Pelastuksen ansaitseminen

[juhani]

... arkinen rakkauskaan nimenomaan ei pelasta...

[Pena]

Rakkaus ei haluakaan itse pelastua, vaan pelastaa rakastetun. Sitä rakkaus ainakin toivoo, vaikka ei uskoisikaan.

[juhani]

... rakkaus luo toivon

[Leena]

Arkinen työ on rakkautta.

Niin. Mitäs jos ja kun juuri se otetaan sinulta pois? Maailman helpoin. Ja jos se vielä olisi  työ joka kysyi rakkautta, ei varsinaisesti muuta. Ja vielä niin: Sitä tehdessään on onnellisin, koska vaika kuinka varsin usein ihmettelee mikä hulluuskohtaus sai sen valitsemaan, tietää erinomaisen hyvin mikä. Juuri työssä unohtaa itsensä koska haluaa pelastaa toisen.

Se on suurempaa lepoa kuin loma.

[Leena]

Noh, tulihan taas tarpeettoman subjektiivinen kiukunpurkaus, pahoittelen. Olen luennoinut kyllä Jumalalle tästä... esitelmöinyt teemasta ja siitä mikä olisi järkevääkin... minulla on se yksi ikoni jonka edessä käyn selittämässä todella haastavat teemat, "Kristus haudassa", ja kyllä aina lopuksi on alkanut naurattaa, ei voi mitään.

Ketjun nimi taisi olla "pelastuksen ansaitseminen"?

No, sitä ei voi näemmä aina millään arkisella työllä ansaita...hyvä on, hyvä on, ei sitten.  

Sitä on oltukin sitten ymmällä.
Kuinkas se siis ansaitaan Ei, minä olen vakavissani.
Luulen että ihminen on vaikeasti pääsemättömissä tuosta ajattelusta.
Siksi se ikoni on minulle välttämätön, vaikka en ikinä olisi voinut kuvitella tarvitsevani ikonia mokomaan.
Se on ansaittu.
Minä olen ostopuuhissani parituhatta vuotta myöhässäkin.
Mutta voipi tuo silti olla totta: Uskova seuraa, seuraaja voi uskoa. Enhän minä muuta ole vinkumassa...

[Riitta-mummi]

Selvähän se ettei meidän harrastamilla hyvilläkään teoilla pelastuta, mutta viittaako teistä pelastimisen toivoon tällaiset kokemukset joita minulla on alkanut olla ehtoollispöydissä.
Ilman omaa ajatusta mieleen nostetaan kerta toisensa jälkeen jokin heikkouksistani. Kiireesti pyydän saada jättää ne pois, jos mahdollista. Ja sitten muisto-aterian jälkeen on seestynyt ja keventynyt olo.
Se on Armahtajan työtä se.

Matonpesu on minun työtäni, ja ruokkiminen. Amen.

[Leena]

Luin jostakin ajatuksen, kuinka ehtoollinen on kuin vaihtokauppa tai tasajako. Kristus ottaa osalleen sen mikä on sinua ja sinä saat sen, mikä on Kristusta.
Melkein kadehdittaa (tämä taitaa olla Leenan Suuria Kadehtimispäiviä) tuo kokemuksesi.  Kohdata omansa ja jättää se, palata sen kanssa takaisin, joka on Kristuksen.
Hei, mutta. Tänään on arki-illan ehtoollionen. Leena päättääkin siellä Suuren Kadehtimispäivän. Vai toimiikohan... mutta jotakin hyvää on tähän nyt kaipauksessa.

Tai sitten hän lukee tuon tekstin jonka on valinnut profiiliin...

[marianne]

Usko, toivo, rakkaus - ja suurin niistä on rakkaus. Ja kun Jumala on rakkaus.. Voiko suurempaa ollakaan? 

[Leena]

Jaksan pitää siitä Mannermaan kirjasta "Kaksi rakkautta". Käsitän hyvin, kuinka ihminen rakastaa hyvää, kaunista, sun muuta. Jos ei, saattaa rakkauden tärvellä yksinkertaisesti kateus, "vihainen tunne, joka voi hyvin vain nähdessään kärsimystä" (Melanie Klein).  Jumalan rakkaus kohdistuu vastakohtaan - kai nyt siivosyntisetkin kelpaavat, mutta Hän  harrastaa erityisesti niitä, joissa ihminen ei mitään rakastettavaa näe.

Olen vaivannut koko lailla päätäni sen miettimisellä, onko sellainen ihmiselle mitenkään mahdollista. Välietapilla ollaan, asia on vähän kesken ajattelemisen, sillä on ihmisiä, jotka näyttävät ainakin kykenevän siihen että luopuvat siitä viimeisestä pelastusvenepaikasta toisen hyväksi. Siis, rakastavat sillä "suurimmalla rakkaudella" joka antaa henkensä toisen ihmisen puolesta Mutta onko se vielä tätä, eipä taida. 

Jos nyt näinä päivinä vaikutan hurskaammalta kuin olen niin selitys on yksinkertainen, olen eräänlaisessa elämän taitekohdassa ja juttuhan siis on nyt niin että toivoisin olevani parempi kuin olen.  Jotain tyyliin kun kristityn on nimi mulla jne. 

[juhani]

arkinen kristittyhän Sinä olet... se on ihan hyvä

[Leena]

arkinen kristittyhän Sinä olet... se on ihan hyvä

Jestas miten osasit lohduttaa.

Sata miljoonaa kiitosta.

[Frank]

Luin jostakin ajatuksen, kuinka ehtoollinen on kuin vaihtokauppa tai tasajako. Kristus ottaa osalleen sen mikä on sinua ja sinä saat sen, mikä on Kristusta.

Melkein kadehdittaa (tämä taitaa olla Leenan Suuria Kadehtimispäiviä) tuo kokemuksesi.  Kohdata omansa ja jättää se, palata sen kanssa takaisin, joka on Kristuksen.

Hei, mutta. Tänään on arki-illan ehtoollionen. Leena päättääkin siellä Suuren Kadehtimispäivän. Vai toimiikohan... mutta jotakin hyvää on tähän nyt kaipauksessa.

Tai sitten hän lukee tuon tekstin jonka on valinnut profiiliin...

Ehtoollisessa Jeesus itse vakuuttaa minulle kuolleensa juuri minun syntieni vuoksi ja sovittaneensa kaikki syntini. Sen tähden minä saan turvallisesti uskoa ja luottaa Jeesukseen, vaikka minä itse olen syntinen ihminen, niin Jeesuksessa minä olen pyhä Hänen pyhyydessään.

Siksi tiedän satavarmasti tämän elämäni jälkeen pääseväni Taivaan kotiin Jeesuksen tähden.

[sadetta]

Ehtoollisessa Jeesus itse vakuuttaa minulle kuolleensa juuri minun syntieni vuoksi ja sovittaneensa kaikki syntini. Sen tähden minä saan turvallisesti uskoa ja luottaa Jeesukseen, vaikka minä itse olen syntinen ihminen, niin Jeesuksessa minä olen pyhä Hänen pyhyydessään.

Siksi tiedän satavarmasti tämän elämäni jälkeen pääseväni Taivaan kotiin Jeesuksen tähden. :eusa_angel

Niin.. Mutta samalla yksin armosta. Tulkintakysymyskö, miten päin pyöräytän asian??

[seppos]

Ehtoollisessa Jeesus itse vakuuttaa minulle kuolleensa juuri minun syntieni vuoksi ja sovittaneensa kaikki syntini. Sen tähden minä saan turvallisesti uskoa ja luottaa Jeesukseen, vaikka minä itse olen syntinen ihminen, niin Jeesuksessa minä olen pyhä Hänen pyhyydessään.

Siksi tiedän satavarmasti tämän elämäni jälkeen pääseväni Taivaan kotiin Jeesuksen tähden.

On sinulla vahva usko. Entä jos Jumala onkin eri mieltä.

[Jampe]

Seppos, tämä on minusta asia joka ei vaadi yhtään enempää uskoa kuin senkään myöntäminen että olemme pelkästä armosta pelastettuja.  Nimittäin olisi kyllä huomioitava että puhutaan pyhyydestä "Jeesuksessa" eikä suinkaan omasta pyhyydestä, itse hankitusta. Kyllä se on ihan selvä raamatun opetus, jopa erittäin luterilainen asia että kun kerran Jeesus on meidät pyhittänyt niin me olemme silloin pyhät!

Pikemminkin on itsevanhurskautta väittää muuta koska jos meille ei kelpaa Jeesuksen pyhyys niin silloinhan etsimme omaa pyhyyttämme?

Minusta on niin että jos tunnustamme olevamme Jeesuksessa pyhät niin silloin nimenomaan mitätöimme kaikki omat ansiot ja mahdollisuudet. Jos väitämme ettei Jeesuksen pyhyys meille annettuna riitä, asetumme mielestäni (tahattomasti?) pilkkaamaan evankeliumia.

Tämä on se asia jota en ollenkaan ymmärrä körttiläisyydessä, vaikka muuten pidänkin sitä ihan ok:na.  Loppujen lopuksi luulen että kyse on vain eri kielellä ja käsitteillä puhumisesta. Evankelisuudessa tämä on aina ollut itsestäänselvä asia. Siitä lauletaan hyvin paljon Siionin Kanteleessa eikä armahdettuja syntisiä aleta morkkaamaan jos he turvautuvat Jeesuksen pyhyyteen.

Kaikki ed. sanottu siis kommenttina tuohon "olenko minä pyhä?"- asiaan!


Taivaaseen pääsemisen varmuudesta en lähtisi paukuttelemaan henkseleitä koska siitähän ei ole mitään varmuutta!  Sen sijaan varmaa on että syntisiä armahdetaan.  Joten jos tarkoitit suunnata kärkesi tuota taivaaseen pääsemisen varmuutta vastaan, siinä olen toki samaa mieltä sinun kanssa Seppo!