Pulma on varmaan siinä, kun osa uskoo, että kaikki pääsevät taivaaseen ja osa ei.
Minä itse ajattelen niin, että kristillisten kirkkojen kesken on sama, mihin kirkkoon kuuluu, kun uskotaan samaan Jumalaan yms. Muotoseikat on muotoseikkoja. Eli toisilla on ikoineita, toiset kannattavat hiljaisuutta ja toiset uskovat metelin voimaan ja yksi ryhmä taas karismaattisuuteen ym, mutta usko on sama.
Itse uskon siihen ajatukseen, minkä opin rippikoulussa eli meillä on mahdollisuus ottaa Jumala vastaan. Itsestämme on kiinni, teemmekö sen. Eri asia on kastamattomat lapset ja viidakoissa olevat pakanat ja muut, jotka eivät ole kuulleetkaan Kristuksesta ja joilla ei siten ole ollut edes mahdollisuutta pelastukseen. Siinä olen taipuvainen uskomaan, että heillä on oma tiensä, jota ei voi verrata meihin muihin.
Jos olen itse väärässä kristinuskon suhteen ja maailma onkin hindulaisen käsityksen mukainen, niin sitten elän tämän elämäni täysin päin metsää ja seuraavassa elämässä aloitan kastijärjestelmän pohjalta. Tai vastaavasti islamilaisen käsityksen mukaan olen sitten matkalla kadotukseen. Kuitenkin itse yritän vakuuttaa itseni siitä, että tämä (kristinusko) on se tie, joka vie pelastuksen mahdollisuuteen, vaikkakin vielä itse pelastus on kaukana. Yritän sitten rukoilla, että armoa ja sitä kautta taivaspaikka aukeaisi minullekin, vaikka eihän se niin todennäköiseltä näytäkään.
