Uskallatko olla reilusti oma itsesi tällä foorumilla?

[steal]

Kiitos Satman. 
Olen monesti verrannutkin itseäni siihen tuhlaajapoikaan. Mielipiteeni ovat varmasti joskus aika jyrkkiä, mutta kun puhun mitä ajattelen vaikka jotkin sanoo jotta pitäs ajatella mitä puhuu.
Sanoohan raamattukin jotta ei ihmistä saastuta se mitä suuhun laittaa vaan se mikä tulee sieltä ulos.
Puhun asioista jotka sisältä pulppuaa ja jotka tunen hyviksi/pahoiksi tai joita ihmettelen sekä joihin etsin työläästi vastauksia vaikka "perse ellää puuhun mennen".

[Riitta-mummi]

Minä taas olen kova sanomaan kotona. Puolisolle, tyttärille, lapsenlapsille ja Bassolle.
Ikäänkuin opettaen, neuvoen, tukistaen, kurittaen. Mutta vain neljän seinän sisällä, mitä nyt joskus tutussa porukassa livautan. Mikä minä siis olen? Valehtelijako, takinkääntäjä, kaksinaamainen vaiko vain poliitikko?
Olen koulutuksen ja ammatin kautta oppinut ettei kaikkea sovi sanoa töräyttää yleisillä paikoilla, kuten täällä foorumilla. Olkoon sitten vaikka väärä kuva kovin kiltistä ihmisestä. Temperamenttini on kiivas, kiukkuinen, aivan kuten isällä, mutta koettelen hillitä kieleni ja tulla toimeen. Minulla tämä tuntuu toimivan näin.

  Riitta-mummi

[Atanasia]

Jos sinä oletkin sellainen synnynnäinen saarnaaja?
Että olisko pappisura pitänyt olla?

[Riitta-mummi]

Hah! Mielenkiintoinen havainto. En ole ikuna ajatellut. Ei olisi ollut mahdollistakaan.
 

[PekkaV]

Pappissukulainen totesi aikoinaan, että kirkolla on paljon opittavaa teatterilta.

[Pyryharakka]

Pappissukulainen totesi aikoinaan, että kirkolla on paljon opittavaa teatterilta.

Teatteriohjaaja ja teologi Lilja Kinnunen-Riipinen on sanonut että, jumalanpalvelus on teatteria. 

Perusteluja en enää muista.

[PekkaV]

Draamaa.
Kun pappi tulee alttarille, olisi hyvä, että hän tiedostaisi, kummalla jalalla astuu silloin, kun hänen ensimmäinen jalkansa näkyy seurakunnalle. Nimittäin, jos se on srk:n puoleinen, hän samalla näyttää selkänsä eikä se ole kohteliasta.

[Salis]

Draamaa.
Kun pappi tulee alttarille, olisi hyvä, että hän tiedostaisi, kummalla jalalla astuu silloin, kun hänen ensimmäinen jalkansa näkyy seurakunnalle. Nimittäin, jos se on srk:n puoleinen, hän samalla näyttää selkänsä eikä se ole kohteliasta.

Niin ja komediaa, kun laulutaidoton pappi yrittää suoriutua tehtävästään. Puhumattakaan hassuista sattumuksista saarnassa.

[Riitta-mummi]

Tekstin analysointi, taustoihin perehtyminen, ilmaisun selkeys, kuulijoiden "nahkoihin" asettuminen, vaikutukseen pyrkiminen ja ennen muuta tekstin kirjoittajan sanomassa pysyminen ovat mm. teatterin ja saarnan yhteisiä tekijöitä. 

[Suvikki]

Kyllä olen oma itseni. Tosin olen ollut foorumilla vain vähän aikaa – kuka tietää, millaiseksi teeskentelyksi kirjoitteluni vielä muuntuu?

Paradoksaalisesti rehellisyyttä auttaa anonyymina esiintyminen. Mikäli keskustelisin omalla nimelläni ja naamallani, mukaan hiipisi väistämättä tarve esiintyä vähän tervejärkisempänä ja valmiimpana ihmisenä. Saattaisinpa vältellä joitain keskusteluaiheita kokonaan vain siitä syystä, etten haluaisi julkisesti niistä kantaani ilmaista. Niin kaksinaamainen olen.

Kritiikkiin suhtautuminen riippuu ainakin kolmesta eri asiasta. (Tällä foorumilla minulla ei ole – vielä – omia kokemuksia kunnon väittelyistä, mutta muualla verkossa kyllä.)

Ensinnäkin rehellisyys omalle mielipiteelle – siitä ei ole mitään järkeä tinkiä. Näen järjettömänä ajatuksen, että keskustelussa esittäisi ajatuksia joiden takana ei oikeasti ole. Ajatusten muuttuminen kyllä on mahdollista.  Luulen että oma ajatteluni juuri uskonnon suhteen on muutosherkkä: olen herännyt etsimään ja kyselemään, en vielä löytänyt.

Toinen asia on keskustelun yleinen sujuvuus: ainakin yritän olla jäämättä jankkaamaan asioita, jotka eivät vie keskustelua mitenkään eteenpäin. Juupas-eipäs –inttäminen ei hyödytä ketään sen jälkeen, kun juu- ja ei-puolet ovat kantansa ja niiden perustelut esittäneet.

Kolmanneksi pitää yrittää katsoa, kenen kanssa kiivailee. Itse olen tottunut ”todellisessa elämässä” (= ei netissä) asiakeskustelussa railakkaaseenkin erimielisyyteen, ja siihen, että erimielisyytä siedetään hyvin. Netissä huomaa pian, että ihmiset ovat tottuneet kovin erilaisiin keskustelukulttuureihin, ja yritänkin mahdollisuuksien mukaan huomioida keskustelukumppanin taustan ja nahan paksuuden vastaanväittäessäni. Körttifoorumilla ainakin Pirskan kanssa varmaan uskaltaisi väitellä asioista ilman että hän kokisi väittelyn ulottuvan myös henkilökohtaisuuksiin.

[Riitta-mummi]

Osasit hienosti pukea sanoiksi sen mitä minäkin tarkoitin "perheneuvottelujen" ja julkisten keskustelujen eroksi.
Juu, Pirskalla on vahva huumori ja sanonnat, Pena on viisas ja leikillinen. Heidän kanssaan uskaltaa jo aika rohkeasti sanailla. Tiitiäinen ja äitinsä ovat minun hengenheimolaisia. Tunnemmekin jo toisiamme, ja kohta tapaamme kasvokkain uudestaan. Lisäksi täällä on useita muitakin jotka antavat uskonelämään apua tai muuta hyvää. Mitään tällaista en uskonut saavani kun foorumille liityin!

Kun muita keskustelupalstoja katselee, eipä juuri kiinnosta. Uskomattoman ilkeitä ja ajattelemattomia kirjoituksia, tai "liika viisaita". Seppos on hyvin hoitanut leiviskäänsä.

[PekkaV]

Kyllä olen oma itseni. Tosin olen ollut foorumilla vain vähän aikaa – kuka tietää, millaiseksi teeskentelyksi kirjoitteluni vielä muuntuu?

Jonkinlaiseksi joka tapauksessa. On nimittäin niin, että jotta voi pysyä jengissä, uhrautumista ei voi välttää. Yhteisön hyväksi on tehtävä kompromisseja kauniimmin sanottuna realistisesti.

Paradoksaalisesti rehellisyyttä auttaa anonyymina esiintyminen. Mikäli keskustelisin omalla nimelläni ja naamallani, mukaan hiipisi väistämättä tarve esiintyä vähän tervejärkisempänä ja valmiimpana ihmisenä. Saattaisinpa vältellä joitain keskusteluaiheita kokonaan vain siitä syystä, etten haluaisi julkisesti niistä kantaani ilmaista. Niin kaksinaamainen olen.

Näin minäkin. Käyttäjätunnus, joka ei ole oma nimi, sallii enemmän vapautta. Joidenkin mielestä se on vastuuttomuutta ja samojen joidenkin mielestä ei-omalla nimellä kirjoitukset ovat hölynpölyä ainakin siinä katsannossa, ettei niihin kannata vastata. Mutta jos itse, kuten tämä, tykkää, mikäs siinä, jos tykkää kirjoitella, eräänlaista pöytälaatikkokirjoittelua.

Luulen että oma ajatteluni juuri uskonnon suhteen on muutosherkkä: olen herännyt etsimään ja kyselemään, en vielä löytänyt.

Juu, uskonnon kieli kuvaa sellaista, mitä ei ole, ja sellainen on tietysti jatkuvassa muutostilassa. Painotukset pysyvät aikansa.

Toinen asia on keskustelun yleinen sujuvuus: ainakin yritän olla jäämättä jankkaamaan asioita, jotka eivät vie keskustelua mitenkään eteenpäin. Juupas-eipäs –inttäminen ei hyödytä ketään sen jälkeen, kun juu- ja ei-puolet ovat kantansa ja niiden perustelut esittäneet.

Inttämistä helpottaa synonyymisanasto.

Netissä huomaa pian, että ihmiset ovat tottuneet kovin erilaisiin keskustelukulttuureihin, ja yritänkin mahdollisuuksien mukaan huomioida keskustelukumppanin taustan ja nahan paksuuden vastaanväittäessäni. Körttifoorumilla ainakin Pirskan kanssa varmaan uskaltaisi väitellä asioista ilman että hän kokisi väittelyn ulottuvan myös henkilökohtaisuuksiin.

Minä väittelin vuonna 2005 ja 2006, kun aloitin täällä. Nyt ovat väittelykaverini häipyneet muille foorumeille. On vain ystäviä, myötäilijöitä, välinpitämättömiä ja heitä, jotka eivät vain jaksa. Joku uusi, kuten steal ja nyt sinä, herättää minut puoliunesta piristymään. Väittelyntapaistakin saattaa syntyä, ainakin joskus sananvaihtoa.

[Pyryharakka]

Mietin pitkään tätä otsikkoa ja avausviestiä. Mitä tässä oikein kysytään.
Tietenkin olen oma itseni, kuka muukaan. Olen tällä omalla naamallani, vaikkakin nimimerkillä.

Mutta se että, uskallanko sanoa suoraan mitä ajattelen....kyllä, joskin harkitsen kirjoituksiani. Niin tein tämän vastauksenkin kanssa. Ja juuri harkinta on sitä minua itseäni.
Jos töräyttelisin mitä sattuun harkitsematta, se ei olisi minua itseäni. Se ei ole minun tapani toimia, kirjoittaa tai puhua. Me ihmiset ollaan toimitavoiltamme erilaisia ja hyvä niin.
Joissakin asioissa toimin kohtuullisen sponttaanisti ja mielestäni jopa rohkeasti. Toisissa vältän sanomasta suoraa mielipidettäni.
Ehkä esimerkki selventää asiaa. Jos ystävälläni on kamalan näköinen asu josta hän itse pitää, en kommentoi hänen vaatteitaan. Jos hän kysyy mitä mieltä niistä olen, voin sanoa rehellisesti, että minä pidän enemmän toisentyyppisistä vaatteista.

Eikä minulla ole kaikista asioista mielipidettä. On paljon sellaisia keskusteluaiheita, joita saatan seurailla sivusta pitkään, olematta selvää mieltä puolesta tai vastaan. Harvat asiat ovat niin mustavalkoisia, etteikö niissä ole sekä hyviä että huonoja puolia

[Heta A.]

Näin minäkin. Käyttäjätunnus, joka ei ole oma nimi, sallii enemmän vapautta. Joidenkin mielestä se on vastuuttomuutta ja samojen joidenkin mielestä ei-omalla nimellä kirjoitukset ovat hölynpölyä ainakin siinä katsannossa, ettei niihin kannata vastata. Mutta jos itse, kuten tämä, tykkää, mikäs siinä, jos tykkää kirjoitella, eräänlaista pöytälaatikkokirjoittelua.

Kun rupesin miettimään mahdollista nimimerkkiä itselleni, minulla oli todella monta vaihtoehtoa. Se seikka, että päätin kirjoittaa omalla nimelläni oli itsellenikin yllätys. Toisaalta, kun keskustelin itseni kanssa asiasta, perustelin itselleni; körttien seurassa ei tarvitse hurskastella. Näimpä tulin tänne kokonaisvaltaisesti omana itsenäni. Olen kuka olen ja sitä on hankala muuttaa, vaikkakin kirjaimina voisi esiintyä melkein millaisena vain.

Ne jotka tuntevat minut, väittävät, että olen kaikkialla oma itseni, eikä paikka vaikuta luonteeseeni. Hyvä jos näin on, sille se viestii itsevarmuudesta.
Itse en siitä kuitenkaan ole varma.   
Olen epävarmuutta täynnä.  Vielä kun tietäisi kuinka päin olla.

Toisaalta en huomaa eroa oikean nimen tai nimimerkin käytössä. Kummankin kirjoittama lause voi olla nerokas tai hyvinkin haavoittava.

[PekkaV]

Toisaalta en huomaa eroa oikean nimen tai nimimerkin käytössä. Kummankin kirjoittama lause voi olla nerokas tai hyvinkin haavoittava.

En ole ennen törmännyt tuollaiseen näkökohtaan. Miksi Kekkonen käytti nimimerkkiä? Ollaan tekemisissä sosiaalisten suhteiden kanssa, kun po. aihe problematisoidaan. Mielipiteen liittyminen yhteen tiettyyn henkilöön paaluttaa sen ao. ihmisen verkostoon, johon kuuluu monia muita. Jotta voi vastata mielipiteestään, täytyy olla tunnistettava.