Seurat tuvassa

[llwyd]

Laitanpa tämän tekstin tuolta yleisen puolelta myös tähän - se sopinee vastaukseksi ja jatkopuheenvuoroksi tähän kysymykseen parannuksenteosta ja sen saarnaamisesta. Tuota oheista parannusta vaadin siis niin itseltäni kuin muiltakin. Itsestäni tiedän varmasti että se parannus jää näillä voimin tekemättä, toisistakin otaksun näin. Sanoisin kyllä että tämä puheenvuoro on enemmänkin kamarikeskustelua kuin mitään seurapuhetta, kuten kai monetkin puheenvuorot tässä ketjussa. Olikos meillä täällä kamarikeskustelu-ketjukin?

Tuosta porttien avaamisesta vielä - se on hyvä metafora. Mille olen siis avaamassa portin: kaikelle ihmisten keskinäiselle toiminnalle joka tapahtuu rakastavuuden, suojelun ja lämmön hengessä. Mille olen sitten jyrkästi sulkemassa portin? Kaikelle ihmisen toiminnalle joka perustuu vihaan, tietämättömyyteen ja aggressioon. Tätä siis pidetään löysänä, peräti epä-raamatullisena oppina: ovet ovat kuulemma aivan sepposen selällään ilman mitään rajoituksia. Mitenkähän on? Näen tämän vaatimuksen kovin kaitana, vaikeana tienä, jolta jokainen ihminen jatkuvasti suistuu pois. Joka ikinen päivä. Konservatiivit kovasti toivovat saarnaa parannuksen teosta - tämän parannuksen haluaisin meidän tekevän, että luopuisimme kaikesta aggressiosta, tietämättömyydestä ja vihasta. Ihmiskunnan historia on ollut veristä väkivallan ja hysteerisen pelon historiaa: erilaisuus on ollut uhka, joka on aina parasta lyödä kyselemättä maan rakoon. Tästä käytännöstä, peri-inhimillisestä refleksistä poikkeavat mielipiteet ovat kaikkina aikoina olleet huutavan ääniä korvessa, kaikki aikakaudet ovat olleet synkkää korpivaellusta kylmässä vääryyden ja mielivallan maailmassa. Tuomion sanoja ihmiskunta kaipaakin. Mutta ehkä sittenkin enemmän armon sanoja. Kummat ovat meille ihmiselle helpompia, kumpia on meidän helpompi lausua? Tätä sopii miettiä kun kaikkien meidän parannuksemme pysyy sitkeästi tekemättömänä.

[dnasukil]

llwyd, parannuksesta.
  1)Omassa puheenvuorossosi nostit kiintoisia virikkeitä pohdittavaksi.
 Jos porttien avaamisella tarkoitit pelastukseen riitävän, kun kaikki ihmisten keskeinen toiminta joka perustuu rakastavuuden, suojelun ja lämmön hengessä, riittääkö se pelastukseen/syntien anteeksi saamiseen? Tarvitaanko syvällisempää, silmille näkymätöntä, asennoitumista Raamatun antamien ohjeiden noudattamiseen vapautuakseen lihallisten ym. kiusausten voittamiseen? Ovatko portit sepposen selällään ilman mitään rajoituksia?
 2) Jo paljon elämää nähneenä, katson, että itse lukeudun niihin "konservatiiveihin", joka kaipaan pitämään julistuksessa esillä syntiä ja sen turmiollista vaikutusta ihmisen elämään ja kehotusta luopumaan sekä ulkoisista, että sisälläni myllertävistä kielteisistä asioista. Kivulla olen huomannut niiden tuhoisien vakutusten raastavan sisäistä rauhaa ja voimakaasti vaikuttavan suhteessa ympäristöön. Ihmisen
muisti usein lipsuu, se tarvitsee jatkuvaa muistuttamista elämää
tuhoavista voimista. Jos ei tiedä, että "kiljuva jalopeura" voi syödä, sitä ei osaa paetakaan.
 
   Kun näillä Foorumeilla käydyssä keskustelussa usein on puhuttu ns. konservatiiveistä. En oikein tiedä, mitä nimityksellä lopulta tarkoitetaan, kun ihminen on sama vuosituhannesta toiseen ja myös tarpeet ovat yhtäläiset. Jokaisen ihmisen sisäänrakennettu pelastuksen/Jumalan kaipuu etsii ja ikävöi jotain jota tämä ajallinen elämä ei tarjoa.
 Vuosien karttuessa yhä jokapäiväisemmäksi käy kysymys: miten minulle käy kuoleman jälkeen. llwyt, annoit runsaasti pohdittavaa ja vakavasti otettavaa neuvoa. Siksi olen kiinnostunut "todellisista" hyvistä neuvoista loppumatkalle. Pinnalliset "heitot" voi jättää omaan arvoonsa.
 Vuosien varrella olen oppinut ainakin sen, että elämä on VAKAVA asia ja siihen on suhtauduttava sen mukaan.

[llwyd]

llwyd, parannuksesta.
  1)Omassa puheenvuorossosi nostit kiintoisia virikkeitä pohdittavaksi.
 Jos porttien avaamisella tarkoitit pelastukseen riitävän, kun kaikki ihmisten keskeinen toiminta joka perustuu rakastavuuden, suojelun ja lämmön hengessä, riittääkö se pelastukseen/syntien anteeksi saamiseen? Tarvitaanko syvällisempää, silmille näkymätöntä, asennoitumista Raamatun antamien ohjeiden noudattamiseen vapautuakseen lihallisten ym. kiusausten voittamiseen? Ovatko portit sepposen selällään ilman mitään rajoituksia?.

En pelastusta tähän todellakaan perusta: silloinhan kukaan ei pelastuisi. Mutta tämä on eettinen vaatimukseni kaikelle ihmisen toiminnalle maailmassa. Riippumatta siitä onko joku henkilö kristitty, hindu, muhamettilainen, agnostikko tai peräti Richard Dawkins. Sinänsä en toki usko, että olisi vain yksi tie pelastukseen, jonka omistaisi joku yksittäinen liike tai kirkkokunta tai uskonto tai filosofia. Jos pelastusta on, se on varmasti kaikille tarkoitettu. Mutta onneksi en tuota porttia vartioi, onneksi se virka on toisissa, ei-inhimillisissä käsissä: siitä ei kukaan mene ansioistaan läpi. Jos ihminen sitä puomia vartioisi, olisi oma viisaus, oma valta, oma voima ratkaisemassa, päästämässä ja sitomassa, lähinnä kai sulkemassa tietä - tämänhän näemme jo melkein kaikkien kristinuskon tulkintojen historiasta.

[Pena]

Mietin tällaista kuvaa: On kaksi ovea, toinen johtaa kaikkeen hyvään, kauniiseen ja todelliseen. Toisen takana on pahaa, rumaa ja väärää. Ensimmäinen ovi avataan selälleen ja kehotetaan käymään sisälle. Miksi se pelottaa? Onko siitä avautuva näkymä liian kaunis, jotta sen voisi uskoa todeksi? Mistä moinen epäilys on peräisin?

Olisiko jälkimmäisen oven raosta hiipinyt joku kuiskaamaan, että hyvyys, kauneus ja totuus eivät meille kuulukaan?

[Lars Mikael]

 Esitykseen kuukauden kysymyksestä vastatessani, kaipasin kehotusta parannukseen. Hengellisessä kuukaus lehdessä vastaajat olivat ymmärtäneet kysymykseni väärin. En kysynyt;miten parannus tehdään,kuten vastaajat ymmärsivät, vaan kysymys kuului: "Miksi herännäisjulistuksesta puuttuu kehotus parannuksen tekemiseen."

Siis tunnen olevani se konservatiivi, joka ei  tunne populismia. Aika ei ole muuttanut ihmistä, ympäristöä kyllä. Synti asuu minussa ja sen poispanemiseen tarvitsen auttajaa.
 
  Tekemääni kysymykseen vastaajat näyttävän vierastavan sanaa; "parannuksen tekeminen" joka lukuisia kertoja on uudessa testamentissa Jeesuksen kehotuksena ilmaistu.
 

Moittimatta Hengellisessä Kuukausilehdessä vastauksia antaneita henkilöitä kirjoittajina, kirjoitusten funktio jäi ainakin minulla vähän hämärän peittoon. Oliko kirjoitusten tarkoituksena olla yleisempää pohdintaa vai pyrkimystä osoittaa esim. jotakin tiettyä asiaa? Kirjoituksista jäi se vaikutelma, että ne ovat kahden yksittäisen ihmisen hajanaisia pohdintoja, kun niistä olisi ollut terveellistä saada referaatin muodossa aineksia lukijoiden ajattelulle.

Minulle myös körttifoorumilla esiin otettu "jeesustelija" -nimitys on jäänyt hieman epäselväksi. Kun Herra panee ihmisen ahtaalle, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin huutaa Hänen puoleensa. Jos silloin saa kokea armon, siinä kyllä karisevat omat voimat ja omat mahdollisuudet. Raamattu on täynnä kokemuksia, ei niiden varaan voi tietenkään rakentaa, mutta soisin jokaiden kohdalle sen kokemuksen, että Herra armahtaa syntisen.

Ihmettelen myös sitä, onko siinä jotain epäinhimillistä tai uskon vastaista, jos iloitsee armon osallisuudesta, siihenhän Raamattukin meitä kehottaa. Liekö joidenkin mielestä iloitseminen ja siitä kertominen sitä körttifoorumilla esiin tullutta omavanhurskautta, konservatiivisuutta tai peräti "jeesustelua"?

Ilmestyskirjakin puhuu parannuksen tekemisestä (Ilm. 3:3, 19): "Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!"
_________________

"En ole sitä, mitä minun pitäisi olla. En ole sitä, mitä haluaisin olla. En ole sitä, mitä toivoisin olevani. En ole sitäkään, mitä ennen olin. Jumalan armosta olen se, mikä olen." (John Newton)

[llwyd]

Kiihkeänä käy supina ja väittely täällä seurojen takapenkissä! Mutta jos vielä jotain sanoisi niin minusta herännäisyys kokonaisuudessaan on kehoitus parannukseen - joskin myös sen myöntäminen, ettei se koskaan tule omin voimin onnistumaan. Ehkä vierastetaan ajatusta näillä huonoilla voimin nousta ikään kuin toisten yläpuolelle. Minusta voidaan hyvinkin saarnata parannusta tässä pahassa maailmassa, jossa viha ja tietämättömyys vallitsevat niin voimakkaina (eikä vähiten itseään kristittyinä pitävien parissa). Mutta voimakkaammin omaa tuntoani puhuttelevat hiljaisemmat, harmaammat sävyt. Jeesustelua en käytä terminä, minusta yksi kristinuskon harvoja rajoja on pitääkö Jeesusta absoluuttisen jumaluuden henkilöllistymänä, mutta ymmärrän että sillä yleensä tarkoitetaan tekopyhyyttä, huulten muttei sydämen uskoa. Ja siinä mielessä aivan osuvakin pisto varmasti monesti. Kaikki iloitkoon mistä haluavat - välillä kyllä tulee mieleen jonkinlainen henkilökohtainen menestyksen teologia niistä jotka painottavat sitä iloa: ikäänkuin kristinuskon omistaminen olisi jonkinlainen pakonomainen onnellisuus-pilleri, ja jos tätä onnellisuusvaikutusta ei tule on joko itse, tai sitten implisiittisesti usko itsessään, arvoton. Suru ja ikävöinti ovat minulle se kristinuskon välitön konteksti, sen heräämisen konteksti - onko tämä yllättävä asia herännäisyyden kontekstissa?

Mutta jatkettaisiin myös seuroja tässä ketjussa, pääasiaa. Voidaanhan näille kamarikeskusteluille perustaa oma ketjunsa.

[Lars Mikael]

3. Sinulta parannuksen
nyt pyydän totisen
ja vahvan perustuksen
ja uuden sydämen.
Kuvasi kaltaiseksi
tee minut ihmiseksi.
Armoosi juurruta.
SV 91

Sallittaneen vielä jatkoksi Raamattuni näkemys PARANNUKSESTA:

KÄÄNTYMYS, PARANNUS, Synnin hylkääminen ja turvautuminen Jumalaan. VT:n profeetat kutsuivat koko kansaa, mutta myös yksityistä kääntymykseen, Jes. 30:15, Jer. 8:4, Hes. 33:19. Synnin takia ihminen ei tähän kykene: Siksi kääntymys on Jumalan lahja, Hes. 36:25-26. Ut:ssa Johannes Kastaja, Mark 1:4 ja Jeesus, Mark. !:15, kutsuivat ihmisiä kääntymykseen. Jeesuksen julistuksessa kääntymys merkitsee syvää mielenmuutosta, joka koskee ihmisen koko olemusta, Matt. 12:33, 23-26. Alkuseurakunnassa kääntymys saattoi olla raju henkinen ja ruumiillinen KOKEMUS, 1.Kor. 14:25.

[dnasukil]

llwyd kirjoitti...  
   Vistissäsi 7.3 "pikavälähdys" ihmisen käyttäytymisestä pitkän historiansa aikana antaa viitteen siitä, ettei ihminen ole vieläkään oppinut välttämään kokemiaan vaaryyksiä. Vallanhalun ja kunnian tavoittelussa kaikki keinot näyttävän olevan luvallisia, -vielä omana aikanammekin. Oman raadollisuuden tunnustaminen on perin vaikeaa, vaikka halua parempaankin olisi. Viha ja agressiot valtaavat ajatukset.Maailman lähihistoriakin antaa tästä tuoreita esimerkkejä mm. Saksa,Neuvostoliitto, Irak, Jugoslavia, eikä uudet mantereetkaan ole selvinneet paremmin.
 Ihailemallani lapsen ukollakaan ei näytä olevan sijaa asioiden korjaamiseksi lisääntyvän väkimäärän tuoman ahdingon keskellä. Lapsia kyllä, mutta missä usko ja toivo paremmasta? Miljoonien pako kodeistaan, mielivallan, ja väkivallan määrälle ei pistettä näy, merkkejä siitä ei puutu lähiympäristöstäkään. Mikään ei riitä -ahneuden peikon lonkerot ovat salakavalat.
  Olisiko nyt se aika, että manitsemiesi "konservatiivien" aika olisi ryhtyä huutaman PARANNUSTA. Jos heidän ääntään kuunneltaisiin, toivoa ei vielä olisi menettty. Kanaanilaisen naisen sitkeyttä tässä kysytään. Löytyykö sitä? Meneillään olevan paaston ajan sanoman kehotuskin itsensä tutkimiseen raottaa porttia uudesta toivosta.

[llwyd]

Kyllä, kovaa ja julmaa aikaa elämme. Pahaksi, raskaaksi ja vaikeaksi jää vaelluksemme ihmisen hallitsemassa maailmassa. Toki on valoisia hetkiä ja lämpöä seassa, itse tuomaamme, mutta maailma on itsessään välinpitämätön ja kylmä. Ahneus ja materialismi vallitsevat. Kaipaan itse kirkolta ja kristityiltä paljon radikaalimpaa ääntä tämän tuomitsemisessa.  Huutavan ääni korvessa on vaientunut tausta-muminaksi. Se mitä kuitenkin ihmettelen monien (kaikkien?) konservatiivien osalta on, että he käyttävät näiden epäkohtien saarnaamisen sijaan valtavan määrän energiaa tuomitsemaan ei ihmisen synnillisyyttä vaan näitä vähäisiä heikkoja pyrkimyksiä pois siitä, kuten esimerkiksi naispappeutta, kuten esimerkiksi homoliittoja jne. jne. Nämäkö nyt ovat sitä maailman pahuutta? Tämäkö on se testi, millä jaetaan vuohiin ja lampaisiin? Kannattaako rakastavien ihmisten suhteen siunaamista, kannattaako naisten oikeutta suorittaa kirkollisia toimituksia? Ja sitten ripustaudutaan enenevässä Raamattuun luonnontieteen oppikirjana ja käydää hedelmättömiin väittelyihin biologeja ja fyysikoita vastaan. Ahneus, luonnon tuho, sodat, väkivalta, ihmisen tietämättömyys ja julmuus riehuvat maailmassa, mutta näihin asioihin keskittyy kristikunnan konservatiivi-väki.

[dnasukil]

llwyd, olitko aivan tosissasi nähdessäsi yhteiskunnan epäkohtien aiheuttajiksi "konservatiivit"? Kun en oikein tiedä, keitä nämä konservatiivit ovat, kuvittelen tarkoitetun nykysukupolvea aikaisemmin eläneitä ja heidän laillaan ajattelevia.
  Kun omat muistikuvani yltävät aina kolmekymmentä -luvulle edelliselle vuosituhannelle, tekisi mieli muistuttaa siitä, miten silloin elettiin. Ei ollut makkaraa leivän päälle,  puhumattakaan tämän sukupolven suosimia ja käyttämiä suuripäästöisiä ajoneuvoja jotka tuhoavat ympäristömme. Ei puhuttu OPTIOISTA, ei kultaisista kädenpuristuksista. Kättä kyllä piti puristaa, mutta se tehtiin hammasta purren kuokan ja lapion vartta. Luontoa ei tuhottu, sitä varjeltiin, katsottiin tarkkaan mikä puu kaadettiin.
 Elettiin muutenkin todella niukkojen taloudellisten olojen varassa. Tämä nykyisenkaltainen suunnaton kuluttamisen into ja ahneus ovat todella nykypolven keksintöä.

   Ihmetyttää, onko jo sittenkin tämän maan lähihistoria unohdettu ja edellisten sukupolvien työ maan ja kansan hyvinvoinnintia rakentamiseksi. Eikö sisällä mikään liikahda jos rehellisesti ajattelemme , että ainakin kolme kertaa edelliset sukupolvet lähihistorian aikana ovat joutuneet tekemään kaikkensa puolustaessaan tätä maata.(liki satatuhatta kaatunutta, sataviisikymmentätuhatta invalidia) Eikö tässäkään suhteessa mikään riitä? He ovat rakentaneet tämän päivän hyvinvointivaltion, ei tämä kovan kuluttajan maineessa olevat.

  Fundamentalistisella ajattelulla tässä maassa ei ole kovinkaan pitkä historia. Yhteiskuntaa vastaan bandarolleja kantavia on ollut vain vähän aikaa. Enemmän edelliset sukupolvet ovat etsineet keinoja yhteistoimintaan kuin etsiä vikoja ja että olisivat syyllistäneet toisia. Tästä oli yksi vakuuttava esimerkki Talvisodan aikana. Mielestäni on kohtuutonta vierittää syy ajan rikkinäisyydestä edellisille sukupolville.

[llwyd]

llwyd, olitko aivan tosissasi nähdessäsi yhteiskunnan epäkohtien aiheuttajiksi "konservatiivit"? Kun en oikein tiedä, keitä nämä konservatiivit ovat, kuvittelen tarkoitetun nykysukupolvea aikaisemmin eläneitä ja heidän laillaan ajattelevia.

En todellakaan, puhuin teologisista konservatiiveista - minusta he todellakin profiloituvat näissä kysymyksissä eikä niinkään yhteiskunnan todellisen raaistumisen, ylikaupallistumisen tai yliseksualisoitumisen suhteen. Näiden sijaan ollaan tuomitsemassa sellaisia positiivisia askeleita toiseen suuntaan kuin naispappeutta tai homoliittoja. Poliittinen konservatismi on sitten eri asia.

Taidanpa muuten kuulla että vähän kärsimättömänä debattiamme kuunnellut seuraväki keskeyttää väittelyn jykevällä virrellä SV150, joka ei liberaaleja tai konservatiiveja erottele...

1. On tekemättä vielä
mun parannukseni
ja aivan alussansa
on kotimatkani.
Maailma iloinensa
minua viehättää
ja syrjään jatkuvasti
iäinen autuus jää.

2. Maan korven matkalainen
käyn eksyksissä näin.
Pois kotilieden luota
pimeään yöhön jäin.
Niin kolkkoa on kaikki,
tie umpeen tuiskuaa,
käyn yksin, kohta sorrun,
en löydä auttajaa.
   
3. En armahtajaa tunne,
ken minut lunastaa.
En osaa sinne, missä
kuormansa purkaa saa.
On sielu näännyksissä.
Syy kasvaa yli pään.
Ja vaikka tahdon nousta,
niin painun syvempään.

4. Sinua kohti, Herra,
heikkona hapuilen.
Luo katse sydämeeni,
sulata routa sen.
Ja paina rintaas vasten,
niin että löydän sun
ja armon saatuani
täydelleen rauhoitun.

[Pena]

Sen olen oppinut, ettei iällä ole mitään tekemistä konservatiivisuuden tai radikaalisuuden kanssa. Monet kaiken pysäyttämiseen ja säilyttämiseen pyrkivät ovat nuoria ja monet vanhat mielellään kaataisivat nurin aikansa eläneitä rakenteita ja arvoja. Nuorilla on tosin kovin lyhyt muisti sen suhteen, miten asiat ovat 'aina' olleet. Tästä on esimerkkinä nuorten naispappeutta vastustavien miesten joukko, jotka kuvittelevat puolustavansa jotain ikiaikaista. Naisten pappeutta on vastustettu vain siitä lähtien, kun ensimmäinen naisteologi pyysi vihkimystä. Ei se sen apostolisempaa ole.

Jeesuksen radikalismia vastaan asettuneet fariseukset kuvataan usein harmaapartaisiksi ukoiksi, mutta arvaan heistä ison osan olleen palavakatseisia nuorukaisia. Taustalla oli tietysti iäkkäämpi vanhinten joukko.

Hyvää ja oikeaa ei tietenkään pidä mennä kukistamaan, mutta väärän ja pahan rakennelmien purkuhommissa pitäisi ahkeroida. Kunpa vain osaisi tunnistaa oikean työmaan!

[juhani]

Olen samaa mieltä kuin Pena. Radikaaliudesta minua on syytelty ja konservatiiviudesta. Mitä minulle jää - ylpeä mielipuoli-idiotismi. Terveisin malaperismäinen niskaslainen juhani

[vaivainen mato]

Tällä palstalla on kysytty:
1. Mitä körttiläisyys on ja kuka on herännyt?
2. Saako tehdä syntiä?
3. Mitä on armo?

Yritän vastailla:
1. Körttiläisyys on luterilaisuutta, körttiläinen=luterilainen.
Körttiläinen nimitys tulee ranskalaisesta 1700- luvun talonpoikaisesta muotipuvusta. Siinä oli takana kolme halkiota. Talonpojat eivät seuranneet muotia, vaan pitivät omaksumaansa pukua muodista piittaamatta. Muutenkin he viettivät yksinkertaista elämää.
Herännyt ihminen huomaa oman pelastustiensä käyneen mahdottomaksi ja joutuu turvautumaan Jumalan armoon.

2. Paavali kirjoittaa: sitä hyvää, mitä minä haluan tehdä, en tee,
Sitä pahaa, mitä en halua tehdä, minä teen.

3. Tähän piti etsiä vastausta Aapeli Saarisalon: 'Raamatun Sanakirjasta.'
Armo käsitteen historia paremmin kuin mikään muu ilmaisee, mikä muutoa jumalauskon perusteissa tapahtui Kristinuskon mukana.
Eskatologisesti väritetyissä piireissä säilyi  ajatus Jumalan armosta ja kehittyi se käsitys, että lain noudattamisesta huolimatta mielestään hurskaatkin kuitenkin ovat jumalattomia.
Tältä pohjalta kasvoi syvää armon ja anteeksiantamuksen janoa.

Juutalaisuuden mukaan armo kuuluu nille, jotka tekevät vboitavansa täyttääkseen lain tai Herran edessä kilvoitellen katuvat syntejään. Juutalaisuuden vakiintunut armokäsite oli: kun ihminen on tehnyt kaikkensa lakijärjestyksen mukaan, täyttää Jumalan armo hänen puutteensa.
Juutalainen pelastustie oli lain tie, omien tekojen, palkan ja ansion tie.
Mutta laki, joka vaati ja uhkasi, ei antanut voimaa eikä siis vienyt perille. Laista tuli vain synnin tunto, joka paljasti ihmisen vastahakoisuuden Jumalaa vastaan. Sitten Paavali löysi ansaitsemattoman armon tien.
Ei ollut mitään olemassa mitään ihmisvanhurskautta, oli vain Jumalan aiheuttamanvanhurskaus. Ei ollut mitään aktiivista tekojen vanhurskautta, oli vain passiivinen uskon eli armon vanhurskaus

Kristinusko perustuu objektiiviseen tapahtumaan, joka Kristuksen persoonassa on elävää nykyisyyttä. Armon kautta ohminen on siirtynyt uuteen elämänpiiriin, Kristuksen yhteyteen, joka on samalla anteeksi antava ja uudistava. Elämä armon alla on paradoksi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.
Paradoksi on siinä, että Jumalan vanhurskaus ja rakkaus yhtyvät ristissä kummankaan menettämättä mitään luonnostaan.

Armo on salaisuus.
Armo on ensisijassa uuden elämän armoa, joka iolmenee kasvamisessa, ja sanan synnyttämässä uskossa. Mutta uskokin on Jumalan työ.
Armo on eläväksi tekevä voima.
Armo on myös vanhurskauttamisen armoa, vapautusta synnin syyllisyydestä ja vallasta.
Koko lunastusta voidaan nimittää syntien anteeksiantamiseksi. Mutta niinkuin Kristuksen kärsimys, kuolema ja kuolleistanouseminen kuuluvat yhteen, niin myös uskon vanhurskaus, Jumalan vanhurskaus ja uusi elämä, jonka prinsiippinä on Pyhä Henki
Armo on lahja.
Armo, Jumalan kristuksessa ilmenevä rakkaus, on täysin suvereeninen ja edellyksetön.

[Pena]

On laupeus sanomaton.
Hän, Jeesus kun hoitanut on
Niin meitä kuin muitakin uskoviaan
Ja auttanut vaivoissa maan.
Hän lyö sekä tukee,
Hän riisuu ja pukee
Ja hetkeksi kadotessaan
Vie köyhyyden teitä,
Näin tyhjentää meitä,
Vaan tyhjälle, köyhälle lahjoittaen
Suo armonsa rikkauden.
Hän kasvonsa peittää
Ja murheeseen heittää,
Vaan antaa taas virvoituksen.