[quote"Jampe"]kannanottoni ei ollut Munkin keskustelutyyliin vaan noihin tausta-ajatuksiin jotka ei ole varmastikaan yksin Munkin vaan yleensä kaikkien uskovaisten eli että se oma vakaumus on niin ylivertainen että ajatellaan kaikkien muitten olevan "meidän avun/ohjauksen tarpeessa". Eli jos ihminen ei ole samalla tavalla ajatteleva, hän on "avun ja ohjauksen tarpeessa". [/quote]
Sehän on selviö, että kyse ei ollut keskustelutyylistä, vaan siitä, kuinka uskoo ja näkee asiat.
Jos on toisuskoisena jollain foorumilla, on pyrittävä siihen, että ei menetä malttiaan keskustellessa. Toisuskoisena oleminen vaatii välillä veitsenterällä tanssimista.
Eräässä vaiheessa keskustelin paljon Suomen suurimmalla helluntalaispalstalla. Kyseisellä palstalla oltiin minun mielestäni ylläpitoa myöten kovin herkkähipiäisiä. Alussa taisi mennä vuosia, että sai vapaammin uskoa eri tavalla, kuin palstan ylläpito. Sitten tuli muutos ja kuri koveni. Ylläpidon kohtelu vääräoppisia (jotka eivät uskoneet samalla tavalla ja uskalsivat ihmetellä ja kysellä asioita, joita ei saa ihmetellä tai kysellä) kohtaan oli mielestäni varsin raakaa.
Tuollaisissa oloissa oli pakko olla provosoitumatta. Suuttumus oli pidettävä sisällään.
Viimeinen pisara kuitenkin oli se, kun ihmiettelin palstalla yleisesti esiintyvää homofobiaa ja uskalsin epäillä sen olevan synti.
Teksti katosi. En jaksanut enää tuollaista touhua.
Sekoitin salasanani, jotta kynnys kirjoittamiseen olisi korkeampi.
Nyt olen jo jonkun vuoden onnistunut olemaan erossa tuolta ahdistavalta palstalta.
Kerran täällä osallistuin homokeskusteluun.
Kun huomaisin, että jälleen tekstini nostaa suuren haloon, jätin aiheen käsittelyn väliin.
Hassua tässä on se, että jos olisin laittanut tekstini kyseiselle helluntaifoorumille, minut olisi varmaan tuomittu voimakkaasti homouden puolestapuhujaksi. Täällä sama kirjoitus taasen mitä ilmeisimmin olisi valtaisaa homofobista tekstiä.
Ihmiset eri ryhmissä näkevät asioita niin kovin eri tavalla.
Ja molemmat ryhmittymät ovat tuntuvat oelvan tälle ilmiölle sokeita.
Minusta olisi mukava, että joskus päästäisiin siihen tilanteeseen, että pytyttäisiin hyväksymään se, että ihminen uskoo toisin, eikä toisuskovaisuus olisi uhka omalle uskolle.
Toisuskoisen hyväksyminen ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että pitää omaksua toisen usko.
Huomaan jälleen olevani samassa tilanteessa, toisuskoinen samoin uskovien joukossa. Olen tähän tottunut.
Ehkäpä joskus löydän sellaisen yhteisön, jossa ei ole kiellettyjä kysymyksiä tai keskustelun aiheita.
Jossa saa ihmetellä järjestön rakenteita.
Jossa ei kriminalisoida ihmistä, jos ei suostu uskomaan, kuten muut uskovat.
Paikan, jossa hyväksytään oma syntisyys muutoinkin, kuin teoriassa ja jossa on läsnä Kristuksen armo muutoinkin, kuin puheen tasolla, armo silloinkin, vaikka en saa käännytettyä ihmistä omaan uskooni.
