Ihmiset ovat erilaisia. Minulle tämä sopii, toiselle ei.
Joo, niin ovat.
Sinä taidat pelätä aika paljon, ja toivot että pelkäisit vielä enemmän, ja näet muidenkin käytöksen motiivina usein pelkoa (lainaan tuolta ylempää sanojasi: "Kaiketikin pelätään ihmisten reaktioita").
Kaikilla pelko ei kuitenkaan ole niin keskeinen juttu, kuten itsekin sanot: "Kun olen seuraillut ympärilleni, niin minusta on näyttänyt siltä, että on myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole heränneet helvetin liekkien poltellessa jalkapohjia,
vaan aivan muiden syiden ajamana."
Minä en pysty (omista toisenlaisista lähtökohdistani) ymmärtämään, miten helvetin pelko voisi herättää. Jos ei ole jo valmiiksi "herännyt" (en tarkoita nyt körttiläistä), niin eihän silloin usko koko helvetin olemassaoloon, siis helvetti merkityksessä teoista seuraava tuonpuoleinen rangaistus? Mutta joo, pelko kaiken kaikkiaan ei elämässäni ole ollut keskeisiä juttuja.
Miten se sinulla oikein meni? Uskoitko ensin, että on helvetti ja että olet joutumassa sinne? Ja kauhistuit ja rupesin miettimään, miten välttäisit tuon kohtalon. Ja vasta joskus myöhemmin sinulle kerrottiin se ilosanoma, että onkin olemassa sellainen kuin Jumala, joka voi sinutkin helvettituomiolta pelastaa?
Kun sitten on niitä (meitä?) joiden elämä
jo nyt on helvettiä, eli se ei ole mikään tuleva rangaistus. Ei tarvitse pelolla odottaa tulevaa, riittää mitä on nyt. Elämä nyt tässä voi olla helvettiä. Kysymys ei ole pelosta, sillä pelko kohdistuu johonkin sellaiseen, jota ei vielä ole (ihan kuten jos paraikaa tunnet kipua, niin kärsimyksesi ei johdu siitä että
pelkäisit kipua). Ja elämänsä voi hyvin kokea helvetiksi, vaikka ei mihinkään jumaliin ja jumalallisiin rangaistuksiin uskoisikaan. - Ja kun tuolla lailla
jo on helvetissä, vankilassa, Vapahtaja voi tosiaan kolahtaa. Ei vapaudu tulevan kivun pelosta, vaan kivusta. (Tai jos et vapaudu, se ainakin lievittyy, asettuu mittasuhteisiin, kutistuu joka puolelta puristavasta vankilasta enää piikiksi lihassa?)
