Portinvartija
Niin mielelläni tahtoisin
sen portin laajentaa,
mi sulle liian ahdas on,
mut en mä saa.
Ja sisään minä päästäisin
sun suurin tavaroin,
ne liian hyvin ymmärrän,
- vaan minkä voin?
Käy tästä kulku ainoa
polulle Elämän,
sen mitat sulle säätänyt
on itse Hän.
En sitä yhtään tajua,
kuink' itse päästä voin.
Se oli niinkuin kuolema,
sen kerran koin.
Hän tarttui minuun, mursi mun,
Hän, käsin ankarin,
niin - käsin vertavuotavin
ja rakkahin.
Hän riisui, kantoi lävitse,
myös sulle tekis sen.
Nyt hetkes on, oi salli nyt,
sua rukoilen!
Totuuden täytyy ahdistaa
sua, ehjä ihminen,
ja siihen päästään sisälle
vain murtuen.
Sua tässä auttaa, ystävä,
mun sydämeni sois.
Sua huudan, itken katkeraan,
kun käännyt pois.
Ensio Kurki-Suonio, Yksi tie 1943
