Körttifoorumi
Keskustelu => Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 12.01.15 - klo:10:36
-
Iltasanomien tämänpäiväinen artikkeli Pariisin veritekojen yhteydestä pani kirjoittamaan. Kunniasta, ihmiskunniasta.
Samaa jäin pohtimaan kun tv toitotti Teemu Selänteen uran juhlinnasta.
Terroristiveljesten asumalähiössä uskonveljet pitävät murhia kunniatekoina. Kunnioittavat teon tehneitä.
Miksi eräissä kulttuureissa on näin voimakkaat ( vääristyneet ) kunniakäsitykset. Tyttärien kunniamurhat Ruotsissa olivat taannoin lehdistössä. Naisten silpominen Afrikassa murehduttaa meitä kristittyjä.
Mitä kunniaa niissä sitten haetaan ?
Ihminen haluaa katsoa ylös päin. Jos ei nähdä Jumalaa kunniassaan, halutaan katsoa ihmiseen.
Kunnioittaminen työn ja elämän päätteeksi on kaunista, mutta kuinka pitkälle sitä on sopiva viedä ?
Herännäisyys ei palvo ihmistekoja ylettömästi, mielestäni olen näin havainnut. Kun puhumme Paavosta, Niilo Kustaasta, ilhelmistä, on kunnioituksen ajatukset osoitettu, ei ihmisteoista, vaan teoista Jumalan palvelijoina.
...
Kyseenalaista kunniaa nauttivat monenlaiset julkkisteot. Onko julkisuudessa patsastelu kunniallista ?
Miten on sopivaa kunnioittaa ? Mikä on oikeaa kunniaa ?
-
Murhamiehen kunnia heijastanee jonkin selvärajaisen joukon arvoja. Sellaista kunniallisuutta edellytetään tai sellaisen kunnian voi ansaita jonkin heimon, klaanin tai koplan sisällä. Suuremmissa kuvioissa on sotakunnia ollakin tavalla sukua tällaiselle. On kunniakasta puolustaa 'meitä' kukistamalla mahdollisimman monta 'heitä'.
Kristillinen näkökulma kunniaan on toinen. Komein kunnianosoitus taitaa olla enkelien laulu Betlehemin kedolla: "Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Korkeimman kunnian saa Jumala ja sen perustana on rauha ja rakkaus tai toisten käännösten mukaan hyvä tahto ja mielisuosio.
-
Oi Pena kuinka hienosti kokosit kyselyni tiiviiksi ajatuksiksi. Olkoon pieni kaunista, kunnialla.
Enkeleille suodaan mielisuosio ja ylistys. Ihmisille riittäköön vähempi. Sydän kyllä syttyy usein palamaan liekillä joka näkyy.
-
Merkillistä, kuinka mitättömäksi jää ajatus kunnian saamisesta kun ajattelee kuolemaa. Ehkä tuo viimeinen waellus pyhiin jätti minut syvästi tähän.
Me puhuimme kuolemasta, me ajattelimme kuolemaa, me rukoilimme, enkä ollenkaan oleta olleeni ainoa, kuin kirjaimellisesti viimeistä päivää. Me itkeskelimme, enkä ollut ainoa, eikä se ollut tunne vaan tieto siitä kuinka me olemme kuin ruoho joka aamulla viheriöi ja illalla viskataan uuniin. Raamatuntekstit jotka osuivat ajalle käsittelivät tätä, samaten saarnat ja erityisesti Assisiin saavuttuamme Eero Huovisen sana kovimmasta laista ja ainoasta pelastuksen mahdollisuudesta.
Jumalalle on kaikki mahdollista. Ihmiselle kaikki mahdotonta, sekin, mitä hän täällä tekee, sillä se ei ole hänen omaansa, ainoastaan lyhytaikainen laina ja toisia varten. Ihmisen tulee unohtua, ajan saatossa edes hänen hautansa ei enää muistuta hänen elämästään, tästä merkillisestä ihmeestä.
Siksi yksin Jumalan voi olla kaikki kunnia.
Ja muu! Miten yhdentekevää!