Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 19.08.14 - klo:07:20
-
Enimmäkseen, täälläkin, korostetaan ylpeyttä ja etenkin ylpeilyä synniksi. Sitähän se perimmältään lienee. Lähtöisin Saatanasta ja sen juonista.
Kun rippipappi kehoitti olemaan ylpeä lapsenlapsestani, myönsin. Olen, olemme koko suku, kuten muistakin jälkeläisistämme ainakin silloin kun he ovat onnistuneet jossakin.
Onko siis väärää ja oikeaa ylpeyttä. Onko esimerkiksi itsensä hyväksyminen sitä ? Onko se ettei yritäkään muuttaa luonteenpiirteitään vaikka se olisi kuinka suotavaa.
Onko sekin, että rakastaa asioita ja kertoo siitä, ylpeilyä ?
Olen koko aikuisikäni saanut tuntea, että en kelpaa tällaisena. Kuitenkin Jumala rakastaa minuakin, uskon niin.
Nöyryydestä jatkan toisella kertaa.
-
"Nuorukaisten ylpeytenä on heidän voimansa, vanhusten kunniana harmaat hapset." Onko tässä Raamatun sananlaskussa sekin ajatus, että ylpeys on jotain ihmisen itsensä kehittämää, mutta kunnia ympäristön hänelle osoittamaa? Ylpeilemällä aikaan saatu ylpeys on pahasta, kunnioituksesta nouseva kunnia on arvokasta. Kehotetaanhan meitä kilpailemaankin toistemme kunnioittamisessa. Loppujen lopuksi kaikki kunnia kuuluu toki Jumalalle.
-
Onko onnellisuudella ja ylpeydellä vissi ero ? Isänmaa? Urheilusaavutukset ? Ammatissa onnistumiset ? Lapset ?
Onko ryhdikkyys ylpeyttä ?
-
Mielenkiintoinen aihe uudessa ketjussa.
Haluan osallistua, tällä hetkellä minusta ei siihen ole.
Minun pahimpia syntejäni ei liene ylpeys, vaan itseni häpeäminen ja aliarvioiminen. :icon_sad:
-
Ryhdikkyys ei ole missään tapauksessa ylpeyttä, luulisin näin.
Eikä kiitollisuus, eikä terve itsetunto, eikä urheilijan riemu voitosta...
Toisten aliarvioiminen ja halveeraaminen on "pahemman luokan syntiä"...en tiedä minkä nimistä??
Minkähänlainen ylpeys on vääränlaista??
Tuollainen kysymys tuli mieleen...voiko jälkipolvea "hemmotella pilalle"..."kehua liikaa"...tuskin...
jos puhutaan vauvasta 2-vuotiaisiin...siinä iässä kai pitäisi huolehtia että "tunneakku" on täysi.. :eusa_angel:
-
Adventtivirsi 7 4.s säkeistö "Nöyryyttä hiljaisuuttaa Jumala rakastaa" Mitä minulle sitten jää? Onneksi teksti ei ole Raamatusta.
-
Adventtivirsi 7 4.s säkeistö "Nöyryyttä hiljaisuuttaa Jumala rakastaa" Mitä minulle sitten jää? Onneksi teksti ei ole Raamatusta.
Sinäpä sen sanoit ! Tätä vaatimusta ( ihmisten ) emme kaikki jaksa vastoin luontoamme noudatta. Yrittäminenkin on vain teko-sellaista.
Nöyryys Jumalan edessä on toisenlaista. Hiljentyminenkin on muuta kuin suun kiinni pitämistä. Kun Jumala puhuu se hiljentää.
-
Onko onnellisuudella ja ylpeydellä vissi ero ? Isänmaa? Urheilusaavutukset ? Ammatissa onnistumiset ? Lapset ?
Pelkään, että se ero on aika liukuva, helposti lipsahtaa onnellisuus vääränlaisen ylpeyden puolelle.
Lasten merkitys taisi Raamatun aikoihin olla vähän toinen kuin nykyisin, iso lapsilauma oli ilmanmuuta selvä ylpeilyn aihe, tarkoitti että on saanut siunausta osakseen ja merkitsi hyvää sosiaaliturvaa vanhoille päiville.
Itse en osaa olla ylpeä suomalaisten urheilusaavutuksista. Enhän minä siellä kentällä ole ollut huhkimassa!
Minulla taitaa olla ongelmat enemmän kateuden ja häpeän puolella kuin ylpeilyssä. Tuntuu ettei oikein ole mitään, millä ylpeillä. Enpä taida kovin onnellinenkaan olla.
-
Ajattelisin että jos on nöyrä ihminen niin elämän kolhut ja pettymykset eivät niin paljoa kolhaise kuin ylpeää ihmistä.
Jeesus on esimerkki nöyryydestä, meni ristille saakka Isän tahdon mukaisesti.
Ja sanoi:
Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
-Aika hienoa on / olisi jos löytäisi levon sielulle.
___
Olen kuullut tälläisenkin sanonnan:
"Olen niin nöyrä että olen oikein ylpeä siitä"
Voi olla vitsiksi tarkoitettu mutta voihan se ehkä noinkin joskus olla.
Nöyrä ihminen ei taida tehdä itsestään kauheaa numeroa jos ei arvosteta, huomioida tmv.
-Ihan tälläisiä haja-ajatelmia vain ykskaks tässä.
-
Jaa, oisko noin? Minua kyllä kolhut ja pettymykset kolhaisee, vaikka en mielestäni ole ylpeä...
Mutta mulla on varmaan se että olen erityisen herkkä ja heikko.
Tai sitten olen kuitenkin "aika tasainen", vaikka välillä sisuksissa myllertää.
-
Niin, kyllä elämisen kolhut tuntuu kipeiltä toki.
Ehkä yritin sanoa että nöyrä kuitenkin selviää niistä paremmin kuin ylpeä...tai jotain sen tapaista ajatusta kai yritin jäljittää.
-
Juu, tuon ymmärrän...ylpeä putoaa korkeammalta
-
Voiko olla kahdenlaista ylpeyttä. Sellaista tervettä ylpeyttä ja syntistä ylpeyttä. Kun olen ylpä Tiitistä, se on aikalailla sama asia, kuin että olen onnellinen hänestä ja hänen ominaisuuksistaan, luonteenpiirteistään, ulkonäöstään... Jos olisin sitä mieltä, että on minun ansiotani, että Tiiti on tuollainen, tuntisin olevani väärällä lailla ylpeä. Siis en voi ottaa ansiota tai kunniaa hänen ominaisuuksistaa tai menestymisistään. Kunnia kuuluu Jumalalle.
Minusta vääränlainen ylpeys lähtee itsekyydestä, itsekorostuksesta ja kunnian keräämisestä itselle.
Oikea nöyryys on hyve ja kaunista. Mutta nöyristely, tai nöyryyteen kätketty martyyriys ei ole kaunista.
-
Mielestäni sanoit naulankantaan.
Itsekin olen onnellinen lapsistani monin tavoin.
Iloitsen heistä ja kaikesta mistä hekin iloitsevat.
Ja nöyristely on aika ikävää, se ei ole nöyryyttä...vaan melkein kuin vastakohta.
-
Olisiko tietynlainen nöyristely sukua mielistelylle ?
-
Kyllä näitäkin näkee. On sellaisia hyvin kilttejä, usein naisia, jotka on hyvin nöyriä ja ystävällisiä. Sisällänsä jupisevat, miten muut heitä käyttävät vain hyväkseen. Siihen tarvittaisiin ihan apua, että rohkaistuisivat elämään omaa elämää. Tätä mielistelyä on tullut tehtyä ihan omakohtaisestikin nuorempana. En uskaltanut tuoda omaa mielipidettä julki. Enkä usein edes osannut muodostaa omaa mielipidettä asioista. Sitä vain yritti olla mieliksi kaikille. Siitä on todella pitänyt opetella pois. Ja on pitänyt oppia sanomaan Ei.
-
Hienoja ajatuksia täällä joihin on helppo yhtyä :eusa_angel:
-
Tuo kiltteys on myös mielenkiintoinen juttu, aiheesta mielenkiintoisia kirjojakin.
Myös mulla pitkälti samaa taustaa kuin Pyrtsillä. Ja kai ongelmat jatkuu hautaan saakka.
Oppimisen ja kasvun paikkaa piisaa kyllä monessa asiassa.
-
No, hei liian kiltit ! Minä olen aina ollut varma, en ole välittänyt mitä minusta ajatellaan. Onko se ylpeyttä.? En ole mielestäni leuhka, enemmänkin avulias. Ainakin olen ollut silloin kun olin terve ja nuorempi. Ylpeän nimen saa joskus suotta.
Kiva kun keskustelemme mielestäni hyvin olennaisista asioista körttipiireissäkin.
-
Juu, todella mielenkiintoinen aihe.
Jos tähän vaan pääsisi sisälle, löytäisi ajatuksia, osaisi vielä kirjoittaakin ymmärrettävästi.
Tähän pitänee jotenkin rohkeasti ja avoimesti heittäytyä. Ja ehkä käsitellä kerralla vain pientä
yksityiskohtaa. Ns. kokonaiskuvan ja yhteenvedon luominen ei taida onnistua.
Pari asiaa otan omakohtaisesti esille R-m:n tekstin pohjalta.
Mulle on tärkeää mitä lähipiiri ja muutama ystävä minusta ajattelee, miten kokee...mutta ei laajemmin...
esim. en välitä juurikaan siitä miten taloyhtiöiden osakkaat minut kokee...se vähän tärkeämpää
miten hallitusten jäsenet kokee....jne...eli riippuu miten "lähellä" porukka on...
Toinen asia:
"Ylpeän nimen saa joskus suotta"....totta...olen lähipiirissäni nähnyt miten arkuus, ujous, puhumattomuus
tulkitaan ylpeydeksi.
-
Kyllä näitäkin näkee. On sellaisia hyvin kilttejä, usein naisia, jotka on hyvin nöyriä ja ystävällisiä. Sisällänsä jupisevat, miten muut heitä käyttävät vain hyväkseen. Siihen tarvittaisiin ihan apua, että rohkaistuisivat elämään omaa elämää. Tätä mielistelyä on tullut tehtyä ihan omakohtaisestikin nuorempana. En uskaltanut tuoda omaa mielipidettä julki. Enkä usein edes osannut muodostaa omaa mielipidettä asioista. Sitä vain yritti olla mieliksi kaikille. Siitä on todella pitänyt opetella pois. Ja on pitänyt oppia sanomaan Ei.
Tämä on mielestäni hyvin kirjoitettu.
Samoin muutkin mielipiteet aiheesta eri kirjoittajilla.
Ja tätä aihepiiriä varmaan jatketaan ja katsellaan eri kanteilta molempia, nöyryyttä ja ylpeyttä.
-
Itsensä tutkiminen, ei ihmisten tähden, Jumalan edessä tekee hyvää . Ei minun itsetuntoni ole niin lujaa tekoa ettei sekin särkyisi, en vain halua näyttää sitä. Itken itkuni yksin. Elämäkin kovettaa, kasvattaa pintanahkaa. Se ei ole ylpeyttä, vaan arpeutunutta haavastoa.
Sanoit jotain oikein oleellista, vn, toivotan sen auttavan sinua. :eusa_pray:
-
Elämän erilaisissa vaikeuksissa, menetyksissä jne...muodostuu varmaan ihmisille ns selviytymiskeinoja, millaisia kenellekin ja ne ovat siis hyvä asia.
Että jaksaa tarpoa eteenpäin kaiken keskellä.
Ja ainakin äitini on aina ollut sisukas ja huumori-ihminen, ehkä ne ovat olleet juuri hänen selviytymisjuttujaan.
Itsellänikin jonkun verran varmaan sisukkuutta muttei niin paljoa kuin äidilläni ja huumorinikin taitaa olla sellaista kuin isälläni, enemmän myhäilevää.
Äiti nauraa paljon ja sillä tavoin "reteesti" vaikkei hänkään mielesäni ole leuhka.
Isäni oli ihan pienestä ottolapsi ja siis tavallaan kasvoi ainoana aika iäkkäiden kasvatusvanhempiensa kanssa kun taas äitini on isosta lapsikatraasta jossa poikien enemmistö...joten varmaan nämäkin muokanneet heitä jo alkumetreillä elämässään.
-Niinkuin minuakin.
Ja sitten elämän varrella sattuneet ja tapahtuneet ilot ja surut yms muovanneet selviytymisjuttua luonteen ja persoonan ylle.
Saattoi mennä vähän ohi topicin mutta sallinette kuitenkin.
Kun tuli mieleen tälläinenkin juttu.
-
Olen onnellinen kun opin nauramaan, myös itselleni, löydettyäni körtin itsessäni. Huumor-immeinen peittää jotakin naamionsa taakse, usein. :icon_lol: :089:
-
Varmaan noin voi olla.
Ja kunnon huumori varmaan alkaakin vasta siitä kun kykenee nauramaan itselleen.
Silleen "terveesti" näkemään omat "hassut" juttunsa.
Huumori on myös voimavara.
On sanottu niinkin että kun katselee elämää ikäänkuin liian likeltä se näyttäytyy usein traagisena mutta kun uskaltaa katsella kauempaa niin samat asiat voivat näyttää koomiset puolensa.
Ja aina silloin tällöin on hyvä varmaankin kuin astua itsestään vähän kauemmas ja nähdä asioita sieltä...ja saa monia hyviä hetkiä...oivalluksineen kaikkineen.
-
Just tuo, että pystyisi ainakin välillä näkemään asioita ikään kuin itsensä ulkopuolelta.
-
Rohkeus, uskallus, riskinotto, huumori, positiivinen asenne, itseironia, virheistä oppiminen, omien ajatusten kyseenalaistaminen ovat hyviä välineitä kohdata elämän vaikeuksia. Valitettavasti nykyään ilo ja suru ovat asioita, joiden kohtaaminen tuntuu olevan vaikeata ja niitä sitten yritetään hallita mielialalääkkeillä. En tiedä, mikä nykyihmistä vaivaa, mutta kovin helposti sitä masennutaan ja podetaan stressiä, vaikkei työelämässä tai omassa elämässä olekaan suuria vaikeuksia ja haasteita voitettavaksi. Masennus on nykyään lähimain pääasiallinen syy työkyvyttömyyseläkkeeseen. On vaikea ymmärtää, että masennuksesta on tullut ylivoimainen este tavalliselle elämiselle. Mielestäni ihminen saa olla ylpeä työsuorituksistaan, osaamisesta ja lapsistaan. Hän on voi olla ylpeä siitä, mitä on saavuttanut elämänsä aikana. Tällainen ylpeys ei ole keneltäkään pois. Ylpeys menee väärille urille silloin, kun ylpeillään, että katsokaa nyt, kuinka kaunis, hyvä, valloittava jne on. Tai, kun ylpeillään esineillä autoilla, taloilla, mökeillä, etelän asunnoilla jne jne. Tätäkin porukkaa on.
-
Ja tuommoinen tuli mieleen, ettei lukkiutuisi kenties vääriin omiin ennakkokäsityksiinsä, vaan
suostuisi muuttamaan mielipidettä kun on aiheellista.
Taisi kyllä mennä pieleen...ainakin otsikon aiheesta..
-
Ja tuommoinen tuli mieleen, ettei lukkiutuisi kenties vääriin omiin ennakkokäsityksiinsä, vaan
suostuisi muuttamaan mielipidettä kun on aiheellista.
Taisi kyllä mennä pieleen...ainakin otsikon aiheesta..
Ihan aiheessa. Monet ihmiset ovat sellaisia, etteivät luovu asenteistaan eikä ennakkokäsityksistään vaikka heidän osoitetaan olevan väärässä. Näitä ihmisiä, jotka ylpeilevät sillä, ettei ole tarvinnut tarkastaa arvojaan ja näkemyksiään, on aivan liikaa. Se on kaiken järkiperäisen ajattelun vastaista. On selvää, että arvot ja näkemykset muuttuvat ja kehittyvät myös kehittyvän tiedon mukana.
-
Kysyn, mitä on oikea nöyryys? Sen luulen tietäväni että se on muuta kuin häpeä, itsehalveksunta,
itsensä aliarvioiminen, alistuminen, syrjään vetäytyminen...
Voiko se olla esimerkiksi silmiin katsominen, kuunteleminen, ajan antaminen, rohkaisu, esirukous...?
-
Ehkä nöyryys on tavallaan myös suoruutta ja rehellisyyttä seisoa sekä Jumalan että ihmisten edessä omine mielipiteineen.
Rohkeutta elää elämää muiden keskellä vaikkeivat he olisi aina samaa mieltä kuin itse.
Ja olisiko nöyryys tietynlaista alamaisuutta myös Jumalalle, halua ymmärtää Jumalan tahtoa elämässä.
Myös anteeksiantavaa mielenlaatua.
Ja ymmärtämistä että keskeneräisinä tässä matkataan tätä taivasmatkaakin.
Vapahtajaan turvaten.
-
Niin, ja eikö se juuri ole myös nöyryyttä että on valmis myöntämään omat virheensä kun on
aihetta...ei siis ihmisten vääränlaisen "painostuksen" edessä (ei liene outo ilmiö)...
Ja juuri tuo anteeksiantava mieli, mistä malla kerroit...
Ja se mistä monesti olen saanut kehoitusta...suostuminen (hyvään ja oikeaan)...ei kynnysmatoksi.
-
Mietin ylpeyden ja nöyryyden suhdetta lahjakkuuteen. Raamatussa puhutaan leivisköistä. Ylpeä asettaa lahjansa näytille, muiden ihailtaviksi. Nöyrä asettaa lahjansa muiden käyttöön, yhteiseksi hyödyksi ja iloksi. Tämä ero näkyy vaikkapa koululaisten musiikkiesityksissä. Ylpeä viestii, miten 'ihan paras' hän on ja nöyrä huolehtii, että yleisöllä on kivaa.
-
Ajattelisin että jos on nöyrä ihminen niin elämän kolhut ja pettymykset eivät niin paljoa kolhaise kuin ylpeää ihmistä.
Jeesus on esimerkki nöyryydestä, meni ristille saakka Isän tahdon mukaisesti.
Ja sanoi:
Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
-Aika hienoa on / olisi jos löytäisi levon sielulle.
___
Kiitos, Malla, sinä tunnet Raamattusi ja muistat sieltä vastauksen oikeaan aikaan.
Toistaisin, nöyrä loukkaa itseään vähiten, nöyrä ei putoa korkealta. Nöyrä muistaa, ettei hänelle annettu kuin Jumalan sallima, vai syntyykö joku jokin ihme "onni ja menestys"- takuulappu nilkassa? Nöyrä ei mene elämän kolhuissa murusiksi. Mitä siitä nöyryydestä, ja kuka nykyään leventelee kristillisillä hyveillä, jos koettaa tosiaan seistä molemmilla jaloillaan tässä maailmassa. Mutta lepoa mielelleen taitaa moni tajuta jo ikävöidäkin.
Tästä nutisin, että ruotsin kieli on rikkaampi. Stolt. över sitt lapsenlapsi saa ihan olla, lapselle tekee hyvää nähdä lähellään kasvot, joista vastaan loistaa ihailu, hyväksyntä, kunnioitus, rakkaus, ylpeys pienistäkin saavutuksista. On kuten on tarkoitettu.
Sitten nousee esiin högmod kun oma on parempi muita, sillä siinä tilanteessa unohtuu kiitollisuus ja lapsesta tulee uuden erän pelimerkki.
-
Voi olla että ylpeys ei ole pelkästään kuin punainen ja pyöreä lisänenä, vaan sitä löytyy kaikenmuotoisena ja kokoisena, kaikista ihmisistä. Ylpeyttä voi olla se että näkee ylpeyttä muissa. Ehkä sitä ei tarvitse pelätä liikaa. Jokatapauksessa sille ollaan aika sokeita ja sen erottaminen on aika hämärää niin itsessä kuin muissa.
-
Ehkä nöyryys on tavallaan myös suoruutta ja rehellisyyttä seisoa sekä Jumalan että ihmisten edessä omine mielipiteineen.
Rohkeutta elää elämää muiden keskellä vaikkeivat he olisi aina samaa mieltä kuin itse.
Tässä oli paljon asiaa taas, siksi poimin vain yhden. Tuota se minustakin on. Nöyrä ei ole riippuvainen ihmisten suosiosta. Mitään itseisarvoa tuollakaan ei ole, toisinaan vain täytyy luopua ihmisten suomasta kunnioitukssta noin valtakunnallisesti, minä mietin järkälemäistä suurkirjaani :026: Dosentista nyt tietenkin.hän hyppelee, kun puhutaan näin, hän on vain ihminen, joskin perillä jo ja oli paljosta perillä ennen kuin tappoivat, onnettomat porsaat.
Mietin useasti Jeesuksen viimeistä epätoivon hetkeä juuri ennen kuolemaa, hän otti niin kokonaan ihmisen osan kantaakseen, että varmasti koki muutakin kuin ruumiillisen kivun. En todellakaan tiedä, enkä rupea kuvittelemaan, mitä kuoleman häpeällisyys on merkinnyt, miten sen on lisännyt tuskaa, kuten koko se pahuksenmoinen sirkus siinä ennen, siirtelyt sinne ja tänne ja esittelyt ihmisille, ja näiden kaikkien hylkäämäksi tuleminen.
-
Tuo kiltteys on myös mielenkiintoinen juttu, aiheesta mielenkiintoisia kirjojakin.
Myös mulla pitkälti samaa taustaa kuin Pyrtsillä. Ja kai ongelmat jatkuu hautaan saakka.
Oppimisen ja kasvun paikkaa piisaa kyllä monessa asiassa.
Sisaren sanoo ottavansa tuhat kertaa mieluummin eskariryhmään ne riiviöpojat kuin ne kiltit tytöt, sillä niiden juonitteluun ei pääse puuttumaan. Se on nopeaa, näkymätöntä, ja yhtäkkiä yksi on ulkopuolinen, kiusanteon kohde. Sen ikäisen ei pidä sellaista joutua kokemaan, jos nyt ei minkäänlaisen. Mutta ei mennä teemasta sivulle.
-
Voi olla että ylpeys ei ole pelkästään kuin punainen ja pyöreä lisänenä, vaan sitä löytyy kaikenmuotoisena ja kokoisena, kaikista ihmisistä. Ylpeyttä voi olla se että näkee ylpeyttä muissa. Ehkä sitä ei tarvitse pelätä liikaa. Jokatapauksessa sille ollaan aika sokeita ja sen erottaminen on aika hämärää niin itsessä kuin muissa.
Hei Marsipaani ! :023: Sinä pohdiskelet samoja juttuja kuin minä. Ylpeä voi olla myös noyrä, ja päinvastoin.
Mitä olette mieltä; vaatimattomuus vs. nöyryys. Onko nöyrä vaatimaton ?. Siihenkö perustuu vaikkapa ulkoisen vaatimattomuuden ( körtit ? ) ajatus. Tie nöyryyteen ?
Onko kauneuden rakastaminen, ei palvominen, ylpeyteen johtavaa ? Onko elämän rikkaana kokeminen synti ?
-
Riitta-mummin jutusta tulee mieleen se vanha vitsi: Lappalaisakka meni rovastin puheille ja kysyi: Onko se pahakin synti, kun minä aina peilin kohdalla pysähdyn ihailemaan omaa kauneuttani peilistä. Rovasti katsoo akkaa ja toteaa: Ei, ei se ole synti. Se on erehdys.
Ylpeys käy lankeemuksen edeltä. Tuo vanha viisaus kertoo mielestäni sellaisesta itseriittoisuudesta. Sellaisesta minä, minä, minä asenteesta, jossa ei tunnusteta omia heikkouksia ja puutteita, vaan ne yritetään peittää ja unohtaa. Ei hyväksytä itsessä mitään virheitä. Missä pyritään täydellisyyden ulkokuoreen.
Vn kirjoitti, miten ujous voidaan joskus tulkita leuhkuutena. Se on ihan totta. Siinä voi pahastikin erehtyä pitämään henkilöä koppavana ja totuus paljastuu vasta, kun pääsee tutustumaan paremmin.
Olen nuorena törmännyt tosi leuhkaan ja koppavaan asiakkaaseen, joka ei alentunut puhumaan työntekijöille. Hän saattoi seistä vieressä katsomassa kun työntkekijä pakkasi hänelle tavaraa. Ei huomauttanut suoraan jostain, vaan hihkaisi myyntipäällikön paikalle ja sanoi hänen kauttaan työntekijälle huomautuksensa. Tästäkin miehestä löytyi pehmeämpi puoli. Hän heltyi puhumaan ihan normaalisti minulle, kun aloin kehua hänen koiraansa. :003:
Arvelen, että hänen lehkuutensa oli varmaan jokin suojakuori, mitä hän tarvitsi, tai luuli tarvitsevansa.
-
Nöyryys on realismia.
-
Hei Marsipaani ! :023: Sinä pohdiskelet samoja juttuja kuin minä. Ylpeä voi olla myös noyrä, ja päinvastoin.
Mitä olette mieltä; vaatimattomuus vs. nöyryys. Onko nöyrä vaatimaton ?. Siihenkö perustuu vaikkapa ulkoisen vaatimattomuuden ( körtit ? ) ajatus. Tie nöyryyteen ?
Onko kauneuden rakastaminen, ei palvominen, ylpeyteen johtavaa ? Onko elämän rikkaana kokeminen synti ?
Ei ehkä ole aiheellista sekoittaa käsitteitä, vaan yrittää tarkastella mitä niillä kukakin ymmärtää. Sen takia en esittäisi, että ylpeä voi olla nöyrä. Niitä on taidettu pitää vastakohtina liian pitkään tässä kielessä.
Vaatimattomuutta on tavallisesti pidetty nöyryyden näkyvänä ominaisuutena. Nöyrästi käyttäytyvää en oikein nyt saa päähäni. Kyllä ne jotka seisovat käytävällä tarjotin käsissään pyytämättä tekemään tilaa ovat joko mahdottoman arkoja tai sitten ajattelevat, että heidät pitäisi huomata pyytämättäkin. Nöyristelijöitä nyt on, yleensä ovat salavihaisia eli tämän keskustelun ulkopuolelta.
Körttipuvun alkuperäisen tarkoituksen olisin kokenut helpottavana, ikinä ei tarvitsisi miettiä mitä taas päälle että olisi tarpeeksi siisti töihin tai minne menee. Olisin kovasti herännyt jo siitä hyvästä aikanaan. Kun kääntyi pakoksi niin että jo huivin solmuista pidettiin lukua, kadotti merkityksensä.
Miksi, Riitta, kauneutta ei saa palvoa?
-
Leena. Ensiksi, palvominen on jo sananakin "syntinen". Yhdistin sanan kauneus "maalliseen koreuteen " joka vanhoista herännäisperinteistä suruttomuutena henkii. Minä en siksi voi ajatella körttipuvun käyttöä kun koen sen nöyrän ja vaatimattoman uskon ilmaisuksi.
Juuri tätä maailmallisuutta kaiketi pidetään ylpeytenä, tätäkin. Kauneutta on niin monenlaista. Luomakuntakin on Luojan jäljeltä kaunis, sitä sopii ihaillen katsella, mutta ei sovi palvoa.
Yritän näillä pohdinnoilla, kuten Mansipaanikin, rajata ylpeyden ja nöyryyden alueita.
-
Paljon asiaa tässä ketjussa.
Raamatussa on tälläinenkin sanankohta.
Tai kaksikin sananlaskuista.
Sananl. 15:33
Herran pelko on kuri viisauteen, ja kunnian edellä käy nöyryys.
Sananl. 18:12
Kukistumisen edellä miehen sydän ylpistyy, mutta kunnian edellä käy nöyryys.
-------
Ehkä nöyrä ihminen ei edes ajattele nöyryyttään.
Voi olla niinkin.
Ja tietynlainen "matelu" ei ole nöyryyttä vaan mielestäni juuri nöyristelyä, mielistelyä.
Nöyryys on suoraa ja rehtiä seisomista Jumalan ja ihmisten edessä ja keskellä (ei siis ylpeyttä vaikka sekin joskus voidaan niin tulkita)
-No ilta on jo tullut ja ajatus ei kuki nyt kirkkaimmillaan lainkaan, kunhan jotain haja-ajatelmaa laitoin.
-
Voiko tehdä rinnastuksia:
Nöyryys = kiitollisuutta
Ylpeys = kiittämättömyyttä
??
-
Nöyränä olo on niin ylpiätä. (Psudopohjalaisen sananlasku).
-
Voiko tehdä rinnastuksia:
Nöyryys = kiitollisuutta
Ylpeys = kiittämättömyyttä
??
En ajattele ihan noin, mutta se on vain tätä minua. Eri tavoin meitä puhutellaan. :icon_rolleyes:
Nöyryys= kuuliaisuutta ja taipumista
Ylpeys= omaavoimaa ja piittaamattomuutta
-
Realismi on nöyryyttä.
-
Realismi on nöyryyttä.
Olen kanssasi samaa mieltä. Realismi on tosiasioihin taipumista, siis...
-
:052:
-
Mä luin yöllä kertauksena uusiksi koko ketjun, yliväsyneenä taisi sekin ajatuksen hiven kadota
mitä mulla alkuun aiheesta oli.
Ja sekin tietysti, ainakin alitajunnassani raskaat syytökset ja vaatimukset painaa. :icon_sad:
-
Älähän nyt. Ei sinua kukaan syytä mistään. Omat ajatuksemme meillä kaikilla on. :023:
-
Mä luin yöllä kertauksena uusiksi koko ketjun, yliväsyneenä taisi sekin ajatuksen hiven kadota
mitä mulla alkuun aiheesta oli.
Ja sekin tietysti, ainakin alitajunnassani raskaat syytökset ja vaatimukset painaa. :icon_sad:
Ei pidä lukea yliväsyneenä sillä silloin näkee mörköjä liian helposti. Ketään ei ole syytetty mistään. Ilmiö on sama kuin lääkärikirjaa lukiessa. Kukaan ei arvannutkaan kuinka sairas onkaan.
-
Kyllähän Seppo oikein kirjoittaa. Ei minuakaan ole syytetty, olen itselleni sellaisen osan ottanut, eikä se ole kivaa. Tässä istutaan koulun penkillä. Helpompi olisi soitella Dallapeta ja antaa asioiden mennä, mutta ... ei se niinkään mene.
-
Älähän nyt. Ei sinua kukaan syytä mistään. Omat ajatuksemme meillä kaikilla on. :023:
Tarkoitin foorumin ulkopuolisia juttuja...joita täälläkin olen kyllä osittain purkanut...kun tuntuu
etten jaksa ollenkaan...taakkani on liian raskas...haluan uskoa että Jeesus kantaa minua ja auttaa..
:eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:
-
Realismi on nöyryyttä.
Näinpä se taitaa olla.
-
Jostakin syystä en ole jaksanut kantaa huolta sellaisista synneistä joita en huomaa, sillä Jumala huomaa ne, ja vähän tuon alaviitteen virrensäkeen mukaisesti pudottaa sitten, jos ylpistyn.
En ole osannut pitää kauneuden palvomista niin syntinäkään. Tietysti, jos sanaan itse sisällyttää jotakin pakanallista tai väärää, tilanne muuttuu. Itse taidan vaikka joistakin näkemistäni paikoista mennä vallan pyörälle. Tultiin kerran pikku lenkkeilyn tähden myöhään vaelluksella asentopaikalle, pimeässä, tähtien syttyessä, taivaanrannan ruskottaessa. Tunturin rinteessä pilkotti nuotioita, vaikka itsevtunturin hahmo peittyi pimeään. Sen edessä tyynellä lammella ui kolme joutsenta. Kuinka lampi vielä näytti aivan valoisalta? Oltiin hiljaista sakkia, eikä väsymyksestä. Kauneus, kuten viisaus tai kesyävyys ovat Jumalan luomistyötä. Myös tekijänsä välityksellä annettu.
Ei sovi palvella luotua enemmän kuin Luojaa. En ksi vain saa otetta siitä, kuinka kauneutta palvellaan. Jonkinlainen körttipuvun vastine oli koulussa hiihtarit ja anorakki, opiskeluaikana sammarit ja pusero jossa oli pieni tiedekunnan logo. Kaikilla osapuilleen samanlaiset vetimet, ei ehkä kauniit mutta halvat ja helpot. Ajatuksena kai oli, ettei tarvitsisi haaskata voimiaan vaatteiden miettimiseen. Samoin niihin ei kulunut liikoja rahoja, joita tarvittiin oppikirjoihin sun muuhun.
Ihmisillä on taipumuksena tärvellä moni hyvä juttu antamalla sille merkityksiä joilla mittaillaan sitten milloun mitäkin, luulen. Siinä taitaa unohtua se "omassani kyllin on".
-
:)
Kiitos Leena.
Mut veti kerran jossain maaseudulla käynti nöyräksi.
Mentiin johki eläinten navettaan tosi myöhään illalla katsoon jotain eläimiä tai jotain, en muista, mutta se vaatimaton karu ja jotenkin ilman mitään tän maailman melua ja kiirettä oleva paikka sai jotenkin nöyräksi, kun ajatteli, että Herra Jeesus syntyi tälläiseen paikkaan ja vaelsi ilman mitään ylellisyyksiä sitten maan päällä.
No joskus on vienyt nöyräksi, kun on nähnyt jonkun esimerkiksi yhden homoystäväni laupeudentyön puliukkojen keskellä.
Ehkä siioninvirsien sanoituksetkin joskus vievät kaikessa viisaudessaan nöyräksi.
-
:)
Kiitos Leena.
Mut veti kerran jossain maaseudulla käynti nöyräksi.
Mentiin johki eläinten navettaan tosi myöhään illalla katsoon jotain eläimiä tai jotain, en muista, mutta se vaatimaton karu ja jotenkin ilman mitään tän maailman melua ja kiirettä oleva paikka sai jotenkin nöyräksi, kun ajatteli, että Herra Jeesus syntyi tälläiseen paikkaan ja vaelsi ilman mitään ylellisyyksiä sitten maan päällä.
No joskus on vienyt nöyräksi, kun on nähnyt jonkun esimerkiksi yhden homoystäväni laupeudentyön puliukkojen keskellä.
Ehkä siioninvirsien sanoituksetkin joskus vievät kaikessa viisaudessaan nöyräksi.
Kiitos sinulle myös.
Kyllä ajatellessani Kristuksen seuraamista olen ajatellut sen ilon ja rauhan tavoittamista, jota siinä omaksuisi. En oikein ole tajunnut koko juttua pakkona vaan kutsuna. Vielä erittäin varteenotettavana hyvinvointini kannalta.
Tänään kysyessäni viimeiseltä tiimiltä miksi he eivät tulleet puhumaan jos olivat jotenkin tyytymättömiä olin niin monta yötä jo valvonut, ettei tuntunut enää hankalalta kuunnella niitä yyyberjärjettömän valituksen yyybertolkuttomia perusteluja. Koska en ole kynnysmatto, selitin rauhallisesti miksi jotakin tehtiin ja millä tavalla. Oli kyllä olo etten ollut siinä yksin, eikä siis ainakaan tänään kukaan pahastunut. Kysyin, tuntuiko pahalta ottaa vastaus niihin kysymyksiin joita ei esitetty, vaikka jo tullessani pyysin puhumaan --- että ovi on aina avoin. Luulen itse ymmärtäneeni joitakin korostuneita huolia, joilla ei ollut minun kanssani tekemistä. Palatessani kotiin en sitten enää jaksanut rypeä itsesyytöksissä enkä itsesäälissäkään.
Harras toivoni koskee tietty huomispäivää meidän jokaisen osalta :-\ . Jos tuo edusti nöyryyttä, kun en tiedä mitä se lopulta on, niin ainakin tyytymys, mielenrauha ja puuhiensa jättäminen mielestä ovat jotakin joka ei ole mitään joka on tai ei ole. Ne tulee kamppailla itselleen joka päivä. Niinkuin hammaspesu kun sähköharjan lataus on lopussa ja harjapää vaihtamatta.
-
Tarkoitin foorumin ulkopuolisia juttuja...joita täälläkin olen kyllä osittain purkanut...kun tuntuu
etten jaksa ollenkaan...taakkani on liian raskas...haluan uskoa että Jeesus kantaa minua ja auttaa..
:eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:
Olen tässä tiputellut hommia pois pikkuhiljaa ja säilyttänyt ne, jotka antavat eniten (ei rahaa). Tee rohkeita luopumispäätöksiä yksi kerrallaan ja säästä mielihyvää tuottavat. Nauti elämästä niin kauan kuin sitä on.
-
Nöyrtyä sanoista tekoihin.
-
Nöyrtyä sanoista tekoihin.
Kuule, tuo oli niin nappiin että noopelit sulle.
Suurin osa kuten anteeksianto ei ole niin tunne, vaikka tässä suht hyvinvoivassa maassa luullaan, kyllä se on teko. Että äitini pyytää minua huolehtimaan sen ihmisen resepteistä, joka kiusasi häntä viimeisinä vuosina ihan puun takaa.siis semmone. opettajahuoneen koulukiusaaja.
Ajattelin etten uusikaan.
Sitten, että jos mutsilla on varaa auttaa, niin kai minulla pitää.
Hän kun kerroin myönsi, ettei se niin helppoa ollut, mutta kun minä uusin niin... :kahvi:
Yunnen tyypin, joka myöntää virheensä, muttei ikänä niitä korjaa, sellainen on lääkärin ammatissa hiukka vaarallinen. Onneksi vetäytyi hallintotehtäviin. Siinä olisi tullut ruumiita.
-
Tunnen tyypin, joka myöntää virheensä, muttei ikänä niitä korjaa, sellainen on lääkärin ammatissa hiukka vaarallinen. Onneksi vetäytyi hallintotehtäviin. Siinä olisi tullut ruumiita.
Leena rakas ystäväni.
Meillä oli joskus Helsinginkaupungille kun tein hommia vähän aikaa samanlaisia tyyppejä ja niille annettiin aina kans joku pomotyö, kun kaupungilta on niin vaikea saada potkuja.
Näiiten kanssa vaan pitää yrittää tulla toimeen ja kiittää Isää joka näkee ja asettelee asiat kyllä, kunhan annamme hänen tehdä työtään :)
-
Mietin , että mistä syntyisi keskustelu ja palasin tähän aloittamaani aiheeseen Ylpeys. Tässä ketjussa tuli paljon hyviä näkeyksiä. Toivon niiden saavan tästä lisää jutun juurta.
Kansallisylpeys.
Italialaisia ja espanjalaisia kai pidetään ylpeinä ihmisinä. Miksihän ? Onko se vain ulkoinen olemus Välimeren maissa mikä saa näin luulemaan? Antaako katolinen kirkko liian helposti synninpäästön ylpeydestä ?
Venäläisiä pidetään erilaisina. Onko se nöyryyttä ? Kansalaisominaisuus joka on kehittynyt orjuudessa ? Onko alistuminen hyväksi ?
Ovatko ruotsalaiset leuhkoja, tanskalaiset hassuttelevia ?
Pohjalaisia mainitaan ylpeiksi, itseriittoisiksi. Mistä tämä varmuus kun körttiläisyys neuvoo nöyryyteen.
Me suomalaiset olemme ylpeitä isänmaasta, ehkä sisukkuudestammekin.
Missä on maailman nöyrin kansa ? Entä ylpeät ?
?????????????
-
:)
Ranskalaiset ja tanskalaiset, vaikkakin toinen kukko ja toinen,,kait silli, niin siellä kyllä on joku sosialismin voitto ollut joskus ja herra viha on aika voimakas ja se jotenkin tuntuu siellä yhteiskunnassa.
Nöyryys on hyve ja jos joku pullistelee, niin kyllä saa huutia ja kukaan ei tykkää :)
Pukeutuminen käy aina kaikille ainakin ruotsalaisille hermoille, kun vanhat villapuserot ja pööksyt nyt on mitä on..
Sillon ku menin sinne, niin skolessa jengi hermoili, et toi lapman pukeutuu aina merkkikledjuihin, vaikkakin Suomessa jengi ois tykänny musta suunnilleen pulikobbennin tasolle vaatetuksen suhteen :)
-
Mietin , että mistä syntyisi keskustelu ja palasin tähän aloittamaani aiheeseen Ylpeys. Tässä ketjussa tuli paljon hyviä näkeyksiä. Toivon niiden saavan tästä lisää jutun juurta.
Kansallisylpeys.
Italialaisia ja espanjalaisia kai pidetään ylpeinä ihmisinä. Miksihän ? Onko se vain ulkoinen olemus Välimeren maissa mikä saa näin luulemaan? Antaako katolinen kirkko liian helposti synninpäästön ylpeydestä ?
Venäläisiä pidetään erilaisina. Onko se nöyryyttä ? Kansalaisominaisuus joka on kehittynyt orjuudessa ? Onko alistuminen hyväksi ?
Ovatko ruotsalaiset leuhkoja, tanskalaiset hassuttelevia ?
Pohjalaisia mainitaan ylpeiksi, itseriittoisiksi. Mistä tämä varmuus kun körttiläisyys neuvoo nöyryyteen.
Me suomalaiset olemme ylpeitä isänmaasta, ehkä sisukkuudestammekin.
Missä on maailman nöyrin kansa ? Entä ylpeät ?
?????????????
"Neekeri on iloinen ja usein musiikillisesti etevä, mutta työntekoon neekeri on sangen laiska ja lisäksi valvontaa tarvitseva lyhytjännitteisyytensä johdosta".
Johan tuo opetettiin Kansakoulun Lukukirjassa. Eiköpä sieltä löydy se nöyrin kansakin.
-
Enpä osaa tähän juuri mitään kantaa ottaa.
Se vaan tuli mieleen, että Kanadassa asuu sukulaisia, ja mielestäni he ovat kyllä "jotenkin erilaisia"
vuosikymmenet asuneet siellä.
Televisiosta kun tulee kisoja katseltua, Norjalaisten olemus Holmenkollenin kisoissa on jotakin...
-
Tuli mieleen kun eräs henkilä joskus mainitsi erilaisista kansallisista mentaliteeteista.
Otti esimerkin Raamatusta kun siellä on:
"Monen ahdistuksen kautta teidän on meneminen perille taivasten valtakuntaan"
-Niin suomalinen katsoo heti sanaa ahdistuksen ja huokaisee.
-Kun taas esim. amerikkalainen pistää heti painon ja silmäilee sanaa "perille"... "taivasten valtakuntaan" ja hihkaisee, kiitos Herralle -kerran perillä - ja hyvä ettei hihkaise hallelujaa perään"
Suomalainen ehkä saattaa joskus kokea juuri noin ja joku muu kansalaisuus näkee ihan eri sanan ja panee sille painon.
Tämä voi siis olla kuvitteellinen kertomus mutta voi se vähän antaa osviittaa... ihmisten erilaisuudesta ja siitä mihin katseensa kiinnittää.
On sanottu että jos liikaa katselee itseään niin silloin saattaa masentua tai ylpistyä...siinä mielessä kehen itseään vertaa...
Kun taas katsoessa Vapahtajaan...ei pety.
Puhutaan Kristus-keskeisestä uskosta ja itsekeskeisestä uskosta.
Sama kuin että lähestyy ongelmakeskeisesti jotain probleemaa niin se on hankalampaa kuin se jos tavallaan pystyy katsomaan samaa asiaa ratkaisukeskeisesti...silloin siinä mallissa on jo avaimia solmujen avaamiseen.
Tuli tälläinen ajatusrypäs mieleen tässä.
-
Mietin vakavammin Riitta-mummin kysymyksiä. Erityisesti sitä, missä määrin kansanluonteesta puhuminen on uskottavaa, sain siitä itse kerran noottia. Lopputulos kuitenkin oli, että hallintatavalla on merkitystä.
Kulttuurinen perimä, ilmeisesti geeniperimä vielä suuremmassa määrin, jakaa ainakin Italian keskeltä kahtipoikki. Se maa tosin on vain vähän Suomea vanhempi sellaisenaan.
En oikein usko hyve-pahe-akselistoihin tässä. Toisinaan "hyvä ihminen saatetaan ajaa hirvittäviin tekiihin, tekoihin, jotka murtavat hänet" tarinan mukaan isä Tomasz Zalevski sanoi nuorelle Karol Wojtylalle. Toisinaan minä nimittäin ihmettelen Cosa Nostraa ja sitä katolilaista hurskautta. En tiedä onko mafioson pojan kohtalona päätyä mafiosoksi ja soisin minua tässä valistettavan.
Olen alkanut tuohon ylpeysvaaraan suhtautua kyllä niin että sen kokonaan sivuutan. Nöyryyttä heijastelee usein terve itsetunto, silloin ei ole tarpeen osoittaa kenellekään omaa loistavuuttaan, ei välitä asemasta eikä tarkkailla että onko se p''u taas siinä menny ja ostaa täräyttäny uudemman auton kuin minun. Etenkään, kun sen puhutun nöyryyden vastinparina esiintyikin urheus, olkoon vaikka kuinka lapsellinen lähde, oliko sitten syntitesti peräti. Viis kummastakaan. On monta asiaa joista saa olla stolt över.
-
golfpiste.com:sta luettua:
"Golf ohjaa nöyryyteen ehkä tehokkaammin kuin mikään muu tekeminen. Hannu Tarmio siteerasi Suomen Golflehden Baarimestarina P.G. Wodehousea:
"Minä katson Rooman keisareiden mielettömän ylimielisyyden lähes kokonaan johtuneen siitä, että he eivät koskaan pelanneet golfia, eivätkä siis tienneet mitään siitä siitä nöyryyden jalostumisesta, jonka topattu chippi aiheuttaa. Jos Kleopatra olisi pudonnut naisten mestaruuskilpailun ensimmäisellä kierroksella, paljon vähemmän olisi puhuttu hänen kopeudestaan"."
Tämän voi allekirjoittaa sillä lisäyksellä, että myös duffattu chippi tai putti sekä soketti lisäävät nöyryyttä.
Kun nyt sitten kokee em. tilanteissa nöyryyttä, niin johtuuko se siitä, että nöyryydestä oli vajausta? Mitä kokee samassa tilanteessa jo valmiiksi nöyrä yksilö?
Entä sitten flow, onko se sama kuin ylpeys? Ei ole, vaan se on onnellisuuden tila jossa kaikki tuntuu onnistuvan.
Voiko flow-tilassa kokea samalla nöyryyttä? Ei niin aidosti kuin em. vastoinkäymisten kohdatessa, mutta varmaan aiemmin koettu nöyryys auttaa asettamaan flow:ssa koetun onnen oikeisiin mittasuhteisiin ja väliaikaiseksi kuin elämä muutenkin on.
Duffattu chippi - nopein tie nöyryyteen!
-
Minullakin tuli mielee. Hei hei. Terveisiä täältäkin.
-
Mietin , että mistä syntyisi keskustelu ja palasin tähän aloittamaani aiheeseen Ylpeys. Tässä ketjussa tuli paljon hyviä näkeyksiä. Toivon niiden saavan tästä lisää jutun juurta.
Kansallisylpeys.
Italialaisia ja espanjalaisia kai pidetään ylpeinä ihmisinä. Miksihän ? Onko se vain ulkoinen olemus Välimeren maissa mikä saa näin luulemaan? Antaako katolinen kirkko liian helposti synninpäästön ylpeydestä ?
Venäläisiä pidetään erilaisina. Onko se nöyryyttä ? Kansalaisominaisuus joka on kehittynyt orjuudessa ? Onko alistuminen hyväksi ?
Ovatko ruotsalaiset leuhkoja, tanskalaiset hassuttelevia ?
Pohjalaisia mainitaan ylpeiksi, itseriittoisiksi. Mistä tämä varmuus kun körttiläisyys neuvoo nöyryyteen.
Me suomalaiset olemme ylpeitä isänmaasta, ehkä sisukkuudestammekin.
Missä on maailman nöyrin kansa ? Entä ylpeät ?
?????????????
Alustukseksi tarkoittamasi on jotenkin teoreettinen ja ulkokohtainen, se ei kiinnosta eikä kosketa. Keskustelu ei synny tehden vaan sivutuotteena, kun kannanotto on tuore. Pelkät kysymykset eivät sytytä. Näkemys ja teesi synnyttävät ajattelua. Keskustelu ei ole itsetarkoitus. Se on kuin häilähtävä onni ja armon vilaus.
Vaikka kysyvä ei tieltä eksy, hän saa vastauksen. Keskustelua se ei ole.
Keskustelu vaikuttaa usein toistensa ohi puhumiselta. Hyvä niin. Siitä voi jotain tulla.
Väittely on näkemysten välistä kamppailua.
-
Pekka on oikeassa. Nyt kun katsoin mitä olin vääntämällä vääntänyt, keskusteluttamis- mielessä, näyttäisi olevan kuin kansakoulun 4.-luokkalaisille opettajan esittämiä yhteiskuntaopin kysymyksiä.
Eihän noiden vastauksilla ole mitään merkitystä. Ei ylpeys ole kansoittain mitattavissa.
Ajatus lähti siitä, että pohjalaiset itte mainittivat itsiään ylypeiksi Lapualla. Tääl teherään kaikki parasta- ajatuksin. Se oli leikillistä.
Siihen kalusin sitten jotain tynkää ympärille. Hyi !
Ei Leenakaan kai tarkoittanut muita kirjoittelujamme kun Päivän tekstejä. Tänään sekin selvisi.
Kiva jos keskusteluun kuuluu ohi lipsuminenkin, sillä sitä riittää meiltä kaikilta. Oma lehmä ojassa ( parempaa en nyt keksi ) !
-
Ei ohilipsuminen ole kivaa. Se on asiatonta. Vaikka sitä on ollut, tehkäämme parannus.
-
Ei ohilipsuminen ole kivaa. Se on asiatonta. Vaikka sitä on ollut, tehkäämme parannus.
"Keskustelu vaikuttaa useintoisten ohipuhumiselta. Hyvä niin. Siitä voi jotain syntyä." ---- Mitä tuo sitten tarkoitti ?
-
"Keskustelu vaikuttaa useintoisten ohipuhumiselta. Hyvä niin. Siitä voi jotain syntyä." ---- Mitä tuo sitten tarkoitti ?
"Liike jatkuu..." sanoi Jorma Uotinen.
-
"Keskustelu vaikuttaa useintoisten ohipuhumiselta. Hyvä niin. Siitä voi jotain syntyä." ---- Mitä tuo sitten tarkoitti ?
Ohipuhumisen ja lipsumisen ero on siinä, että edellinen on yhteyden hakemista. Lipsuminen johtuu tarkkaavaisuuden puutteesta, etten sanoisi välinpitämättömyydestä. On se kieltämättä myös välineiden kulumisesta johtuvaa. Käyttö kuluttaa. Onneksi uusia saa kaupasta. :025:
-
Hyviä argumenttejä sinulla. Tämä se on keskustelua tällainen. Ihmiset eivät riitele, eikä sapeleita kalistella. Vähän vain hiotaan kaikessa ystävyydessä. :023:
Koetan olla tarkempi ilmaisuissa. Sormenkaan ei tarvitse olla aina liipaisimella. :071:
-
En tiedä liittyykö aiheeseen.
Koen että itselleni on aika vaikeaa suostuminen, tyytyminen, tyyntyminen, nöyryys, nöyrtyminen.
Olen ilmeisen itseriittoinen.
Toisaalta ylpeänä en itseäni pidä, eri asia miltä näyttää ulospäin, mutta itse koen olevani muita huonompi.
Uskon elämään liittyenkin, välillä unohdan että uskoni ei suinkaan perustu siihen miten itse uskon,
elän, tunnen, koen...vaan siihen mitä Jeesus on tehnyt puolestani, ja mitä Jeesus on.
-
En tiedä liittyykö aiheeseen.
Koen että itselleni on aika vaikeaa suostuminen, tyytyminen, tyyntyminen, nöyryys, nöyrtyminen.
Olen ilmeisen itseriittoinen.
Toisaalta ylpeänä en itseäni pidä, eri asia miltä näyttää ulospäin, mutta itse koen olevani muita huonompi.
Uskon elämään liittyenkin, välillä unohdan että uskoni ei suinkaan perustu siihen miten itse uskon,
elän, tunnen, koen...vaan siihen mitä Jeesus on tehnyt puolestani, ja mitä Jeesus on.
Silloin onkin hyvä hetki ajatella tuokio muuta kuin itseään ja omia erilaisia puoliaan. Virkistää, usko pois. :icon_biggrin:
-
Tääl Docens! :026:
Kun minua jaksottain synkkyys vankilassa ahdistaa uhkasi ja liikaa itseäni vatvomaan lankesin, myötänään, kuka minä olem, kyselin, minä kysymyksen vaihdoin.
Se oivalliseksi osoittautui.
Minä "kenen minä olen" muotoon sen asettelin.
Siihen vastauksen nopeasti havaitsin.
Sinun Jumalani minä olen.
Welien, suo tämän välineen itsellesi lohtu tuottaa. Tähän päivittäin kilvoittele. Tahi jaksamisen mukaan niin toimi. Vointisi paranevan taata saatan.
-
Kiitos sanoistasi, Leena. Tahdonpa niitä yrittää muistaa. :039:
-
Nöyryydellä on parhaimmillaan paljon hyvää tekevää vaikutusta, kun se on aitoa ja tiedostamatonta. Se lisää yhteyttä, rakkautta, hyväksyntää. Se myös hoitaa mielenterveyttä koska nöyrä pysyttelee lähellä maanpintaa, on rehellinen, eikä kuvittele itsestään liikoja. Aitoa nöyrää on helppo lähestyä. Aidossa nöyryydessä on jotain Jumalallista, koska ihminen on luonnostaan itseriittoinen.
-
Taidan olla luonnostaan itseriittoinen :017:
-
Jeps...näinpä...en vaan tiedä miksikä nykyisin eväät loppuu aika tihiään siihen nähden mitä
muistan olleen 30 vuotta sitten ??
Joko kulutus on lisääntynyt tai sitten eväät vähentyneet.
-
Taidan olla luonnostaan itseriittoinen :017:
Niin minäkin.
-
Kertokaas mitä tuo itseriittoisuus tarkoittaa?
-
No, kehun itseäni ja elämääni ja sellaista. Voisihan sitä olla hiljaakin. En tietysti haluaisi esiintyä kopeana.
-
Tuo saattaa tarkoittaa varmaankin monenkaltaista asiaa.
Ehkä sitä esim. kun minä vaan vapisevin käsin yritän kuskata omaa kahvikuppiani pöytään,
enkä ota vastaan apua vaikka tarjottaiskin.
Ja monta muutakin tilannetta, en suostu ottamaan apua vastaan.
Ja ehkä sellaista että en anna aikaani toisille, pidän kiinni omista oikeuksistani.
Uskon asioissahan on paha juttu jos koen että en tarvitse Jumalaa, pärjään omillani.
Tällaista hajanaista tuli itselläni tästä mieleen.
-
Minusta itsensä kehuskelu ei ole itseriittoista ollenkaan, jos siis muille ääneen kehuskelee. Siinähän on nimittäin riippuvainen siitä, miten muut vastaavat, heidän arviostaan. Kerjää kehuja.
Itseriittoinen tulee hyvin toimeen kuulematta muiden mielipiteitä, ottamatta vastaan apua. Ei tarvitse muita ihmisiä viihdyttämään itseään. Sopiva annos itseriittoisuutta on hyväksi.
Pohjalaisuudesta sen verran, että minusta on vaikuttanut että sieltä kotoisin olevat koettaisivat pärjätä omillaan. Jonkinasteista kilpailunhalua olen myös ollut havaitsevinani (tyyliin Esko Aho, jonka kuulemma piti saada pelata pokeria niin pitkään kunnes itse oli voitolla, ja muuttui nyreäksi jos kaveri halusi lopettaa ennen tätä). Kai tuollaista voi ympäristönsä asenteista itseensä imeä. Onko se sitten ylpeyttä vai jotain muuta. Ja tämä havaintoni koskee siis suomenkielisiä pohjalaisia, pohjanmaan rantaruotsalaiset ovat ihan eri tapaus.
-
Pohjalaisten vahvuus ei minusta ole ylpeilyä, se on reiruutta.
Nynnyys ei ole nöyryyttä. Se on itsensä häpeämista. Asioiden vähättely on silloin ominaista. Se ei ole rehellistä.
-
Pohjalaiset ovat minunkin kokemuksieni mukaan reiruja ja suoria ihmisiä.
Ensin hämäläisenä muutettuani etelä-pohjanmaalle hiukan ajattelin että onko he noin varmoja ja vähän ylpeitä mutta kun sinne asetuin ja naapurit...työkaverit...uudet ystävät...tulivat enemmän tutuiksi niin aloin jopa suorastaan pitämään tyylistä.
Ei ole niin paljoa mielestäni selän takana puhumista kun uskaltaa sanoa edessä päin sen mitä ajattelee.
Joskin olen kuullut sellaisenkin sanonnan:
Mieti mitä sanot ettet sano mitä mietit.
Ja olen omaan lähipiiriini saanut kaikki kolme uutta ihanaa ihmistä jotka ovat etelä-pohjalaisia..suoria ja mutkattomia ihania nuoria joista en kertakaikkiaan voi olla pitämättä. Jopa voin sanoa että rakastan heitä samoin kuin omia lapsianikin.
Ja työkavereina kokemus on se että on ollut hyviä työkavereita...sanottu usein kuinka koettu, ei jää niin paljon pähkäilyille varaa jälkeen päin.
Näin koen.
-
Savolaisia pidetään kieroina sen vuoksi, että he osaavat small talkin, puhuvat aikansa niitä näitä ottaakseen selvää mikä juttukumppani on miehiään tai naisiaan. Eihän se mitään kieroutta ole, vaan sosiaalinen taito.
-
:)
Kivaa pohdintaa :)
Sehän on selvä, että jotkut porukat vaan käy hermoille.
Kuten ruotsalaisista ei tykätä oikein mistään.
Saksalaiset turistit ihan kauheita.
Jenkit aina äänessä.
Venäläiset myös kovaäänisiä.
Kauppamiehenä tää erilaisten ihmisten kohtaaminen ja toiminenhan on näitä eloonjäämistaitoja joita tulisi jotenkin osata :)
Yleensä pärjää kyllä, kun pitää kiinni tiukasti ohjelmastaan.Eikä ota liikaa kantaa smaltalkkeihinsa, vaan yrittää pitäytyä olennaisessa, eli tuotten myymisessä tai muussa mikä se pointti on.
Arabit kait on kaikista kauheimpia smaltalkkaajia. He saattavat jauhaa ja jauhaa vaikka päiväkausia :)
Heitä on vaikea saada tekemään sitä varsinaista kauppaa.
Meillä eurooppalaisilla on se suunnitelma yksi ja sitten on toinen ja kolmaskin ja joskus jopa se viimeinen vaihtoehto :)
Osaa sanoa mitään sen enempää, kuin että tyylejä on ihmisillä paljon ja erilaisia :)
Suomalaisten ennen olleesta suoruudestaja rehellisyydestä on maailmalla aina tykätty, mutta sekin on pikkaisen mennyttä, kun Katainen on savolaiseen tyyliinsä mennyt tonne EU komissaariksi pyrkimään.
-
Mitäpä se tämä on sitten, että haluaa sanoa o m a n mielipiteensä. Kuten me tuossa edelläkin. Minusta se on riippumattomuutta.
Entä se jos on välitön ?
-
Mitäpä se tämä on sitten, että haluaa sanoa o m a n mielipiteensä. Kuten me tuossa edelläkin. Minusta se on riippumattomuutta.
Entä se jos on välitön ?
O M A mielipide?
Varmastikkin se on se oma mielipide.
Kuitenkin jokainen tuo sen oman mielipiteensä tyylilleen sopivalla tavalla.
Suurin osa jotenkin suoraan.
Jotkut filosofisesti, että pitää miettiä sitä mitä toinen oikein tarkoittaa ja useasti siinä on niin monisäikeinen se ajatus, kuten Riittamummin allekirjoitukseesa Lutherilta.
Tai sitten on tälläisiä selittelijöitä, kun huumoria käytten ja mielellään esimerkkejä ja yrittäen vielä saada toisen visualisoimaan kirjoittamani tuo asioita esiin :)
Riitan kysymys, onko se riippumattomuutta, kun tuomme oman mielipiteemme, kuten edellä, niin minusta sehän ei ehkä aina ole.
Eli jos niinku kirjoittelee aiheeseen, niin tietysti lukee ensin mihin vastaan ja se vaikuttaa, jos on ollit vaikuttava kirjoitus tai sen kirjoituksen vastaukset.
Jotain omaa varmaankin vastaa, mutta jokunen vaikutus kaikella opitulla ja edellä luetullakin on.
No, tyhmää saivarteluani. :)
Kiva kun on erilaisia tyylejä ja toivottavasti kukaan ei loukkaannu kenenkään tyyliin, vaikkkin sitä ei voi välttää.
-
Kai minä tällä hetkellä olen menneiden vuosikymmenten kertymä tai summa...riippumatta siitä
tiedostanko sen itse vai en.
Kai helpompaa olisi jos ei niin kovasti tiedostaisi ja pohtisi, vaan antaa mennä kun on alamäki taas.
Ylämäkeen ainakin mä tarvitsen vetoapua.
-
Kai minä tällä hetkellä olen menneiden vuosikymmenten kertymä tai summa...riippumatta siitä
tiedostanko sen itse vai en.
Kai helpompaa olisi jos ei niin kovasti tiedostaisi ja pohtisi, vaan antaa mennä kun on alamäki taas.
Ylämäkeen ainakin mä tarvitsen vetoapua.
Ihan totta vn :)
Mulla oli tossa kesällä kaverina englantilainen kaveri jolle sanoin, et mietitään miten tehdään tää homma.
Hän, et hän ei saa palkkaa tarpeeksi, et viittis ajatella :)
Mä ajattelin, et no tehdään enste ja mietitään sitten :)
Ei sitä tarvi ylämäessä niin apua, kunhan vain ottaa askeleen kerralla omaan tahtiin :)
Joku viisas kirjoitti, että kun ois ollu tää kokemus ja tieto silloin kun olin nuori, niin olisin kääntänyt maailman ylösalaisin, et kait se on sitten joku luonnonlaki sit näin :)
-
Kiitos :039:
-
Mitäpä se tämä on sitten, että haluaa sanoa o m a n mielipiteensä. Kuten me tuossa edelläkin. Minusta se on riippumattomuutta.
Entä se jos on välitön ?
Minä mietin tätä ja mielestäni se todella on itsenäisyyttä, rohkeutta vaativaa, siinä nimittäin ottaa riskin ettei olekaan enää "meikäläisiä" ja siitä seuraa usein ikäviä. Oman mielipiteensä sanominen on erittäin oikein.
Kovin välitön reagointi saattaa antaa tunteiden puhua harkinnan asemesta. Silliin ei aina tiedäkään, miten minä nyt tätä mieltä olen. Saattaa olla ärtyneempi puhujaan kuin hänen puheeseensa, esimerkiksi.
Ei aina. Toisinaan jotakin seikkaa on paljon ajatellut, katso, teema kävelee vastaasi. Miksi siis pitäisi vaieta? Se että asia on itselle selvä kai merkitsee.
-
Oi kuinka hienoja vastauksia sain. Leenan ammatillisen ymmärryksen vastaus on varmasti sitä mitä hain.
Pojat, Viisveisaaja ja vn kertoivat miten he kokevat. Se on sitä elämänkokemusta.
p.s. Tuon allekirjoitukseni nappasin ties mistä mikä silmääni sattui. Kun siinä oli Lutherin nimi laadun takuuna, ajattelin käyttää kun ajatus on hieno.
Olin silloin juuri lukemassa kristillisa mystikkoja ja tyhjentämässä sieluni kaivoa. Oivallukset sopivat toisiinsa, ja pätevät yhä.
Se muuten huvitti seuroissa erästä ystävääni joka tuntee varmasti Lutherinsa. Liekö jostakin hassusta yhteydestä tuo lause tunnettu.
Luther on kunnon humoristi !