Näin kaupan alan työntekijänä ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että sunnuntaiaukiolot ovat kyllä kesällä suurimmaksi osaksi täyttä haaskausta. Tuplapalkka tosin on erittäin miellyttävä, muttä myynnin ja työn kannalta, äärettömän tylsiä. Asiakkaita kun ei sunnuntaisin oikein tahdo käydä. Parit ensimmäiset tunnit kyllä, mutta pari viimeistä illan tuntia, täysin kuollutta. Ja nyt puhutaan kuitenkin isosta liikkeestä. En voi kuvitellakaan kuinka turhauttavaa mahtaa olla pikkuliikkeissä.
Henkilökohtaiselta kantilta pitäisin miellyttävänä erittäin vapaita aukioloaikoja, koska sattuneesta syystä en meinaa itse ikinä ehtiä kauppaan sen aukioloaikoina. Ja huoltoasemista en ole viehättynyt suppean valikoiman ja kalliiden hintojen takia.
Niin ja vielä lepopäivästä, ehkä sitä voisi ajatella, kuten joku jo ylempänä sanoi, että ylipäätään lepää kerran viikossa. Lepo kun tuntuu olevan niin harvinaista herkkua nykyihmiselle.