Körttifoorumi

Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Lars Mikael - 01.02.07 - klo:10:23

Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Lars Mikael - 01.02.07 - klo:10:23
Menneisyyden tutkiminen on parin viime vuosikymmenen aikana vetänyt ihmisiä entistä enemmän puoleensa. Monet suomalaiset ovat ryhtyneet tutkimaan omia sukujuuriaan. Kannamme mukanamme menneisyyttä - sitä elinympäristömme ja isiemme meille antamaa perintöä - josta ammennamme voimavaroja elämäämme. Mielestäni kristillinen perinne on erityisen tärkeä. Nykyiset kristilliset yhteisöt joutuvat elämään sen tosiasian kanssa, että kristinuskolla on takanaan jo 2000 vuoden mittainen historia. Luterilaisina tukeudumme uskonpuhdistaja Martti Lutheriin, joka ymmärsi kristinuskon eri tavalla kuin katollinen kirkko. Mielenkiintoista on ajatella joitakin herännäisyyteen liittyviä asioita, jotka mitä ilmeisimmin vaikuttavat myös minun ajatteluuni ja elämääni. Keiden menneisyyden vaikuttajien perintöä kuljetan ajatuksissani mukana?
Herännäisyydessä tunnutaan nykyisin unohdettavan sen rikas ja merkityksellinen historia, joka kantaa meitä vielä tänäkin päivänä. Voidaksemme katsoa eteenpäin meidän on tunnettava myös oman herätysliikkeemme historia. Olisiko siis minun kaikesta huolimatta unohdettava juureni ja se opetus, jonka jo lapsena sain ja joka on kantanut minua näihin päiviin saakka?
Otsikko: Re: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Progressor - 01.02.07 - klo:11:11
Onko herännäisten keskuudessa sitten jonkinlaista painostusta siihen, että pitäisi unohtaa kaikki juuret? Kun nyt olen vähän aikaa tarkastellut körttiläisten elämäntapaa, niin minusta näyttäisi enemmänkin siltä, että jokainen saa itse päättää siitä, mitä perinteitä noudattaa. En tunne herännäisyyden historiaa kovinkaan tarkasti, mutta mielestäni ydin on kuitenkin säilynyt: tunne ihmisen epävarmuudesta, pienuudesta ja siitä, että kaikki on lopulta Jumalan kädessä.

Omia juuriaan ei kai tarvitse hylätä, mutta minusta se ei tarkoita, että kaikki asiat olisi tehtävä juuri samalla tavalla kuin aina ennenkin. Tiukassa perinteiden noudattamisessa on se vaara, että olennaiset asiat pääsevät unohtumaan. Mikä on herännäisyydessä kaikkein tärkeintä, sadan vuoden takaiset käytännöt vai odottava ja ikävöivä usko?

Tässä "juurettoman" uuden tulokkaan näkemys asiasta.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: llwyd - 01.02.07 - klo:12:20
No, outoa kyllä tunnen itseni kyllä täysin Paavon (ja tämän palstan aivopesemänä Niskasen) hengenheimolaiseksi, vielä etelä-pohjalaisena arvostan Niilo Kustaan ja Wilhelmin perintöä - ja silti lienen kai aivan äärimmäisen "liberaalissa" siivessä, jos siis körttiläisyydessä olisi eri siipiä, mitä täällä ei pohjimmiltaan minusta ole, tai edes voi olla. Historiallinen perintö on minusta tämän liikkeen arvokkain aarre: kirjaimellisesti sitä ei ehkä tulkita, eli asenteet eivät ole 1800-luvun alkupuolen hengettömästi kopioituja asenteita, mutta minusta tässä parhaiten näkyykin tämän perinnön elävyys, sen elävä, lämmittävä henki. Paavo ei ole tietenkään mikään pyhimys, "auktoriteetti" - mieshän oli piikkinen, usein huono, petäjä-fabriikin tuttu, jolle valta maistui välillä liiankin hyvin. Sellainen kurja ikävöijä, jonka tunnistaa tänäkin päivänä, Herran vuonna 2007. Tunnen samaa karua, vaikeaa polkua kulkevani, vaikka sitten kovin pitkälti perässä - tuskin omin voimin perille jaksan.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Pena - 01.02.07 - klo:13:20
Olen Lutheria lukiessani todennut monessa asiassa olevani samalla kannalla hänen kanssaan, mutta eri mieltä häneen tukeutuvien kanssa. Menneiden tutkiminen on varmasti tarpeellista, mutta ei sieltä kannata nojaa hakea. Martit ja Paavot olivat eläviä ihmisiä, jollaisina heidät kannattaa muistaa. Ei jähmetetä heitä pönkkäpuiksi.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: An-na - 01.02.07 - klo:16:28
Menneisyyden körttiasenteista elävä esimerkki:

Isoäitini oli joskus 40-luvun lopussa tai 50-luvun alussa mennyt isoisäni lapsuudenkotiin vierailulle, olivatkohan he jo siinä vaiheessa naimisissakin. Isoisän mamma, eli isoisän äidin tai isän (en muista kumpi) äiti (syntynyt ehkä joskus 1860-80-luvulla) oli kovin harras körtti, hän asui isoisäni lapsuudenkodissa. Isoäidilläni oli joku ruskea tai viininpunainen uusi villapuku, johon mamma kiinnitti huomiota. Hän terävällä äänellä kysyi isoäidiltäni, että "Minkäsvärinen puku sinulla oikein on?!", johon isoäitini vastasi, että "No tämä on tällainen bruuni". Tähän mamma vihaisena vastasi, että "Ei se mikään bruuni ole, se on punainen! Ja se on kuin sinulla olisi helvetin lieskat niskassasi!"

Näin siis 50-luvulla. Tällaisia perinteitä ei kai kukaan oleta körttien keskuudessa ylläpidettävänkään? ;)
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Lars Mikael - 01.02.07 - klo:20:29
Heille, jotka käsittivät minun tarkoittaneen herännäisyyden juurillani ja sillä opetuksella, jonka olen herännäisyydestä ammentanut, jotain ulkoista tai henkilöön kohdistuvia ajatuksia, haluan tarkentaa herännäisyyden historiaa koskevia kannanottojani. Tarkoitan ajatuksillani kristinuskon ydintä ja Raamatun antamaa opetusta. Kysymyksessä on perustavaa laatua oleva asia, johon Paavo Ruotsalainen, Joonas Lagus, Niilo Kustaa Malmberg, Aku Räty ja monet muut herännäisjohtajat ovat opetuksensa kohdistaneet. Tämä edellä mainitsemani opetus on ilmaistu esimerkiksi Paavo Ruotsalaisen lähettämässä kirjeessä (Paavo Ruotsalainen, Sisällisen tykökäymisen neuvot, Heränneen kansan kirjasarja 4, sivu 9): "Sinä sanot, ettei ole hengellistä elämää, kuolemaa vain. Kuinka siinä voi olla elämää, missä ei ensin oteta vastaan Kristusta, joka on itse elämä; sillä vasta sitten, kun hänet on otettu vastaan, ruvetaan elämään ja elämän töitä tekemään.". Haluan vielä lisätä, että se on täysin Jumalan teko ihmisessä.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: eeva-kaisa - 02.02.07 - klo:15:38
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Olen Lutheria lukiessani todennut monessa asiassa olevani samalla kannalla hänen kanssaan, mutta eri mieltä häneen tukeutuvien kanssa.

Näin jääkaappimagneetin, jossa luki (muistinvaraisesti) "I don't have anything against Jesus - it's His fan club I can't stand". Kai se on jotenkin niin, että on helpompaa olla samaa mieltä kuolleen ajattelijan, aatteen, filosofian tai uskonnonperustajan kanssa kuin tulla toimeen elävien ihmisten kanssa. Ainakin itsessäni tunnistan tämmöisen ominaisuuden... :)
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Pena - 02.02.07 - klo:20:04
Oikeasti elävät ihmiset ovat parempaa seuraa kuin vanhoihin oppi-isiin takertuvat kuppikunnat. Kristityt ovat OK, jeesustelijat kannattaa väistää kaukaa.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Kalistaja - 02.02.07 - klo:21:43
Jeesus ei jeesustellut. Olen ennenkin tällä foorumilla ihmetellyt kuinka hurskastelu tai muu tuonkaltainen on monen puheessa ja kirjoituksessa yhtä kuin jees... Lukekaa ylhäältä. Nyt meni Pena mielestäni vähän puihin, muutenkin. Edesmenneetkin elävät. On ihan sama onko joku väkevä menijä syntynyt kaksisataa vuotta sitten vai onko oivallinen kulkija nähnyt päivänvalon vaikkapa kolmekymmentävuotta sitten. Sanat ja teot ratkaisevat. Ja entisaikaisten oivalluksia voi vaivatta kuljettaa tähän päivään, tälle foorumille. Me elämme, he elivät. Turha jaotella. Menneestä saa apua tämän päivän lähimmäisille, tätä päivää voi kuljettaa eiliseen. Aikaa ei ole, ihmisiä kylläkin.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Pena - 02.02.07 - klo:22:04
Ennen eläneisiin voi ymmärtääkseni suhtautua kahdella tavalla. Parempi tapa on todellakin ymmärtää heidät elävinä ja kokonaisina henkilöinä, joilta voi oppia paljon tähänkin aikaan soveltuvaa. Toinen tapa on laatia suppea ja jäykkä oppirakennelma, jota kutsuu puhdasoppiseksi N.N.:laisuudeksi.

Jeesuksen kohdalla vaihtoehdot voisi havainollistaa avattua Raamattua lukevaksi kristityksi ja suljettua Raamattua heiluttavaksi ja paasaavaksi jeesustelijaksi.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Kalistaja - 06.02.07 - klo:16:53
Lars Mikael ja muut! Älkää unohtako mitään, antakaa menneisyyden olla itsessänne. Tutkikaa aikaisempi vuosia, vuosikymmeniä ja vuosisatoja. Sitä paitsi: rehellisillä ja oikeudenmukaisilla ( kai me sellaisia olemme!? ) ihmisillä ei ole mitään syytä unohtaa mitään, vaan menneet mukana voi kulkea pelotta, reippaasti ja rohkeasti tulevaan.

Eilinen elää meissä. Ja se on hyvä niin!
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Lars Mikael - 08.02.07 - klo:12:55
Kiitos Kalistaja rohkaisustasi. Näin teemme.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Salis - 09.02.07 - klo:13:48
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Oikeasti elävät ihmiset ovat parempaa seuraa kuin vanhoihin oppi-isiin takertuvat kuppikunnat. Kristityt ovat OK, jeesustelijat kannattaa väistää kaukaa.


Ehdottomasti samaa mieltä.

Elämä on tarkoitettu elettäväksi. Ja tätä päivää ja tulevaisuutta varten on elettävä. Siksi ei kannata elämöidä entisillä ajoilla. Tie oppi-isiin käy oppi-isien yli.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: C-kortti - 14.02.07 - klo:23:49
Tietoni herännäisyyden juurista on vaatimatonta ja perustuu kahteen Paavo Ruotsalaista kuvaavaan kirjaan. Niiden perusteellla haluaisin kyllä rohkaista tämän päivän körttejä tutkailemaan tarkoin sitä, mitä Paavo puhui Kristuksesta, uskosta, synnistä tai kääntymyksestä.

Kun nyt körttiläisyyteen mahtuu (näyttää mahtuvan) esim. agnostismi, niin kyllä muutos on ollut melkoinen Paavon päivistä. Eikä mielestäni hyvään suuntaan.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Salis - 15.02.07 - klo:18:54
Lainaus käyttäjältä: "C-kortti"
Tietoni herännäisyyden juurista on vaatimatonta ja perustuu kahteen Paavo Ruotsalaista kuvaavaan kirjaan. Niiden perusteellla haluaisin kyllä rohkaista tämän päivän körttejä tutkailemaan tarkoin sitä, mitä Paavo puhui Kristuksesta, uskosta, synnistä tai kääntymyksestä.


Mielestäni tie Kristukseen täytyy käydä oman ajattelun kautta. Voit lukea vaikka sata hyvää kristillistä kirjaa ja tutkia Raamatun läpikotaisesti, mutta itselle täytyy ajattelun kautta selvitä, mihin uskoo.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: vaivainen mato - 15.02.07 - klo:19:58
Paavon viisaus ja ohjeet perustuivat Raamattuun. Mitä enemmän hän luki, sitä enemmän hän ymmärsi. (Luetun ymmärtäminen on kova sana)
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Salis - 20.02.07 - klo:09:17
Lainaus käyttäjältä: "vaivainen mato"
Paavon viisaus ja ohjeet perustuivat Raamattuun. Mitä enemmän hän luki, sitä enemmän hän ymmärsi. (Luetun ymmärtäminen on kova sana)



Luen lähinnä Johanneksen evankeliumia ja Paavalin kirjeitä. Ne antavat minulle tarpeeksi.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Pena - 20.02.07 - klo:16:40
Matteuksen evankeliumi on suosikkini, myös Pasolinin elokuvana. Paavalin kirjeistä pidän eniten Galatalaisille (kelttiläisille) kirjoitetusta.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: mies valaan vatsasta - 20.02.07 - klo:17:26
Matteusta lukiessa tulee kyllä semmoinen tunne että helvettii tässä ollaan menossa. Miten Ruotsalainen sitten lopulta päätyi Lutterin kanssa samoille linjoille pelastumisesta?
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Pena - 20.02.07 - klo:17:40
Sanomalehtiä lukiessa tulee usein samanlainen maailmanlopun tunnelma. Ehkä se on realismia.

Uskaltaisiko olettaa, että Paavo ja Martti lukiessaan samaa Kirjaa (eri aikoina, eri paikoissa ja eri kielillä) oivalsivat kumpikin sen juonen oikein.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: Salis - 21.02.07 - klo:12:38
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Matteuksen evankeliumi on suosikkini, myös Pasolinin elokuvana. Paavalin kirjeistä pidän eniten Galatalaisille (kelttiläisille) kirjoitetusta.


Paavalin kirjeista rakkain on  2. Korinttilaiskirje.
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: mies valaan vatsasta - 21.02.07 - klo:16:49
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Sanomalehtiä lukiessa tulee usein samanlainen maailmanlopun tunnelma. Ehkä se on realismia.

Uskaltaisiko olettaa, että Paavo ja Martti lukiessaan samaa Kirjaa (eri aikoina, eri paikoissa ja eri kielillä) oivalsivat kumpikin sen juonen oikein.


En  tarkoita maailmanlopun tunnelmaa vaikka senkin kyllä olen huomannut: "totisesti ette kerkiä käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen poika palaa." Tuo yhtenä esimerkkinä Matteukselta.

Tarkoitin sitä, että Matteuksen kirjoittamista jeesuksen puheista, ennen kaikkea Vuorisaarnasta saa sen kuvan ettemme me pysty elmämään sellaista elämää että pelastuisimme, vaikka Jeesus siihen kehottaa. Koko ajan pelotellaan helvetin tulella ja kadotuksella. Sama tunnelma säilyy Johanneksen ilmestyksessä.

Miten siis Paavo ja Martti päätyivät armon mahdollisuuteen? Onko seillä sellaista mikä kumoaisi sen helvetin pelon, mikä syntyy Matteusta lukiessa?
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: kirsus - 21.02.07 - klo:18:40
Lainaus käyttäjältä: "mies valaan vatsasta"

Tarkoitin sitä, että Matteuksen kirjoittamista jeesuksen puheista, ennen kaikkea Vuorisaarnasta saa sen kuvan ettemme me pysty elmämään sellaista elämää että pelastuisimme, vaikka Jeesus siihen kehottaa. Koko ajan pelotellaan helvetin tulella ja kadotuksella.


Kuulin aikoinaan, että monet meinaavat juuri tuohon Matteukseen alkuinnostuksissaan kompastua. Siis rupeavat innokkaasti lukemaan Raamattua ja sitten törmäävät tuohon vuorisaarnaan, ja tekevät sen loogisen johtopäätöksen, etteihän tässä ole alkeellisintakaan mahdollisuutta taivaaseen pääsyyn, koska sen vaatimukset tuntuvat mahdottomilta täyttää. (Itselleni kävi ihan samoin eli tuomitsin itseni saman tien sinne helvettiin kuuluvien osastolle.)

Mutta sitähän ne juuri ovat - siis mahdottomia täyttää. Eikä niitä pidäkään lukea minään "pääsykoevaatimuksina", kun ei ihminen omin avuin sinne taivaaseen kuitenkaan pääse. (Hyvinä tienviittoina ja ohjeina niitä toki saa ja pitääkin lukea, mutta ei minään pääsykoevaatimuksina.)

Samassa yhteydessä tämä - no nyt muistan nimenkin -  Ilkka Puhakka selitti tätä rikkaan miehen taivaaseen pääsemisen vaikeutta. (Matt. 19:16>). Ongelma ei ollut se, että mies oli rikas eikä halunnut myydä omaisuuttaan, vaan että hän ei voinut. Siis sen ajan juutalaisessa yhteiskunnassa omaisuus ei ollut yhden ihmisen omaisuutta, vaan tietyllä tavalla suvun. Siinä rikkaan miehen omaisuudessa oli paitsi hänen oma, niin myös koko suvun sen hetkinen elanto, koti ja tulevaisuus. Tämä rikas mies ei siis voinut myydä omaisuuttaan.

Jeesus siis luettelee ensin näitä perinteisiä juutalaisten lakeja, joita noudattamalla siis piti päästä taivaaseen. Monet juutalaiset rikkaathan muuten luulivat siinä mielessä olevansa paremmassa tilanteessa kuin köyhät, että heillä oli varaa pitää sapatti ja palkata köyhä siksi aikaa töihin - siis pitihän kai heidänkin lehmänsä lypsää joka päivä...

No, lopuksi Jeesus sitten laittaa sellaisen vaatimuksen, joka on mahdoton toteuttaa, vaikka olisi rikas - ja varsinkin kun oli rikas, koska ihmisiä joiden elämä oli hänen omaisuutensa varassa oli enemmän.

Ja tarinan varsinainen opetus on noissa viimeisissä jakeissa:

24 Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
25 Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?"
26 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Eli jotenkin tällä ajatuksella sitä Matteusta kai kannattaisi hieman lukea...
Otsikko: Unohtaisinko menneisyyteni?
Kirjoitti: vaivainen mato - 21.02.07 - klo:19:41
Juutalaisten on vaikea luopua omaisuudestaan, kuten edellä on sanottu.
Samoin on hurskaan vaikea luopua omatekoisesta työhurskaudestaan (lukemalla saatu). Kristuksen luo mentäessä ei saa olla mitään omaa, hurskaus, pyhyys, puhtaus jne, pitää olla kaikesta tyhjä. On muistettava, että siinä tilanteessa ollaan ainoastaa Kristuksen vanhurskauden varassa.
Tämä on kova kotiläksy.