ettei siitä oman uskon varassa elämisestä tullut mitään ja sen varsin nuorena näin.
Minä en nyt tiedä että tarkoitatko Leena tätä mistä seuraavassa kirjoitan. Todennäköisesti et mutta minäpä kirjoitan koska tuosta se tuli mieleeni. Niin sitä yleensä mielletään. Tämähän ei ole vain sinun Leena, -käsitys tai minun tai jonkun muun vaan melkein kaikki mieltävät asian juuri näin.
Minä kritisoin tätä koska minusta se on jäänne/seuraus/uskonnollinen mielletraditio joka on vahingollinen ihmisen minäkuvalle ja mielenterveydelle. Tiedostan olevani heikoilla jäillä tällaisista asioista puhuttaessa kun ketjussa olet mukana sinä, Leena; ammattilainen, mutta minä puhun nyt rehellisesti mutu-pohjalta.
Miksi se on vahingollinen? No ensinnäkin siksi että minusta liian usein uskovaisuudessa menee sekaisin elämä ja usko. "Uskon varassa eläminen" on minusta käsittämätön metafora jossa nimensä mukaisesti käsitteen merkityssisältö hämärtyy/vaihtuu joksikin selittämättömäksi ja sekavaksi. Minusta on siis olemassa ensinnäkin elämä ja sitten on olemassa usko. Elämästä tulee yrittää selvitä parhaan tietämyksen ja kulloisessakin tilanteessa mahdollisimman järkevien ratkaisujen varassa. Uskosta taas selvitään uskomalla.
Tottakai ne myös linkittyvät toisiinsa mutta jos toisessa menestyminen on riippuvainen toisesta niin minusta se ei ole hyvä ja silloin on liian sekavaa; usko ulottuu alueelle johon sen ei pitäisi ulottua. Vähän sama juttu kuin maallisessa ja hengellisessä regimentissä ja niiden oikeassa erottelussa.
Sitten toinen asia: Minusta tuo "yksi puu ei kauan pala" on klisee joka joutaisi jo romukoppaan. Puiden osalta se pitää paikkaansa mutta ihmisten ja uskomisen suhteen ei. On erittäin kummallinen yleinen tapa mieltää että usko tarviutsee toisia. Minusta olisi pikemmin niin että uskoVAISUUS saattaa tarvita toisia sillä toisia tarvitaan uskon näyttämiseen tai sen olemassaolon todistamiseen itselle siinä merkityksessä että jos on actionia niin sitten on myös uskoa. Mutta eipä se niin mene! Uskoa voi olla myös ilman actionia.
Jos koko Suomen Siion puhdistettaisiin turhista kliseistä ja pietismin vahingollisista käsitysjäänteistä niin luterilaista uskoa voitaisiin harjoittaa paljon vapautuneemmin ja ilman orjuuttavia kahle-käsityksiä joita enimmäkseen herätysliikkeet ylläpitävät. Itsekseen uskomalla ja itsekseen kirkossa käymällä oppimassa luterilaista uskonoppia sekä Raamattua lukemalla ihminen tulee todennäköisesti PALJON terveemmäksi ja vapautuneemmaksi uskovaksi jos vertaa sellaiseen joka on kulkenut imemässä vaikutteita ja umpiluutuneita käituksiä herätysliikkeiden tilaisuuksissa. ja tämä koskee kyllä myös Körttiläisyyttä. On sielläkin käsityksiä joita umpataan, jos ei muuten niin ainakin rivien välistä.
Pitäisipä kasvattaa koeputkessa yksi uskova joka olisi kaikista uskovaisten ja herätysliikkeiden vaikutuksesta vapaa ja katsoa millainen siitä tulisi, mutta kun se on mahdotonta, uskovaiset ja herätysliikkeet ovat ulottaneet lonkeronsa kaikkialle.