Hengissä tässä kidutaan. Piti mm. lähteä viikonloppuna päivystykseen ja siellä olin tarkkailussa yön yli. Leikkaushaava alkoi vuotaa enemmänkin ja sieltä oli yksi ommel irronnut. Paikattiin puuduttamatta. Yöllä alkoi vuotamaan uudelleen, mutta nyt kuitenkin kotona jo muutaman päivän. Vähän tihkuttaa. Jalkaan on tullut paljon omituista, mitä ei edellisessä leikkauksessa tullut. Huomenna otetaan tikit pois (jos otetaan?) Antibioottikuurikin on menossa.
Päivä kerrallaan kun kahta ei voi elää 
Voi kurjuuksien kurjuus ja kaikki kurjuus.
Kävikö kipeetä vai veikö märkyys puudutteelta tehon, ettei hyödyttänyt pustää. Minun kerran vei hampaasta. Se sattui.
Tänään yritän saada päivärytmiä kohilleen, ja havittelen että nykoplasma kerää joukkueensa ja marssii minusta ulos. Se näytti asettuneen jäädäkseen.
Minun virkisti mieltä lapsuusystävän tapaaminen, sellaisen joka on kuin isosisko ollut. Asuttiin seinikkäin, hänet juuri olen kertonut. Paasasin koko illan. Mietin puheluaisuuttani ja kai yritin peittää kysymästä, kuin nyt kun vanhempasi kumpikin kuoli peräjälkeen. Niin tuttu kuin onkin, tuntui kuin olisin norsu posliinikaupassa. Haluaako puhua vai puhua juuri muusta?
Vähän ja vaikeasti saatiin kuolemasta puhetta.
Omasta.
Kun on lähtövuorossa, tai siltä tuntuu, se kysymys on toisin pöydällä kuin ennen.
Tulin kotiin ja luin täältä juttua. Tuntui jollakin tapaa kodikkaalta. Jotakin syvästi haikeaa siinä oli.
