Körttifoorumi

Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 25.03.13 - klo:07:48

Otsikko: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 25.03.13 - klo:07:48
Pienet tyttösemme lukevat kuvakirjoja silmillään. Äidin, mummon tai isomummin sylissä kuunnellen he oppivat mitä kirjoitettu teksti on. Sylissä kuunnellen se alkaa maistua hyvältä.
Minä opin lukemaan kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Ensimmäisinä opin lorut ja runot. "AA Ankka, takapuoli vankka keinuu käynnin tahdissa kun se kulkee vahdissa ympärillä pesän koko kevätkesän." Siinäpä oli rytmiä, mielikuvaa ja hellyyttä pesuetta kohtaan.Ja hyvä kuvitus ekstrana.

Ajan mittaan jouduin oppimaan kaunokirjoitusta. Voi sitä tuskaa kun käsi ei oppinut . Rivien välissäkin oli pysyttävä.
Ura urkeni runotytöksi ja "tähtirooleihin" joulunäytelmissä. Repliikkien oppiminen oli silloin helppoa. Lukeminen olikin sittemmin ykkösjuttuni.

Teini-iän myötä syvennyin vakavampaan kirjallisuuteen, Herman Hesseen, Albert Camus´n, Baudelaireen ja venäläisiin klassikoihin.
Oppikoulussa opin ainekirjoituksen salat. Piti kirjoittaa värittäen omista kokemuksista. Ope tykkäsi. Itse olen hävennyt niitä sepustuksia myöhemmin. Ja poltin ainevihkoni kymmeniä vuosia sitten.

Historia lehtori oli innoittajani aineeseensa. Samoin äidinkielen ope. Siitä seurasi lukemattomien historiallisten kirjojen käyttö ajanvietteenä.
Kirjoittaminen jäi muutamia kirjeitä ja postikortteja lukuunottamatta viideksikymmeneksi vuodeksi.

Kuin salama olisi iskenyt minuun kun johdatuin tälle foorumille. Täällä oli muutamia murteiden taitajia. Itseänikin kiinnosti kokeilla vieläkö issäin ja äitiin puhuma kieli taipuisi näppäimistöllä edes "sinnpäin "
Erilaisten tyylikokeiluiden ja ketjusatujen jälkeen aukesi palsta runoille. Nyt koin valaistumisen ihmeen. Jotain olin löytänyt. Kokemukset lapsuudesta, luetuista asioista, perheestäni saivat muodon jota en tiennyt olevan itsessäni. Runomuodon.
Runo syntyy jos on syntyäkseen. Siihen antavat sytykkeen inspiraatio ja viisi sanaa. Itekseni en ole pannut paperille mitään. Minulle tämä on
joukkovoimaa !
Lukeminen jatkuu monipuolisesti. Ensimmäisenä historia ja kaunokirjallisuus. Raamattu ja vinkatut hyvät hengelliset lukemistot ovat aina yöpöydälläni. Yleensä päätän illan lukuun-pariin niistä.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 25.03.13 - klo:14:04
Kiva lukea Riitan kirjoitelmaa tästä aiheesta, kiitos asian esille ottamisesta.
Omatkin muistot heräävät.
Isä luki Lasten Kuvalehteä, istuin polvella ja kuuntelin.
Muistan lapsena ja nuorena olleeni varsin kova lukemaan. Koulukirjojen pänttääminen vei oman aikansa,
mutta ehdin lukea myös paljon kaikenlaisia seikkailuromaaneita.
Nykyisin luen pääasiassa raamattua ja muuta hengellistä kirjallisuutta, luonto- ja matkakuvauksia,
isännöintihommiin liittyviä ohjekirjoja.
Kirjoittaminen on aina kiinnostanut, tosin huonosti sitä olen käyttänyt. Kansakoulussa aikoinaan ainekirjoitus
sujui ihan mukavasti, välillä aineitani luettiin luokan edessä. Joka Poika - lehti tuli pitkät ajat, sinne muutamia
kirjoituksia lähettelin. Kauppakouluaikana voitin palkinnon jossain talousaiheisessa kirjoituskilpailussa.
Oppilasyhdistyksen lehteen silloin tällöin kirjoittelin.
Siihen kirjoitusharrastukseni jäi. Työpaikalla tein paljon kirjallisia selvityksiä asioista, kirjallinen "ulosantini"
on aina ollut selkeämpää kuin suullinen.
Tämän foorumin myötä olen innostunut kirjoittamaan.
Työn alla on myös eräänlainen "omaelämäkerta", mikä jäänee vain omaan käyttööni, jos joskus "valmistuu"  :eusa_angel:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pyryharakka - 02.04.13 - klo:22:01
Kannattaa koota jonkinlaista omaelämäkertaa ajatellen lapsia ja lapsenlapsia. Minun äitini kertoi aina lapsuudestaan ja nuoruudestaan tapahtumia niin moneen kertaan, että muistan niitä. Olen aikeissa kirjoittaa niitä ylös, kunhan saan aikaiseksi. Nyt harmittaa, etten alkanut kirjoittaa niitä aikaisemmin, kun äiti vielä muisti. Olisi ollut niin mielenkiintoista saada ihmisten nimiä mukaan. Nimet olen pitkälti unohtanut. Muistan vain tapahtumat.

Kun tulee tähän viidenkympin ikään, niin aika monia alkaa kiinnostaa omat juuret ja vanhempien elämä. Siinä vaiheessa olisi mielenkiintoista lukea vanhempien elämästä heidän nuoruudessaan, ajassa jota ei itse ole nähnyt. Usein vanhemmat eivät enää itse ole kertomassa, tai siinä kunnossa, että itse enää kertoisivat kokemuksistaan.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 02.04.13 - klo:22:39
Sanos muuta, Pyryharakka.
Kunpa olisin edes 5-kymppisenä tämän huomannut, olen jo 6-kymppinen.
Kotimökilläni paljon vanhoja valokuvia, niissä paljon ihmisiä, "ennen vanhaan" otettiin valokuvia
vain ihmisistä.
Tuntuu pahalta kun en enää tunne ja muista keitä kuvissa on.
Pitäisköhän vielä yrittää edes sitä mitä vielä muistan.
Nuorin veljeni teki suuren homman kootessaan ison sukutaulun mulle synttärilahjaksi yli 10 vuotta sitten.
Siinä taulussa on valtavasti nimiä ja yhdistäviä viivoja, mutta hämärän peitossa kuka kukin on ja mitä teki.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: seppos - 02.04.13 - klo:22:55
Sanos muuta, Pyryharakka.
Kunpa olisin edes 5-kymppisenä tämän huomannut, olen jo 6-kymppinen.
Kotimökilläni paljon vanhoja valokuvia, niissä paljon ihmisiä, "ennen vanhaan" otettiin valokuvia
vain ihmisistä.
Tuntuu pahalta kun en enää tunne ja muista keitä kuvissa on.
Pitäisköhän vielä yrittää edes sitä mitä vielä muistan.
Nuorin veljeni teki suuren homman kootessaan ison sukutaulun mulle synttärilahjaksi yli 10 vuotta sitten.
Siinä taulussa on valtavasti nimiä ja yhdistäviä viivoja, mutta hämärän peitossa kuka kukin on ja mitä teki.


Vanha konsti on haastatella vanhoja naapureita. He usein tunnistavat niitä paremmin kuin itse pystyy tekemään. Jos ihmiset ovat Facvebookissa niin tässä on hyvä kikka tunnistamiseen. Tämä koskee vaimon syntymäkuntaa.
https://www.facebook.com/groups/ullava/?ref=ts&fref=ts
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 03.11.14 - klo:09:18
Kuin ihmeen, koin äkkiä alkaneen runojen kirjoittamisen,  kokemukseni. Ehkä voi pienestä ihmeestä ollakin kysymys. Niistähän päivämme ovat täytetyt, jos vain huomaamme sen.

Runo syntyi. Nyt luulen runon kuolleen. Varma ei voi mistään olla, sillä Herrallamme on kyky herättää kuolleet kivetkin. On kuin olisin heittänyt kertyneet rojut menemään.

Olen liki vuoden saanut hyviä lukuvinkkejä. Tosin kaikki se lukemani romaani- ja dekkarimääräkin on tavallaan avannut niin hyvää kuin myöskin pahaa huomaamaan. Tiettyyn rajaan suosin edelleen Raamatun ohella muutakin luettavaa.
Sen sijaan ihmettelen kun, yhtä lukuunottamatta, kaikki tv-ohjelmat ovat nykyään " ei mitään " minulle. Urheilukilpailut ja muutamat elokuvat ovat asia erikseen.

Näissä siivouspuuhissa olen , luullakseni, en pelkästään väsynyt ja onnellinen,vaan myös vihdoin aikuistunut.
Leikkimieli on laantunut, vitsikkyys vähentynyt. Nauran kyllä edelleen, sopivissa ja sopimattomissakin paikoissa.
Kriittisyys ja ironian käyttö ovat ominaisuus jota en kykene karistamaan. Herra tekee sen aikanaan.

Nyt odotan hengellisen kasvun uutta ulottuvuutta. Kasvua tapahtuu hitaasti, loppuun asti, ja kivuliaasti kuten eilen seurojen kamarikeskustelussa eräs ystäväpappi sanoikin.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 03.11.14 - klo:09:52
Jotain hyvää ja mielenkiintoista olen omalla kohdallani mielestäni kokemassa.
Tuntuu hyvältä kun saan vähitellen nurkkia siivottua ja järjestykseen.
Siinä tulee väkisin pohdittua, mitä olen tehnyt ja miksi...mitä haluan jatkossa...
Iloitsen kun huomaan pystyväni jälleen lukemaan, rauhoittumaan, keskittymään.
Kirjoittaminen tuntuu entistäkin tärkeämmältä purkauskanavalta, mietintämyssyltä.
Jos en uskalla julkisesti kirjoittaa, tai edes ystäville kahdenkesken, voin kirjoittaa itselleni
ja Isälle.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 03.11.14 - klo:10:25
Olipa hienoa kuultavaa !  Kuuleminen on myös tärkeää, siitä puimme JK:n kanssa myös eilen. Nähtynä ja kuultuna on sitäkin parempaa, silloin ilmeiden kieli kertoo totuuden. Ei tule niin väärin ymmärtäneeksi kuin kirjoitetun tekstin kanssa saattaa käydä.

Lukutaito on suomen kielellä meille annettu m Agricolalta. Otan hänen rukouskirjansa käteen kun menen kaupungintalolle osoittamaan mieltä sivukirjastojen lakkauttamista vastaan.

" Jumalan ainjoan olcohon kijtos "
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 03.11.14 - klo:11:16
Kun on ikänsä harrastanut kirjoittelua, saa pitää itseään kurissa, ettei puutu liian usein lähimmäistensä huolimattomaan kielenkäyttöön. Silloinkin, kun huolimattomuus hämärtää ajatuksen, siihen puuttuminen loukkaa monia. Ymmärrän sen oikeastaan ihan hyvin, mutta joskus on pakko kysyä, tarkoititko tuota vai tätä, kun en saanut selvää.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 03.11.14 - klo:16:19
Mä olen mielestäni huomannut että kirjallinen ulosantini on parempi kuin suullinen.
Toki kasvotusten keskustelussa on mahdollisuus "selitellä" niin kauan että toinen tai koko
kuulijajoukko ymmärtää.
Ehkä...vaikkapa kokousten valmisteluissa...mielelläni teen liitteiksi "selvityksiä"...mitähän
meinasin  :003:...niin juu...tulee "valmiiksi mietityn junttauksen maku"...tästäkin olen
korvilleni saanut...
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 03.11.14 - klo:18:22
'Valmiiksi mietitty junttaus' on hyvän kokouskäytännön noudattamista. Sitä kutsutaan myös hyväksi valmisteluksi. Jos eri mieltä olevat häviävät huonosti valmistuneina, syyttäkööt vain itseään.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 03.11.14 - klo:19:18
Kiitos Pena!  :icon_biggrin:   Tulin hyvälle mielelle!
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: malla - 06.11.14 - klo:16:46
Lukeminen ja kirjoittaminen on ollut ihan aina "toinen luontoni" - jo kun opin kirjoittamaan niin äiti ja isä rohakisi kirjoittamaan kirjeitä, päiväkirjaa yms. Mulla olikin lapsena - ja aina aikuisuuteen saakka, edelleenkin...kirjeenvaihtoystäviä, ulkomaalaisiakin on ollut. Olen kokenut tämän valtavana rikkautena elämässäni. Hyvinkin erilaisia persoonallisuuksia...osan olen saanut tavata ja tutustua ihan livessäkin. Myös runoja ja ajatelmia olen kirjoitellut, moniin lehtiinkin. Saman opetin ja kannustin lapsillenikin, mutta tyttö sen enemmän otti omakseen. Pojat lukemisen.

Myös lukeminen on ollut aina tärkeää mulle.
Ja sama ketju jatkuu lapsissani.

Lapsena tuli useamman laisia sarjakuvalehtiä, sitten teini-iässä Frendia, Reginaa..Suosikkia...ja samalla luin aina rinnalla mummin Wislöfin hartauskirjaa mm Levähtäkää vähän...ja hänen isokirjaimista Raamattuaan...ja sitten kirjastoautosta lainasin lähes mitä käsiini ja silmiini sain.

Nykyään kirjastoa käytän (lompakossa on 5 eri kirjaston kirjastokortti...nykyään olen enemmän aloillani kuin aiemmin..ja siksi käytän pääsääntöisesti oman paikkakunnan todella hyvää ja laajan valikoiman kirjastoa, siellä ystävällinen henkilökunta ja aina tulee lähes iloikseksi siellä asioituaan.

Keskusteleminen on avartavaa...ja sitä voi nykyään harrastaa myös sähköpostein, skypen kautta...kännykän viesteillä...puheluilla...on nämä nykyajan vempaimet vaan tosi käteviä asioita.

Täällä foorumillakin on mukavaa kirjoitella ja vaihtaa kuulumisia, ajatuksia...ja joskus pohtia syvällisemmin, joskus kepeämmin, joskus leikkien leikkejäkin.

Nyt on mulla joku uusi runokausi taas meneillään, lähes ahmimalla luen niitä...oli jonkun ajan runot kuin "suljettuja ovia" mulle...ehkä se on ollut eräänlaisen surutyön vaihe minulla, sekin. Mutta nyt taas luen ja ahmin niitä.
Rinnalla menee sitten psykologiaa ja muuta ihmiselämään liityvää.

Nuorena, 15-18 vuotiaana luin myös silloisia Palmu, lääkäri, linna sarjoja paljon.
Mutta myös filosofiset ajatelmat ja ajattelijat ovat kiinnostaneet jo melko varhain.

Ja yhteen aikaan luin elämänkertoja.

Nyt taisi tulla pitkä pätkä tätä pohdintaani lukemisesta ja kirjoittamisesta.
No, kun alkuun pääsin niin sittenhän sitä tuli ja tuli ja muistoja tulvi...ja tulvii mieleen.

Ihmiselämästä ja sen tarkoituksesta olen aina ollut kiinnostunut.
Ihmisyydestä.
Kuin myös vastapainoksi jumaluudesta...Vapahtajan hyvyydestä ja armon syvyydestä.

Elämä kantaa...ja voimavaroja antaa...myös kun suru ja murhe kohtaa ihmisen, pieneksi sitä silloin tuntee itsensä ja kuin kaarnaveneeksi ristiaallokossa. Tunnemyrskyt heittelee, ainakin sille tuntuu, ristiiin rastiin, sinne tänne.
Mutta kuitenkin...kuitenkin Jumala antaa työkalut myös vaikeiden asioiden ja menetysten käsittelemiseen.
Mm juuri kirjoittaminen, siinä ohessa pohtiminen ja samoin oikeanlaisen lukemisen löytäminen ja löytyminen juuri kuin oikeaan aikaan.
Aluksi ei edes jaksa ajatella...ei lukemistakaan..mutta kun aikaa kuluu...siitä muodostuukin kuin ovi uuteen jaksamiseen.

Elämä on monivivahteinen asia...kaikkinensa...myöskin ajatteluineen ja tunne-elämän kokemuksineen...iloineen ja suruineen, lahjoineen ja menetyksineen.

Mutta silti: Kiitos elämänlahjasta...ja kiitos että voi kirjoittaa, pohtia, miettiä, pähkäillä, oivaltaa ja lukea.
Kiitos että on olemassa ihmisiä...jotka kantavat, lohtua antavat...rohkaisevat...ovat ihan hiljaa rinnalla kun sen aika on...sanattomina ymmärtäjinä...rukoilijoina. Kiitos että voi lukea ja kiitos että voi kirjoittaa.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: malla - 06.11.14 - klo:16:47
Oho, tulipas pitkä pötkökirjoitus nyt. :kahvi:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 06.11.14 - klo:17:20
Täällä toinen lukija ja kokija iloitsee kun tänään kuulimme eilisen kaupunginhallituksen päättäneen olla toistaiseksi
l a k k a u t t a m a t t a   niitä kolmea sivukirjastoa jotka luulivat olevansa jo "pää pälkyllä ".

Eiliset tunnelmat Mukkulan kirjastossa olivat hätäiset ja apeat. Tännän en ole siellä käynyt, mutta huomena haen
Tuomo Mannermaan Pieni kirja jumalasta kotiin. Eilen lainasin Antti Eskolan Tiedän ja uskon, ja Juha Pihkala-Esko Valtaoja-parin teoksen Tiedän uskovani-uskon tietäväni.
Tuntuu nälkäni kasvavan hengellisen kirjallisuuden parissa. Olen saanut myös uusia vinkkejä näihin. Kiinnostus vastaacasti muuhun vähenee.
Onko teistä joku lukenut Osmo Alajan tuotantoa ?
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Liina - 06.11.14 - klo:18:20
Täällä toinen lukija ja kokija iloitsee kun tänään kuulimme eilisen kaupunginhallituksen päättäneen olla toistaiseksi
l a k k a u t t a m a t t a   niitä kolmea sivukirjastoa jotka luulivat olevansa jo "pää pälkyllä ".

Nämä ovat aina ilouutisia. Sivu/lähikirjastot ovat tärkeitä ihmisten arjessa.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: myyrä - 06.11.14 - klo:18:41
Nämä ovat aina ilouutisia. Sivu/lähikirjastot ovat tärkeitä ihmisten arjessa.

Minulla tulee olemaan kaupunginosakirjasto hyvin lähellä. Näkyy jopa ikkunaan. Kävin siellä lokakuussa hamm.lääkärireissullani. Olen toki käynyt Niinivaaran kirjastossa ennenkin. Huomasin siellä avoimen oven, joka johti ilmeiseen varastoon ja puikahdin sisään. Siellä oli mm. joulukoristeita. Sitten huomasin hyllyssä pinon Suomen Luonto-lehtiä ja aloin lukemaan niitä. Piti vartioida samalla ovea, ettei kukaan laita sitä lukkoon. Luin aikani ja lähdin.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: malla - 06.11.14 - klo:20:39
Täällä toinen lukija ja kokija iloitsee kun tänään kuulimme eilisen kaupunginhallituksen päättäneen olla toistaiseksi
l a k k a u t t a m a t t a   niitä kolmea sivukirjastoa jotka luulivat olevansa jo "pää pälkyllä ".

Voi kuinka hyvä asia !!!  :109:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: juhani - 19.12.14 - klo:07:28
Nämä ovat aina ilouutisia. Sivu/lähikirjastot ovat tärkeitä ihmisten arjessa.

Sivukirjastossa on harras tunnelma.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.12.14 - klo:07:40
Mukkulan kirjastossa on hyvä, avulias ja ystävällinen henkilökunta. Tulen hyville mielin siellä käytyäni.
Nyt rajoitan kirjojen ahmintaani ohjaajani Anna-Marin neuvosta. Taitaa ollakin viisautta.
Ajankäyttöä on rukattava uusiksi. Silmätkin olisi kai otettava huomioon, vaikka on sanottu ettei
"   näkeminen katsomalla lopu.  "
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 11.01.15 - klo:08:35
Taidan aina kirjoittaa vain kootakseni entiset ja uudet tiedot yhteen nippuun ja yksiin kansiin. Se on jonkinlainen tapa järjestellä tiedostoja.

Mutta välillä tulee selvästi tauotuksen kohta, eli täytyy vartoilla seuraavaa uutta jolla on tarve lisätä entisen ymmärrystä.

Kenties lukemisen kohdalla on samoin.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.01.15 - klo:09:32
Listaus on muistin virkistämistä. :039:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 16.05.15 - klo:18:52
Kun on ikänsä harrastanut kirjoittelua, saa pitää itseään kurissa, ettei puutu liian usein lähimmäistensä huolimattomaan kielenkäyttöön. Silloinkin, kun huolimattomuus hämärtää ajatuksen, siihen puuttuminen loukkaa monia. Ymmärrän sen oikeastaan ihan hyvin, mutta joskus on pakko kysyä, tarkoititko tuota vai tätä, kun en saanut selvää.

Kuuluu hyviin käytöstapoihin. Oikein hyvä muistettava!
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 18.05.15 - klo:03:45
Kirjoittelu taitaa merkitä itselleni sellaisten maailmojen rakentelua joissa kaikki nuoruusunelmat toteutuvat. Tai nuoruuteni maailmat elävät uudessa kontekstissa tai kohtaan nuorena ihmisenä itse jotakin joka oli mahdottomuus jo siksi etten syntynyt johonkin aikaan ja siksi nuorille kai tuntuu hyvältä kirjoittaa -------   Kirjoittaa omalle nuorelle itselleen.   Hauskimmissa jutuissa ylittelen  ajan ja paikan rajoja jossakin jolle nyt aina raamin kehittää.

Kaikkea ei kukaan suinkaan elämässä saa eikä edes jaksaisi, mutta tämä tulee lähelle. On tarinoita jotka kuuluvat vain itselleni, ja toisia jotka annan oppiakseni asiantuntijan lukea sillä NVL lukee halvasta hinnasta. Sitten joku niistä saa mennä menojaan maailmalle.

Kaikenlaista voi opiskella ja taidan olla jonkinlainen tenttimaani. Tai jäi päälle siinä pahuksen mankelissa jonka läpi vetivät nuorena. Kirjoituskurssit kuitenkin ovat hauskoja, varmaan yhtä lailla kuin lukupiirit. Toisinaan käy voimille lukea yhdentoista osallistujan juttuja viikossa sillä niitä kasautuu, mutta joukossa on aina todella eteviä ja mukaansa tempaavia ja paljon. En tiedä lopettiko Oriveden opisto etäkurssinsa säästösyistä, oletettavasti. Miksei meillä voida panna leipään puolet petäjäistä jos säästettävä on.  >:(

Vaikka kuinka kiinnostava nuorisokirja sopii kaikenikäiselle, silti olisi aika juttu päästä kurssille jolla kirjoitetaan lapsille ja nuorille. Sisarta joka on kaikin tavoin minua lahjakkaampi patistan joja paikkaan jossa puhutaankin näistä siinä toivossa että hänen Hirmuinen Ankkansa saisi riemastuttaa muitakin kuin hänen eskareitaan. Yritin kerran kirjoittaa Ankan kohtalosta mutta ei, se vaatii hänet tarinaniskijäksi. Ankka on muuten onnistunut mutta sillä on hirveä luonne. Tai hirveä ja hirveä, mutta kommelluksiin se aina itsensä saattaa. Tenavat kärttävät niitä jatkuvasti
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 07.06.15 - klo:11:24
Kun opiskelin musiikkia eräs opettajista sanoi että hänelle sanottiin ja muualtakin kuulin, laula vain ellet voi olla laulamatta. Se oli hyvä ohje, ja huomasin jo ensimmäisenä vuonna voivani oikein hyvin olla laulamatta. Jos en voi sitten laulan.

Sama pätee minulla kirjoittamisen kanssa. Jokin tarve viihtyä mieluisaksi rakennetussa maisemassa ja tuttujen henkilöiden parissa saattaa toiset lukemaan samoja kirjoja yhä uudelleen, ja pitkiä kertomuksia syntyy samasta syystä. Kehitetyt hahmot ovat siitä  mukavia, että ne voi työntää hyllyyn välillä ja valita muuta seuraa tai tallentaa tiedoston ja jatkaa juttua kun jaksaa.

Riivattu vain kuinka hidasta on kirjoittaminen. Alan käsittää amnattilaisia joita kohtasi sankoin joukoin kursseilla, he sanovat että neljä riviä päivässä onkin tavoite.

Alkuun kursseilla olin sikäli opettajien surunlapsi että kun työnnettiin paperia eteen ja sanottiin, kerro siitä kuinka... minulla oli jo puoli arkkia täynnä eli jonkinlainen pursumustila. Sitten annettiin kotitehtäväksi aamurivit eli neljännestunti piti nousta kirjoittamaan.  Olin työstä poissa eli minun neljännestuntini oli sitten neljä tuntia kunnes sanoin, hö, olen nälkäinen.

Se sitten meni. On paha olla kirjoittamatta. Mutta siihen neljän rivin todellisuuteen olen ainakin saanut kirkkaan ymmärryksen. Vaihtoehtona on kirjoittaa sama uudelleen lukuisia kertoja. Toisinaan uneksin hetkestä jona viihtyisin oman tekstini parissa vaikka se on julkaistu, toisaalta kelvottoman julkaisun seurauksena asettui hyllyyni pysyväisluontoisesti :026: kotiaawe eikä teologian opiskelu ole ollenkaan hullua. Ehkä kaikki omalta kannaltani meni hyvin. Joskus kun kotiaawe on kesytetty hän ilmenteeraa uudelleen ja sillä kerralla en kysy neuvoa neuvottomilta.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 13.06.15 - klo:12:08
Juuri nyt uneksin mahdollisuudesta päästä Monte Subasiolle, Pyhälle Vuorelle, järjestämään runokurssin Minä ajattelen olevaisia -runot joilla huvikseni rikoin kaikki runousoppien säännöt vain nähdäkseni,  mitä sitten syntyy.

Opettaja luki ne ja kappaleen jotakin proosaa ja sanoi että olisi viisasta pitäytyä tässä lyriikassa.

Kuitenkin on muutama tarina kerrottavana ja mahdollisesti saisin yhden jos suorisin yhteen residenssiin jossa majailee muitakin vastaavia surffaajia. Ensi vuoden puolella olisi tilaa ja suomalaisten valkkaaja ajatteli että sopisin sinne ja paikka minulle.

Kun vielä kehittäisin majapaikan syksylle voisin luovuttaa tämän residenssin Lapsi Kolmoselle ja Vävykandidaatille ensipesimäkoloksi. Eihän tämä nyt ihan Kaivari ole mutta heidän tulee havahtua diihen realiteettiin että Downtown ei ylisummaan sovi heidän kukkarolleen.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 15.06.15 - klo:12:45
Olen saamassa uutta näkemystä Raamatun järjestykseen ajan ja kirjoittajien suhteen. Fundamentalistien opetuksen voin nyt unohtaa. En tosin kaipaa pelkkää faktatietoa, eikä minun tarvitse kaivautua tutkijoiden tavoin kaikkeen mahdolliseen, olenhan saanut paljon sisäistä johdatusta lukemaani. Niilläkin olisin pärjännyt, ainakin pelastusasian suhteen.
Vain yksi on tarpeellista. Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen.

Kuitenkin perusteltu tieto on hyvästä, olettelun sijaan.



Johdatus Raamattuun.  Kari Kuula, Martti Nissinen, Wille Riekkinen:

Alkukertomukset ( Genesis ):

Alkukertomukset eivät ole historiallista vaan mytologista kerrontaa. Ne eivät kerro konkreettisista ihmisistä ja heidän vaiheistaan, vaan ne ovat aikojen aamuhämärään, ajattomaan aikaan sijoittuvia myyttejä.
Tämä vapauttaa lukijan etsimästä Nooan arkin jäännöksiä tai paratiisin sijaintia, ja kiinnittämään huomiota alkukertomusten yleisinhimilliseen, ajasta ja paikasta riippumattomaan sanomaan.
Sana myytti ei tässä yhteydessä tarkoita totuudenvastaista harhakäsitystä. Myyttien ajatellaan usein syntyneen ensi sijassa tiedollisesta selittämistarpeesta. Tämä ei kuitenkaan ole niiden päätarkoitus. Myytit vetoavat enemmän yhteiselämän ja tunteen kuin tiedon tasolla. Niillä on kokemuksellinen pohja, ne on tarkoitettu läpi elettäviksi. Myytit puhuvat sanamuodon tasolla menneistä ajoista, mutta niiden sisältö koskee kaikkia aikoja.  Myytit luovat horisontin, joita vasten ihminen tulkitsee omaa elämäänsä. Ne luovat yhteistä kieltä, vertauskuvia ja todellisuuden tulkintavälineitä.

sivulla 37



Itselleni ovat vertaukset, allegoriat, sadut, kertomukset, sanat, sanaleikit olleet avaavia apuja kaikkeen mitä  yritän ymmärtää. Lapsien kanssa olen saanut tästä piirteestäni paljon apua.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 30.06.15 - klo:07:25
Lukiessani olen huomannut kuinka luetulla, myös kuullulla on taipumus kadota muistista ellei se ole  ' hurjan tärkeä juttu'.  Vain murto-osa on vetäistävissä heti käyttöön jos kysytään. Mutta kun lukee uudestaan ja uudestaan hyviä kirjoituksia, alkavat keskeisimmät asiat tulla ainakin osin omaksutuiksi.

Muisti on mielenkiintoinen asia. Ovathan lähes kaikki vanhat ihmiset huomanneet kuinka lapsuuden tapahtumat ja muistikuvat alkavat nousta pintaan.

Sama on hengellisten opetusten, luettujen, koettujen ja kuultujen laita.
Lukiessaan luulee muistavansa esim. Jeesuksen sanoja  ' kuin vettä valaen' . Ei.
Siksi en enää hämmästele, että papit messussa lukevat Isämeidän ja Herran siunauksen kirjastaan.

Tarpeen on vain vähän.  Siksi ne, jotka kokevat etteivät ole lukemalla saaneet itseään sivistetyiksi, huolehtivat turhaan.  Asiat eivät ratkea kirjoja lukemalla.
Sydämen asenne, sielu ja henki todistavat jos tämä päivä on tähän saakka sujunut kohtuullisen hyvin.  Ja jos on jotakin omallatunnolla , mennään puhdistautumaan synnintunnustuksessa Herran eteen.  Päivä kerraallan, kuten AA
ohjelmassa opetetaan.

p.s. Minulle nuo vertaukset ja allegoriat ovat hyvänä apuna muistamiseen.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 30.06.15 - klo:09:05
 :'( :eusa_pray: :eusa_angel:    Kiitos sanoistasi R-m !
Hienosti kerroit, jotenkin niin lohduttavasti ja kohtikäyvästi.
Mulle on lukeminen ollut monta vuosikymmentä varsin huono ja heikko juttu.
Nyt olen kyllä saanut käsiini, ostanut, sellaisen todella mielenkiintoisen kirjan,
eilen sitä aloitin ja yhdeltä istumalta ahmin 40-sivua. Jospa nyt pääsisin lukemisen alkuun.
Sama kirjoittamisen kanssa, tauolla ollut sekin.
Muistista kerroit myös mielenkiintoisesti, varsinkin vanhemmiten.
Juu, kuullun ja luetun muistaminen on sitä sun tätä, sanojen osalta.
Mutta esimerkiksi joku musiikki, näkemäni ja kokemani kaunis luonnonmaisema...
ne näen ja muistan sieluni silmin paremmin.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 06.08.15 - klo:11:22
Kinkkinen tilanne jos on näin.
En voi kirjoittaa vastoin totuutta ikävä kyllä, vaikka sitä saatettaisiin toivoa.

Arvelen tätä elämää suuresti koskevaksi.

Me emme voi tietää mitä toinen ajattelee, siis meidän on kestettävä erillisyyttä

Me emme voi olla kuin yhtä sukupuolta. Tämä merkitsee hirmuisen konkreettista asiaa. Lajin elämä maapallolla jatkuu ainoastaan kun siittiö hedelmöittää munasolun ja niillä on kuin onkin eri kantajat ja täten seksuaalisuus ei ole loputon spektri. Se, minkä merkityksen ihminen antaa sille kumpia kantaa ruumiissaan onkin jo mutkikkaampi juttu. Se saattaa olla ja onkin spektri. Se nähdään ammatinvalinnassa, siinä kuinka toinen suhtautuu ammatinvalintaasi, pukeutumismieltymyksissä, siinä, kehen rakastuu.

Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokemus on muuttunut myös historian saatossa.

 Siitä tiedetään vähän, se kylläkin että pitkässä psykoanalyyttisessa hoidossa tapahtuu joskus, siis joskus sellaista että poika tahtookin olla poika, tyttö tahtoo olla tyttö ja tulla äidiksi.  Näin ei käy aina, mutta on johdonmukaista että muutos tapahtuu tähän suuntaan ei päinvastoin.

En voi kuin ihmetellä. Joku sanoo ettei ole kumpaakaan ---- en tiedä mitä se merkitsee, sen kyllä että ihmisen on kestettävä  vaikeus hyväksyä sitä ettei hän ole hermafrodiitti. Se onnistuu huonosti, jos ensin on jäänyt eriytymisensä kanssa vaikeuksiin.

Jos nuo kaksi jäävät ajattelematta, jää ratkaisematta suurin;  suhde siihen että aika täällä on erittäin rajallinen. Toiset jatkavat elämää, kun minä puutun ja vähitellen   unohdun. 

Joskus joutuu miettimään liian vaikeita, asioita joiden ehdessä toinen on pomminvarma mutta itse ei olekaan. Voiko silloin kirjoittaa pomminvarmuuksia?

En luule voivani.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.08.15 - klo:07:51
Kirjoitetun ymmärtäminen on toisinaan vaikeahkoa. Jos käyttää käännettyä sanajärjestys voi käydä niin, että lukija lukee kuten haluaa sen ymmärtää.

Samoin jos kirjoitetaan ammattikieltä, vaikkapa munkkilatinaa, lääkärilatinaa, tekniikkalatinaa eivät monet oppimattomat ymmärrä, mutta ei mitään väliä.
Nostaa hattuaan ja jatkaa ymmärtämättä.

Innoittuneet kirjoittavat käyttäen huutomerkkejä, kysymysmerkkejä, lainausmerkkejä, sulkumerkkejä ja hymiöitä.  Onhan niitä olemassa näihin tarpeisiin.

Me Herran ' kauhukakarat' kuten mie ja Viisveisaaja ymmärrämme toisiamme jopa karjalaksi ja tanskaksi.
Eläköön kirjoittamisen ja lukemisen ja musiikkimaun vapaus !
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 24.08.15 - klo:09:55
Täkäläinen nimimerkki. Kyllikki Kymi. Käyttääa pisteitä. Ahkerasti. Pakinoidessaan sanomalehdissä.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 24.08.15 - klo:10:59
Ettei? Kyllikki. Kymi.

Olen  muistaakseni lukenut kirjan jossa yksi lause jatkui ja jatkui aina liki kahden sivun mittaan saavuttaen ajatuspötkön joka muistuu vielä vuosien päästäkin James Joycen tapaisena filosofisaatteellistaiteellisena oodina soimatta kuitenkaan säröisesti.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 24.08.15 - klo:11:27
Nalle Puhissa on tällainen: Vielä monta vuotta jälkeenpäin hän koetti uskotella itselleen, että hän oli ollut hyvin suuressa vaarassa noiden kauheiden tulvien aikana, mutta ainoa vaara hänen vankeusaikanaan oli itseasiassa uhannut häntä sinä puolituntisena, jolloin Pöllö oli istunut hänen puunsa oksalla ja kertonut pitkää juttua eräästä tädistä, joka hänellä kerran oli ollut ja joka oli erehdyksessä muninut lokinmunan, ja juttu jatkui loppumattomiin osapuilleen niinkuin tämä lause, kunnes Nasu, joka istui ja kuunteli ja kurottautui ulos ikkunasta, aivan hiljaa nukahti ja liukui hitaasti yhä pitemmälle vettä kohti, kunnes hän vain riippui kiinni varpaankärjillään, jona hetkenä Pöllö onneksi päästi huudon, joka oikeastaan kuului juttuun - ne olivat tädin sanat - ja Nasu heräsi ja nykäytti itseään ja pelastautui takaisin sisään sanoen: - Tekikö täti niin, kuinka kiinnostavaa, kun - niin, voitte itse käsittää hänen ilonsa, kun hän viimeinkin näki laivan, V i i s a a n  P u h i n (Kapteeni R. Reipas, Ensimmäinen Perämies P. Karhu) suuntautuvan järven yli pelastamaan häntä...
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 01.02.16 - klo:14:15
Tuollainen vaatii jotakin, sillä sen jaksaa lukea. Jätin juuri kunnioituksesta jatkamatta kirjoittamista ketjuun. Mietin pisteiden tiheää käyttämistä. Minun on todettava miettiväni yhä. Samoin mietiskelin milloin kaunokirjallisuus lainaa munkkilatinaa tai muuta, en muista törmänneeni.

 Tehokeinona vietäessä ihmistä leikkuutupaan, orkesterimonttuun, balettitunnille saattaisin ajatella pukevani kuvausta hetkeksi, samoin minulla saattaisi olla pyrkimys luoda tuokioksi epätodellinen maailma. Tai jokin tunnelma.  Paikoin Taru sormusten herrasta leikittelee sen taustatarinalla, Silmarillionilla ja onnistuu hyvin. Hetki jossa minut on kuin heitetty katsomoon saattaa vaikuttaa aika tehokkaasti, samoin kiikarin kääntäminen, tunne että yhtäkkiä olen lähellä -  eikun mukana -  eikun itse tuo tuossa - ei vaan katson hyvin kaukaa hyvin vierasta maailmaa. Sitten haluan välttämättä nähdä jälleen.

Minä en tiedä milloin ihmisestä tulee kirjailija, siis, jän voi sanoa, olen amnatiltani kirjailija. Kirjoituskursseilla joita suoritin monta vuotta kävi useasti ns kirjailijavieraita ja odotin aina jotakuta Paavo Rintalaa. Siis siitä on aikaa. No tuli tyttö, mä oon sillee niiku veesooyyn kirjailija, mult on julkastu yks kirja....  Käy ilmi että henkilö on vielä kirjoittanut sitä ohjatusti " ja mun ope sanoi että laajenna tätä niin mä julkaisen sen"

Toimin kuten ymmälle jääneenä eli soitin kotiin, jompi kumpi vastasi.

Kuulemma ajateltiin aikanaan kun olivat nuoria tai noin, että viisi tasokasta kirjaa synnyttänyt.

Kirjan merkitys on muuttunut. Kaikki tapahtuu nopeasti. Etsin kirjakaupasta jotakin tietopuolisuuskirjaa  joka mielestäni piti olla siellä, sanoivat etteivät enää ota kirjoja elkei menekki ole satavarma, tietyt äitienpäiväromskut ja jouluromskut miehille ja finlandiavoittaja. Ei ole varaa varastoida. Kyniä ja kiiltokuvia oli ja suklaata.

Miksi ei. Itse ajattelen nyös, että ammatista elantonsa saava. Mutta se on tietyissä genreissä vaikeata. Kun tapasin viimeksi lyriikan opettajani joka kylässä kävi, sanoin että saattaa seurata pahat eli enpäs vaan näytä näitä mihinkään, johon hän totesi että kyllä sinä varmaan saisit toimeentulotukea niinkuin hänen kaikki kaverinsakin....

Eieiei. Jos tulee kohtaus joka viskelee päin seiniä ja hyllyjä se ei kysy ammattia. Toki tarvitsen jotakin joka työllistää myös minut vielä joitakun vuosia tai kuinka vain, niin ajattelen. Kirjoittaminen käy pahasti työstä.

Mutta minusta ei tunnu kirjailijalta. En voisi mennä mihinkään että on julkaistu nuutama ja joku tietokirja ja olen niiku kirjailija. Siitä täytyy saada tunne, arvelen, että on näin. On vielä eri, jos suorittaa jonkin ammattitutkinnon.

ehkä jokin selkeä tieto, etten tuota sittenkään, sittenkään selkaista tekstiä josta itse sanoisin, tämä on kirjailijan kynästä.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 01.02.16 - klo:15:13
Muistaakseni Leena Lander kuvaili joskus, mitä on olla kirjailija. Siinä taisi olla kaksi ominaisuutta, joita voi sanoa luonteenpiirteiksikin. Toinen on jatkuva kielen ja sen käyttämisen seuranta. Kuunnellaan ja luetaan, painetaan mieleen, joskus kirjoitetaan muistiin. Toinen on järkyttäviäkin tapahtumia kohdatessa ajatus, että tätä voisi käyttää jossakin tarinassa.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 02.02.16 - klo:02:07
Muistaakseni Leena Lander kuvaili joskus, mitä on olla kirjailija. Siinä taisi olla kaksi ominaisuutta, joita voi sanoa luonteenpiirteiksikin. Toinen on jatkuva kielen ja sen käyttämisen seuranta. Kuunnellaan ja luetaan, painetaan mieleen, joskus kirjoitetaan muistiin. Toinen on järkyttäviäkin tapahtumia kohdatessa ajatus, että tätä voisi käyttää jossakin tarinassa.

No nämä on kyllä  ja kummastakin olen itseäni paheksunut.  Niin ja muistan nyt. Yksi opettajamme sanoi että esinerkiksi kassajonossa vaistomaisesti ryhtyy sepittämään edellä menijöiden elämästä tarinaa. Prismatarinai on yleinen näky:  Kaksi miestä ostaa paketin einesmaksalaatikkoa. Vaan kuka sen syö? Tai kiukkuinen nainen törmää kärryillä, miksi hän on huonolla tuulella ja mitä on kärryissä?
Kaupassa käynkin joka päivä katselemassa tapauksia.

Tästä minä kiitän Penaa, oli kiinnostava.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 02.02.16 - klo:07:35
Tyttäreni on kirjoittanut työkseen yli 20 vuotta, mutta ei ole kirjailija. Olen joskus sanonut, että kirjoita kirja. Ei.

Äiti kirjoitti pöytälaatikkoon, minä puran päätäni lörpöttelemällä tällä foorumilla ja vain jutellakseni ilman sen kummempia motivaatioita.
Olen huomannut sen mikä on ohje monilta terapeuteilta; Kirjoita ajatuksesi ylös.

Se minkä lukiessani tankkaan, kirjoittaessani tyhjennän. Tämä tasapainottaa.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 06.02.16 - klo:12:23

Olen huomannut sen mikä on ohje monilta terapeuteilta; Kirjoita ajatuksesi ylös.

Se on hyvä ohje, arvelen, nimittäin. Analyysin lisäksi yritin kirjoittaa nuoruuteni riparista kässäriä, mutta se vaati kuin pakottamalla päästä omille teilleen. No mennäön sitten ajattelin ja syntyi pitkä tarina jota en koskaan lähettäisi mihinkään, joskin ajattelin että ehkä rupean askartelemaan t ämän parissa jos ikävöin tätä maailmaa. Se alkoi kyllä kuten pakotin, mutta sitten enää ei.

Se päähenkilö yritti saada veneen kaaduttua kaveriaan vedestä, joutui liian pitkäksi aikaa itse veteen, ja kun häntä yritettiin hoitaa laskemalla keskushermoston turvotusta nukuttamalla hän näki barbituraattiunia sen jälkeen rinnakkain kulki kaksi tarinaa, Nellan unimaailma ja hänen perheensä tarina kunnes Nella ei herännyt. Unimaailmassa Nella kohtasi miehen,  joka oli uneksinut tyttärestä ja tultuaan kristityksi ja kuoltuaan Vitellinuksen vainoissa ja jäänyt sitten toisella puolella sinne saapuvien saattajiksi saanut luvan toivomuksen toteutumisesta. Nellan saapuessa saattaja ei tunne häntä ja luuleekin pojaksi, tietää vain että poika on saatettava ensin todellisuuden saarekkeelle sillä hyvin kirkkaat kohdat elävät sellaisenaan, kuten hän selittää. Niin Nella saatetaan Finkewaldeen eli tarina on kerrottu jDosB.leenanelämää, jossa hän kuulee uuden nimensä, Cristina, mutta tunnistaa sen omakseen ja suorittaa rippikoulunsa sekä aikuistuu, mutta Finkewaldessa aika kuluu joskin jokaisen kohdalla eri tavoin, ja Dosentti sisarineen koettaa saada Nellaa hyväksymään sen....

Silloin kysyin täällä ja pena vastasi kun kysyin sen saattajan nimeä, pieni elämä, hän ajatteli. En tiennyt ja se olikin parasta ettei minkään tarvinnut olla kohdillaan mutta tahdoin tietää sen.  Cristina juuri näin kirjoitettuna oli nimi jonka hän olisi antanut tyttärelleen, ja he jatkavat harhailua mukanaan jotakin konkreettista, Walter Bonhoefferin Raamattu, jota Cristina oli saanut lainata suorittaessaan rippikouluaan loppuun.

He kulkevat sen mukaan mitä saavat käskykseen, joskin Nella kuvittelee kuljettavan määränpäähän. Unelmasta syntynyt tytär tunnistaa isänsä kun hänen on kuoltava, Nellan todellinen perhe hyväksyy Nellan sellaisena kuin hän oli, eikä lopussa ole aivan selvää olivatko nuo todella unia, kunnes Nella kuolee.  Myös saattajan, joka oli uneksinut Nellan,  on koettava mitä on oman lapsen kuolema, eikä hän ole siihen valmis vaikka Cristina onkin....

Mutta oliko Nella olemassa, vai pikkusiskon unelma? Oli, kyllä Nella oli vai oliko, unet vain olivat kuin kupla joka puhkesi?  Asmuyön hetkellä ennen sarastusta Kristus hakee Nellan sairaalasta. He kävelevät halki Nellan kotikaupungin jotta Nella tietää, onko hän valmis lähtemään,  ja kulkevat meren ylitse Toiselle Puolelle, jossa Nella kohtaa Cristinan rakastamat ihmiset.

 Missä Nella sitten aikaisemmin kävi? Ymmärtääkö Nella olevansa Christina? Kuolinhetken kokemuksissaan,  kyllä.  Mutta nellan unet ovat nellan vanhempien ja sisaren mielikuvia kuolemasta ja muistoja Nellasta. Kun vanhemmat kertovat siskolle Nellan lähteneen, he juttelevat kauan ja kukin huomaa kirjoittaneensa nellapäiväkirjaa.  Nekö ovat jompi kumpi tarina?

Olin kirjoittanut oman itseni ja joku, perhe ainakin, tunnistaisi minut. Sääsin sen kuten päiväkirjat säästetään.

Kun se oli valmis minulla oli merkillisen hyvä olo, erilainen kuin ennen, ja tiesin etten voisi antaa sitä kenenkään käsiin milloinkaan eikä se häirinnyt. Se taisi olla sitä kurssiaikaa
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 08.02.16 - klo:23:21
Viime aikoina olen saanut pyyntöjä ja uskoutumisia:  Kun minun sisälläni on monta kirjaa jotka vaativat päästä ulos... Paperille... Julkisuuteen...

Kesti pitkään, ja silloinkin tapahtui vahingossa jos ei tahdo puhua johdatuksesta, ja jostakin syystä puhun vahingosta. Se tapahtui vahingossa.

Ymmärsin vasta nyt, että se " kirja" joka " minun sisälläni vaatii ulospääsyä" on liian usein jotakin mikä voidaan kirjoittaa, mutta itselleni se oli Nellakirja. Kirjoitin ainakin kaksi ja puoli vuotta kirjaa joka " sisälläni vaati ulospääsyä" tietäen jollakin tavoin, etten koskaan näyttäisi sitä kenellekään.

Se ei ole huonoa tekstiä. Silmäilin sitä joskus kun kirjoittaminen ei vielä ollut muuttunut päivätyöksi tai yötyöksi josta neurologi kohta suuttuu tosissaan. Mutta se on vain omia kokemuksiani muunneltuna kylläkin kekseliääseen muotoon. 

Jos todella kirjoittaa, joutuu yllättäen siirtämään itsensä syrjään. Se ei nerkitse sitä etteikö tietojaan ja kokemuksiaan voisi käyttää, ettei juuri niistä synnykin ajatusta, tuo sopisi oikeastaan ....   mutta se on eri asia ja tapahtuu muualla, ei omass a mielessä. 

Olen vakuuttunut siitä, että  jokaisessa todella on kokonainen kirjasto vaatimassa joskus ulospääsyäkin. Paperi on kärsivällinen ja analyytikkoa halvempi. Nellakirja kannatti kirjoittaa. Mutta vain itseni tähden. Ellen lisäksi sitä kirjoittaessani löytänyt ymmärrystä vanhempiani kohtaan tavalla, jota ei ennen ollut. Kirja ei voi olla niin itsekeskeinen. Se etsii kohteensa muualta, se kiinnostuu toisista, ja loppujen lopuksi parasta kaikesta on tuo vieras, uusi ja tutuksi tuleva maailma jota ei ennen ollut. 

Jos käy niin, että suuri työ menee hukkaan, että teksti kiertää kustantamolta toiselle, emme valitettavasti....    niin se on hieman samantapainen riski kuin muusikolla, joka valmistautuu konserttiin pitkään ja huolellisesti ja on lahjakas. Mutta ei ole niin tunnettu tai hyvä verkostoitumaan, markkinoimaan itseään tai sitten muuten vain yksikään kriitikko ei ilmesty kuuntelemaan, sillä kahdelle opettajalleni on käynyt näin. Ei arvostelua --  ei julkisuutta joka merkitsee yksinkertaisesti sitä työtä, johon he nyt vain valmistuivat aikanaan.

Siksi joskus vapisuttaa, kun ajattelen kolmea lasta opiskelemassa taidealaa. Se ymmärretään usein väärin hieman muuksi kuin työksi, jolla tulee voida elättää itsensä. Luovuus on muuta, se on sitä, kuinka kalustan tämän huoneen, katan pöydän, saan rahani riittämään. Luovuus on arkista lahjakkuutta ja kekseliäisyyttä, ja kuten joku halujensa ja mahdollisuuksiensa mukaan opiskelee kasvitiedettä niin joku toinen musiikkia. Oma ilmaisu näkyy ateriassa jonka valmistan, omassa tavassani asetella tuikut ikkunalle, siinä, kuinka saan kekseliäästi rahani riittämään. Siinä että kaappini pysyy tolkullisessa ja järkevässä järjestyksessä. Muu riippuu haluista, perityistä ja opiskelluista taidoista, piirtäminen epäilemättä aivan erityisestä lahjakkuudesta oivaltaa näköisyyden siirtäminen paperille.

Jostakin syystä minua on alkanut tympäistä ns taideammattien ympärille piirretty hehkutus. Ehkä se menee ohi vaikka merkillisesti juuri tänään riepottelee mahdollisimman tehokkaasti. Aivan kuin kukasn muu ei sitten siis olisi jotain niin stiiliä kuin " luova" ! Tai ylipäänsä mitään. Mitään maininnan arvoista.




Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 09.02.16 - klo:08:42
Jostakin syystä pidän vanhoista runomitoista ja loppusoinnuista. En usko sen olevan pelkkää mieltymistä menneeseen. Tiedän toki ettei vanhoja hyviä aikoja ole ollutkaan. Ehkä tiukat raamit, joiden sisään pitää saada omat ajatukset ymmärrettävällä tavalla näkyviin, antavat minua kiinnostavan haasteen. Kenties olen samasta syystä maalannut ikoneitakin.

Mäntyjen latvat
varjokuvien lailla
taivasta vasten.

- Miksi onkaan mieleni
tänään alakuloinen?

Japanilaine haiku ja tanka kiinnostavat siinä kuin eleginen distikon ja sonetti.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 09.02.16 - klo:11:12
Kiule, sama vika täällä. Kun olin sillä lyriikkakurssilla, opetettiin että runossa ei saa olla minkäänlaisia sointuja,  ei alku eikä varsinkaan loppu. Runo on metafora.
Kyllä siinäkin on ajatusta, miksi ei. Ajattelin tätä, en edes tiedä kenen:  Lintu kiitää/ pineäsdä metsässä.  Kuinka voi metsässä kiitää?  Mikä  kiitää?  Ehkä ajatus, joka ei kysy valoa? Mikä se metsä sitten saattaisi olla?

Mutta miksi metafora  ei voisi elää omana juttunaan ja no tai olla lyyrinen?

Ne soinnilliset voi laulaa, vähintään. No, tulihan Johanna Venho, joka tosin on kiltti ihminen, sen verran vastaan, että sanoi, onhan laululyriikkaa tietenkin....   

Kerran, sen muistan, totesi:  Muuten ihan loistava, mutta tuohon on päässyt lipsahtanaan alkusointu ja hieman rytminenkin tämä on.  :003:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 09.02.16 - klo:13:53
Ai.  Minä ymmärsin että Pena pitää loppunoinnullisista runoista, vanhasta tyylistä.

Minäkin. Saima Harmaja on parhammistoamme.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Pena - 09.02.16 - klo:20:02
Tankassa lasketaan tavuja. Ensin on haiku (tai hokku) jossa säkeet ovat viiden, seitsemän ja viiden tavun mittaiset. Haiku on usein luonnonkuvaus, kuin sivellinpiirros. Tankan täydentää kaksi seitsemän tavun säettä. Ne antavat merkityksen luonnonelämykselle.

Elegiana nuo tunnelmat voisi kuvata tähän tapaan:

Mäntyjen latvukset taivasta vasten tummana piirtyy.
Miksi niin synkkänä taas harhailla mieleni saa?
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 11.02.16 - klo:00:45
Tanka on minulle pikkuisen haikua läheisempi. Pikkuisen.

Jostakin syystä en Harmajasta koskaan pitänyt aivan niin suuresti kuin muista Tulenkantajista.  Meillä oli lukiossa äikänmaikka joka oli koko ryhmästä kiinnostunut ja tiesi paljon, nyt mietin olisiko gradunsa niistä tehnyt.

Harmajan elämäkertoja olen lukenut jo ipanana, ja päiväkirjat ovat aika täynnä itsesääliä. Minä ruma raukka. Minua ei kukaan ymmärrä -- no siinä oli siteeksi totta. Miksi Outi ja Lea saavat olla kauniita. Minä tahrasin valoisan sisareni valkean päivän.

Saima on varmaan ollut aidosti masentunut mutta. Ikävä tuo mutta. Tietenkin hän olisi tarvinnut hoitoa ja sitä saikin, varakkaalle perheelle oli tarjolla bromkaliumit ja lepokodit ja hoitolat. Saimalla oli taipumus saada näitä romahduksia milloin joku toinen lapsista oli erityisen huomion kohteena, kuten Outin konfirmaatiopäivänä, ja tömä on heijastunut runoihinkin.

Ajattelen usein vastapoolina Kaarlo Sarkiaa, palkkapiian äpärää, jonka olemuksessa oli sitkeyttä ja valoa ja iloa pienestä:  " sinun jalkas on tanssinut kadulla ohitseni" rakastetun kohtaaminen valaisi koko päivän vaikka se silloin oli yksipuolista. Sarkian vaikeutena oli aika luonnollinen arkuus todella uskoa omaan onneensa, vastarakkauteen, ja kun ystävät, joita hänellä oli hyvin paljon, lähettivät hänet hyvässä uskossa Ruotsiin hoidattamaan tubiaan, hän ei tohtinut kirjoittaa joutuneensa johonkin lähinnä nylkylään, joka tapauksessa paikkaan, jossa ei ainakaan parane.

Siihenhän kumpikin kuoli, niin kuin varsin moni. Ei ollut tarpeen kirjoittaa runoja. Otettiinhan vielä meiltä keuhkokuva ennen kuin saatiin ilmoittautua yliopistoon. Se sitten lopetettiin.

Uuno Kailaan synkkyys ja ajoittaiset psykoosijaksot näkyvät runoissa, niistä on vaikea pitää, Koskenniemi on arkinen mutta joskus oikein kiva, onhan niitä: Elina Vaara Olavi Paavolainen, joka taisi tuntea arvonsa.

Aleksis Kivi, hänessä on jotain ylittämätöntä.

Saksan oheislukemistossa oli ihankohtamuistankenen Die Herbst. Runon kyllä muistaisin, vaan en jaksa kirjoittaa enää. Sitäpaitsi olrn kirjoittanut sen joskus tänne.

Lyriikkakurssin pakkoluetetuista en saanut otetta, en vain. Ikävä todeta. Yksi oli semmoinen jossa oli vain kirjaimia ja keskellä reikä. " Katsokaa, kyllä tämäkin on runo".


Hö.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 11.02.16 - klo:01:01
Saattaa tietty olla että Saima hyvin helposti väsyi. Hän rakasti kiihkeästi sisaruksiaan. Isosiskon konfirmaatio ehkä emotionaalisesti oli Saimalle liikaa, vaikka sitä juhlittiin hyvin hillitysti. Itsehän luin päiväkirjat ja runot lapsena.

Joka tapauksessa:  Kun valitin kotona etten jaksa lukea ruikutuskirjaa enkä kestä näin tasapainotonta menoa, äiti joka kirjan antoi huomautti että Saima kärsi koko lailla, en epäile ollenkaan....  Toisaalta hän oli kuin sokea kaikelle hyvälle, mutta siskonsa kuoltua ja kihlauksensa purkauduttua ( Saima edellytti aika jatkuvaa paikallaoloa, hänen tuli olla ainut pojan huomion ja kiinnostuksen kohde) suunnilleen:  "Tämä kevät.... Vaikeampi kuin mikään kokemani, ja sama kevät vei jo edeltäpäin sisareni, joka oli kuin elämä itse.   Mitähän sellaista minulla on, mistä nyt en huomaa iloita ja mikä huomenna riistetään minulta pois?"

Nämä rivit! Ne kyllä muistan, ja niistä on todellista hyötyä.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 11.02.16 - klo:01:48
Vain latvat mäntyjen mustat
varjoavat
maan mitätöntä

kuin itse elämä
kirkkauttansa täynnä
jo olisi poissa.

Jos kysyt
miksi on näin, ja pilvien usmat
yli purkavat hyhmäänsä jäistä

Se on mieleni maa.
Yö yötöntä
maidonvalkeaa
valoa luoksensa kaipaa

Elämää
Sitä ollutta --  elämätöntä.

Jonka toiset saivat kummilahjana maan sekä
Taivaan.

Jota uskottelen:
Sitä kaipaa en, en tarvitse. Kuitenkaan
sen totuuden kieltäen
tielläni viimeisellä
en milloinkaan
Ole löytävä muuta,
kuin tyhjää.

En
onnesta rahtuakaan.


 :003: :003: :003: :003:





Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 20.02.16 - klo:23:46
Mietin Riitta-mummin tytärtä, joka sanoi ettei tahdo kirjoittaa kirjaa. Minun kesti jonkin aikaa ennen kuin käsitin mistä äitini puhui kun kysyi millaista oli kirjoittaa. No hän käsittää, kahden maailman todellisuutta rinnakkain, no eikö häiritse jos keskeytetään. 

Aimitenniinkeskeytetään?  :icon_eek:

Niinpä.

Eienkätule, ihmettelin oikeastaan miksi ihan ärjynä irtottauduin ve-puuhista.
Jaamessuun? Enkäkunsataa.

Mihinseuroihineisenutvaankäy.
Ulkoilemaaneikunonkurkkukinkipeätaas.

Terveisiä,  että ymmärrän oikein hyvin sitä tytärtä.

Minulla on hyperkriittinen äiti, ja tähän asti olen joko juossut pakoon hänen korjausehdotuksiaan tai voihkiessani itse mitä varten minä erehdyin ylipäätään antamaan julkasulupaa sääliä ja lohduttelua joka siis ei lohduta, no nollakosketuksesta kai lähti paljon hyvää, eli opettelin kuin kirjoitetaan. Outo juttu se kumminkin oli kun oli muutakin. Eli enemmän iloa ehkä sittenkin viulusta.

Minä menen siihen toiseen maailmaan ja tulen pois lepäämään selitin.

Tämä muistuttaa yksi yhteen sitä ammattia johon valmistuin ja erityisesti terapiahommia. Siinäkin mennään toisen maailmaan ja otetaan se rooli, jonka toinen siis antaa ja vähitellen tulee kaikki tutuksi, mutta nyt kun kaksi viimeistä on lähtenyt kädeltä, on erona etten tee taitovirheitä siis haittaa ketään ja se on aika iso juttu.

Tämä oma ei voi pysyä yhtä todellisena, ja laiminlyön ystäviäni terveyttäni ja ilman somettamista minul ei olisi yhtään ystävää jäljellä.

Kai tällä joku tarkoitus on.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 23.02.16 - klo:09:33
Sillähän merkitystä on, jos kosketit yhden ihmisen elämää. Epäilen ovatko nämä ihan nuorisokirjoja.

Kyllä ne ovat, nuorille saa kirjoittaa niin että aikuinenkin löytää jotakin.  Luin läjäpäin nuorisoromaaneja ja joissakin toistuu sama tarina vain pikku variaatioilla. Toisaalta niillä on suuri kaupallinen merkitys, jos ajatellaan vaikka Viisikkoja tai  Tiina-kirjoja.  Tiinoja en enää kylläkään jaksanut lukea, mutta siinä 8-10 uusi Tiina kirjastossa oli valtava juttu.

No niinpä. Äitini ystävät (!) lainasivat äidiltäni niitä kirjojani.
Eikö sen pitäisi riittää, että....

Kyllä, se toruskelu osui ihan oikeaan. Samana iltana soitti sisar. Hän soitti jo kerran aikaisemmin ja sanoi, täällä on kahdeksantoista Hattivattia jotka tahtovat laulaa Siililaulun. Hän halusi ilahduttaa tai ei ollut ihan varma siitä miten se menee, joten käskin panna kaiuttimen päälle niin laulaisimme Siililaulua.

Tuona iltana sisar siis soitti äidin jälkeen ja kertoi että Hattivatit pitivät ex tempore -laulutuokion, johon oli kuulunut myös. Siililaulu, ja Viljami, muuan nuorukainen oli huokaissut:  Tämä on minun lempilauluni. Nuorukaisen tyyliin olettaisi kuulemma kuuluvan aivan muuta. Totesin, sitten varmaan perhetapaamisessa kannattaisi kysyä minkä verran nuorukainen kuulee tarinoita.  Hän on selvästi tarinaihmisiä.

Siis kaksi isomummoa jonottaa nuorisokirja kakkosta ja levoton, harhaileva sielu ( mitä hän kuuluu olevan, joskin hyvin suloinen sellainen).   hiljenee kuullessaan todellisuuspohjaisen kertomuksen neljästä siilistä. 

Kuusi sielua on tullut onnellisiksi. Ja minulla oli töitä ja on edelleen. Ja Lapsi 2 lupasi piirtää kuvat Nuorsiili Samuelin tarinaan kunhan saa jotkin Salmelan työt joiden deadline on viikon päästä eli hänen joka tapauksessa on aloitettava viikon päästä.

Ja me päätimme kimpassa koota ja sovittaa ja kuvittaa kaikki Lasten Laulut vuosien varrelta koska en yksin viitsi.

Olin tyyni ja tyytyväinen, ei minun pidä piitata muusta kuin siitä että teen mitä annetaan tehtäväksi ja sitä on korviin asti. Ehkä ne Minä ajattelen olevaisia joissa sääntöihin suuttuneena rikoin kaiken milä koskee tämän päivän runousoppia sitten täytyisi keräillä ja korjata koska niistä on pitänyt kaksi henkilöä, myyrä ja Johanna Venho. Myyrä piti siitä joulurunosta joka oli täällä kerran.

Siis malja elämämme rikkaudelle, ja täten malja myyrälle.  :kahvi:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 04.03.16 - klo:12:46
Ei se ollutkaan huono. Ainakaan hirveän huono. Heräsin yöllä ja silloin pääsen uneen nopeasti jos luen vähän. Jos en, palasella leipää. Jos en vieläkään poikkean.  Luin unipäissäni pitkän pätkän ja tykkäsin ja sitten rupesin heräämään ja se oli omaa   :repee:  ja ajattelin, vaikka maailma repeis niin nyt olen onnellinen.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 31.03.16 - klo:11:00
Olen miettinyt tätä runsasta kirjoittamistani foorumille.  Siitä on mainittu mm. ' eniten kirjoittava' , jolloin koin sen huomautukseksi liiasta läsnäolosta.

Olen impulsiivinen kirjoittaja, ja kaipaan juttuseuraa. Luulen että Körttifoorumi on minun facebookini.
Kun en hallitse kameratekniikoita, en edes kameran käyttöä, en kuulu niihin jotka kuvakertovat elämästään.
Sana minulla on ollut ' hallussa' jo kansakoulussa. Luonnostani olen vilkas karjalaisnainen, jolle nykymaailman sulkeutuneet kodit eivät suo kylässäkäynnin ja jutustelun ihanuutta. Ja vaikka olisikin, en ehkä enää menisikään.

Kauppareissu, kirkko- ja kirjastokäynnit eivät anna ajatusten virrata ulos kuten tämä kirjoittelu. Siksi postailen ja meilailen tänne tapahtumia elämästäni. Tiedän joidenkin sukulaisteni ja ystävienikin lukevat foorumia.

Myös Körttifoorumin tähden kirjoitan aika paljon. Hengelliset kysymykset pohdiskeluineen ovat niitä. Aamuhartaus varsinkin, ja ehkä myös jotkun musiikkipläjäykset saattavat hiukan palvella foorumin joitakin lukijoita.

Koen myös että kirjoittaminen olisi ollut oma lajini jossakin muodossa, sitähän on suvussa.

Lukemisesta tulisi oma juttunsa.Olen lukenut siitä asti kun opin lukemaan.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 31.03.16 - klo:11:38
Kiitos ajatuksistasi, sanoistasi!
Rohkaisen sinua jatkamaan, uskon että monet täällä mielellään lukevat kirjoituksiasi.
Itselleni koen myös kirjoittamisen läheisenä, hyvänä terapiana, hoitavana.
Saa nähdä tuleeko koskaan mitään, välillä itsekriittisyys iskee, välillä kontrollin puute.
Välillä ajatus ei kulje, ei löydy sanoja. Välillä löytyy ja ajatus ei pysy mukana.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 31.03.16 - klo:12:41
On terapoivaa. Samalla tavoin kuin koirakin on minulle. Kaveri yksinäisyyteen. Sitä voi olla yksinäinen vaikka on perhettä. Toisaalta monasti yksin ollen en olekaan yksinäinen. Sen olen huomannut kun puoliso ja koira lähtevät metsälle ja saan kokonaisen päivän  ihan omiin tarpeisiini.

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.  V.A. Koskenniemi;

http://marjaananmaja.blogspot.fi/2013/11/yksin-oot-sina-ihminen.html




Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: jussi83 - 11.07.16 - klo:00:29
Lukeminen on aina ollut minulle tärkeää. Raamattu ykkösenä pidän historiallisista romaaneista hengellisistä kirjoista
runoista ja loruista.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: PekkaV - 11.07.16 - klo:06:11


 Lukeminen on aina ollut minulle tärkeää. Raamattu ykkösenä pidän historiallisista romaaneista hengellisistä kirjoista
runoista ja loruista.



   Olet ytimessä hyvin pitkälti. Minä sitävastoin olen nykyisin keskittynyt Shakespeareen.
Eläkeikäni lähestyessä olin kerännyt valmiiksi Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Sitten luin Päätalon Iijoki-sarjan, sitten Alastalon salissa, Joyce: Odysseus. Shakespearelta luen kolme näytelmää, minkä jälkeen Knausgårdin kaksi viimeistä osaa Taisteluni-sarjasta. Ne luettuani sehnsuchtini on käydä Raamatun pariin.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.07.16 - klo:06:39
Tervetuloa sinulle uusi  jussi83 !

Pitkälti samoilla mennään nykyään.  Nuorena luin klassikoita, sitten tuli väli jolloin lukeminen tyssäsi äidinvelvollisuuksien, työn ja luottamushommien takia.

Sitten tulivat dekkarit, lähinnä pohjoismaiset.  Nyt on menossa uudempi kotimainen kaunokirjallisuus. Joel Haahtela, Olli Jalonen, Tommi Kinnunen esim.

Tutustuin mielenkiinnolla kristillisiin mystikoihin. Ne veivät syvälle ja korkealle, olivat hurjan kiinnostavia. Sain niistä tarpeisiini, mutta en elä niiden varassa.

Kivaa on saada uusi kirjoista innostunut foorumisti.   :039:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: jussi83 - 11.07.16 - klo:13:09
Minäkin pidän vanhoista klassikoista ja olen lukenut niitä paljon.
Mm Jane Austen Charlotte Bronte Ym kuuluvat suosikkeihini.
Keräilen vanhoja kirjoja minulla on paljon kirjoja.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Janina - 11.07.16 - klo:14:35
Keräilen vanhoja kirjoja minulla on paljon kirjoja.

Sama täällä. Muuten on köyhää ja ahdasta mutta kirjoja, niitä meillä riittää.

Kerään itse klassikoita, minkä lisäksi luen paljon uskontoja käsitteleviä kirjoja ja sosiaalipolitiikkaa.

Myös romaaneja tulee luettua viikoittain.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.07.16 - klo:14:40
Olen lukenut molemmilta. Neljätoistavuotiaana aloitin Albert Camus, Leo Tolstoi, Charles Dickens-tyylisillä kirjailijoilla.  Olin  niiiiiiiiiiin  aikuita silloin. Nyt olen kasvanut lapseksi jo.

 Vihdoin tuli kirjastosta ilmoitus että Tommi Kinnusen Lopotti on tullut. Olin jonossa n. kolme kuukautta.  Muutaman sivun olen vasta tankannut kun silmät ovat
tavaomaistakin huonommat vähäisen nukkumisen vuoksi.

Huomaan makuni muuttuneen. Liekö se lapseksikasvamisen syytä.
Minä saan kirjoja lahjaksi tyttäreltä. Monet suositut uudet kirjat ovat yhä lukematta, kuten Sirpa Kähkösen Graniittimies ja Heidi Köngäksen Hertta. Kun saan käsiini hengellistä lukemistoa, ne aina ajavat ohi.

Vantaan Juhlilla Aholansaaren kirjapöydästä ostin pari kirjaa. Lapuan Juhlilla Mörtti antoi ikiomaksi Heränneen kansan vaelluksen viimeisen osan. Myyrä lähetti Oravalan Erämaan Profeetan ja toisen isänsä entisen kirjan, rukouksia ja puheita tms.

Mitä tekenee suku sitten, kun ylitän ajan rajan, kaikilla kirjoilla joita jää. Kirja on häviämässä netille ja äänikirjoille, näin puhuvat tietäväiset.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Janina - 11.07.16 - klo:14:48
Kirja on häviämässä netille ja äänikirjoille, näin puhuvat tietäväiset.

Minä en oikein jaksa uskoa, että tämä internetin ihmemaa pystyy lopulta painettua kirjaa lopullisesti selättämään. Netti on kuitenkin sen verran uusi keksintö, että kyllä se aikanaan tasaantuu.

Ainoa ongelma tässä on minusta se, jos nuoria ei kannusteta lukemaan kirjoja. Ei muuta kuin nettiyhteydet offline-tilaan ja joka jampalle kirja käteen!  :icon_rolleyes:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Janina - 21.07.16 - klo:19:57
Vihdoin tuli kirjastosta ilmoitus että Tommi Kinnusen Lopotti on tullut. Olin jonossa n. kolme kuukautta.  Muutaman sivun olen vasta tankannut kun silmät ovat
tavaomaistakin huonommat vähäisen nukkumisen vuoksi.


Minä lainasin tänään Paavo Ruotsalaisen elämänkerran, sekä kirjeitä sisältävät kirjat. Lisäksi lainasin Berliinin muurista ja aikakauden vaikutuksesta Itä-Saksaan kertovan kirjan ja Himmlerin kirjeenvaihdon vaimonsa kanssa.

Oma ajatukseni on, että lue kaikkea ja tee lukemastasi omat johtopäätöksesi objektiivisesti. Ei mitään valmiiden totuuksien etsimistä siis minun tieni..
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.07.16 - klo:07:23
Minun tiedonhaluni on vienyt minua milloin minkäkinlaisen kirjan pariin. Luulen saaneeni hyödyllistä tietoa enemmän romaaneista ja elämänkerroista kuin hartauskirjallisuudesta.
Raamattu tulee eläväksi lukiessaan ja kuullessaan arkielämästä, kun Pyhä Henki
niin tahtoo osoittaa.
Historia ja kulttuuri kiinnostavat, tapakulttuurin osalta enimmin. Ja kaunokirjallisuus joka liikkuu näissä ympyröissä. Politiikka, eikä sotakirjat kuulu minulle, eivätkä dekkaritkaan, enää.

Tuo mainitsemani Tommi Kinnusen Lopotti , olen nyt loppupuolella, kertoo homojen elämästä sellaista mistä en ollut mitään kuullut.  Riipaisevaa on kuvaus parien etsinnästä paikoissa joihin heidät oli ' oikeamielisten' ajaneet. 
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Janina - 22.07.16 - klo:07:29
Tuo mainitsemani Tommi Kinnusen Lopotti , olen nyt loppupuolella, kertoo homojen elämästä sellaista mistä en ollut mitään kuullut.  Riipaisevaa on kuvaus parien etsinnästä paikoissa joihin heidät oli ' oikeamielisten' ajaneet.


Hei,
oliko tuo Lopotti sinusta mielenkiintoinen kirja?

Kannattaakohan se lukea itsekin?
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.07.16 - klo:08:00
Erittäin mielenkiintoinen, mutta lue ensin Neljän tien risteys. Silloin on helpompi jäsentää perhettä ja ymmärtää muutama  Miksi-ajatus.

Finlandiapalkinnon arvoinen.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: jussi83 - 22.07.16 - klo:15:54
Minä olen lukenut Kristiina Vuoren kirjaa Neidonpaula mielenkiintoinen kirja.
Mielenkiintoinen historiallinen romaani.
Minä luen mielellään historiallisia romaaneja.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 27.07.16 - klo:13:02
Olen muistellut kirjoittamisoppeja , eikä se loppujen lopuksi ollut merkillisempää kuin jonkin instrumentin käytön opettelu. Oli hyvä, että jaksoi käydä kursseja vaikka niiden tasalaatuisuus jätti toivomisen varaa ja hinta karmi. Ne olivat hyödyllisiä, hauskoja, hyödyttömiä, kamalia, selkeitä ja  ihan kapulakielisiä, selkaisia joiden päättyminen suuresti harmitti, sellaisia jotka tahtoikin keskeyttää,  semmoisia että kirjan kuvakin aiheutti vatsanväänteitä aikakausiksi, toisinaan ajankohtaisesti  itketti vaan nyt naurattaa. Kirjoittaminen ja oppiminen on pitkä tarina, rungosta kertomukseksi liiankin pitkä koska ensin opin kokoamaan jotkin palikat jotka vietiin professorille tarkastettavaksi ja vasta sen jälkeen katsottiin kirjoitetaanko tästä.

Viime päivinä olen mietiskellyt ja muistellut niitä kursseja, sillä muutamat toisten runosäkeet ja tekstikatkelmat ovat palanneet niin elävinä mieleen.  Lyriikkakurssilla oli muuan mies joka jo ensimmäisellä kerralla vetäisi niin hyvän runon ettei vertaa, ja myönsikin nuorempana julkaisseensa ( tuskin omakustanteena) neljä kokoelmaa.  Hän tuli alkeiskurssille koska " kirjoittelusta oli aikaa" . 

Harmitti, että hän oli niin hiljainen.  Samoin minua suututti muuan rouva joka paukutti päätään Johanna Venholle, joten me seurasimme turhaa ja typerää " kumpikos meistä runoilija on" vääntöä.  Erityisesti milloin Johanna valmisteli jonkin esitelmäntapaisen hän aloitti että taas tätä ja tuon tietää kaikki ja vaikka kuinka kimmastuin ja sanoin etten minä ainakaan, Johanna hiljeni aina opettanut siis sitten mitään.  Luulen tietäväni tuon avuttomaksi ja sanattomaksi lyttäämisen, jossa ei pääse siihen saakka että hyvä, niin kai, ikävä juttu mutta mikäli nuo toiset yksitoista eivät tätä tunne ehdotan että sen kuitenkin saan esittää, koska mikään " eikun kerro nyt, kerro vaan" ei auttanut. Ja minua harmitti itkuun saakka.

Erään kurssin opettaja oli erinomainen ainakin minulle, ensimmäinen esimerkki osoitti oman perusvirheeni eli ilmeisesti jokaisen huvikseen kirjoittavan perusvirheen.  Vahinko vaan, mainitsi siinä kun välineistöä kokoiltiin että oli tässä raskasta perheasiaa ja olisiko siksi sitten niitä " kirjailijavieraita" vilissyt pilvin pimein, ja niitä minä odotin kuin lehmä kevättä.

Silloin ensimmäisen kerran kysyin, kuka se on kirjailija. Aivan vilpittömästi.

Nämä olivat nuoria tyttöjä, tavallisesti jonkin kirjoituskoulun kasvatteja " Mä shillee niiku" tyyppejä joka sattuu, oivoi, jo valmiiksi edustavan jotakin vaikeasti nieleskeltävää. Ja heitä riitti, tuli ja tuli. Että  she  opettajanne ei pääse tänään mutta mä shillee niiku oon niiku kirjailijavieras niiku. Multa on julkastu yks niiku kirja että mä oon niiku ton wheeshooyyn kirjailija. Mä oon aina tykänny ainekirjoituksesta ja ollu siinä hyvä..... 

Joukossa oli useilta joilta oli julkaistu kirja eli minä oletin että ne "kirjailijat". olisivat kirjoittaneet enemmän kuin kukaan ryhmästä. Lopulta väki hermostui, ryhmä alkoi hajota, itse sain yhden keuhkokuumeistani ja sillä välin asia oikaistiin ja opettajaksi saatiin ihan pätevä ihminen erittäin hauskoine harjotteineen.  Sittenkin hyvästely " te olette varmaan kaikki löytäneet kirjailijaäänenne" sai minut tietysti paukuttamaan päätä, etten ainakaan itse enkä tällä kerralla eikähän sellaista edes löydy.  Läsnä oli kolmannes alkuperäisestä joukosta.  Ne tuntuvat nyt niin huvittavilta että ne täytyisi johonkin koettaa koota ennen kuin iskee jokin muistisairaus joka nekin sammuttaa kuin lyhdyn toisensa jälkeen. 

Mitähän varten minä alun perin menin sellaiselle kurssille?  Sille oli jokin erittäin järkisyy.  Sitten siellä vain oli niin hauskaa.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: PekkaV - 28.07.16 - klo:04:47


 Lyriikkakurssilla oli muuan mies joka jo ensimmäisellä kerralla vetäisi niin hyvän runon ettei vertaa, ja myönsikin nuorempana julkaisseensa ( tuskin omakustanteena) neljä kokoelmaa.  Hän tuli alkeiskurssille koska " kirjoittelusta oli aikaa" . 

Harmitti, että hän oli niin hiljainen.



   Kerro lisää.
Ehkä hänellä on suppea aktiivinen sanavarasto.
 
Kun hiljainen mies alkaa puhua, siitä ei meinaa loppua tulla.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 28.07.16 - klo:20:40
   
Kun hiljainen mies alkaa puhua, siitä ei meinaa loppua tulla.

Meinaatko noin?   :017: :039:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: PekkaV - 29.07.16 - klo:05:34

   Hiljaisuus on arkuutta ja herkkyyttä. Hiljainen löytää harvoin otollisen nmaaperän kylvää hiljaisuudessa keräämäänsä viisautta. Hiljainen on kokenut hiljaisuutensa vaikuttavan syvällisyydeltä. Usein hän on kuitenkin kiitollinen, kun joku avaa sanaisen arkkunsa vaivautuneen hiljaisuuden rikkoen. Toisaalta puhumisen rutiinin puuttuessa, smooltookkia taitamattomana hän haluaisi sanoa sanansa, mutta ei ehdi, koska nopeammat ovat jo siirtyneet seuraavalle levelille ajatusten vaihdossa. Niinpä hän tyytyy osaansa siksikin, että on kokenut töksäyttävänsä saatuaan jotain suustaan ulos. Vaivautuneena olen huomannut kaikkien tuijottavan ja odottavan seuraavaa repliikkiä. Joku saattaa sanoa: "Nii-in..?" Hän hämmentyy, punastuu ehkä ja jää miettimään, mitä tulikaan sanoneeksi, kunnes taas joku armelias taas katkaisee vaivautuneen hiljaisuuden, keskustelu jatkuu.
Voi herttilei sentään, kun se on sulonen! Ja liikuttava! Upada uppista että.
Nainen on elämä, mies kuolema kuulemma.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 30.07.16 - klo:09:25
Poikkeanhan sitten sillä lyriikkakurssilla.  Tarkoitukseni oli mennä proosan jatkoon, mutta se täyttyi ennen kuin hitaana huomasin että ai niin se piti kanssa hoitaa kuntoon se asia.  Sanottiin että kuule. Lyriikkaan mahtuisit jos olet nopea kun nyt kävi näin eli lähetä salamana hakemus ja vetäise jostain hatusta muutama runo.  Ei niitä hatusta vetäistä mutta etsin jotain jostain ja minulla oli yksi käännös.

Kurssilaisia oli kaksitoista.  Yksi jäi viime hetkellä tulematta ja ilmoittikin sen, joten me otimme  :003: mukaan erään invalidin henkilökohtaisen avustajan kun hoksasimme että hän on hyvin kiinnostunut.  Nyt tekstien lukeminen ei tuntunut niin työläältä kuin proosassa koska runot ovat lyhyempiä. Vaan oli siinä mahdoton homma.  Ehkä nuo lukemiset olisi voitu jakaa toisinkin. Jos toisten kävi kuin itseni niin kyllä siitä tuli läpijuoksua lopulta ja haparoivaa yritystä tunnilla saada jotain mieleen.... Ööööö. Tota.  Niin. Tässä runossa.  Niin. 

Siellä opin että nykymääritelmän mukaan runo on metafora. Piste ja aamen sille. Ei mitään muuta.  " Tämä on hyvä... Vähän tässä on rytmiä ja loppusointua.... Varo niitä"  :003:  Minä-sanaa ei käytetä. 

Mahdottomin tehtävä oli kirjoittaa vapaa-assosiaatioruno koska en saanut tajuuni mitä siis minulta odotetaan.  Siinä vaiheessa kurssi oli jo jonkin verran kaaostunut.  Ne kaaostuivat jokainen, auttamatta, ainut joka pysyi koossa ja toimivana oli nelihenkinen nettiryhmä joka puolestaan värkkäsi novelleja.  Luulisin ettei tuo ryhmäkoko oikein ole hallittavissa. Läksyjen lisäksi juuri tuo kauniin opettavaisen kohteliaan kehittävän sanan löytäminen jokaisen runoista oli niin maan mahdoton tehtävä.

Mietin sitä hiljaista, ja sillä kerralla muistan sen äänekkään rouvan vaikuttaneen hieman sähköistävästi. Hän sai muutaman hyökkäämään ja enemmän naiset, joista osa sitten hyökkäili summamutikassa, ja miehet vaikenemaan.  Sähköistävä rouva oli hieman liian varma kaikesta, eli sitä ihmistyyppiä jonka on vaikea oppia koska hän mielestään jo tietää ne asiat.  Olisi mennyt jatkokurssille minä mietin koko ajan.  Voi kun olisi mennyt jatkokurssille.

Kyllähän tuosta metafora-asiastakin keskusteltiin.  On laululyriikkaa, jossa rytmi ja soinnut ovat välttämättömät.  Myöhemmin järjestettiin NVL:ssa kurssi juuri siitä vanhanaikaisesta runosta jossa on mittaa ja muotoa mutta olin kurssiähkyssä silloin.  Saa kirjoittaa toisinkin.  Tein itse ärsyynnyttyäni sitten niin että rikoin kaikkia sääntöjä ja jokainen runoni alkaa Minä-sanalla ne eivät ole sinnepäin metaforia ja aihekin eli Jumala on out joskaan en niihin ympännyt loppusointuja. Meidän piti ymmärtää kuinka kokoelma syntyy ja tein sitten semmoisen kuin Minä ajattelen olevaisia.  :003:

Joistakin läksyistä pidin toisista en.  Nyt ajatellen miksi emme opiskelleet Nerudaa, esimerkiksi, olisi ollut makuuni paremmin kuin ne synkät värittömät kalmanhajuiset joista mieleeni tulee pimeä vieraassa metsässä ja eksyminen sinne. En jaksanut niin synkkää menoa, en väritöntä.

Sen huomasin että uuteen sielläkin mennään rikkomalla vanhan säännöt, mutta oliko jokainen yritelmä juuri runo tai metafora, sitä mietin.  Onko satunnaiskirjaimin muodostettu kenttä juuri runo? Onko rytmi, joka löytyykin visuaalisesta ilmeestä runo, no sen kyllä ymmärsin ja jos siinä on muuta niin oikein hyvä runo. Muuten on kirjaimilla tehty kuvaamataidonnnäyte. Metafora saisi luvan toimia muuallakin kuin tekijänsä huurteisessa  :003: tajunnassa. 

Huomasin kuinka paljon vaikuttaa, miten runo luetaan.  Toinen vaitelias mies ei minusta itse lukenut runojaan niin että niihin olisi saatu elämä ja koska Johanna mahtoi silloin olla väsynyt meihin jokaiseen hänen palautteensa oli kirpeämpää tai vaikenevampaa kuin tekijä ansaitsi.  Johanban omaan tyylivarastoon kuului vaikeneminen, sen kyllä näin. Ja että se harmitti kun hän vaikeni väärällä kohdin. Ei yksi " mimätiedänjotuon" ollut ryhmä vaikka olikin ensimmäisenä äänessä, ja ryhmä vaikeni paljon osapuilleen tyyliä veisaantähänsiioninvirreneiköpähiljene" . Hiljaisuus siellä oli niin runollista että se kirkui kaikki mahdolliset tunteet lujalla äänellä.  Kamala kurssi. 

Kuten jokaista tuotakin kurssia häiritsi joko yksi kaikkitietävä tai sitten henkilö myöhästelijä, joka aloitti heti supatuksen mitä tehdään ja kuka puhuu ja mitä nyt. Sanoin, siis S-A-N-O-I-N että voiko tuon entreen toteuttaa toisin, saapumalla hiljaa kolistelematta ja kyllä, kyllä sen huomaa mitä tehdään kun käyttää aistejaan ja sain ikuisen vihamiehen, ei vaan naisen.  Hän saapuu kuten tahtoo.  Mutta miten me toiset?  Me emme tahdo emme varmasti tahdo tuommoista.

Oivoivoi.  Kurinalaisuutta kaipasin jos jotakin, toisten huomioonottamista, jota sieltä puuttui jos mitä. Täytyykö käyttäytyä huonosti ollakseen Suuri Taiteilija?  :repee2: :repee2: 

Muutama taiteilija on tietysti käyttäytynyt huonostikin, mutta se onnistuu ilman minkäänlaisia taipumuksia juuri johonkin jota nimitetään luovaksi työksi, eikä, jos ne työtä ovat, kukaan ennätä miettiä taipumuksiaan eikä itseään eikä varsinkaan itseään, ei. 


Itse muistelen luovuuden tietopuolista määritelmää. Luovuus on ihmisen ominaisuus, sen avulla hän selviää elämän haasteista.  Niin on. Luovuuden osoittaminen joksikin siksi tai täksi muuksi on sitten jokaisen vapaassa valkassa mutta äänestän tuon tietopuolisen määritelmän puolesta.  Ajattelen luovaa liikkumavälinettä vaikka nyt tai luovaa tekosiivoojaa kauhistellessani näitä sotkuja.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: sadetta - 25.08.16 - klo:00:50
   Hiljaisuus on arkuutta ja herkkyyttä. Hiljainen löytää harvoin otollisen nmaaperän kylvää hiljaisuudessa keräämäänsä viisautta. Hiljainen on kokenut hiljaisuutensa vaikuttavan syvällisyydeltä. Usein hän on kuitenkin kiitollinen, kun joku avaa sanaisen arkkunsa vaivautuneen hiljaisuuden rikkoen. Toisaalta puhumisen rutiinin puuttuessa, smooltookkia taitamattomana hän haluaisi sanoa sanansa, mutta ei ehdi, koska nopeammat ovat jo siirtyneet seuraavalle levelille ajatusten vaihdossa. Niinpä hän tyytyy osaansa siksikin, että on kokenut töksäyttävänsä saatuaan jotain suustaan ulos. Vaivautuneena olen huomannut kaikkien tuijottavan ja odottavan seuraavaa repliikkiä. Joku saattaa sanoa: "Nii-in..?" Hän hämmentyy, punastuu ehkä ja jää miettimään, mitä tulikaan sanoneeksi, kunnes taas joku armelias taas katkaisee vaivautuneen hiljaisuuden, keskustelu jatkuu.
Voi herttilei sentään, kun se on sulonen! Ja liikuttava! Upada uppista että.
Nainen on elämä, mies kuolema kuulemma.

Voi hyvänen aika, kiitos tästä!
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 25.08.16 - klo:09:58
Harva pystyy noin suoraan kertomaan totuuksia elävästä elämästä.
Tuttua tekstiä.
En tiedä rohkaiseeko vai lyökö lyttyyn, riippuu kai omasta vaihtelevasta mielialastani,
milloin mitenkin.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 03.11.16 - klo:19:08
Noinhan siellä mahtoi käydä. Ei tarvittu kuin muutama itsevarma nainen ja tämä lahjakas mies onnistui vaikenemaan meiltä jokaiselta.

Samoin kävi toisen, joka ujosteli tuotoksiaan. Paljon riippuu siitä, kuinka runo luetaan, eikä ehkä ollut hyväksi luettaa niitä itsellä. Mieleni teki joskus siepata se, sanoa anna mun, koska hän ei saanut runojensa kauneutta itse esille silkkaa arkuuttaan, ja muuttui yhä aremmaksi kun ei opettajakaan oikein tiennyt selvästikään mitä niistä sanoa. Enhän minä osaa lausua muttei olisi arkuus pidellyt ja pidin niistä! Ja minua harmitti se dumppaaminen!

Lyttäsikö se dramaattinen nainen opettajan? Siltä minusta näytti. Muttei ollut itsestänikään sanomaan, olisit joskus hiljaa tai voisimmeko me saada kuulla mitä tuo opettaja tästä ajattelee.  Tai miksi et mennyt jatkokurssille. Tai miksi et opeta jos jo osaat kaiken.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 18.11.16 - klo:10:36
Olen sivutoimisesti mietiskellyt, miksi kirjoittaminen tai siitä puhuminen vaikuttaa tuntuvan brassailulta. Eihän se ole kuin työtä ja uurastusta, toisinaan niin tuskastuttavan vaikeata etten pärjäisi ilman luottolukijaa, jolle paiskaan epätoivon hetkenä tekstin:  Auta ja lue, en pääse eteenpäin.  Sitten heti pääsen, mutta Pia alkaa kai tottua tyyliini.

Kuinka saattaa tuntua brassailulta että ihminen joka ei voi tehdä omaa rakasta työtään monen mutkan kautta löytää muuta en ymmärrä.

Itse kasvoin taiteilijaympäristössä, eikä ne olleet kuin ihmisiä. Tosin muusikoita enimmäkseen, Riitta tanssi ja joku töhri väriä paperiin. Silloin kun sain kohtauksia puhuttiin lohdullisesti että on se hyvä kun on noita taiteellisia taipumuksia niin että minä luulin niitä sairaalloisiksi ja samoiksi oireiksi joita minulla oli mutta joista kukaan ei tiennyt mitään, ja päätin kädet nyrkissä vielä näyttäväni etteipäs ole,  ei mitään p-leen taipumuksia, ei mitään mitäänmitään taipumuksia! Ja ihannoin kaikkea eksaktia ja kuivaa ja tarkkaa ja taidan ihannoida yhäkin.

Ja mis ollaan? Minkä sairaudelle mahtaa!  Ei kukaan tykkää lääkäristä joka romahtaa lattialle ja oksentaa tai juoksee kesken päivän kotio tai kouristelee ja se sattuu eli älkää ny hiivatissa ainakaan kadehtiko sitä että Herran päivä viimein paistoi risukasaan vain sillä pienellä, että hyväksyin sen mihin synnyin. Uskokaa ennemmin, että soittaminen on erityisen uuurastusta ja raadantaa.

Kun vielä useat hommasi sivuammatin kuten äitee koska muusikkovaari ei tahtonu lapsistaan muusikoita. Niistä vain tuli.
------------


Kun opiskelin musiikkia ( no jos et muuhun pysty niin soita/ laula sitten) kuulin sanonnan:  Laula vain jos et voi olla laulamatta.  Se oli hyvä. Minä voin erittäin hyvin olla laulamatta, huomasin kun olisin voinut laulaa julkisesti, vaikka tunnit oli mukavia.. Minä aloin vihata esiintymistä.

Kirjottamatta minä en voi olla. Tulee tyhjä olo, kuin en eläisi.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 18.11.16 - klo:15:47
^
Kirjoittamatta en voi minäkään olla! Vaikka ei ole kykyjä kuin murretta vääntää. :039:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: malla - 18.11.16 - klo:16:52
Enkä minäkään oikein osaa olla  kirjoittamatta.  :039:
Hyvää ja siunauksellista viikonloppua ystävät !
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 18.11.16 - klo:17:23
Enkä minäkään oikein osaa olla  kirjoittamatta.  :039:
Hyvää ja siunauksellista viikonloppua ystävät !

Kiitos samoin!   :039:

Samaapa toivon itseltäni, vapautta ja iloa kirjoittamiseen.
Välillä vaan takkuaa ja kynnys on korkea.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Leena - 23.10.17 - klo:11:10
   Hiljainen löytää harvoin otollisen nmaaperän kylvää hiljaisuudessa keräämäänsä viisautta.

Usein hän on kuitenkin kiitollinen, kun joku avaa sanaisen arkkunsa vaivautuneen hiljaisuuden rikkoen.

....hän haluaisi sanoa sanansa, mutta ei ehdi, koska nopeammat ovat jo siirtyneet seuraavalle levelille ajatusten vaihdossa. Niinpä hän tyytyy osaansa siksikin, että on kokenut töksäyttävänsä saatuaan jotain suustaan ulos.

Vaivautuneena olen huomannut kaikkien tuijottavan ja odottavan seuraavaa repliikkiä. Joku saattaa sanoa: "Nii-in..?" Voi herttilei sentään, kun se on sulonen! Ja liikuttava! Upada uppista että.


Nainen on elämä, mies kuolema kuulemma.

Tämä on todella hyvä, todellatodella.  Hiljaisuuden ylistys. Vaikenemista voi harjoitella aistimusten kautta. Painaa ylähuulta alahuulen päälle. Miltä tämä tuntuu?  Hyvä. Nyt on suu suljettuna ja pysyy vaikka mielessä sinkoilisi miljoona ajatusta. Vaali tätä.

Paitsi että nainen on kuolema, mies elämä ja se on näin jostain syystä aina, kaikkialla.  Siksiköhän, osittain, sairaanhoitajat tahtoivat, että lääkäriksi saataisiin mies?  Että sen pitää olla mies?

Siksiköhän koko naispappeuskeskustelu juuriltaan saakka?

No, menee aiheesta.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 07.02.19 - klo:14:13
Etsivä löytää. Luettuani Amos Ozin kirjan Juudas halusin sitä täällä vähän referoida ja paikkahan löytyi. Po kirja on kirjailijan viimeinen ja järjestyksessään 14.
Juonessa ei ole liikaa ihmisiä, että pysyin helposti kärryillä. Kirjailijan elämänkatsomus poikkeaa omastani aika selkeästi, mutta ei se haittaa, koska hän tälläkin kertaa kertoo paikoista ihan oikeilla nimillään, että ikäänkuin olisin matkamuukalainen. Jerusalemissahan asiat kerrottiin tapahtuneen opiskelijanuorukaiselle. Shmuel kuitenkin lopetti opiskelunsa, mitkä koskivat Raamatun tutkimista. Shmuel pääsi kolmeksi kuukaudeksi jännään asuinyhteisöön ramman miehen apulaiseksi ja kuuntelijaksi, kolmantena yhteisössä vaikutti juutalainen verevä nainen Atalja. Hienosti kirjailija johdatteli Shmuelin ja Ataljan asian seesteiseen eroon asti, vaikka välissä seikkailtiin Eroksenkin poluilla. Lienee niin, että hyvä juutalainen kirja ei ole riittävän hyvä ilman fyysisen rakkauden kohtia.
Tapahtumat Jerusalemissa ajoittuivat v 1959 talveen, kolmen kuukauden ajalle. Ajalle tyypillisiä sotakohtauksia oli vähän, pitää muistaa, että Jordania piiritti tuolloin kolmelta kantilta Jerusalemia.

Kirjan päätöstapahtumat kuvattiin tapahtuneiksi linja-automatkalla Jerusalemista Beer Shevaan, mistä Shmuel suunnitteli jatkavansa uudisraivaajahommiin hiljattain perustetun Mitzpeh Ramonin kaupunkiin. Ajelin itsekin perheeni kanssa po alueella 1976/77, kun kävimme Eilatista lomalla pohjoisessa. Voin kirjoittaa, että muistan vieläkin ajamisen suureen rotkolaaksoon - maktesh Ramoniin, josta oli vastaavasti jyrkkä nousu Eilattiin ajellessa.
Alueen korkeussuhteet voi parhaiten ymmärtää, kun kuvittelee lähtevänsä har Ramonilta, Ramonin vuorelta korkeus vähän alle kilometrin, kävelemään muusta vuoristosta selvästi alempaan kraateriin. Tämä alue on villeintä Negeviä, yleensä ruskeata väritykseltään, mutta on sinne saatu vihreitä alueita viihdyttämään ihmisten silmiä.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 14.02.19 - klo:14:26
Jatkan tähän vähän kirjoittamistani. Kirjoitin villistä Negevistä, sillä Mitspeh Ramon on sitä aluetta, missä israelilaiset napisivat Moosesta ja Aaronia vastaan. Tästä on kuvaus 4.Moos 20 alusta eteenpäin. Vedestä oli kova puute niin ihmisille kuin pikkukarjalle. Paikka on myös Juudan heimon eteläraja Joos. 15 alusta eteenpäin. Ko paikkoja lukiessani tunnen Raamatun historian omakohtaisesti kuin elävän, vaikka siitä on kauan, kun paikkojen läpi perheeni kanssa ajoin.
Har Ramonille kiivetäkseen pitäisi lähteä pohjoisesta tai etelästä Egyptin rajan tuntumassa kulkevalle päätielle, sillä poikittaista tietä ei ole olemassa. Kiipeäminen vuorelle varmasti palkitsisi vaivannäön, sillä vuorelta avutunee huimaavat näköalat henkilölle, joka näistä asioista pitää.
Eilatin lomalla tällaisia reissuja voisi tehdä, jos vuokraisi auton ja ajelisi itse.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 14.02.19 - klo:14:48
On sinulla vaan aika tavalla omakohtaista näkemystä ja kokemusta monilta matkoiltasi!
Raamatussa mainitut asiat ja paikat saavat lisää perspektiiviä, lisäävät ymmärrystä.

On se vaan aikamoinen puute etten ole koskaan Israelissa käynyt.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 14.02.19 - klo:15:06
On se vaan aikamoinen puute etten ole koskaan Israelissa käynyt.

Tämän voi aika edullisesti korjata.
Olen joskus vieraillut Google Earth'illa eri puolilla maailmaa.
Mm. pienten venäläisten kylien pikkuteitä olen körötellyt.
Tulee sellainen tunne, ikään kuin olisi oikeasti käynyt näillä paikoilla.
Kun kyllästyy vaikka venäkläisiin pikkukyliin, voi muutamassa hetkessä hypätä vaikka Australiaan valtateille tai vaikkapa Roomaan.
Jos nettiyhteys ei ole kovin nopea, voi vaikka tilata joksikin aikaa mahdollisimman nopean yhteyden ja sen jälkeen on kiva matkailla eri puolilla maailmaa, eri kaupungeissa tai kaupunkien välillä, eri kylissä.

Jos fyysisesti matkustaa johonkin ja kyllästyy ja haluaakin toiselle puolelle maailmaa, ei fyysinen siirtyminen kovin nopeaa ole, mutta Google Earh'in avulla sekin onnistuu - ja valtavan edullisesti.

Ei muuta kuin hyvää Israelin matkaa Vn!
Ehkä piankin kerrot meille mitä kaikkea olet Israelissa nähnyt ja kokenut.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 14.02.19 - klo:16:09
Nuorimies-Köösti, tervehdys. Todella hieno asia, että googlen mahdollisuudesta kerroit :039:.
Kuljin tietä myöten alaspäin Ramonin kraateriin, sanoisin, että liian nykyaikaiset maisemat. Tie oli modernisoitu. Kyllä v1976/77 po tie oli ainakin öljysoraa, en olisi autollani lähtenyt soratielle.
Sitten korjaus edelliseen tekstiini: näyttää siltä, että Mitzpe Ramonista  lähtee tie Har Ramonin suunnassa olevaan kämppäriin.
Veli Vn, meitä on kuljetettu erilailla täällä maanpäällä. Muukalaisen osaa se on. Heprealaisessa uskovaisessa lienee körtin esimerkki, sillä kummatkin ymmärrämme olevamme vain lainassa täällä.
VeeÄnnä, Sinä voisit kirjoitta Norjan vuonoista.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 14.02.19 - klo:16:48
Onhan se kiva, kun nuoreksi kutsutaan vaikka ikää on kertynyt.

Tuosta Google Earh'ista.
Jos olen menossa bussilla johonkin uuteen paikkaan, yritän katsella Google Earh'in avulla reitin pysäkiltä paikkaan, johon olen menossa ja yritän painaa mieleeni maisemamerkkejä.
Tällöin ei parhaassa tapauksessa tarvitse ottaa edes karttaa mukaan.
Kartta tosin onkin mukana, koska kännykkä on mukana, mutta en ole vielä harjaannuttanut itseäni käyttämään karttaa tai Google Earth'ia kännykällä.

Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 15.02.19 - klo:09:11
^
Yritin kehua, että olet nuori. Itse olen 74 v.
Tilasin autooni integroidun navigaattorin, että voisin surffailla reilusti. En suunnittele Israelin matkaa autolla.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 15.02.19 - klo:20:56
Kävimme Israelin ystävien tilaisuudessa. Kolme kolportööriä, toinen toistaan parempia, että tilaisuudesta nautin. Kirjoitan tähän osioon, koska sain jutella yhden veljen kanssa lomailusta Israelissa, hän oli kärryillä Mitspe Ramonin paikasta. Kaveri oli lukenut myös Juudas-kirjan. Kävi ilmi, että olimme kiinnittäneet eri asioihin huomiota kirjassa. Mitä siitä kaveri totesi ja jatkoi, että me emme ole korvausteologisella uralla.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 15.02.19 - klo:21:29
Hyvin muistit veli veneheitto mistä joskus olen tainnut kertoa...onhan siitä jo aikaa...
mutta jospa vielä joskus Norjan vuonon rantoja ajelemaan, kohti vuonon pohjukkaa,
ja taas meren suuntaan, ylös ja alas komeita maisemia ihaillen.

Taitaa olla kyllä niin että Hurtigruten-laivalta jää mulla vuonot näkemättä.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 16.02.19 - klo:08:37
Muistinvaraista omakohtaista tekstiä olen yrittänyt kirjoittaa Veli Femsjungarelle mm :002: :003: :018: :039:. Tahtoo vaan käydä, että uusimpia asioita ei tule huomioonotetuksi sitten riittävästi. Tutkin taas Israelin matkoiltani saatua uusinta karttaa. Siihen on painettu kaksi itä-länsi suunnassa kulkevaa aluetietä Negevissä, väri vihreä eikä Google ole niitä kuvannut, koska ne eivät mene sinisiksi.
Toinen tie on ylempänä Nitsanan kohdalle ja toinen Mitspe Ramonista Har Ramonin suuntaan ihan lännessä olevalle rajatielle asti. Kehitys on ollut siis silmin nähtävää.
Olen kuin nuori ihmisvesa, kun olen löytänyt uusia lomailumuotoja minäkin ja seuraan sitä yhtä muoria, joka mainosti menevänsä kuuhun.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 21.02.19 - klo:09:42
Luen käsiini saamiani juutalaiskirjailijoiden  teoksia mielelläni. Lopetin Isaac Bashevis Singerin Shosa-kirjan eilen illalla. Singer sai Nobelinsa v 1978. Kirjassa kuvataan Puolan juutalaisten elämää 1900 luvun alkuvuosikymmenillä. Kurjaa ja köyhää on ollut elämä kaikin tavoin.  Antisemitismi oli voimissaan.
Ns vuorosanaisista kirjoista en oikein pidä, mutta tällä kertaa sekin oli ok. Suomeksi on käännetty tämän kirjailijan teoksista mm Orja ja Lublinin taikuri sekä muutama lasten kirja.
Arvelisin, että olen mieltynyt puolalaiseen 30-luvun tango-musiikkiin juuri po kirjojen kautta. Tänään poliittinen Puola on liian ylpeä myöntämään eräitä menneisyytensä ongelma-tekojaan, vaan lukee itsensä uhriksi natsi-Saksan teoissa.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 01.03.19 - klo:10:13
Luin Hesarista artikkelin, missä kerrottiin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ongelmien lisääntymisestä. Asiat koskettelivat antisemitismiä Euroopassa. Suomalinen asiantuntija pelkisti kotoperäiset syyt kolmeen asiaan: äärioikeiston perimä 20-30-luvuilta, poliittisen kentän vasemman laidan Israel-vastaisuus ja islamilaisen väestön antisemitismi. Tuttuja syitä, joissa poliittinen vasemmisto on onnistunut hämärtää toimiaan siten, että yleinen mielipide lienee erilainen kuin tutkijan mielipide.
Olen surullinen asiantilasta.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 02.04.19 - klo:13:39
Olen lukemassa Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Tsernobylista nousee rukous, v 2015 Nobel-kirja.
Menee kauan, että kirjan saan luetuksi, sillä teksti on painavaa murhetta täynnä. En pysty kovin monia sivuja lukemaan kerrallaan.
Kirjoittaja kuvaa yhtä haudalla käyntiä, että vielä nimeä vailla oleva tytär menhtyi hyvin pian syntymänsä jalkeen jo kohdussa saamiinsa myrkkyihin, että "sielun minä hautasin sinne". Tuli mieleeni bosnialainen mummeli, joka aina tullessani toimistolleni toivotti minulle "bomoz bog" ja minun piti nopeasti osata vastata "bogti bomogoo". Se on ns uskovainen hyvä huomen - jos oikein olin ymmärtänyt. Serbialaisbosnialainen ja venäläinen mummo ajattelevat samalla tapaa elämän kovin kouriessa. Itse olen oppinut, että sielu eli henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin, mutta ruumis palajaa tomuun, mistä se on alkuisinkin.
No, luettuani lisää tuli hengelliset asiatkin tekstiin, kovin useinkin, sillä ydinturma tuli koskettamaan miljoonia ihmisiä tavalla tai toisella. Sotilaat joutuivat ensimmäisinä myrkkyihin. Olin lukenut, että asia koski puolta miljoonaa sotilasta, mutta kirjailija tiesi tarkemman luvun kahdeksansataatuhatta, varusmiestä tai reserviläiustä. Toki ydinvoimalan palomiehet menivät ensin tietämättä yhtään mitään tulevista olosuhteista.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 04.04.19 - klo:21:39
Kirjani ei oikein sovellu tämän hetkiseen mielentilaani. Sehän on tsornaja byl eli musta tarina. Tsernobyl. Surkeita tarinoita toisensa perään.
Yksi kertoi, että evakkomatkalla mentiin aina kirkkoon, jos sellainen osui kohdalle. Kertojan mukaan kaikki menivät, niin kommunistit kuin ateistitkin. Venäläinen mielenmaisema näyttää pysyvän ongelmienkin läpi kirkkouskovaisena. Nämä olivat helppolukuisia kohtia.
Nina Prohorovna Litvina, raivaajan vaimo päätti monologinsa toteamalla "mutta yhden asian minä tiedän: en enää koskaan ole onnellinen". Tämä tuli luilleni liian lujasti. Kolme vuotta ja kaksi kuukautta Ruutin poismenosta on kuin eilispäivän tapahtuma. Katkeruuden synti on vissiin tatuoituna ihossani, pysyisi sisällä kuten toisilla.  Onhan noita  huokaajia mustan tarinan mukaan muitakin ulkomailla ja Suomessa. Jospa osaisimme vänistä taivaaseen Jobin lailla: Herra koska hellität minusta sen verran, että saan sylkeni nielaistuksi.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: vn - 05.04.19 - klo:14:09
Hiljainen sanaton tukeni....en osaa sanoa mitään....
Olet onneksi saanut täällä jossain sanallistakin tukea ja rinnallaelämistä monet kerrat.. :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 05.04.19 - klo:17:46
Kyllä kyllä, tällä forumilla on ollut hyvä pysyä. En ole ainoa vänisijä. Pääministerimme menetti poikansa v 2015 eikä ole rauhan rantaa saavuttanut tähän mennessä, vaan surun myrsky iskee häneenkin. Julkisuuden henkilö, niin osaa hoitaa itseään pyytämällä vähän aikaa rauhoittumiseen, että jatkaa sitten.

Luin kirjan loppuun. Monella sivulla vihjattiin ex-Neuvostoliiton eriarvoisesta elämänmenosta tavallisen kansan, virkahenkilöstön ja poliittisen nomenklatuuran välillä. Eihän sellaista ole meillä, jos nyt mietitään vaikka presidenttimme käytöstä, mitä suurimmassa määrin hienoa käytöstä.
"He söivät alakerran ruokasalissa makaronia ja säilykkeitä, sotilaat tarjoilivat. Yläkerta oli varattu johtajille ja kenraaleilla, ja siellä oli hedelmiä, punaviiniä, mineraalivettä ja puhtaat pöytäliinat. Jokaisella upseerilla oli säteilymittari. Mieheni työryhmä ei saanut edes yhtä yhteistä". Siis suoraa lainausta. Olen padpalkovnik, pikkueversti ja minua hävettäisi olla tullaisen kirjoittelun kohteena.
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.04.19 - klo:20:27
Kun Tsernobylissä pamahti ja siitä täällä kuultiin 28.2.1986, meistä tuli samalla hetkellä isovanhemmat. Vävy soitti onnitellakseen 'mummoa' ja uutisissa kerrottiin onnettomuudesta.

Viikonloppuna Padasjoella satoi vettä ja maa, järvet ja niiden eliöt saastuivat strontiumista jota juuri sinne sattui laskeutumaan eniten.

Hirvenlihaa tarkastettiin kaupungin elintarvikelaboratoriossa muutamana syksynä, etenkin maksaa.
Padasjoella asuu koko Suomen 'säteilevin' mies, käyvät yhä häntä mittaamassa. Ei kuitenkaan ole mitään haittaa saanut, mikä on ihme.

Tässä tuttu upseerismies :  https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001165326.html
Otsikko: Vs: Lukemisesta ja kirjoittamisesta
Kirjoitti: 1944 - 05.04.19 - klo:21:25
Voi Padasjokea. Ko kaveri on 4 v nuorempi kuin meikäläinen ja varsitiemme palveluksen aikana eivät kohdanneet.
Lappalaisporomiesten osa on ollut myös monille meistä tuntematon.
Neuvostoliitto salasi varsinaiset asiat, hävitti dokumentit jne, että tämän päivän tiedeyhteisö ei saa sellaisia tietoja , jotka olisivat tärkeitä. Kirjassa tiedemiehet suomivat kovin sanoin johtajiaan. Ei se ole mitään auttanut, sillä samanlainen stalinistinen meno siellä jatkuu.
Niin, räjähdyksestä johtuneita uhrilukuja ei ole todellisina vissiin haluttukaan julkaista. Kirjassa kuoleman viikatemies oli järjestelmällinen, että kyllä kansa tietää.