Tämä on hienoa keskustelua. Minusta suurin osa organisoidusta uskonnosta ja tietoisesta ateismista tekee väkivaltaa tälle hämmästyttävälle kokemuksellemme maailmasta. Nykypäivän herännäisyyttä leimaa usko ihmisen rajallisuuteen ja osaamattomuuteen: on ikävää ja surua maailman kovuudesta, hiljaisuutta ja toivoa oikeasta isänmaasta, joka on muuta kuin tämä julma ihmisen ja vallan maailma. Minusta tämä asenne menee kevyesti syvemmälle kuin tämä kirkas, pinnallisesti looginen kolmijako uskon, agnostismin ja ateismin välillä. Mikä jäsenkirja on taskussa, mitä puoluetta äänestät? En tunne mitään näistä kokonaan omakseni, kaikkein vähiten ateismin ja materialismin. Minusta kristinuskon ytimessä on armon sanoma, jonka voin jakaa, mutta kirkot ja teologiat harvemmin sitä painottavat nojaten omatekoiseen viisauteensa ja valtaansa. Ehkä se sanoma tulee todeksi vasta ihmisten tekojen kautta ja niiden puuttuessa jää tulematta, tai ehkä on olemassa suuri melodia maailmassa, ja me vaellamme kohti valmiina odottavaa isänmaata. Niin tai näin, me tarvitsemme sanomaa armosta ja anteeksiannosta, ja ilman sitä kaikki tulee valumaan hukkaan. En osaa sanoa tekeekö tämä muotoilu minusta kristityn vai agnostikon.