On kaikki synnit Herra, anteeksi antanut. Ne vaikka painoi meitä, Hän on ne kantanut,
kun henkensä jo antoi ja kärsi vuoksemme, joi kerran vihan maljan, ristillä tähtemme.
Ei yksin uskovalle, tuo armo kuulukaan, vaan koko maailmalle, sen herra lahjoittaa.
Kun yhden synti saattoi, orjuuteen ihmisen, myös yhden kuuliaisuus, puhdisti jokaisen.
On murhe rukouskin, varmasti paikallaan, vaan niistä sielu koskaan, ei löydä autuuttaan.
On toista lahja taivaan, kuin tyhjät kätemme. Se minkä Herra antaa, on vanhurskautemme.
Maailma autuaaksi ei pääse kuitenkaan, jos torjuu Herran lahjan, ei taivu uskomaan.
Ja vaikka kahleistansa Hän päästi vangit maan, niin mielellänsä kansa jää vielä vankilaan.
Siionin kannel 224
Ei Herra punnitse uskoa, on toinen syy tällä rauhalla. Se syy on vain veri Jeesuksen,
Hän kuoli syntisi kantaen. Myös ilman tunteita uskoa saat aina; kaikki on armoa!
Ei rauhan syy ole uskosi, vaan usko niin pysyy rauhasi!
Siionin kannel 288