Hyvvää päivää miultkii.
Mie oon tän varmas ennennii teille kertonu. Vaan kertaus o äitien tapa opettaa, vaikk lapset sannoo sitä nalkutukseks. Niin siis mist tietää, ett missä mennee Kajalan ja Savon raja? Ku menään Karjalast Kuopioo kohen, niin sit ollaan jo Savos ku naiset muuttuu haaskan näkösiks.
Mie oon kyll sitä mielt, ettei kannata laittaa kynttilää vakan alle. Siis jokkainen, joka murretta haastaa, niin haastakkoon syömmensä kyllyyest ja kirjottakkoon kans jos tykkää. Ei kannata miettii, jot ossaaks mie oikein ja puhasta murretta. Mikä on puhasta murretta? Kuka määrittää murteen puhtauen? Ainaki tääll Etelä-Karjalass o joka pitäjäll omanlaistaan murretta. Samas pitäjässkii puhutaan vähä err tavall er talois ja kyliss. Sitäpaitsi eihän mikkään kieli kestä muuttumattoman voskymmenii. Sehä se o elävää kielt, mikä ellää ihmisten mukan.
Myö syyään pottui tai pottuloi, vaan naapur pitäjäs, Lemin etiäll syövät potuattei. Miull oll alkuvuosiin työkaver, joka aina haasto, jott mein teki sitä ja sitä. Mein männ eilen sinne. Miull kesti toivin tajuta, ett hää haastaa meihestään. Se oli lyhenne sanoista mein iskä. Mie olisin sanonu, meijän iskä.
Mie, sie, hää, myö, työ, hyö.
Kymenlaakossa ei sanota miun vaan min. Min mies, min auto jne.
