Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Viisveisaaja - 23.10.07 - klo:13:59
-
Noista sakramenteista ja Jumalanpalveluksesta piti.
Siis mua niinku ihmetyttää kun en ikinä ole päässyt sisään siihen jumalanpalvelukseen.
Minusta se on teatteria ja sellaista outoa mystiikkaa, että se menee ohi ja aiemmin sai mut pikkasen vihaiseksikin.
Körttiseuoissa kun jokainen vuorollaan pitää puheen ja tulee virsi ja puhe ja vitsit sekaan ja puhe ja virsi ja kommentit ja vitsi ja puheet on minusta sellaista alkuseurakunnallista meininkiä.
En voi ymmärtää niitä pappeja niissä hameissa ja mitä alpakoita tai mitä ne onkin päällä pitämässä jumalanpalvelusta. Se on sellaista teatraalista ja hierarkista, että oudoksun kyllä.
Minusta pitäisi ihan ilman niitä korkeakirkollisia toimituksia välillä paasaten ja Herra kanssanne ja henkesi kanssa suorittaa se jumalanpalvelus.
Se koko touhu, mistäköhän se on saanut alkunsa?
Katolisesta kirkosta tietysti, mutta onko sillä jotain pohjaa alkukristillisyyteen.
Kerran mietin tätä syntien yhteistä ja uskonyhteistä/tunnustamista ja kaverini selitti, että alkuseurakunta yhdessä tunnusti uskonsa.
Onhan se kiva sellainen yhteisöllinen meininki noin periaatteessa, mutta viekö se pohjaa sellaiselta henkilökohtaiselta tunnustamiselta, eli jos se motorisesti tehdään muitten mukana niin onko se aitoa?
Se aitous on muutenkin sellainen mkä mietityttää jumalanpalveluksessa..
Jos mennään kaavoja läpi joka Sunnuntai, niin onko siinä vaara, että se menee rutiinilla ilman sen syvemmin keskittymistä itse asiaan?
Herra armahda, Herra armahda, Herra armahda?
ja muut mystiset hokemat kyllä vierastuttaa jumalanpalveluksissa.
Ne on tietysti ihan oikein, mutta voiko sitä alkaa hokemaan, kun joku kaava niin käskee, eikö se ole epäaitoa hokemista?
Kyselen tässä kun nyt täällä joitain pappejakin käy joskus lukemassa, että miten siihen itse suhtaudutte,onko se niinkuin, että olisitte palvelemassa ja auttamassa ihmisiä siinä palveluksessanne?
Ettekö näe sitä mitenkään tekopyhänä toimituksena?
Siis silleen, että olette siinä enempänä kuin olette?
No toivottavasti joskus pääsisi sisään tohon Jumalanpalvelus juttuun, mutta aina se vaan on enempi oudoksuttanut.
Mystiikkaa siinä tuntuu minusta olevan. Tuttavallinen körrtiseura sopii paremmin.
:wink:
-
On kai messussa mystiikkaakin, mutta veisasit viis lähinnä symboliikasta. Kirkolliset vaatteet väreineen, asennot ja eleet, liturgian lauseet mahdollisine sävelineen ja muu 'teatteri' on symbolinen kokonaisuus, joka pyrkii monen eri aistin kautta luomaan yhteyttä seurakuntalaisten kesken ja kolmiyhteiseen Jumalaan. Symboliikkaa ei ymmärrä ilman tietoa. Kieltäkään - joka on symbolijärjestelmä - ei tajua ilman oppimista. Ongelma lienee siinä, että kirkossa on paljon sellaistakin perinnettä käytössä, joka ei sano mitään aina edes messua toimittavalle papille.
-
Niin olet varmasti oikeassa.
Kun ei tajua symboliikkaa, niin sitä katselee pikkasen ulkopuolisena sitä touhua.
Mua ihan hävettää kun välillä ihan suu loksahtaa auki kun siellä käy ja pappi yks kaks alkaa nostaan molempia käsiä ja Heeerraaa sinun kanssaasi. Kauheen korkealta..
No on siinä palveluksessa varmaan jotain hyvääkin?
-
Hyvää on yhteisöllisyys ja säännöllisyys. Osallistujat muistavat määräajoin (sunnuntaisin tai silloin kun tulee käytyä) katua syntejään ja kiittää kaikesta, mitä Jumala on antanut. Myönnän kyllä, että itsekin kirkonpenkissä istuessani mietin joskus, että nyt se sanoi tuon, seuraavana tulee se ja sitten vielä sen ja sen aikaa niin pääsee pois. En siis ole aina järin vastaanottavaisella mielellä.
Itselleni on ehkä saarna kaikkein tärkein ja se vaikuttaa paljon siihen, millainen fiilis jäi. Saarnassa pitää olla sanomaa, sen pitää saada ajattelemaan. Muita tärkeitä pointteja on virret (onko tuttuja vai sitten taas jotain ihkaoutoja tungettu koko jumalanpalvelus täyteen ja menee koko fiilis), sitten tärkeää on myös muiden läsnäolo, on mukavaa rukoilla, jos on paljon porukkaa kirkossa. Lisäksi esim. joulukirkossa on kivaa se hämäryys ulkona, ja kynttilöiden paljous, sellainen mystinen kokemus ja syvä rauha. Ja sitten yksi kohta, jota odotan aina, on kirkolliset toimitukset, että ketä on taasen kuollut ja minkänimisiksi on uudet kyläläiset kastettu. Se taas ei tyydytä hengellisiä tarpeita vaan ihan maallista uteliaisuutta... ja monille mummoillehan se on sellainen päivän puheenaihe, että "tänään kuulutettiin se ja se kuolleeksi, tunsitko kuinka hyvin..." ;)
Itse olen huomannut, että väliin kaipaan enemmän jumalanpalveluksia ja yleensä kirkkoon menemistä ja välillä vähemmän. Tauko tekee toisinaan hyvää väliin. Kuitenkin suhteellisen usein siellä tulee käytyä. Kerran kuussa on ehkä minimi muina aikoina, mutta sitten joulun ja pääsiäisen aikaan tulee käytyä useammin. Olen itse huomannut, että vaikka käy paljon, niin silti tulee aina jotain uutta. Jollain tavalla sitä pääsee vasta pikkuhiljaa yhä syvemmälle sisään jumalanpalveluksiin. Ja valmista ei tule koskaan, sitä haluaa vain "oppia" lisää siitä kokemuksesta.
Itseäni ei symboliikka häiritse, vaan se luo sellaista pysyvyyden tunnetta ja rauhaa. Aikoinaanhan se on ollut sitä varten (esim. kuvat kirkossa) että ne ovat opettaneet luku- ja kielitaidottomalle kansalle asioita. Edelleen symboliikka palvelee nykyajan ihmistä kokemukseen ja tunnelmaan virittäytymisessä.
Ja lopuksi, että itse en tykkää messu-sanasta. Tulee mieleen studia- tai jotkin muut messut, kun taas jumalanpalvelus on kuvaavampi ja parempi muutenkin (omasta mielestäni). Se on minulle ehtoollisjumalanpalvelus ja sillä sipuli.
Sellaisia mun ajatukset.
-
Itse olen kyllä protestanttisen matalakirkollisella linjalla. Nämä koristeet, krumeluurit, värit, asteet ja arvot häiritsevät, ovat tiellä. Ihanteellisesti ne toki viittaavat johonkin enempään ja varmaan onnistuneemmin katolisessa ja ortodoksisessa perinteessä kuin meillä. Meidän perinteemme on kuitenkin aivan toinen eikä korkeakirkollisuus minusta siihen istu ollenkaan. Irvokasta oli seurata niitä ruhtinasmaisia muotomenoja, jotka liittyivät paavin nimittämiseen. Kun ukko on sentään Kristuksen sijainen maanpäällä niin herättää sitten ihmetystä, että minkähänlaisia paraateja sitten järjestetään jos tämä varsinainen viranhallitsija tänne koskaan palaa, siinä varmaan univormua kuluu ja korua kimaltelee. Joskin nuo evankeliumien kuvaukset ovat sitten vähän pelkistetymmästä elämästä, eli olemme me seuraajat paljon paremmaksi laittaneet.
-
kyllä sä olet aivan näkökulmiltaan oikeassa, Ilwyd ja viisveisaaja uppo-outona sinä pidät jp:tä. mutta pidän myöskin. :wink: ps. piilokatolinen naimisissa oleva kundi. :wink:
-
kyllä sä olet aivan näkökulmiltaan oikeassa, Ilwyd ja viisveisaaja uppo-outona sinä pidät jp:tä. mutta pidän myöskin. :wink: ps. piilokatolinen naimisissa oleva kundi. :wink:
Tunnustan pitäväni tuota Rooman kirkkoa ehkä kaukaisimpana kristillisenä perinteenä itselleni. Ymmärrän paljon paremmin perinteistä protestanttista fundamentalismiakin, joskin nuo amerikkalaiset tv-saarnaajat (lue rahanvaihtajat temppelissä) ovat toki vieläkin kauempana siitä, mistä kerran aloitimme. Toki katolilaisuudesta löytyy myös yksinkertaisuuden ja mystisyyden äänenpainoja, mutta eiköhän tuo Rooman piispa mahtavine valtarakenteineen ole kuitenkin siinä keskeisimmässä asemassa. Eli siinä määrin missä oma "messumme" (tuppaan kutsumaan sitä vieläkin "arkisesti" jumalanpalvelukseksi) pyrkii lähentymään korkeakirkollisuutta niin minusta se sitä mukaa etääntyy varsinaisesta luterilaisesta eetoksestamme. Itse siirtyisin kohti koruttomuutta, vähentäisin papin asemaa, lisäisin hiljaisuutta, vähentäisin liturgisia kuvioita ja krumeluureita, antaisin sydämen puhua enemmän kuin suun. No, en ole mikään suuri nykykirkon ystävä muutenkaan, seurat antavat poikkeuksetta paljon enemmän itselleni kuin jumalanpalvelus, niissä tulee omasta mielestäni lähemmäksi niitä näkyjä, joista olemme niin kauaksi etääntyneet kirkkokuntia ja monimutkaisia dogmeja pystytellessämme.
-
Tuli mieleen tosta alkuperäisestä käytännöstä ja nykyisistä sellainen, kun taas sähläsin ehtoollista ottaessani, Olin Tuomasmessussa ja menin jonoon otin leivän, mutta unohtui ottaa kuppi kun ei muualla ole tapana silleen ja ajatuksissani kun olin. Siinä sitten tyhmänä papin edessä jolla kannu kädessä, että mites tässä nyt pitäis menetellä.
No nolona vaan hakemaan kuppia ja takasin..
Niin siis ehtoollisesta.
Minusta ehtoollinen oli alkuseurakunnassa erilainen tapahtuma.
Siinä Apostolientekojen kirjeessä on mainintaa, että toiset söivät enempi ja toiset vähempi ja muuta sellaista.
No taas jos evankeliumeista katsotaan, niin siinä Jeesus otti maljan kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja mursi leivän ja jakoi.
Ota nyt sitten selvää, mutta tää kirkollinen ehtoollinen ja Raamatussa oleva kodeissa leivän murtaminen sydämenyksinkertaisuudella ovat minusta tulkinnallisia.
Vapaissasuunnissa minusta kupit kiertää toinen toiselta toiselle ja siinä ei korostu papin ylivalta ja auktoriteetti vaan siinä sisko siskolle veljelle jakaa ehtoollisen. Se on minusta kiva tapa sekin.
No kaikista kivoin oli yksi ehtoollinen Lapissa joku kristillisten liikemiesten ilta, jossa leipä meni ja viini meni ja tuli takaisin ja kiersi niin kauan että kaikki oli syöty ja juotu.
No leipä tais tulla kolmesti ja viini samaten kolmesti, ennenkuin se ehtoollinen loppui.
Kylläkään ei ollut viiniä, kun jotain mehua, mutta noin symbolisesti viiniä.
Jotenkin silloin ajattelin, että oisko ollut tälläistä se alkukristillinen tapakin?
Paavo Ruotsalaisen ja Aku Rädyn elämän kertoja kun lukee je tekivät monenlaisia hassuja temppuja ja muotojumaliset ja muut turhan tärkeät olivat kauhuissaan. Ei sitä noin, tyyliin.
Körttien virretkin on tosi radikaaleja ja erilaisia kuin muut virret ja laulut. Minusta ne on silleen voimakkaita ja suoraan sanovia. Välillä niissä on aivan järisyttävän erilaisia tulkintoja asioista mihin on totuttu.
Oiskohan, että Jumalanpalvelus menot ja muut voisi olla jotenkin aivan toisenlaisia kun ne ovat?
-
Oiskohan, että Jumalanpalvelus menot ja muut voisi olla jotenkin aivan toisenlaisia kun ne ovat?
Varmasti voisivat ja ovat olleetkin ja tulevat varmasti nykyisestäkin muuttumaan. Itseänikin puhuttelisi vähempi seremoniallisuus ehtoollisen yhteydessä - ei kai voi järjestää mitään konkreettista muistoateriaa, oikeata, leivottua leipää jne., mutta ehkä jotenkin voisi korostaa sitä, että kaikki siinä ovat samassa roolissa niin pipit kuin papitkin. Toisessa ketjussa jo oli puhetta siitä mihin omituisuuksiin ollaan vanhassa transsubstaatio-keskustelussa päädytty kussakin perinteessä uskomaan, ja tulipa vastaan eräällä "rakkaalla" toisella uskonnollisella foorumilla harras keskustelu siitä, mitä temppuja tarvitaan ylijääneiden ainesten, hmm, oikeaksi käsittelemiseksi, epäilemättä kaikkien moninaisten kommervenkkien täsmällisellä noudattamisella sinne taivaaseen sitten pikatietä livahtaa.
-
Entäpä jos kokonaan unohdettaisiin sellainen ajattelu, että messun/jumalanpalveluksen täytyisi olla tismalleen miu maun mukkaan. Kai me kaikki tunnustamme tykkäävämme muutenkin eri asioista, miksei siis messussakin. Itse olen erittäin tyytyväinen jos on virrenveisuuta ja ehtoollinen. Sallin silti toisille saarnojen kuuntelun, vaikka itselleni se on tuskaa(myös omien). Joku voi pitää tärkeimpänä rippiä jne. Hienoa on silti, että me kaikki erilaiset tulemme yhteen saman Kristuksen palveltaviksi.
-
En voi ymmärtää niitä pappeja niissä hameissa ja mitä alpakoita tai mitä ne onkin päällä pitämässä jumalanpalvelusta.
Eikö alpakka oo semmonen laaman näkönen elukka?
Joo, hieman offtopic... :roll:
-
En voi ymmärtää niitä pappeja niissä hameissa ja mitä alpakoita tai mitä ne onkin päällä pitämässä jumalanpalvelusta.
Eikö alpakka oo semmonen laaman näkönen elukka?
Joo, hieman offtopic... :roll:
Emmä vaan tiiä.
Kai ne on, mut tarkoitit niitä lakanoita, tai vaatteita, niitä outoja ne pitää päällä, siis yllään. :oops:
siis tota tarkotin:
1. MESSUPAITA ELI ALBA
-jumalanpalveluspuvun perusvaate
-valkoinen
-symboloi Kristuksen armoa
-käyttö sallittu kaikille kirkkoon kuuluville
-ensimmäinen alba on ristiäisissä käytetty kastemekko
-rippikoululaiset käyttävät albaa konfirmaatiossa
-sidotaan vyötäisiltä vyöllä
-
Alba (albus a um) on latinaa ja tarkoittaa valkoista väriä. Muita merkityksiä on: kalpea, kelmeä; - kirkas, onnekas, suotuisa; - populus alba hopeapoppeli.
Jumalanpalvelusvaatteena se taitaa olla peräisin ilmestyskirjan kielikuvasta: - He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
-
ei kai voi järjestää mitään konkreettista muistoateriaa, oikeata, leivottua leipää jne.
Ainakin tämän ja viime vuoden Vastuuviikkojen messussa on ollut leivottu leipä jossain päin maata - viime vuonna olin sitä itse leipomassa Helsingin Kalliossa, tällä viikolla kuulin siitä joensuulaisissa seuroissa. Tapa on siis olemassa, vaikka sitä käytetäänkin harvakseltaan - vaikka helpompihan olisi leipää leipoa kuin öylättejä erikseen, kun ehtoollisella käy niin vähän ihmisiä kuin käy. Suuret pyhät sitten erikseen.
-
Symboliikkaa ei ymmärrä ilman tietoa. Kieltäkään - joka on symbolijärjestelmä - ei tajua ilman oppimista. Ongelma lienee siinä, että kirkossa on paljon sellaistakin perinnettä käytössä, joka ei sano mitään aina edes messua toimittavalle papille.
Ei niin messua toimittavalle papille... ei edes minulle - järjestöpapille.
-
Minusta se on teatteria ja sellaista outoa mystiikkaa, että se menee ohi ja aiemmin sai mut pikkasen vihaiseksikin.
En voi ymmärtää niitä pappeja niissä hameissa ja mitä alpakoita tai mitä ne onkin päällä pitämässä jumalanpalvelusta. Se on sellaista teatraalista ja hierarkista. :wink:
En ole pappi, mutta olen (nais :wink: )papin täti. Tämä seuraava selostus on lainattua tekstiä: Kirkossa kaikki on vertausta. Valkoinen on iloa, musta surua, punainen uskosta todistamista, vihreä elämää ja violetti katumusta. Vaatteista alba kertoo kasteesta ja muistuttaa velvollisuudesta vaeltaa valossa. Vyö on suojeluksen, kieltäymyksen ja totuuden vertauskuva. Papin vyö kuvaa palvelusta. Stoola on pitkä kapea nauha(papilla), joka kuvaa Kristuksen iestä eli taakkaa. Messukasukka puetaan alban ja stoolan päälle. Se kuvaa Jumalan kaikki peittävää armoa.
Olisi hyvä perehtyä kirkon symboliikkaan niin jumalanpalveluksistakin ja kirkossa käymisestä saisi enemmän. Ei jumalanpalvelus ole mikään hierarkkinen toimitus. Pappi on samalla tasolla seurakunnan kanssa ja palvelee seurakuntalaisia, sinua. Papin tehtävä on palvella. Papin ja muut kirkkotekstiilit siis kertovat sinulle, mitä kirkkovuodenaikaa eletään ja kertoo ja opettaa meile raamattua ja uskoa. Oletko ollut kiirastorstai-iltana vesperissä, kun kirkko puetaan mustiin ja valot sammutetaan? Alttarilla on yksi iso kynttilä Kristuksen symbolina ja kaksitoista kynttilää opetuslasten symbolina. Minusta se on vaikuttavaa.
Itse pidän jumalanpalveluksesta juuri siksi, että siinä on tietty kaava ja saa osallistua niihin toisin kuin ortodoksisessa kirkossa. Katolisessa kirkossa papit juo viinin itse ja antavat seurakuntalaiselle vain leivän. Olen ollut tällaisella ehtoollisella Roomassa, vaiika luterilaisilla ei olekaan ehtoollisyhteyttä katolisten kanssa. Pidän myös saarnan kuuntelemisesta. Paras saarna on 7 min. kestävä lyhyt ja ytimekäs saarna. Naiset ovat erittäin hyviä saarnaajia. :)
-
Noista sakramenteista ja Jumalanpalveluksesta piti.
Siis mua niinku ihmetyttää kun en ikinä ole päässyt sisään siihen jumalanpalvelukseen.
Minusta se on teatteria ja sellaista outoa mystiikkaa, että se menee ohi ja aiemmin sai mut pikkasen vihaiseksikin.
En voi ymmärtää niitä pappeja niissä hameissa ja mitä alpakoita tai mitä ne onkin päällä pitämässä jumalanpalvelusta. Se on sellaista teatraalista ja hierarkista, että oudoksun kyllä.
Se aitous on muutenkin sellainen mkä mietityttää jumalanpalveluksessa..
Jos mennään kaavoja läpi joka Sunnuntai, niin onko siinä vaara, että se menee rutiinilla ilman sen syvemmin keskittymistä itse asiaan?
Olen sitä mieltä, että jumalanpalveluksissa pääasia on muotojen ymmärtäminen eikä niiden tarkka seuraaminen. Messu on suurelta osiltaan minusta rukousta. Siitä löytyy kaikki ne elementit jotka lujittavat uskoamme kolmiyhteiseen Jumalaan.
Uskonnollinen kokemus on aina luonteeltaan mystinen. Mystisyys ei tarkoita jotain epämääräistä, epäselvää tai hämärää, vaan lausumatonta. Se on salaisuus, jonka voi kokea ja tulla siitä osalliseksi. Näin ei tietenkään käy, jos siihen suhtautuu jo alunperin kielteisesti. Silloin jumalanpalvelus koetaan - niinkuin olen monien suusta kuullut - muotomenoksi.
Väitän, että vapaiden suuntienkin tilaisuudet ovat tarkasti kaavoihin sidottuja, joista ei voi poiketa ilman, että siihen puututaan. Ovatko körttiseuratkaan vapaita kaavoista? Eivat ole, eikä niin pidä ollakaan. Perinteet, totuttu tapa sekä oikea asenne antavat körttiseuroihin sen tunteen, jota on tultu seuroista hakemaan. Seuravieras lähtee pois seuroista Jumalan Sanan ja Siionin Virsien ravitsemana, jaksaakseen taas jatkaa arjen keskellä.
Uskonnollinen kieli on luonteeltaan kokemuksen kieltä. Kokemuksellisuudesta ei kuitenkaan saa tulla kokonaisvaltaista, eikä vain ihmisen sielunelämää ravistelevaa. Kokemukset ja tunteet tulevat ja menevät. Uskon ja toivon, ettei tällaisesta vaarasta körttiläisyydessä ole pelkoa.
Jumalan Sana on ja pysyy. Saakoon se lohduttaa ja antaa sille kuuluvan aseman sydämissämme. Siunataan Jumalan Sanan vartijoita ja rukoillaan itsellemme palavuutta ja armon osallisuutta.
Anna seurakunnallesi Hengen päivä palava.
Muista huudot hurskastesi.
Aika nyt on vakava.
Pue piispat, vartijat.
Herran kansan kaitsijat Voimallasi taivahasta.
Estä Suomi hukkumasta
(SV 193 jae 3)
-----------------------------------------------------
LITURGIA ON HUIPPU, JOTA KOHTI KIRKON TYÖ SUUNTAUTUU, JA SAMALLA LÄHDE, JOSTA KAIKKI SEN VOIMA PULPPUAA (Teologian tohtori Heikki Kotila)
-
Olen ollut vapaakirkon jumalanpalveluksessa, joka muistutti minusta järjestykseltään iltanuotio-ohjelman harjoitusta. Se taisi johtua siitä, että erikoistilanteessa (partiolupausten vastaanotto) poikettiin tutusta muodosta ja yritettiin jotain uutta ja outoa. Ei silloin onnistunut.
-
Hiljentykäämme
-
Oi kiitos sa Luojani armollinen – musiikkijumalanpalvelus Savonlinnan tuomiokirkosta
Ohjelma on tulossa kuunneltavaksi klo 11.25
kuunneltavissa 30 pv
https://areena.yle.fi/podcastit/1-66228820
-
Me katsoimme Lavian kirkon 200-vuotismessus, piispanmessun. Perinteitä noudattekeva se oli muuten, mutta hengelliset laulut eivät olleen mieleisiäni tähän yhteyteen.
Ehkä paikkakunnalla on tapana näin.
https://areena.yle.fi/1-3757226
Kaunis kirkko kauniilla paikalla ( kaunis on myös piispa, kuin enkeli ).
-
10243 lukukertaa tällä ketjulla ennen minua. Mahtaako olla totta? Vasta toisella sivulla ollaan. Joku botti lueskelee, ja laskuri päivittyy? :017:
Toki foorumilla kuin foorumilla on enemmän lukijoita kuin meitä äänekkäitä, mutta aika iso lukema silti. Olemme kuin näyteikkunassa katseltavana, huomaamatta itse että olemme.
-
Tilasto-niilona minä olen myös seurannut lukuja. Tuota erikoista sana uskon empirismiä myös luetaan, nyt yli 12500 kertaa on luettu.
On hyvä että luetaan. Emme voi tietää mitä murusta joku etsijä tai muutoin kiinnostunut näiltä sivuilta löytää.
Lisäksi on jännä katsella mitä luetaan ja mitä ei. Kokonaistilaston luvut ovat valtavat.
-
En ole pappi, mutta olen (nais :wink: )papin täti. Tämä seuraava selostus on lainattua tekstiä: Kirkossa kaikki on vertausta. Valkoinen on iloa, musta surua, punainen uskosta todistamista, vihreä elämää ja violetti katumusta. Vaatteista alba kertoo kasteesta ja muistuttaa velvollisuudesta vaeltaa valossa. Vyö on suojeluksen, kieltäymyksen ja totuuden vertauskuva. Papin vyö kuvaa palvelusta. Stoola on pitkä kapea nauha(papilla), joka kuvaa Kristuksen iestä eli taakkaa. Messukasukka puetaan alban ja stoolan päälle. Se kuvaa Jumalan kaikki peittävää armoa.
Olisi hyvä perehtyä kirkon symboliikkaan niin jumalanpalveluksistakin ja kirkossa käymisestä saisi enemmän. Ei jumalanpalvelus ole mikään hierarkkinen toimitus. Pappi on samalla tasolla seurakunnan kanssa ja palvelee seurakuntalaisia, sinua. Papin tehtävä on palvella. Papin ja muut kirkkotekstiilit siis kertovat sinulle, mitä kirkkovuodenaikaa eletään ja kertoo ja opettaa meile raamattua ja uskoa. Oletko ollut kiirastorstai-iltana vesperissä, kun kirkko puetaan mustiin ja valot sammutetaan? Alttarilla on yksi iso kynttilä Kristuksen symbolina ja kaksitoista kynttilää opetuslasten symbolina. Minusta se on vaikuttavaa.
Itse pidän jumalanpalveluksesta juuri siksi, että siinä on tietty kaava ja saa osallistua niihin toisin kuin ortodoksisessa kirkossa. Katolisessa kirkossa papit juo viinin itse ja antavat seurakuntalaiselle vain leivän. Olen ollut tällaisella ehtoollisella Roomassa, vaiika luterilaisilla ei olekaan ehtoollisyhteyttä katolisten kanssa. Pidän myös saarnan kuuntelemisesta. Paras saarna on 7 min. kestävä lyhyt ja ytimekäs saarna. Naiset ovat erittäin hyviä saarnaajia. :)
Mulla oli yksi kaveri joskus aikoinaan. Syvästi uskonnollinen tai uskova tai jotain sinne päin, niin hän osteli aina liiloja, öö kait se on se sinisen ja vaalean punaisen sekoitus, pena varmaan tietää miten liilaväri syntyy, mutta hän pukeutui muinakin aikoina erilaisiin väreihin ja kysyi sitä kerran ja hän kun juutalaisuuteen kuuluui oliko temppelin rakentamisen aikoihin tälläiset väerit ja ne meinaa tota ja tota.
Mitäköhän körttien musta tarkoittaa?
Lestadiolaisten sininen huivi ja muut värit?
Itse kuten muutkin ihmiset kait, niin valitsen vaatteet ilmanaikojen mitä ne on kevät, kesä, syys ja talvi mukaan. En uskonnon.
-
Alttaritaulut.
Espoossa se ihmeellinen krusifiksi, kun yksi raaja puuttuu.
Monusta yhdessä kappelissa oli vaikuttava, joku kaupunkilähiö olikohaan lähderanta, siis ihan cool se taulukyhäelmä.
Kaunis ja rujoin oli oneway mission taulu, kun iso ikkuna ja luontoa takana taisi sekin olla kappeli öö Soukassa josko muistan oikein ja en tee vartmaankaan.
Olen nykyään, niin kiinni talouden statistiikassa, kun teen rahaa treidaamalla, siis raaka aineisiin sijoittamalla lyhyellä, ns päiväkaupalla, anteeksi ja loppukaan ei liittynyt mihinknään. Tulee kai opetella anteeksi oma elämäni pyynnöt paremmin.
-
Kaunis ja rujoin oli oneway mission taulu, kun iso ikkuna ja luontoa takana taisi sekin olla kappeli öö Soukassa josko muistan oikein ja en tee vartmaankaan.
Otaniemen kappeli ainakin on näitä, joissa on iso ikkuna ja luontoa takana. Risti on siellä luonnon puolella.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Otaniemen_kappeli#/media/Tiedosto:Otaniemen_kappeli_sisa.jpg
Vaan voihan noita tuollaisia olla muitakin.
-
Muista Jumalanpalveluksen tv:ssä joka tuli Pirkkalan uudesta kirkosta. Siellä on myös suuri ikkuna josta näkyy laitumille. Hevoset olivat alttaritauluna syöden ja välillä kirmaten . Kuin Jumalan kunnia luonnossa ylistäen.
https://www.pirkkalanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/pirkkalan-kirkko
Tässä tämä 'piruntorjuntabunkkeri', ikkunaa ei tässä näy.
-
J"umalanpalvelus", josko se olisikin, että Jumala palvelisi ja auttaisi.
Taitaa olla kuitenkin, että pappi, pillipiipari uruissa ja suntio ja muu porukka auttelee.
Joskus on paljon puhetta, laulua ja esitystä, mutta Jumalaa ja hänen tekojaan jää kaipaamaan.
Paljon puhetta vähän voimaa.
Useamman kuin kerran oon jonkun kanssa tullut seurakuntaan ja tää toinen ekaa kertaa ja tuumaa, ihan teatteria, jos ne haluaa showta niin ottais Michail Jocsonin esiintymään.
Körttiseurat parhaita, jos spontaanisti puhujat puhuu.
-
Körttiseurat parhaita, jos spontaanisti puhujat puhuu.
Körttiseurat ovat parhaita. Mutta miten saisimme suruttomia ja uskovaisia mukaan körttiseuroihin rakastumaan joukkoon tummaan körttiläiseen iloon ja vapauteen? :icon_xmaslol:
-
Körttiseurat ovat parhaita. Mutta miten saisimme suruttomia ja uskovaisia mukaan körttiseuroihin rakastumaan joukkoon tummaan körttiläiseen iloon ja vapauteen? :icon_xmaslol:
Eikös tuo nyt ole vähän omavoimaisesti ajateltu, että peräti me saisimme?
-
Eikös tuo nyt ole vähän omavoimaisesti ajateltu, että peräti me saisimme?
Pienellä paikalla oleva musta armonkerjääjä porukka voi vain veisata.