Verokarhu ja talkoomuurahainen?

[Salis]

Tunnustan etten näe ihmisiä oman onnensa tai edes oman hyveensä seppinä vaan lastuina usein kovankin kohtalon laineilla. Kohtalon tuuli kaarnalaivojamme keinuttaa. Mielestäni todistustaakka on lähinnä niillä jotka toisin asiasta ajattelevat.

Välillämme on genre-ero niinkuin nykyään sanottaisiin. Mielestäni kysymys on siis filosofisen ajattelun eroista. Kohtalonusko on determinismiä tai oikeastaan fatalismia, joka on eräänlainen version determinismistä. Ihminen ei voi vaikutta, koska kohtalo päättää. Kaikkien kohtalo on jo ennalta määrätty. Minä taas lähden siitä, ettei täydellistä elämää tai yhteiskuntaa ole olemassa, jonka takia ihminen pyrkimyksenä on poistaa epätäydellisyyksiä ja tavoitella täydellisyyttä. Voitaisiin myös sanoa, että tosiasiat ovat vain väitteitä totuudesta, absoluuttinen totuus on olemassa, ihmiset eivät voi koskaan sitä saavuttaa, mutta tulla sitä lähemmäksi. Juuri tämän takia ei pidä uskoa kohtaaloon vaan mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan ja muiden tulevaisuuteen.

Vetoaminen yksilöihin jotka pärjäävät, jotka menestyvät tai jotka ovat hyveellisiä voi välillä saada aika hyytäviä moraalisia sävyjä.

Itse en menestyjiin vaan tähän suureen keskiluokkaan, joka pitää huolta yhteiskunnasta, joka tekee hyvin työnsä ja joka myös pyrkii hyvään elämään keskinkertaisuudesta huolimatta. Mutta sinänsä näkemyksesi saattaa olla oikeassa. Se vaan ei osunut argumentteihini.

Itse en pysty asettamaan vähemmän onnekkaita tälläiselle tuomiolle, tuomitsemisen jätän ei-maallisiin käsiin.

Yhteiskunnassa on vähätuloisia ja köyhiä ihmisiä, jotka eivät ole syrjäytyneet tai alkoholisoituneet tai sairastuneet huonon elämäntavan seurauksena. Hyvä elämä ei vaadii rahaa ja kuluttamista, mutta jonkinlaista selkärankaa. Syrjäytymisestä voi tietysti syyttää yhteiskuntaa, mutta rehellisesti on sanottava, etteivät kaikki syrjäydy yhteiskunnan vaan omien tekojen tai elämäntavan seurauksena. Heitäkin yhteiskunnan pitää tietysti tukea, mutta silloin tällöin on syytä korostaa, että syrjäytyminen saatta johtua ihmisen omasta, mutta väärästä valinnasta.  

Ihmiskunnan historia on pitkälti ollut taistelua vallasta, valta kuljettaa meitä eteenpäin, ja nyt se kiteytyy jättimäisissä, suorastaan käsittämättömän suurissa pääomissa, jotka keskittyvät hyvin epätasaisesti, ja yhä epätasaisemmin vääristäen kaikkea yhteiskunnallista kehitystä.

Sojottaako syyttävä sormi nyt suurpääomaa kohtaan? :wink:
Meillä Suomessakin puhuttiin aiemmin 20 perheestä. Syytetäänkö kenties heitä, koska he omistavat näitä suuria pääomia?

Kysymys on sivilisaation ja kulttuurin syvien pohjavirtojen liikkeistä, joiden näkökulmasta poliittisen eliitin koostumus on enemmän seuraus kuin syy. Luulen kyllä että käsityksemme ja lähestymistapamme ovat niin äärettömän kaukana toisistaan, ettei hedelmällistä keskustelua näistä kysymyksistä synny. Jos sinua jostain syystä kiinnostaa niin synkähköjä jeremiadeitani löytyy lisää tuosta osoitteessa (valitettavasti vain sillä toisellta tai siis ensimmäisellä kotimaisella):

Jotenkin jutustasi tunee läpi Oswald Spenglerin eskatologinen Länsimaiden Perikato.  :idea:

[llwyd]

Välillämme on genre-ero niinkuin nykyään sanottaisiin. Mielestäni kysymys on siis filosofisen ajattelun eroista. Kohtalonusko on determinismiä tai oikeastaan fatalismia, joka on eräänlainen version determinismistä. Ihminen ei voi vaikutta, koska kohtalo päättää. Kaikkien kohtalo on jo ennalta määrätty.

En kyllä usko kohtalonomaiseen ennaltamääräytymiseen vaan lähinnä siihen, että historialliset prosessit ovat valtavia persoonattomia voimia jotka ovat yksilötason pintakuohujemme taustalla, ja on sattuman kädessä mihin olosuhteisiin ja minkälaisina synnymme. Syyllistämmekö etiopialaisia lapsia nälkään kuolemisesta - miksi eivät järjestäneet asioitaan paremmin, useimmat lapset kun eivät sentään nälkään kuole? Tietysti tämä on täysin absurdi ajatus. Pitäisikö syyllistää sitten vanhemmat? Vai peräti meidät länsimaalaiset? En näe, että kukaan tietoisesti ohjaisi historiaa, vaan prosessi on kaoottinen ja yksilötasolla täysin ennustamaton. Näissä arvaamattomissa, satunnaisen kylmissä olosuhteissa meidän tulisi tuntea myötätuntoa heikoimpia kohtaan ja järjestää yhteiskuntamme sellaiseksi, että sen turvaverkot ovat kunnossa ja ettei siellä vallitse liian räikeä eriarvoisuus niin että niin menestys kuin menestymättömyys periytyisivät sukupolvelta toiselle. En siis oikein näe, että käsityksesi yhteiskunnan ja historian luonteesta olisivat kovin kestäviä ja perusteltuja. Mutta ehkä avaamme sitä keskustelua varten paremmin sopivan ketjun - tämä menee jo vahvasti asian vierestä.

[Benkku]

Kun ilmaisen mielipiteitäni, Körttifoorumissa. Se aiheuttaa riisti riitaisia ajatuksia, toisaalta  ihan hyvä. Mutta nyt katson että en itse kirjoita mitä todella haluaisin sanoa, sen verran ”kiehuu”. Joten päätin lainata seuraavan artikkelista osan :

Yliopisto-lehti 10 / 07.

Epäonnistujan muotokuva .

Muuten miten tahansa mutta ei luuseri, ei sitä! Epäonnistuminen pelottaa. Se laskee itsetuntoa, ryhtiä ja potenssia. Eikö tiimityön kulta-aika voisi myöntää armahduksen yksinäiselle ratsastajalle?
Oletko ulospäin suuntautunut, luova, sähäkkä, haasteita kaihtamaton avainpelaaja, joka pyrkii koko ajan parempaan ja parempaan? Hyvä, saatat siis olla onnistunut yhteiskunnan jäsen, ehkä jopa menestyvä sellainen.
Millainen sitten on epäonnistunut suomalainen?
Jätetään syrjäytyneet marginaaliin — niin, tässäkin tarinassa he ovat marginaalissa, pimeissä kylmissä puistoissa ja kolmosen ratikan huuruissa. Katsotaan tavallisia ihmisiä, jotka elävät tavallista elämää ja joilla on varaa pelätä epäonnistumista, häpeää ja toisten tuomiota.
Arkiluuseri on työmuurahainen, joka pudottaa neulasensa ja lähtee väärään suuntaan. Hetkeksi herpaantunut. Sellainen joka ei jaksa suorittaa, jolle tulee kokouksessa uni. Sellainen, joka unohtaa, mihin pitikään kiirehtiä ja on vielä niin pöljä, että myöntää unohduksensa. Tai sitten sellainen, joka tekee tykkänään vääriä asioita. Tekee vääryyttä itselleen ja maksattaa sitä muilla.
-Ehkei ihmisellä ole mahdollisuutta onnistua, koska kapasiteetti tai kyvyt eivät riitä. Taidot ovat harjaantumattomat, tilaisuus tai halu voi puuttua. Olosuhteiden epäsuotuisuus voi aiheuttaa epäonnistumisen, yhteiskuntaetiikan tutkija Liisa Björklund päättelee.Eli olosuhteita saa aina syyttää?
-Ihminen ei voi onnistua tilanteissa, joissa hänellä ei ole onnistumisen mahdollisuuksia. Hän voi haluta sitä, mutta usein epäonnistumisessa on kyse siitä, että ihminen haluaa onnistua mahdottomassa. Hopeamitali itkettää. Jos Osakan-kisoja seurasi, päätyi pian siihen käsitykseen, että Suomen kansakunnan onnistuminen tai epäonnistuminen lepäsi nuoren Tero Pitkämäen leveillä harteilla. Pitkämäki saavutti keihäänheiton MM-kullan, mutta kuinkas muitten kävikään?
Toisinaan ihminen kestää ulkopuolisten asettamat paineet, toisinaan hän romahtaa. Muistellaan Paula Tarvaista: hän venyi karsinnassa, mutta mokasi täydellisesti finaalissa.
Liisa Björklundin mukaan epäonnistumisen ikoni Matti Nykänen antaa monille muille luusereille mahdollisuuden tuntea itsensä hieman paremmaksi. Kun uljas kotka putoaa niin korkealta, onko sitten ihme, jos pensaiston varpusta palelee.   Urheilijan olisi syytä tuoda voitto kotiin, naapurin ei.
-Kateus vie kalatkin vedestä. Epäonnistuminen on helpompi jakaa kuin onnistuminen. Amerikkalainen ahdistuu, kun suomalainen kertoo rehellisesti kuulumisensa.
Saattaa siinä olla perää. Kun tutulta kysyy viimeisimmät, vastaus voi olla hätkähdyttävän tumma. Ei mee hyvin, kotona riidellään ja töissä mättää, olut maistuu, painoa kertyy… Kuka kestää kuulla henkselien pauketta? Että taas meni putkeen, bonuksia putoilee, apuraha varma nakki, minusta vuoden nuori taiteilija. Menestyjän valkea hymy voi olla vaarassa.
Sankarimme Saarijärven Paavo popsi petäjäistä, eivätkä Tuntemattoman velikullat päässeet hopeaa paremmalle sijalle kansojen taistelussa. Se saa miehen kyyneliin.
-Jalkapallon maajoukkue tarvitsisi voittamisen kulttuuria. Jääkiekkoilijat tietävät, millaista on hävitä hopeamitali kaulassa, Björklund miettii.                                                                                                                            
Missä kuljemme kerran .
Siltala palauttaa mieleen natsi-Saksan vastauksen tiivistyneeseen maailmanmarkkinakilpailuun.
Tuottamattomat yksilöt siivottiin pois. Jos yhteiskunta todella trimmataan yritystalouden toiveiden mukaiseksi, raivattavaa riittää.
-Läpivirtaukseltaan tulostehoiseksi kilpailutettua saattohoitokotia voisi mainostaa: me pidämme kädestä niin että tuntuu — se on ohi ennen kuin huomaatkaan!
Juha Siltala ihmettelee, miksi yltiötehokas tuotanto on tavoittelemisen arvoista. Edes raha ei takaa auvoa.
-Bruttokansantuotteen tuplaantuminen ei tutkimusten mukaan tee onnelliseksi vaan kilpailulta suojattu ekologinen lokero, tutkija kuittaa. Syntymäpäivähaastattelujen kuva onnistujasta on oireellinen: kovaa tulosta tehnyt rautainen saneeraaja puhuu oravanpyörän jättämisestä ja lastenlapsiin tutustumisesta. Kun ei niihin omiin tullut oikein tutustuttua.
Kaikki yhden puolesta . Ammatti-identiteetti kuitenkin tarvitsee haasteita. Jos ihminen ei mokaa, hän ei opi.
Työkulttuuria pitää kehittää siihen suuntaan, etteivät epäonnistumisen kokemukset jää hiertämään. Esimiehellä on iso rooli siinä, miten kriiseistä päästään yli. Jos töiden järjestely on ollut pielessä, yhtä yksittäistä lenkkiä ei pidä syyllistää. Pitää muuttaa systeemiä, Liisa Myyry korostaa.                                          
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta?
Ei kovin muodikasta, vaikka voisi olla. Harva puurtaa hommiaan yksin. Luottamuksen rakentaminen ei ole yksinkertainen palapeli, jos työpaikalla ei ole avointa keskustelukulttuuria. Mutta eikö se palvelisi kaikkia? Mykkä kyräily ja toisten syyttely jäisi vähemmälle, samaten yksilön häpeä, työyhteisöjen tutkija huomauttaa.  
Niin. Ei kai saisi jäädä piehtaroimaan epäonnistumisen häpeässään, kärvistely kuuluu teini-ikään. Jos epäonnistuminen pelottaa liikaa, haaveet tuppaavat jäämään vaisuiksi. Voisiko olla niin, että vaisuilla haaveilla varustettu ihminen on luuseri? Ei sellainen, joka kehtaa rysähtää. Enkä nyt välttämättä ajattele lapsuuden sankaria, kerran niin uljaasti liitänyttä kotkaa.

teksti Arja Tuusvuori.
Koko artikkeli luettavana : http://www.helsinki.fi/yliopistolehti/2007/10/artikkeli.html                                                                                                                                   Yliopisto-lehti seuraa tutkimuksen ajankohtaisia asioita ja taustoittaa yhteiskunnan ilmiöitä maan parhaiden asiantuntijoiden opastuksella.
Lehti on tarkoitettu tieteestä kiinnostuneille maallikoille, suomalaiselle tiedeyhteisölle ja yhteiskuntamme vaikuttajille.  Helsingin yliopisto on julkaissut lehteä jo vuodesta 1953.

Niin ja sitten voi mahdollisesti kuunnella vaikka  iltaläksyksi ,Kälviän Herättäjäjuhlilta 05.07 - 07.07.1996. Päätösseuroissa puhuneen vankeinhoidon koulutuskeskuksen  johtaja Aimo Myllylän puhetta ja vielä hunajan pisaraksi toiminnanjohtajan Jouko Kuusisen , Jumalanpalveluksen saarnan.

ps. Eikö Pietari ollut ”luuseri”, Luuk.5. 1-11. Virsi 332 - 3.4.5

[Lars Mikael]

Tunnustan etten näe ihmisiä oman onnensa tai edes oman hyveensä seppinä vaan lastuina usein kovankin kohtalon laineilla. Kohtalon tuuli kaarnalaivojamme keinuttaa.

Kuka sen aikaisista ihmisistä olisi uskonut, että kukoistava ja näkyvyyttä sekä poliittista mainetta niittävä Babylonian dynastia, Babylonin riippuvat puutarhat; yksi Antiikin maailman seitsemästä ihmeestä, häviäisi tyystin maan päältä. Sama koskee - vain esimerkkeinä - Salomon- (Israelin), Rooman- ja Saksan valtakuntia. Kuka olisi osannut aavistaa, että itsenäinen Suomi yhtenäistyi vuoden 1918 tapahtumista talvisotaan mennessä niin, että koko kansa saattoi yhteistuumin lähteä puolustautumaan voimakasta vihollista vastaan. Kuka olisi aavistanut, että kipeät sotakorvaukset sai aikaan sen, että teollisuus kehittyi ja sen myötä Suomi oli valmis tarttumaan vaativiinkiin haasteisiin.

Emme tiedä tulevaisuuttamme kovinkaan kauas. Emme tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Varmoja voimme olla vain tästä päivästä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, ettemmekö voi suunnitella tulevaisuuttamme niin yksilöinä kuin yhteiskuntana. Niin täytyykin tehdä, mutta luottaminen siihen, että kaikki sujuisi suunnitelmiemme mukaan voi johtaa harhaan.

Ehdottomuus ja kaiken koossa pysyminen vain meidän ponnistelujen ansiosta saattaa johtaa ennalta arvaamattomiin seurauksiin. Maamme johtajilla on suuri vastuu. Meidän tavallisten kansalaisten on siunattava  esivaltaa ja rukoiltava sitä, että päätökset - niin tätä päivää, kuin tulevaisuutta koskien - ovat oikeita ja kaikkeen kansalaisten hyvinvointiin tähtääviä.

Veljet, olemme asioista eri mieltä. Meistä kullakin on omat näkemyksemme ja se on aivan luonnollista ja ymmärrettävää. Kaikki on kuitenkin vain ja ainoastaan Jumalan tiedossa ja hallinnassa. Mitään ei tapahdu Hänen tietämättään.

[mt]

Palaan alkuperäiseen huolenaiheeseen. Appeni sanoin: "Nyt ei huuto auta, voimaa tarvitaan."

Hyvä, että asia on tullut esiin Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa. Toivottavasti asiasta viriää keskustelua, koskeehan se Aholansaaren ohella varsin laajaa toimintakenttää. Luulisi kiinnostavan kansanedustajiakin - vähintäänkin vaihtoehtona vaalirahoituskeskustelulle. Asia on vaikea, ja siihen liittyy olennaisesti saaren majoitustoiminta, jonka verottaja tulkinnee elinkeinotoiminnaksi.

Asian pohdiskeluissa auttaa verohallinnon talkootyötä koskeva ohjeisto.
http://www.vero.fi/nc/viewarticle.asp?article=4195&language=FIN

Käytännöllisiä näkökohtia tarjoaa myös talkootyön suurkuluttaja urheiluväki:
http://www.slu.fi/urheiluseuroille/julkaisut_ja_tyokalut/paata_oikein-seurajohtajan_kas/seuran_varainhankinta/verotuskaytantoja/arvonlisavero/

http://www.slu.fi/lum/06_97/slu-yhteiso/palveluala_haluaisi_yhteisot_arv/

Aholansaaressa näkyy olevan elokuun alussa teologikokous, jossa arvattavasti puhutaan viisauta herännäisyyden perinnöstä modernisuuden paineissa.

Ehkä olisi aihetta järjestää myös taloushallinto- ja verojuridiikkakokous, jossa puhuttaisiin viisaita herännäisyyden perinnön säilyttämiskeinoista kilpailuneutraalisuuden paineissa.

Mt

[Salis]

Palaan alkuperäiseen huolenaiheeseen. Appeni sanoin: "Nyt ei huuto auta, voimaa tarvitaan."

Mielestäni huolenaiheesi on turha. Asiasta on keskusteltu vuosikausia, mutta verohallinto ei ole saanut ajatuksiaan läpi. Olisi käsittämätöntä, että kansalaisjärjestöjen talkootoiminta olisi verollista tuloa. Meillähän tehdään puolueissa pyyteetöntä työtä ja myös valtava määrä vapaaehtoisten toteuttamaa vaalikampanjointi. Miksi tämä kaikki pitäisi panna verolle? Liikunnan paikallisyhdistysten toiminta perustuu lähes kokonaan talkootyölle. Voidaan kysyä, miksi kansalaisten toiminta pitäisi panna verolle? Koko kansalaisyhteiskuntahan perustuu siihen, että autetaan, tuetaan, toimitaan puolesta, organisoidaan, järjestellään jne.

[Salis]

En kyllä usko kohtalonomaiseen ennaltamääräytymiseen vaan lähinnä siihen, että historialliset prosessit ovat valtavia persoonattomia voimia jotka ovat yksilötason pintakuohujemme taustalla, ja on sattuman kädessä mihin olosuhteisiin ja minkälaisina synnymme.

Karl Popper kirjassan Poverty of Historicism arvostelee tietyntyyppistä ajattelua, jonka pyrkii etsimään välttämättömyyksiä historian kehityksestä. Hän juuri kistää sen, että historialliset prosessit eivät ole persoonattomia vaan kysymys on yksilöiden vaikutuksesta. Yksilöt vaikuttavat tietoisesti tai tietämättään. Popper korosti juuri tietoista vaikuttamista.

Näissä arvaamattomissa, satunnaisen kylmissä olosuhteissa meidän tulisi tuntea myötätuntoa heikoimpia kohtaan ja järjestää yhteiskuntamme sellaiseksi, että sen turvaverkot ovat kunnossa ja ettei siellä vallitse liian räikeä eriarvoisuus niin että niin menestys kuin menestymättömyys periytyisivät sukupolvelta toiselle.

Tästä olemme samaa mieltä. Mutta ei voi lähteä aina siitä, että syy on yhteiskunnan. Voihan ihminen tahallaan tuhota omat mahdollisuutensa. Muutamia esimerkkejä: a) Monien nuorten ihmisten heikko fyysinen kunto johtaa siihen, että he ovat kolmekymppisinä terveydenhuollon riesta.  b) Suomalaisista hyvin suuri osa on ylilihavia. Heistä valtaosa tulee myös terveydenhuollon. c) Liiallinen alkoholinkäyttö on yhteydessä ylilihavuutteen. Meillä on ainakin 200 000 alkoholin liikakäyttäjää, joista osa on jo alkoholisteja. Syytämmekö yhteiskuntaa tästä asiasta? Tai vallanpitäjiä? Olen vahvasti sitä mieltä, että kunnilla pitäisi olla mahdollisuus interventioon mm. näiden tapausten osalta. Yhteiskunta takaa vapauden ja ison tukun oikeuksia. Sen vastineeksi on edellytettävä kansalaisilta vastuuntuntoa itsestään, elämästään ja omaisistaan.