Tässä on taas sitä kokoomuslaista harhaa = jokainen on oman onnensa seppä. Vaikka kaikilla olisi lähtökohdiltaan samat mahdollisuudet menestyä ja "toteuttaa itseään"
Niinpä. Ja on hyväksi kysyä välillä itseltään, onko edes tämä totta. Kun vilkaisee ympärilleen - on jopa ammatteja joissa on pakko - alkaa äkkiä hieman kyseenalaistaa. Joku syntyy vaikeavammaisena - joku toinen vammautuu tai sairastuu myöhemmin - meillä on keskuudessamme myös älyllisesti kehitysvammaisia, joiden mahdollisudet syö nopeasti moni ongelma, joihin on vaikeaa, olettaisin, edes eläytyä. Meille on kaiketi ns annettu järki ajatellaksemme heidänkin hyväänsä, kädet niitä varten jotka eivät voi niitä käyttää itse, ja siihen me tarvitsemme, kas ihmettä, sosiaaliturvaa.
Pohjoismaissa se on lakisääteinen, keski-Eroopan katolisissa maissa kulttuuri on jo aivan toinen, siellä perheen asia on huolehtia lapsistaan, sairaistaan, vammaisistaan ja vanhuksistaan. Ellei perhe sitä tee, ovat marssijärjestyksessä vuorossa kirkon caritas-järjestöt ja hyväntekeväisyys. Se on jo riskialtista: Entä jos tämä vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen sitoutuminen eräänä päivänä loppuu, miten käy niiden, jotka olivat sen varassa?
On kivempaa auttaa itse - suoraan - siitä pääsee fiiliksiin. On ihan eri konsti rakastaa veroja...ja nähdä vielä vaivaa sen hyväksi miten niitä taas käytetään, se on nimittäin parlamentarismissa sittenkin aika temppu tehtäväksi...
USA:n mallin mukaan taas sen perheen leukemialapsi kuolee, jolla ei ole varaa lääkkeisiin - rikkaan pojalla on mahdollisus jäädä eloon. Ansiotaso on riippunut paitsi lahjakkuudesta ja yritteliäisyydestä, myös sukupuolesta ja rodusta. Kummallekaan on paha mahtaa mitään.
Sosiaaliturvaa käytetään väärin - kyllä. Olen itse kohdannut kaksvitosen, joka totesi ettei mene työhön koska työelämä ei ole "hänen juttunsa", on kokeillut eikä tykännyt, ja fatta elättää. Useampiakin. Siinä menee äkkinäinen hiljaiseksi.
Silti en uskaltaisi vaihtaa. Kaikkea hyvää voidaan käyttää väärin, mutta se ei vähennä piirullakaan sitä, että se on hyvä.