Yksi ongelman nimi on, miten riskialueilta saapuneet 200 000 henkilöä ovat voineet noin vain kävellä Helsinki-Vantaan lentoasemalta maahan ilman riittävää ohjeistusta kotikaranteeniin, saati vaatimusta karanteenin noudattamisesta? He ovat matkustaneet normaalisti täysissä linja-autoissa ja junissa muiden kanssa ja jatkaneet arkeaan.
Tuo, että maahan olisi saapunut 200 000 henkilöä riskialueilta, kuulostaa ns. rikkinäiseltä puhelimelta. THL:n asiantuntija on sanonut jotakin, minkä sen kuullut henkilö (joka ei uskalla kertoa nimeään) on mahdollisesti ymmärtänyt väärin, ja kertoo sen muistinvaraisesti Hesarille, joka taas ehkä ymmärtää väärin.
Veikkaan, että on ehkä ollut arvio, että suomalaisia oleskelee tällä hetkellä ulkomailla jotain tuo 200 000, tai ehkä niin että siellä on ollut noin monta kun ruvettiin antamaan paluukehoitusta, ja että osa näistä riskialueilla. Ja että osa on palannut mutta kaikki eivät. Jos riskialueita ovat olleet Kiinan Wuhan, Pohjois-Italia sekä Tiroli, niin tuskin niissä yksistään noin monta suomalaista on ollut käymässä tai asumassa pidempään.
Itse en noihin palaajiin kuulu, mutta käsittääkseni karanteenista on jaettu kirjallista materiaalia ja vielä lentokoneessa suullisesti kerrottu miten menetellä. Kaikilla lennoilla ei välttämättä ole tehty samaa ja joku on voinut nukkua ja hukata sen ohjelippulappunsa, joku ei ymmärrä sen kieltä jne., eli voi olla että info ei kaikkia sikäli ole tavoittanut.
Mutta sitten: Miten nämä ulkomailta palaavat sitten olisi pitänyt saattaa kotiinsa? Tai, missä heidän olisi pitänyt olla karanteenissa? Jos tuo 200 000 pitää paikkansa, niin siinähän olisi melkein vantaallinen väkeä! Tartuntatautilain mukaan karanteeniin voidaan määrätä henkilö, jonka on perustellusti epäillään altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille. Määräyksen antaa virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri. Tuskin tuon lain mukaan voidaan massamääräyksenä kaikille ulkomaasta kuin ulkomaasta saapuvalle määrätä karanteenia.
Entä kuka heidän toimeentulonsa olisi maksanut? Matkailijoissa on paljon työssäkäyvää väkeä, jota työnantaja jo malttamattomana odottaa töihin. Ei sieltä voi jäädä pois ihan vain jotain karanteeniohjetta noudattaakseen, olematta sairas. Ja kaikkea työtä ei etänäkään voi tehdä. Jopa HUS antoi "hienoa" mallia, kun otti ulkomailta palannutta henkilökuntaa heti töihin ilman mitään karanteeneja.
Tuossa porukassa on joka tapauksessa ollut mukana myös ihan niitä normaalin välinpitämättömiä, jotka tuntevat itsensä terveeksi, eivät ainakaan omasta mielestään kuulu mihinkään riskiryhmään. Turhia moiset karanteenit ja muutkin elämän rajoittamiset!, he ajattelevat.