Voi kumpa emme olisi vanhuudessa vaivaksi ja häpeäksi jälkeläisillemme.
Jos asuu vanhempiensa kanssa, kuten ennen tapahtui, totuttiin vähitellen huomaamaan mitä vanheneminen toi tullessaan. Nyt jos tavataan esim. kerran kuussa tai harvemmin, huomataan tapahtuneet muutokset ja niitä ehkä ihmetellään.
Eivät ne ehkä ole mitään ihmeellistä, vaan luonnon tuomaa 'ikälisää'.
Olen huomannut olevani 'tarkkailussa' etenkin sanomisieni kanssa. Loppujen lopulta eivät lapset taida oikein tunteakaan vanhempiaan. Parhaiten tuntee hän joka on aina vierellä.
Tänään oli antoisa päivä.
Ensin aamulla oli hieno luonto-ohjelma Itävallasta. Heillä on vieläkin viedä naudat kesälaitumelle korkealle alpeille. Vain polkuja pitkin sinne ylös pääsee. Nätisti lehmät kiipesivät. Kotiin olisivat osanneet itsekin, mutta paimenet olivat sekä viemässä että hakemassa.
Muutakin alppien eläimistöä esiteltiin runsaasti.
Sitten oli klo 10 Tuomas-Messu Agricolan kirkossa. Se ei kohdannut minussa muuta kuin uteliaisuutta.
Kahvivieraita kävi pikaisesti ja sen jälkeen minä pääsin näkemään Soile Isokosken haastatteluohjelman. Hieno ihminen on Soile ja ääni on ihmisen mukainen, kaunis.
Savulammasta on syöty kahdesti omatekoisten valkosipuliperunoiden ja parsan kera. Nyt päättelen ateriaani pääsiäisrahkalla jossa on rusinoita ja ananasmurskaa. Ei ole äklömakeaa, vaan sopivaa minullekin.
Suklaata en ole syönyt lainkaan, mutta Werthers original on nytkin poskessa.