Meillä lapsuuden kodissani sanottiin sellaisesta vähän "yksinkertaisesta" ihmisestä, että hän on sellainen "vähän onnellinen". Olen silloin tällöin määritellyt itseäni "vähän onnelliseksi". Sitten olen lisännyt, että oikeastaan olen paljon onnellinen. Sen voi sitten kuulija päättää, olenko paljon yksinkertainen vai tosi onnellinen.
Todellisuudessa olen molempia. Olen todellakin jossakin suhteessa yksinkertainen. Ei minusta olisi ollut tiedemieheksi, eikä -naiseksi. Pidän yksinkertaisesta elämästä. Siinä taitaa piillä myös meikäläisen onnellisuus. Juuri nyt kun tämän epidemian aikana on ollut mahdollisuus vain kotoilla. Olen todella nauttinut tästä. Kun aamulla ajelen töihin lähes autioilla teillä, naamani on leveässä hymyssä. Autoradiosta soi musiikki ja mina laulan mukana. Jos työpäivä on rauhallinen ja saan tehdä töitä suuremmitta keskeytyksittä, on päivä todella antoisa. Toisinaan työnteko keskeytyy tämän tästä, ja silloin lähden vähän ärtyneempänä työpaikalta, mutta jo matkalla kotiin mieli rentoutuu.
Enkö sitten piittaa yhtään tästä tilanteesta, kun ihmisiä sairastuu ja kuolee. Toki asia on ikävä. Toki kyselen enemmän sukulaisilta, tutuilta ja ystäviltä, ovatko kaikki kunnossa. Mutta murehtimalla en voi ketään pitää terveenä. Murehtiminen ei pidennä kenenkään ikää.
Elämme tai kuolemme, olemme Herran omat.