Kirjoittaja Aihe: Vihreä siirtymä  (Luettu 4840 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vihreä siirtymä
« : 06.04.23 - klo:22:28 »
Tein ensimmäisen kerran tuulisähkösopimuksen mielestäni joskus 90-luvulla.
Sen jälkeen minulla ja myöhemmin meillä on kotiimme ollut uusiutuvan energian sähkösopimukset.
Jos on ollut jotain taukoja tälle, niin ovat johtuneet huolimattomuudesta ja laiskuudesta.
Minusta on mukava seurata Suomen sähkön tuotantoa ja kulutusta, vientiä ja tuontia.
Juuri nyt tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta on 31,2 %, ydinvoima 35,1%.
Nyt tuulta on mukavasti. Kun tuulee oikein kovaa, tuulivoima on suurin sähkön tuottaja.
Karkea arvioni on, että noin 20% tämänhetkisestä tuotannosta Suomessa menee vientiin.
Kokonaisuus huomioon ottaen tänne tuodaan sähköä enemmän, kuin viedään.

Äsken katselin Pohjolan ja Baltian tilannetta.
Tällä hetkellä tuo alue on sähkön viejä.

Päiväsaikaan aurinkosähköä tulee jokunen prosentti.
Katselin tilastoja taaksepäin ja niistä käy ilmi, että niin tuuli- kuin aurinkosähkön tuotanto kasvaa vuosittain mukavasti.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #1 : 06.04.23 - klo:22:38 »
Vihreän siirtymän harrastajana olen hoitanut niin, että meillä on muutama Lumituuli Oy:n osake. Se on tavallisten vihreitä luontoarvoja arvostavien ihmisten joukko.
Yhtiön omistaa muistaakseni noin 1200 osakasta.
Yhtiö ei jaa osinkoja, vaan tuotot laitetaan toiminnan laajentamiseen ja ylläpitoon.

Omistaja voi halutessaan tehdä sopimuksen oman sähkön ostamisesta kohtuuhintaan. Yhdellä osakkeella voi ostaa 500 kwh Lumituulen tuottamaa omaa sähköä, kahdella 1000 kwh jne.

Lumituulen verkkosivut
https://www.lumituuli.fi/

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #2 : 06.04.23 - klo:23:04 »
Tällä hetkellä Pohjolan & Baltian tuulivoiman osuudesta noin kolmannes tuotetaan Suomessa.
Tuulivoima siirtyi hetki sitten ydinvoiman ohi Suomessa.

Joskus on tilanteita, että Suomessa ei tuule ja tuulivoimaa ei saada yhtään.
Tuollaisia tilanteita ei ole usein.
Kun tuulta ei ole riittävästi vesivoiman tuotantoa lisätään ja loppu tarvittava sähkö tuodaan ulkomailta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #3 : 07.04.23 - klo:11:28 »

Eikös nyt ole oikea tilanne, kun Olkiluotomme puskee sähköä verkkoon. Minulla on kaksi vuotta maksettava 27 senttiä/kwh. Oli sellainen aika, että kukaan ei uskaltanut suositella pörssisähköä. Yksi sukulaiseni on tilanteessa, että hinta on32 senttiä/kwh.

Elettävä on. En ole kuitenkaan noitten modernien tuulien vietävissä, sillä niiden kauttakin tulee pettymyksiä niin, että on eräät lopettaneet äänestämisenkin.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #4 : 07.04.23 - klo:12:50 »

Ymmärsin että asut maalla.
Siellä onneksi voi lämmittää vielä puulla takkoja, vaikka vihreät kai senkin pian on poistamasta jollain laeilla laeilla.

Itellä oliyksi omakotitalo maalla aikoinaan ja ajattelin sinne muuttaessani, että nyt muuttuu asuminen edulliseksi, mutta muuttuikin takoista huolimatta kalliimmaksi kuin kaupunkiasuntoni.
Sähkö oli tuhottoman kallista ja oli vielä talossa voimavirta pistokkeet ja ne nosti hintaa vielä kaksin kertaiseksi.
-Siis voimavirralla tarkoitan onkohan se 16 ampeerin sulakkeita tai 32 ampeerin.
En ole hyvä sähköasioissa, vaikka isäni teki joskus itse sähkömoottoreita ja tiesi kaken sähköstä, muutajista ja muusta sellaisesta.
-No olen jokusen laakerin vaihtanut sähkömoottoriin isoissa ilmastointikoneissa, mutta muuten ei tietoa ole.
Kiehtova aihe tutustua silti ja periaatteen osaan visualisoida, kuten kaiken tekniikan ensin visualisoin ja sitten alan hääräämään projektin kanssa.

Siis takas aiheeseen.
Sähkön valmistus tai tuottaminen ookoo tuulella ja atomeilla, kunhan vielä keksisivät millä saisimme lämmityksen edulliseksi.
Se suurin ongelma Suomessa kylmässä maassa on ja siitä ei poliitikkomme osaa pitää puoliaan EUssa.
Suomen mepit on niin hiljaisia EU porukoissa, että joudumme sitten maksamaan vaan kaikesta.
EU päästörajoitukset meille, kun emme mitään saastetta edes tuota ja kaikenlaiset säännöt ihan syvältä.
Olin rakentamassa Kangasalan biovoimalaa ja sehän saastuttaa enemmän kuin hiilivoimala.
Se toimii nyt turve pelleteillä ja puulla, siis hakkeella.
Silti sitä kutsutaan biolaitokseksi ja se on vaan sitä EU takia.
Melkoista kus, silmään sahaamista.

Tik toc.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #5 : 07.04.23 - klo:14:44 »
Eikös nyt ole oikea tilanne, kun Olkiluotomme puskee sähköä verkkoon. Minulla on kaksi vuotta maksettava 27 senttiä/kwh. Oli sellainen aika, että kukaan ei uskaltanut suositella pörssisähköä. Yksi sukulaiseni on tilanteessa, että hinta on32 senttiä/kwh.

Kun sähkön hinta alkoi olla varsin epävakainen, päätin siirtyä uusiutuvaan pörssisähköön.
Lähitylevaisuuden odotteet sähkön suteen olivat epäselvät, joten ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka halusivat ennakoitavuutta tuleviin sähkön hintoihin ottamalla kiinteän sähkösopimuksen.

Sähkön riittävyyden kannalta ja yleisen edun kannalta kuitenkin olisi sitä parempi, mitä useampi tekisi pörssisähkösopimuksen.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #6 : 07.04.23 - klo:14:50 »
Silti sitä kutsutaan biolaitokseksi ja se on vaan sitä EU takia.
Melkoista kus, silmään sahaamista.

Yritän selittää, miksi puun polttaminen on OK verrattuna kivihiilen polttamiseen:
Kun puu kasvaa, se sitoo hiiltä.
Kun puu poltetaan, hiili vapautuu ilmakehään.
Kun puu taas kasvaa, se hiili sitoutuu taas puuhun jne.

Kun kivihiili poltetaan, hiilidioksidi jää ilmaan, ellei joku muu sitä sieltä sido pois.

Kyllä tässä on selvä logiikka, ei päättäjät niin tyhmiä ole, kuin me maallikot monesti luulemme.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #7 : 07.04.23 - klo:15:19 »

Siis miten mun matematiikalla tuli vastaus. 0 siis nolla.
Puu kasvaa, sitoo hiiltä1
-1 kun puu poltetaan se vapauttaa hiiltä.
+1 puu kasvaa taas +1
tulos nolla?

Antaa siis puun palaa ja tulos on nolla-
Tik toc.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #8 : 07.04.23 - klo:15:26 »
Kivihiili, öljy, fossiiliset polttoaineet.

Ööö mikähn se oli koulussa kun opetettiin, joku kiertokulku luonnossa se oli.

Jotenkin mun lapsuudessa opetettiin luonnon kiertokulusta, että mikä tulee maasta se sinne palautuu ja maa on sellainen ikiliikkuja tai joku.

Kyllähän kaikki mitä kulutamme palaa takaisin maahan ja ulostuu ja kompostoituu ja ties mitä.
Se miten tuhoamme maata on pieni tekijä.
Raamatulliset vitsaukset kun tulee ei meidän aikaan saannoista riippuen on mistä tulisi olla huolissaan.

Synnin saasta siis se henkinen pahoinvointi lähimmäisille jota tuotamme on ongelma, ei se kuinka paljon saastutamme.

Taidan olla väärässä, useimmiten olen.
Tik toc.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #9 : 07.04.23 - klo:15:30 »
Siis miten mun matematiikalla tuli vastaus. 0 siis nolla.
Puu kasvaa, sitoo hiiltä1
-1 kun puu poltetaan se vapauttaa hiiltä.
+1 puu kasvaa taas +1
tulos nolla?

Antaa siis puun palaa ja tulos on nolla-

Aivan oikein laskettu.
Kun kivihiiltä poltetaan kerran tulee -1.
Kun sitä taas poltetaan tulee taas -1
jne. Miinusmerkkinen luku kasvaa. Nullatulokseen ei päästä.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #10 : 08.04.23 - klo:08:54 »
Raamatulliset vitsaukset kun tulee ei meidän aikaan saannoista riippuen on mistä tulisi olla huolissaan.

No eikös ne raamatulliset vaan tule jos on tullakseen. Mitä niistä huolehtia.

Ne vitsaukset, jotka tulee aikaansaannoistamme riippuen, on ne, joille voimme ehkä jotakin tehdä.

Pahiten ne iskee kaikista köyhimpiin. Eikös välinpitämättömyys köyhien kärsimyksestä ole sitä mainitsemaasi syntiä juuri? Vai meinaatko että koska ovat syntisiä siinä kuin muutkin, saavat vain ansionsa mukaan ja heille tulee raamatullinen vitsaus meidän porsastelumme kautta.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1561
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #11 : 08.04.23 - klo:12:23 »
Eikös nyt ole oikea tilanne, kun Olkiluotomme puskee sähköä verkkoon. Minulla on kaksi vuotta maksettava 27 senttiä/kwh. Oli sellainen aika, että kukaan ei uskaltanut suositella pörssisähköä. Yksi sukulaiseni on tilanteessa, että hinta on32 senttiä/kwh.

Elettävä on. En ole kuitenkaan noitten modernien tuulien vietävissä, sillä niiden kauttakin tulee pettymyksiä niin, että on eräät lopettaneet äänestämisenkin.
Näihin sähkölaitosten ryöstösopimuksiin pitäisi tulevan hallituksen puuttua! Näitä ylikalliita sähkösopimuksia on tehty järkyttävä määrä, kun ihmiset eivät tiedostaneet tilannetta.

"20–30 senttiä kilowattitunnilta maksavia määräaikaisia sopimuksia on ollut helmikuussa voimassa runsaat 117 700. 30–40 senttiä maksavien määräaikaisten sopimusten määrä on ollut puolestaan runsaat 45 400.

Yli 40 senttiä maksavia määräaikaisia sopimuksia on ollut helmikuussa runsaat 1 200." IL

Minäkin meinasin haksahtaa kalliiseen sopimukseen, kun ajelin autoa Fattenfallin myyjän soiteltua. Kertoi sähkösopimukseni päättyvän ja että minun ei tarvitse huolestua viime aikaisista hinnannousuista, sillä ne ei vaikuta sähkölaskuusi. Jos sähkön säästäminen on mahdollista, se on silti aina kannattavaa. Minä sanoin, että no laita vaan uusi sopimus tulemaan. Hyväksyin vielä kännykkään tulleen sopimuslinkin.
Kotosalla aloin vasta tutkia tarkemmin tehtyä 2v sopimusta, joka oli 4,5€/kk + energia 35,99 snt/kwh. :voiei:
Onneksi sopimuksen voi perua 14vrk aikana ja niin teinkin ja vaihdoin pörssisähköön ilman sitoumuksia.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #12 : 08.04.23 - klo:23:13 »
Näihin sähkölaitosten ryöstösopimuksiin pitäisi tulevan hallituksen puuttua! Näitä ylikalliita sähkösopimuksia on tehty järkyttävä määrä, kun ihmiset eivät tiedostaneet tilannetta.

Miksi? Eikös ihmisten pitäisi saada tehdä millaisia sopimuksia haluavat. Jos firma on epärehellisesti kaupitellut tuotettaan, niin sitten tietysti asia on toinen.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1561
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #13 : 09.04.23 - klo:09:48 »
Miksi? Eikös ihmisten pitäisi saada tehdä millaisia sopimuksia haluavat. Jos firma on epärehellisesti kaupitellut tuotettaan, niin sitten tietysti asia on toinen.
Siksi, kun Suomessa asuu paljon ikääntyneitä ihmisiä, jotka eivät hallitse tälläisiä sopimusasioita.
Minäkin jouduin opastamaan sähkösopimuksen teossa jo yli 80v appivanhempia, kun heillä myös päättyi sähkösopimus. Neuvoin tekemään pörssisähkösopimuksen tässä tilanteessa.
Ikäihmisten heikkouksia käytetään hyväksi nykyisin liian paljon ja tukihenkilöitä ei riittävästi estämään pankki ym. huijauksia.
« Viimeksi muokattu: 09.04.23 - klo:09:55 kirjoittanut Mörtti-57 »
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1561
Vs: Vihreä siirtymä
« Vastaus #14 : 09.04.23 - klo:10:06 »
Toivottavasti Tavio ja persut päästessään hallitusvastuuseen tekevät sitten töitä sähkösopimusten kohtuullistamiseksi vaikka se ei taida ollakkaan porvarihallituksen ajamien etujen mukaasta. :icon_rolleyes:

"Viime syksynä korkeisiin hintoihin tehtyjen sähkösopimusten kohtuullistamista on syytä harkita.
Näin toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vastauksessaan kansanedustaja Ville Tavion (ps.) kirjalliseen kysymykseen. Tavio tiedusteli hiljattain Lintilältä, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta määräaikaisten sähkösopimusten irtisanomisehtoja kohtuullistettaisiin."
https://www.keski-uusimaa.fi/uutissuomalainen/5784747
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.