Kirjoittaja Aihe: Seppo Löytty puhuu palturia  (Luettu 3153 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Seppo Löytty puhuu palturia
« : 07.09.18 - klo:15:14 »


     H e r ä t t ä j ä - Y h d i s t y k s e n ja Kirjapajan yhteisesti julki saattamassa ja kustantamassa kirjassa Isä, poika ja pojantytär ( tekijät Karoliina, Jaakko ja Seppo Löytty ) vuodelta 2011, sanoo Seppo Löytty näin:

- Lähes päinvastainen oli kokemukseni kuulla Nils Gustafin pojanpoikaa, piispa Väinö Malmivaaraa, hänen vanhoilla päivillään.  Hän oli yleensä ja erityisesti saarnatuolissa eleetön ja vaatimaton, ääni oli esiintymisessä tasaisen rauhallinen välttäen jyrkkiä korostuksia. Mutta puheen sisältö oli koskettavaa, suorastaan mykistävän vakavaa ja samalla vapauttavaa! Kuuntelin häntä hievahtamatta Seinäjoella 1960-luvulla.

Löytyn luonnehdintaan Väinö Malmivaaran olemuksesta ja tavasta puhua/saarnata minulla ei ole huomautettavaa.  Mutta haluan nyt ja tässä sanoa, että Väinö Malmivaara poistui ruumiillisesti aikalaistensa keskuudesta 13. marraskuuta 1958.

Eli että.

Tietysti telepaattinen yhteys on mahdollista, mutta arvelen että tässä tapauksessa siitä ei ole kyse. :kahvi:

Tiedän, että joitakin teistä saattavat nuo tuossa yllä olevat rivit ärsyttää, mutta tahdon olla tarkka kaikessa mitä näen tai kuulen H-Y:n julkaisemassa materiaalissa, joita käsiini saan. Materiaalin ollessa oikovedosvaiheessa olisi hyvä, että jostain löytyy joku herännäisyyden historiaan perehtynyt henkilö tutkimaan aineistoa, jotta ihan mitä tahansa ei tarvitsisi lukea!

Poissa vasara

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 695
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #1 : 07.09.18 - klo:20:32 »
 Kukahan tarkistaisi kaiken, mitä Kalistaja kirjoittaa?  Aikaa oli kulunut yli 50 vuotta kuuntelun ja kirjoituksen välillä,  Teksti ei liene ollut tohtorinväitöskirja tasoinen julkaisu. Niitäkijn hyväksytään ja julkaistaan, ja vasta vuosien päästä huomataan asiavirheitä. :icon_rolleyes:

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #2 : 07.09.18 - klo:21:17 »
Vasara. Naputa mitä naputat. Jos joskus osut naulan kantaan, niin hyvä! Kerro minulle, jos löydät tekstistäni virheitä tai pinnallista tietoa herännäisyydestä. Siitä hyödymme lopulta jokainen. Voin kertoa tavatessamme myös sinulle tämän liikkeen historiasta, ulkomuistista. Sen kun ryhdyt tarkistamaan sanoja, joita minulta tässä ketjussa on.  Minä tulen tekemään joka tapauksessa niin H-Y:n materiaalille. Se on minun ja meidän muiden ikuisjäsenten velvollisuus viimeiseen maanpäälliseen henkoseen saakka. :039:


Sypäkkää syksyä! :kahvi: :023:

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #3 : 08.09.18 - klo:17:55 »
tahdon olla tarkka kaikessa mitä näen tai kuulen H-Y:n julkaisemassa materiaalissa, joita käsiini saan. Materiaalin ollessa oikovedosvaiheessa olisi hyvä, että jostain löytyy joku herännäisyyden historiaan perehtynyt henkilö tutkimaan aineistoa, jotta ihan mitä tahansa ei tarvitsisi lukea!

Oletko ilmoittautunut vapaaehtoiseksi? Kuvittelisin, että apu kelpaisi, mutta myönnän että voin olla väärässä.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #4 : 08.09.18 - klo:19:21 »
Oletko ilmoittautunut vapaaehtoiseksi? Kuvittelisin, että apu kelpaisi, mutta myönnän että voin olla väärässä.

En ole kerjännyt, en kieltäytynyt, jos/kun... Joskus johonkin on kysytty.  Aidosti tutummat ovat kyselleet...

Itse asiassa 1990-luvulla kökkäsin yhteensä laskettuna kuukausitolkulla. Venäjällä. Siinä oli myllynpyöritystä, tiskaamista ja juttujen tekoja.

Vasara on tosin teräsmies minuun verrattuna, jos/kun idän asiat otetaan esille. Häntä voimme kiittää ahkeruudesta kyllä.

Hyvin moneen asiaan olen valmis, kun aika on oikea! :kahvi: :039:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #5 : 08.09.18 - klo:21:10 »
Jarrutetaan vähän. Ei näin kovia henkilöön käyviä hyökkäyksiä.

Jaakkko oli alle kymmenen vuotias Väinö Malmivaaran kuollessa 1958. Asiassa saattaa siksi
olla epätarkkuuta.

Seppos
« Viimeksi muokattu: 08.09.18 - klo:21:19 kirjoittanut seppos »
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #6 : 08.09.18 - klo:21:12 »
^^Minähän en henkilöitä tunne, joten tämä menee vain arvailuksi, mutta ehkäpä eivät tienneet että voisit oikolukea jotakin? Tai, jos tiesivät, eivät kysyneet kun arvelivat että sinulle voisi olla vaikea kysyttäessä kieltäytyä. Eli kannattaisiko vain kerjätä mukaanpääsyä?
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #7 : 08.09.18 - klo:21:18 »


Seppos & orkesteri!

Aion edelleen olla tarkka herännäisyyden vaiheisiin kuuluvissa olennaisasioissa.  :kahvi:

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #8 : 09.09.18 - klo:07:39 »
Jaakkko oli alle kymmenen vuotias Väinö Malmivaaran kuollessa 1958. Asiassa saattaa siksi
olla epätarkkuuta.

Kalistaja ei kirjoita Jaakosta vaan hänen isästään Seposta. Minun veikkaukseni on, että kysymyksessä on painovirhe. Seppo Löytty on hyvinkin kuunnellut Malmivaaraa 1950-luvulla. Seuravalla vuosikymmenellä hän työskenteli Lounais-Afrikassa (nyk. Namibia).
« Viimeksi muokattu: 09.09.18 - klo:07:45 kirjoittanut Pena »

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #9 : 09.09.18 - klo:10:10 »
Isä-Seposta muistan kampanjan "Se löytyy"....oli varsin näkyvä ja paikkansa ansainnut
ja sai hyvää aikaan....vaikka tuli jälkipuheita "se löytty, se löytty"

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Seppo Löytty puhuu palturia
« Vastaus #10 : 09.09.18 - klo:13:35 »


Esille ottamani kirjan sisällössä on paljon hyvää ja mietittyä sunnuntaisaarnoja ajatellen. Se hyvä vain pitää nykyistä useammin saada käytäntöön. :kahvi: