Uskaltauduin tänään kävelemään perinteisen lenkin kotitiemme toiseen päähän ja takaisin, vaikka näillä kylillä kiertelee karhuemo kolmen poikasen kanssa, sekä lähimailla liikuskelee kuulemma neljä nuorta erauskarhua. Ja mukava oli lenkki, aurinko paistoi. Eikä karhuista jälkeäkään. Vain hirven sorkanjälkiä ja mäyrän tassuttelut näkyivät tiellä, niin ja naapurikylän heppojen jälkiä.
Enpä muista milloin olisin nähnyt niinpaljon perhosia kuin tänään. Ne olivat jostain syystä hanakkaasti tien pinnassa. Se on tuommoinen pieni soratie, joka on hyvin jo lumen jälkeen kuivanut. Vain ajourat ovat kostean tummat. Moni perhonen oli juuri tuolla tummalla kohdalla.
Ajattelin ensin, että se olisi auringon lämmittämä, mutta kylmältä se tuntui.
Näin nokkos-, sitruuna-ja neitoperhosia, suruvaippoja, hopeatäpliä, joita en kykene tarkemmin määrittämään. Sitten näin vielä lukuisia muita perhosia, joita ei minun puutteellisista ötökkäkirjoistani löydä.
Yhden pelastin ojasta. Se yritti räpiköidä irti veden pinnasta, mutta ei jaksanut. Niinpä otin kepin, jolla nostin sen ojapenkalle kuivattelemaan siipiään.
