Mitäs olinkaan kirjoittamassa
Ajatukset risteilee päässäni.
Lohdutan sairaita sisariani.
Vaikka en ole hoitaja,
ehkä hiljainen kuuntelija.
Ainakin heikko rukoilija.
Mutta Jumala kuulee,
vaikka mistä tuulee.
Sydämeni tuulet puhaltaa,
milloin mistäkin koheltaa.
Välillä ylpeänä vaellan,
kohta nenä maassa taaperran.
Isän lasten joukossa meitä,
kaikkia on, isoja ja pieniä.
Mieleltään levottomia,
kerrassaan kelvottomia.
Mutta meitä kannetaan,
ja aina rakastetaan.
Heikkoa armahdetaan,
ja anteeksi annetaan.