Roskakoriin joutuu ihmisen nöyryys, hyvyys, oikeassa oleminen, ja muutkin hyveet ja paheet.
Kun sitten ahjo tarpeeksi paljon helpottaa, ryhdytään penkomaan sitä roskakoria ja ryhdytään jälleen haalimaan niitä roskakorin "aarteita" itselleen.
Luulen ymmärtäväni Jaakobia, joka kirjoittaa, että "Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin" tai kun Paavali kirjoittaa, että "olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin".
Kuka on niin pyhittynyt, että etsii Kristusta ilman jokahetkistä ahjoa?
Luultavasti heitäkin on, mutta väitän, että heitä on ääärimmäisen vähän.
Tulikin mieleeni, että Jonas Lagus kirjoittaa, että "Köyhyys, vaino ja kaikenlainen risti ovat Jumalan valtakunnan runsaimmat eväät..." ja
"Oi, rakkaat ystävät, vaiva, köyhyys ja hätä ..... te salatut ystävät ..."