Olisi kenties syytä pysyä poissa koko keskustelusta, koska tiedollinen tarjottava on olematon. Löysin kiinnostavan väitöskirjan (50snt) jostakin divarista, käsittelee herännäisyyden suhdetta kirkkoon, ja nyt voisi olla aika lukea se toistamiseen. Tämä on pelkkä mielipide: Körttiläisyys pysyy erittäin hyvin tukevalla pohjalla, niin pitlkään kuin körttiläiset ovat juuri tuossa kahdenvälisessä omantunnon ja armon dialogissaan Jumalan kanssa kahden, kukin. Kovin intensiivinen ryhmäajattelu vaarantaa nimittäin ensimmäiseksi tämän. Ryhmän säännöistä tulee jotakin, jotka ilman muuta ottavat omatunnon paikan. Niin käy, ja siksi autoritaariset, ylhäältä johdetut liikkeet, olkootpa uskonnollisia tai poliittisia, usein vaurioittavat juuri tuota uskonsuhdetta ja enintään sitovat omatunnon sinne, mihin sitä ei tule lainkaan sitoa.
Paradoksaalisesti täysin yksin ei pidä edes yrittää vaeltaa. Jokainen tarvitsee seurakuntaa, ja samaan suuntaan vaeltavien ystävien joukkoa, juuri sen oman vaelluksen tueksi, Siionin Virret tukevat oman kokemukseni mukaan Kristus-keskeisyydessään sanomalla useasti asioita jotka haluaisin sanoa mutten välttämättä osaisi, ja puheet, joiksi riittää yksi loppuunajateltu ajatus saattavat parhaiten auttaa.
Kukin kulkee yksin omaa ainutkertaista tietään, muttei toisten tuetta voi sitä tehdä. Niin pitkään kuin juuri toisen omatunnon ja jumalasuhteen kunnioittaminen on näin keskeisellä sijalla, ja ihmisille tarjotaan ravintoa siihen mitä he syvimmin tarvitsevat, en ymmärrä kuinka tukevampaa pohjaa ylipäänsä tulisi hakea, sillä ei sellaista liene olemassa.
