PILVEN ALLA
1. Kor. 10: 1.
Nyt viimein taivun käymään pilven alle.
Oi, ota, Herra, siihen minutkin!
Se liitää valkosiivin siunaavin,
se johtaa kansaas tielle vierahalle.
Sen seisahdus se leiripaikan antaa,
sen liikahdus se kutsuu liikkumaan,
se päivän suunnan näyttää suunnallaan.
Sä yksin tahdot tiestä vastuun kantaa.
Sun johdatuksessasi ihmismailla
oi, mikä lepo päästä kulkemaan!
- kuin löytöretkeen outoon, ihanaan
sen alla, omaa suunnitelmaa vailla!
Luo minkä ihmeen tänään viet mun uuden?
Luo ystävänkö tuntemattoman?
- tai voiton jonkun mua oottavan?
- tai myötäkärsimisen tilaisuuden?
En tahdo pelätä sun peitossasi,
jos johdat keskeen raskaan tehtävän.
Kun ihmisiä heikko säikähdän,
mua, pilvi kallis, varjoo hunnullasi!
Sua tarkkaan sydämeni katsehilla.
Kun seisahdut, ma myöskin seisahdun,
ja sinun pyhä liepees kätkee mun,
ma hiljaa uhraan sielun alttarilla.
Mut silloin loista tulipatsaan tavoin,
mua oikein pimeä kun ahdistaa!
Sa verhoot Herran kasvoin kunniaa,
kun huntus hehkuu niinkuin pätsi avoin.
Sun allas päivin usko yrittelee,
sun allas tohdin toivoa ma öin.
Sun sumutses ma Herraa ikävöin,
sun salaisuutees katse tähyilee.
Niin, Herra, Herra, kunnes kaihtimetta
voin kestää nähdä omat silmäs Sun,
Sun pilves siipi suojatkohon mun,
sen alla johda maista askeletta!
Ensio Kurki-Suonio, Yksi tie 1943
