Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: PekkaV - 23.03.20 - klo:06:39
-
"... Väinämöisen kanteleensoitossa heeroksen barbaarinen väkevyys on jalostunut luovan taiteilijaneron haltiokkuudeksi, luomisteot ovat siirtyneet kosmologiselta tasolta inhimilliselle. ..." Suomalainen kirjallisuus I, s. 221
-
Kolmen yrityksen tyylikeinoa käytti myös Jeesus faabelissaan laupiaasta samarialaisesta.*) Suomalainen kirjallisuu I - Kirjoittamaton kirjallisuus; s. 466
*) Ensin tulevat pappi ja leviitta, kaksi korkeasti arvostettua yhteiskunnan jäsentä, viimeisenä juutalaisten hylkimä samarialainen, joka menettelee hyvän ja jumalaapelkäävän ihmisen tavoin. Tuhkimuksen (=Tuhkimo) veljet sekä pappi ja leviitta edustavat normaalikäyttäytymistä, massaihmistä. Tuhkimus ja samarialainen ovat yksilöllisiä, ihailtavia poikkeuksia. - Ihmesadun juonikaava; s. 466-467
-
Äitini, joka kymmenet kerrat kuljetti minut pikkupoikana Lähetyskirkkoon kuuntelemaan tarinoita Ambomaan ihmeistä, olisi luultavasti hyväksynyt namibialaiset harharetkeni .
Työni kategorisena impperatiivina kuitenkin oli liittolaisuus Aune Liljebladin kanssa. En voinut pettää suurenmoisen isän suurenmoista tytärtä. Jaoin taakan hänen kanssaan. Löin laimin sata muuta mahdollista tutkimustehtävää. (Matti Kuusi: Ohituksia, s. 275)
-
Äitini, joka kymmenet kerrat kuljetti minut pikkupoikana Lähetyskirkkoon kuuntelemaan tarinoita Ambomaan ihmeistä, olisi luultavasti hyväksynyt namibialaiset harharetkeni .
Työni kategorisena impperatiivina kuitenkin oli liittolaisuus Aune Liljebladin kanssa. En voinut pettää suurenmoisen isän suurenmoista tytärtä. Jaoin taakan hänen kanssaan. Löin laimin sata muuta mahdollista tutkimustehtävää. (Matti Kuusi: Ohituksia, s. 275)
Tunsin koulupoikana Aune Liljebladin ja pääsin kerran näkemään hänen isänsä Emil Liljebladin Ambomaalta keräämän kansatieteellisen esinekokoelman. Asuinpa pikkupoikana Emil Liljebladin perustamalla Onayenan lähetysasemallakin. Isäni toimi jonkin aikaa Emil Liljebladin perustamassa opettajaseminaarissa. Linkki Liljebladeista Matti Kuuseen on mielenkiintoinen.
-
Tunsin koulupoikana Aune Liljebladin ja pääsin kerran näkemään hänen isänsä Emil Liljebladin Ambomaalta keräämän kansatieteellisen esinekokoelman. Asuinpa pikkupoikana Emil Liljebladin perustamalla Onayenan lähetysasemallakin. Isäni toimi jonkin aikaa Emil Liljebladin perustamassa opettajaseminaarissa. Linkki Liljebladeista Matti Kuuseen on mielenkiintoinen.
Matti Kuusi kertoo Kirjassaan Ohituksia sivuilla 272-275 mm.: "... Kesäyliopistossa valettiin maailmanpoliittisia kannuja ja hipaistiin mustaa Afrikkaa, kun Kustaa Vilkuna sai luonteenomaisen mieleenjuolahduksen:
- Afrikasta puheenollen: Säätytalossa, Tiedeakatemian kokoelmissa on rovasti Liljebladin iso käsikirjoitus, ambolaista kansanperinnettä. Minä olen joskus nähnyt sen. Matti Kuusi voisi katsella, mitä siinä on.
Asia johtui mieleeni kerran Säätytalossa asioidessani. Liljebladin käsikirjoitusta ei löytynyt minkään valtakunnan kortistoista. Nils Berndtson ja Lauri Vuorela eivät olleet koskaan kuulleet siitä. Salapoliisivaistoni heräsivät. Aikakirjoista ilmeni, että rovasti Emil Liljeblad oli todella oleskellut vuosina 1728-1930 Ambomaalla Suomalaisen Tiedeakatemian stipediaattina.
...
Kävin Suomen Lähetysseurassa ja kuulin, että rovasti Liljebladin tytär asuu Helsingissä.
...
- Kyllä isän paperit ovat minulla. Mutta niitä en lainaa kenellekään.
Vanha neiti suhtautui lähentelyyni lievästi sanoen epäluuloisesti. Hänellä oli huonoja kokemuksia professoreista. He varastelevat. Varsinkin teologit.
Vähin erin minun onnistui vakuuttaa kipakka puhekumppanini siitä, etten ollut normaali varasteleva professori. Olimme yhtä mieltä siitä, että rovasti Emil Liljebladin elämäntyötä ei tunnettu eikä arvostettu riittävästi.
Päästyäni ensi kerran Museokadun länsipäässä sijaitsevan huoneiston kynnyksen yli aloin ymmärtää sekä emäntääni että varastelevia professoreja. Edessäni oli ällistyttävä Ambo-kulttuurin museo. Emil Liljeblad oli keräillyt yhtä innokkaasti noitarumpuja ja kurpitsakirnuja kuin sananlaskuja ja arvoituksia.
Tiukan silmälläpidon alaisena sain selata pienikokoisia vihkoja, joita Liljeblad oli jaellut kyläkoulun opettajille, entisille opetuslapsilleen. Ne oli töherretty täyteen minulle käsittämätöntä tekstiä: ndongan ja kvanjaman kieltä, lounaisafrikkalaista bantuperinnettä.
Tähän asti olin ollut liikkeellä uteliaana tiedeturistina, kartoittamassa tieteenalani etäisiä tulevaisuudenmahdollisuuksia. Nyt oivalsin tavanneeni lukitun aarteen, jota kuka hyvänsä afrikanisti voisi kadehtia. Olin suunnitellut jonkin itäaasialaisen suurkielen opiskelua löytääkseni suomalaiseurooppalaiselle sananlaskuperinteelle mahdollisimman etäisen vertailukohteen. Lounais-Afrikka oli kyllin eksoottinen. Oma täydellinen kielitaidottomuuteni ja epäluuloinen aarteenvartijatar merkitsivät haastetta, joka houkutti enemmän kuin pelotti.
Niin alkoi vuosia kestävä yhteistyömme. Voitin kuin voitinkin reimaluontoisen emäntäni luottamuksen: en varastanut mitään. Varastin lopulta koko arkiston: se tallennettiin Helsingin yliopiston katakombeihin. Esinekokoelman Aune Liljeblad lahjoitti Oulun yliopistolle, isänsä kotimaakuntaan.
Minä puolestani lahjoitin isohkon erän Ovambo Proverbs -teosta Ambomaalle, myytäväksi valkoisten sissien tuhoaman kirjapainon jälleenrakennuksen hyväksi. Uusikirjapaino rakennettiin, ja valkoiset polttivat senkin.
Afrikkalainen odysseijani tutustutti minut mustiin ja valkoisiin bantukulttuurin tuntijoihin, repi muureja maailmankuvani ympäriltä. Ambomaan piispa Leonard Auala selitti murresanoja, joita kukaan muu ei ymmärtänyt. Jahtasin Ambomaan Agricolan, Martti Rautasen 1888 muistiin kirjoittamia sananlaskuja, kunnes löysin kadonneet käsikirjoitukset Marburgista, professori Ernst Dammannin kirjahyllystä.
Äitini, joka kymmenet kerrat kuljetti minut pikkupoikana Lähetyskirkkoon kuuntelemaan tarinoita Ambomaan ihmeistä, olisi luultavasti hyväksynyt namibialaiset harharetkeni.
Työni kategorisena impperatiivina kuitenkin oli liittolaisuus Aune Liljebladin kanssa. En voinut pettää suurenmoisen isän suurenmoista tytärtä. Jaoin taakan hänen kanssaan. Löin laimin sata muuta mahdollista tutkimustehtävää."
-
Kiitos, Pekkavee! 'Reimaluonteinen' kuvaa myös minun mielikuvaani Aune Liljebladista. En tiennyt, että Oulun Ambomaa-kokoelma on alkujaan Liljebladin. Olen sitä joitkain vuosia sitten siellä ihaillut. Eiköhän se edelleen ole yliopistolla katsottavissa.
-
Mene takaisin ja sano Hiskialle, kansani hallitsijalle: Näin sanoo Herra, isäsi Davidin Jumala: 'Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut. Kahden päivän päästä voit astua Herran temppeliin. 2. Kun. 20:5.
-
Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä
Ap. t. 17:24
Sen verran fuskasin, että laitoin peukaloni Uuden Testamentin puolelle.
-
Loistavasti tehty Liljebladin upealle Ambomaalaiselle museoesineille.