Joo, aktiiviseksi eutanasiaksi sitä sanotaan. Kristillisessä etiikassa siihen on suhtauduttu edelleen varsin varauksellisesti. Passiivinen eutanasia eli letkuin elättämisen lopettaminen on helpompi hyväksyä. Vai onko elämä niin arvokas, että sitä pitää vaalia viimeiseen asti, pitää ruumis lämpimänä, vaikkei elämä millään muulla tavalla henkilöstä enää huokuisi?
Syvässä masennuksessa tunne lienee samanlainen. Että vain ontto ruumis enää hoipertelee, eikä hengestä ole elonmerkkejä nähtävissä. On sisältä kuollut. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, se tunne, ja rakkaudella sielun voi totta tosiaan saada valheestaan pois.
Omassa lähipiirissäni on henkilöitä, joiden jatkuvaa fyysistä kipua ei millään lääkkeillä saa lakkaamaan. Hirveän vaikea siinä tilanteessa on sanoa toiselle, mikä hänen elämänsä tarkoitus on.