6 Ukko tuon sanoiksi virkki,
Taatto puheeksi panevi:
Tulkohon jo taivonkansi,
taivonkansi kaunihiksi,
halki ve’en, halki taivon,
halki haljakan sinisen,
eroittamahan vesiä,
vesistänsä jakamahan.
7 Taatto teki taivonkannen,
vahvaksi kannen tekevi,
eroitti veet kannen alla
vesistänsä kannen päällä,
valmihiksi valoi voiman,
tueksensa taivonkannen.
8 Taatto taivahaksi sanoi,
taivoksi kannen kutsuvi.
Illan hämärää helpotti
aamu leppien latvoissa;
illan hämärästä läksi,
aamunkoitosta kiirehti
toinen päivä, toivon päivä;
päivistä toinen paloa.
Sinä salaisesti sanoit:
Taivonkansi kasvakohon.
Selvästi sana ilmoittaa
taivonkannen kasvanehen.
Tarkka silmä tiiraeleepi,
taivosta kansi katoaa,
tiirikoelen tinkimätä,
taivo onkin aivan auki,
kansi puuttuu kokonansa,
hävinnyt on helahoito.
Hävinnyt on helahoito
tai ei ollut ollenkana.
Epäilys esihin hiipii
Luojan työstä, sanastansa.
Toisen päivön sanomana
ontuvana on oikia.
Epäillen mä katson ylös,
Katson kaikkialle katson,
kansi ei näy katsomalla,
Ukkokin on näkymätön,
aukosta avonaisesta
salaisesti sihtoon sitä
makiata maisemata,
tähtitaivon tanteretta,
tyhjän tilan tasankoa,
varsinkin valtaistuinta.
Lausun niin kuin muurahainen,
kuin pässi voisin määkiä:
”Kiipesin kuin korkialle,
löytänyt en Luojatani.”
Tärkeintä ei muurahaisen
löyöt latvojen latvoista,
tärkeintä ei määkiminen
pässin päässä poloisella.
Jos muurahainen ei löyä,
jos pässi ei päivittele,
Luoja kyllä löytää oman,
Ukko onnistuupi aina.
Olen minä liian pieni
heikko olen uskomahan.
Jos en usko Jumalahan,
riittää rakkauelleni,
että Ukko uskoo aina
minuhun Ukko uskoopi,
Taatto tarttuupi minuhun.
Käteni on kalpeana,
heikko, halpa, hajoittava,
ei voi tarttua Taattohon.
Taatto teki taivonkannen,
suuren, näkymättömänkin,
Taatto tarttuu käteheni,
kaikkivoipa tekeepi sen.
Käsi käessä kaksistamme
katsomme luotua kaikkea.
Taatto tiukasti puristaa.
Puristamahan pysty en.
