Olimme Leppävaaran kirjastossa laulamassa tänään joululauluja.
Jännä juttu, että jouluna on korrektia lausua ääneen Jeesuksen nimi eri yhteyksissä.
Muina aikoina sen katsotaan olevan sopimatonta, tai joskus jopa erittäin sopimatonta.
Siellä laulettiin mm. vanha tuttu joululaulu "Me käymme joulun viettohon".
Yllätyin, kun huomasin, että laulun sanomahan on kuin herätyskokouksesta tai kuin menneen ajan körttiseurojen puhujien antia. Kumma, kun aiemmin en ole tuota huomannut.
Tuli mieleeni myös Jeesuksen viesti Laodikean seurakunnalle.
Referoin laulua:
Säkeistö 1:
Kerrotaan joulun maallisesta vietosta ja säkeistön lopuksi kysytään:
"Vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?"
Säkeistö 2:
Puhutaan joulun vietosta maallisten asioiden täyttäessä mielen ja muun ympäristömme.
Lopuksi todetaan: "Laps hankeen hukkuu, unhoittuu"
Säkeistö 3:
Todetaan kaiken tämän maallisen touhun turhuus, koska mieli on keskittynyt ohi Joulun Herran.
Säkeistö 4:
Miten hyvin asiat olisivatkaan, jos ne olisivat toisin, eli että Joulun Herra, Kristus, olisi juhlan keskipiste.