saanut ihminen kuolee. Nuoremman ihmisen kohdalla kuolema on mielestämme aina väärä ratkaisu. Onko meidän maailmamme parempi paikka kuin taivas? No, eihän tietenkään kaikki ole menossa taivaaseen.
En ihannoi nuorena kuolemista, en odota vielä kuolevani. Haluan vain uskoa, että Jumala tietää paremmin, milloin on kenenkin aika täältä lähteä.
Enkä nyt tarkoita surua. Tottakai me suremme rakkaitamme ja läheisiämme, niitäkin joille viimeiset ajat on olleet pelkää kärsimystä. :icon_sad:
-
Tiitiäinen on monasti ihmetellyt samaa kuin emonsa Pyryharakka. Vaikka opetetaan, että kristityllä on parempi olla taivaassa kuin maanpäällä, silti kuolema nähdään jotenkin huutavana vääryytenä. Toki ikävöimme vainajaa, mutta eikö meidän tulisi iloita siitä, että toinen on päässyt jo kotiin? Toki huomaan itsekin ihmetteleväni miksi jotkut kuolevat niin paljon aiemmin kuin toiset...varsinkin jos vainajalta jää tänne pieniä lapsia, mietin monesti, että miksei hän saanut kasvattaa lapsiaan.
Jotenkin olen saanut kuvan, että me ev.lut. kristityt osaamme järjestää ne kaikkein ankeimmat hautajaiset...hyvä ystäväni on kertonut, että kun lähipiirissä on sekä ortodokseja että ev.lut. kristittyjä, niin hän on mielummin ortodoksin hautajaisissa, koska tunnelma ei ole läheskään niin ahdistava kuin ev.lut. hautajaisissa.
-
Enpä tiedä...vanhemmiltani kuoli kaksi pikkupoikaa peräkkäin. On siinä ollut kysymysten paikka.
Pojat olisivat isoveljiäni.
-
Itse puhun kuolemasta hiljaisella äänellä. Ei se mukava asia ole. Raamatussakin taidetaan jossain sanoa, että kuolema on vihollinen.
-
Kun vanha ihminen kuolee elämästä kyllänsä saaneena, niin hautajaisissa voi olla ihan kiitollinen mieli.
Nyt kuulin, että yksi tuntemani nuori ihminen on sairastunut vakavasti. Ei voi mitään, että tekisi mieli mennä neuvomaan Jumalaa, että ei kiitos noin nuori, laitoksissa on paljon vanhuksia, jotka odottavat kuolemaa.
-
Joskus hautajaisissa voi olla jopa hauskaa. Isosetäni hautajaisissa oli. Kun sen vähän nolona havaitsimme hänen tyttärensä kanssa, keskustelumme kuullut isosedän siunannut pappi sanoi: "Voi, työ liitytte vanhoihin karjalaisiin, jotka kysy hautajaisten jälkeen, että oliko hauskat hautajaiset." Hän jatkoi vielä, että elämässä ilo ja suru, itku ja nauru kulkevat käsj käessä.
Sen sijaan suuri kysymys siitä, missä Jumala oli silloin kun... tekee hiljaiseksi. Tsunamin ja koulusurmien jälkeen ei tehnyt mieli puhua suojelusenkeleistä.
-
kyllä voi ja on pakkokin... tsunamin keskellä enkelit käärivät paitansa hihat ylös ja auttoivat...
-
Hei!
Jotenkin on hassun tuntoista, että kun elämässä menee tavallisesti tai hyvin, niin pyrin elämään itsenäisesti, ilman Jumalaa - jopa lymyämään piilossa Häneltä ja livistämässä karkuun. Kun sitten sattuu jotakin pahaa, ihmettelen hyvin pian, missä Hän oli?
pohtii Mauno
-
Joskus hautajaisissa voi olla jopa hauskaa. Isosetäni hautajaisissa oli. Kun sen vähän nolona havaitsimme hänen tyttärensä kanssa, keskustelumme kuullut isosedän siunannut pappi sanoi: "Voi, työ liitytte vanhoihin karjalaisiin, jotka kysy hautajaisten jälkeen, että oliko hauskat hautajaiset." Hän jatkoi vielä, että elämässä ilo ja suru, itku ja nauru kulkevat käsj käessä.
Niinhän myö karjalaiset nauretaan, vaik syän märkänis.
Olen ollut hauskoissa hautajaisissa. Hauskuus syntyy siitä, että hautajaisissa tapaa niitä sukulaisia ja tuttavia, joita ei pitkään aikaan ole tavannut.
Tulee suu niin hyvän makuseks ku saa höien kans haastaa.
Oman isäni hautjaisia en muista mitenkään erityisen hauskoiksi. Olimme ihan pienellä perheporukalla koolla. Isä oli 85 v. ja ehti muutaman kuukauden vuodeosastolla hiipua, kun verenkierto ei enää toiminut. Lopulla oli jo uhka toisen jalan ambutaatiosta, kun veri ei kiertänyt ja alkoi olla kuolion uhka. Onneksi isä saatiin kaikkine raajoineen yhteen arkkuun.
Jälkikäteen kuitenkin valokuvia katsellessa kävin ihmetyttämään. Kaikki ilmeet oli hymyileviä.
-
Nurmon Kourasta on tämä Rannan suku. Minä olen solminut siihen avioliiton edellytyksellä siteen. Vaimoni äiti on Ranta. Vaikka ydinsota syttyisi ja melkeinpä kaikki ihmiset kuolisivat niin Rantalaiset (jos niitä on vielä) hyväntahtoisesti hymyilisivät ja naureskelisivat. :icon_wink:... kyllä täällä on ei-karjalaisiakin, jotka hymyilevät...
-
Kun sitten sattuu jotakin pahaa, ihmettelen hyvin pian, missä Hän oli?
pohtii Mauno
Hän kantoi Sinua silloinkin.
-
Vaimoni äiti on Ranta.
Vaimosi äitisi mies oli minun äitini isän veli ;)
-
Vaimosi äitisi mies oli minun äitini isän veli ;)
Mitä onko täällä kaikki sukua keskenään? Onneksi minullakin on yksi, joka on jotain noin seitsemäs serkku, mutta todistettavasti sukukirjan mukaan sukua. Siis täytyy mennä tuonne 1600-1700 lukujen vaihteeseen, jotta yhteinen esivanhempi löytyy. Tämä lohduttaa nyt minua suuresti, kun en jää ihan osattomaksi. Voi olla muitakin sukulaisia, mutta tämä on ainoa, jonka tiedän.
-
Nurmon Kourasta on tämä Rannan suku. Minä olen solminut siihen avioliiton edellytyksellä siteen. Vaimoni äiti on Ranta. Vaikka ydinsota syttyisi ja melkeinpä kaikki ihmiset kuolisivat niin Rantalaiset (jos niitä on vielä) hyväntahtoisesti hymyilisivät ja naureskelisivat. :icon_wink:... kyllä täällä on ei-karjalaisiakin, jotka hymyilevät...
:039: Tuon heiluttajan jälkeen puhuu Kalistaja. Tiedän, että Rannan ( Iisakki ja Sanna ) jälkeläiset kokoontuivat Seinäjoen herättäjäjuhlalauantaina I-kirjaimen ( R-kirjainta ei juhla-alueella löytynyt ) luona. Nopean pikaviestinnän perusteella paikalle löysi tiensä kolmisenkymmentä ihmistä. Nauru raikui. :icon_lol: :icon_lol: :icon_lol: :icon_biggrin: Tuosta Sepposin sukutoteamuksesta. Jos mennään vuosikymmeniä reilusti taaksepäin, niin körttiläisiä vihittiin paljon körttiläisten kanssa. Moni liitto starttasi herättäjäjuhlilta. Omissa suvuissani ( vaikka kaikkia sukupuita seuraisi ) taitaa olla ainoastaan körttiläisiä, vaimo on suojärveläissukuinen ortodoksi. Tenavat ovat vinoristisuskoisia, jos kohta herättäjäjuhlille tuon tuosta kulkeutuneita. :039: :001: :kahvi:
-
Jumala tuo...
-
Minä olen sukua teille kaikille Aatamin ja Eevan kautta niin että terve vaan kaikki sukulaiset. :039: