Mites tämän nyt tänne taas formuloisi, kun tämä juttu käsitetään kuitenkin niin että mene hoitoon ja kun mainittu käsky tai neuvo painua psykiatrille on niin tuikitavallien herja ja ilkeys, siis, miten selitän etten tällä kertaa ole ilkeä. Joskus kyllä, valitettavasti.
Spesialiteettini reunamilta nyt vain mainitsen kun mieleeni juolahti, että ihmisen yleisin elämää rajoittava pelko on kuolemanpelko, tai kaiken loppumisen pelko, eikä se lievity varautumalla. Viisas varautuu, tietysti, siksikin että pärjää kun ilmeistä on että pitää. En osaa sanoa voiko kaikkea sinne Jumalan pikkiinkään ajatella jos omaa tyhmyyttään jättää nuotion sammuttamatta rutikuivas metsäs ja seuraa suuri tulipalo, vaikka, Ettei kaikkea voi estää, on jo toinen tarina. Saattaa se kulo ukkosestakin syttyä.
Psykiatriassa "terve" merkitään "neuroottinen/normaali", sillä ihmisen kasvu aikuisuuteen jättää aivan aina neuroottisia piirteitä, ristiriitoja, ja jomnkinasteisia oireita. Syystä tai kolmannesta oireet alkavat haitata elämää ja tuottaa subjektiivista kärsimystä.
Ne kannattaisi siinä tapauksessa hoitaa pois. Oikein osoite ei tosin ole psykiatri mutta sitä autta saa ohjeita kenelle hakeutua psykoterapiaan tai paykianalyysiin, samoin tietoa hoidon korvattavuudesta.
........................
Jos nyt joku tämän lukee niin, että Leena käski painua hoitoon tai peräti, körttiläiset käskivät painua hoitoon niin Leena tulee henkilökohtaisesti opettamaan vähän moraalia. Körttiläiset eivät ole tehneet niin eivätkä näin ja Leena koettaa nyt pitkän mietinnän jälkeen pysyä hetken asiassa.
Unohtuuhan tämä itseltänikin toisinaan mutta fakta homma on, että saitilla seikkailee muuan eräältä ammatiltaan psykiatri, ja kyllä kerron jos tämä otus nahkani alla herää. Nyt kävi niin(kin). Harvemmin.
................
Ääh, tuntuu tyhmältä mutta jätän kuitenkin tän jutun poistamatta. Kapteeni laivas tietää, etten meinannu pahaa. Vikka vaan ammattinimeäni jatkuvast väärin lausutaan